Omat vai yhteiset rahat?

Meillä, mulla ja Romalla, kaikki raha on oikeastaan heti alusta lähtien ollut yhteistä. En muista, että olisimme koskaan varsinaisesti käyneet keskustelua siitä, miten me tulisimme raha-asiamme hoitamaan, vaan kaikki on aina vain ollut näin – jotenkin tosi luonnostaan. Osittain se johtuu varmasti siitä, että olemme keskenämme melko samanlaisia rahankäyttäjiä, huolettomia ja vähän höveleitäkin. Myös se, ettei kumpikaan meistä ole huomattavasti toista suurituloisempi vaikuttaa takuulla asiaan. Meillä maksaa se, joka ensin kerkeää kaivaa korttinsa esille. Isommat hankinnat taas tekee se, jolla on sillä hetkellä tilillään enemmän katetta. Molemmilla on siis edelleen omat henkilökohtaiset tilinsä, vaikka talous onkin yhteinen.Tilipäivinä molempien tileiltä lähtee vuokra ja laskut (kaikki puolitettuna tietysti) sekä tietyt summat säästö- ja ASP-tilille. Se kaikki mikä jäljelle jää, yleensä myös menee. Seuraavan tilipäivän koittaessa ei koskaan ole olo, että mitä? taasko muka palkkapäivä, juurihan se oli.

Aina toisinaan ollaan kuun lopulla tarkasteltu menojamme. Lähes aina Roma on ollut meistä se, jonka rahoista suurin osa menee meidän perheen ruokakuluihin (yksinkertainen selitys tähän on se, että inhoan kaupassa käymistä enkä tee sitä juuri koskaan). Minä taas puolestani lähes poikkeuksetta hoidan ja maksan kaikki meidän perheen vaate- , tarvike- ja sisustushankinnat.

En oikeastaan edes osaisi kuvitella, että olisi mitenkään toisin. Että taloutemme olisi erillinen, kun elämämme on kuitenkin näinkin yhteinen. Taaimmaisena ajatuksena ja toiveena kun on se, että tulemme olemaan koko loppuelämämme yhdessä, joten mitä väliä kenen rahoja tässä hassataan? Yhteiseen hyvään ne käytetään kuitenkin. Toki välillä on ollut vähän nieleskelemistä, kun toinen on halunnut hankkia jotain vähän hintavampaa (televisio, tietokone, playstation tms.), jonka ostamista itse ei olisi pitänyt kovinkaan tarpeellisina. Tuolloin mietin, mitä kaikkea muuta kivaa tuolla rahalla olisi voinut saada ( lähinnä siis lentolippujen muodossa lasken). Nieleksien olen kuitenkin aina antanut siunaukseni näille hankinnoille, siinä toivossa tietysti että omat tulevat useamman tonnin kamerahankinnat niellään myös kakistelematta.

Noiden yllämainittujen muutamien nieleskelyä aiheuttaneiden tilanteiden lisäksi oikeastaan ainoa negatiivinen asia tässä yhteistaloudessa on lahjat. Jouluina, syntymäpäivinä ja nyt myös äitienpäivinä, lahjojen saaminen ei tunnu enää erityisen hohdokkaalta, koska tuntuu ihan siltä kuin ne olisi ostanut itse. Ja niinhän sitä tavallaan onkin,  omista rahoista ne kun kuitenkin menevät. Aina lahjan saadessani mietin sitä, mitä muuta tällä rahalla olisi voinut ostaa. Tai mihin me yhdessä olisimme voineet sen käyttää.

Kuten ehkä jo tuosta ylläolevan tekstin määrästä voi päätelläkin, niin mua rahasta puhuminen ei vaivaannuta tai nolota yhtään – päinvastoin. Keskustelen rahasta (paino sanalla keskustella! En pidä yksipuolisesta utelusta, ihan vaan tiedoksi) oikein mielelläni. Keskustelen aivan mielelläni myös siitä, kuinka sitä ei toisinaan ole, tai kuinka aika usein toivoisi että sitä olisi enemmän. Kannatan avoimuutta aivan kaiken suhteen – myös raha-asioiden, ja uskon sen johtavaan ennen pitkää aivan kaikkia palvelevaa lopputulokseen.
Siksi olinkin erityisen mielissäni, kun minua pyydettiin mukaan Bellablogien ja Pivon kamppikseen; puhumaan rahasta, mikäs sen mukavampaa. (Ok, Jonnaa lainatakseni on kyllä sanottava, että vaikka rahasta puhuminen onkin helppoa, niin rahasta puhuminen kahden kameran edessä ei sitä kyllä ollut – katsokaa vaikka itse)

Sitä paitsi tuo Pivo muutenkin on ihan huikea keksintö. Niille joille se ei vielä ole entuudestaan tuttu kerrottakoon, että Pivo on eräänlainen mobiililompakko, jonka avulla pystyt helposti seuraamaan kulutustasi (ainakin iPhone 6:lla pystyt tarkistamaan tilisi tilanteen pelkällä sormen painalluksella. Huomattavasti kätevämpää, kuin nettipankkiin kirjautuminen siis.) Sen voi ladata ainakin iPhonelle, Androidille ja Windows-puhelimille. Voit liittää sovellukseen maksukorttejasi ja sen kautta saat käyttöösi erinäisiä etuja mm. CityShopparin. Itselleni ehkä siistein ja eniten käytetty ominaisuus Pivossa (tilin saldon tarkastamisen lisäksi tietty) on ollut erilaisten budjettien laatiminen. Olen oikeastaan aina ollut todella surkea rahankäyttäjä, joten näistä on ollut ihan valtavasti apua. Kokeilkaa, jos ette ole jo kokeilleet!

Ja hei, mua kiinnostaa luonnollisesti niin paljon, että miten teillä toimitaan/toimittaisiin; omat vai yhteiset rahat ja miten/miksi olette nykyiseen tilanteeseen päätyneet? Tämä kiinnostaa mua niin paljon, etten oikeasti malta odottaa teidän kommenttejanne aiheesta

59 Comments
  • Myy
    Posted at 18:23h, 07 maaliskuun Vastaa

    Ollaan oltu yhdessä 14,5 vuotta, josta asuttu yhdessä reilu 14 vuotta. Ei olla kihloissa eikä naimisissa eikä ole lapsia. Ollaan yrittäjiä ja perusostokset tehdään miehen nimissä olevalta tililtä ja mulla on käyttöoikeudet hänen tileilleen, mutta hänellä ei mun tileilleen. Eikös vaan olekin kätevää?? ;-) Raha-asioista ollaan samoilla linjoilla eikä kumpikaan tuhlaa. En nosta virallista palkkaa, joten ostan normiostokset hänen nimissään olevalta tililtä. Jos taas haluan jotain minkä tiedän olevan hänen ajatusmaailmansa vastaista (en kyllä yhtäkkiä keksi mitä se olisi…) ostaisin sen omalta tililtäni. Mulle oma tili on turva, koska en omista asuntoa, jossa asumme. Haluan, että mulla on jokin taloudellinen turva, mikäli kattilat menisi jakoon. Onhan mulla toki mun ikioma auto, kaksi koiraa ja kissa, mutta niiden kuluihin tarvitsisin toki sitä omaa rahaa. :D

    Meillä ei koskaan ole kinaa rahasta ja homma on sujunut näin oikein hyvin. Olen vähän sellainen ihminen, että mulla täytyy olla koko ajan ns. takaovi auki, jotta tuntisin oloni turvalliseksi. Se, että mulla on omat elukat, oma auto ja oma tili, on mulle se turva. Turpaan on tullut elämässä sen verran, että suon itselleni olla tuon verran itsekäs.

    Minäkin luen mielenkiinnolla miten muut ovat suhteissaan raha-asiansa järjestäneet. On kiva kuulla kokemuksia ja näkemyksiä. Sun blogi on aivan erityinen, tykkään kovasti. Käsittelet aiheita jotenkin niin eri tavalla kuin valtaosa bloggareista. Sun kielellinen ilmaisu on myös ihan superhauskaa luettavaa.

    Ihanaa, aurinkoista ja lämmintä kevättä sulle ja koko perheelle. :) :) :)

    • Sanni
      Posted at 19:46h, 10 maaliskuun Vastaa

      hahahah kuolen nauruun tuolle ”Ollaan yrittäjiä ja perusostokset tehdään miehen nimissä olevalta tililtä ja mulla on käyttöoikeudet hänen tileilleen, mutta hänellä ei mun tileilleen. Eikös vaan olekin kätevää?? ;-)”

      TO-DELLA kätevää :D

      Ihanaa kevättä myös sinulle <3

  • Inga
    Posted at 18:46h, 07 maaliskuun Vastaa

    Olen seurustellut nykyisen avopuolisoni kanssa pian 4,5 vuotta, josta n. 2,5 vuotta olemme asuneet yhdessä. Meille toimiva tapa on ollut molempien nostaa tilipäivänä tietty summa rahaa yhteiseen ”ruoka”lompakkoon. Meillä siis kumpikin nostaa yleensä 200e kerran kuussa ruokakauppaostoksia varten. Sit se kumpi lähtee kauppaan, nappaa ruokalompakon mukaansa. :)
    Elokuussa myös avattiin s-tili kun hommattin s-etukortit, ja käytämme nykyisin s-tiliämme yhteisenä säästötilinä. Isommat hankinnat, vastike yms maksamme puoliksi yleensä niin, että avopuolisoni maksaa koko summan, ja minä siirrän oman osuuteni hänen tililleen.
    Toimii meillä, eikä rahasta ole tullut kinaa!

    • Sanni
      Posted at 19:51h, 10 maaliskuun Vastaa

      Tosi loogiselta vaikuttaa. Ja ihanaa kuulla, ettei teilläkään riidellä rahasta. Siihen on niin turhaa tuhlata kallista aikaansa.
      Kiitos vielä, että kommentoit!

    • Sade
      Posted at 14:20h, 30 maaliskuun Vastaa

      Meillä on muuten samanlainen systeemi, mutta koska ansaitsemme kuukaudessa eri summat, laitamme tilille siinä suhteessa rahaakin (70 ja 30% kuukausittaisista menoista). Näin molemmille jää rahaa myös omaan käyttöön eikä käy niin, että toisella on rahaa tuhlailla joka kuukausi huomattavasti enemmän kuin toisella…

  • Emma
    Posted at 18:48h, 07 maaliskuun Vastaa

    Yhteiset rahat heti siitä kun muutettiin yhteen. Enkä muuta osais kuvitellakaan. Aluks oli omat tilit mutta kämpän ostamisen yhteydessä siirryttiin yhteiseen tiliinkin. (Se oli muuten alussa outoa, tuntu vähän jännittävältä ettei ookaan sitä toista tiliä jos tulee tarve..)

    Me ollaan myös tosi samanlaisia rahankäyttäjiä, mikä varmasti vaikuttaa siihen ettei meilläkään oo juuri rahasta riidelty. Tietysti joskus jostain toisen mielestä turhista hankinnoista. Esimerkiks toinen xbox (yks löyty jo!) oli musta jo vähän liiottelua? :D

    En yleensä kommentoi blogeihin, (en kyllä ymmärrä miks) mut tää tuli nyt hyvään saumaan kun aihe on puhuttanut viime aikoina paljon. Lähinnä siis oon ihmetellyt kavereille sitä, et minkä takia jotkut kokee raha-asioista puhumisen niin vaikeeksi? Mä en oo koskaan ajatellut, että on noloa jos ei oo rahaa tai jos sitä on paljon niin pitäis jotenkin hyssytellä? Mä oon joskus ihan avoimesti fiilistelly kuinka paljon meillä on tilillä rahaa, mut tällä hetkellä kun sitä ei meinaa oikeen olla, ei hävetä yhtään sanoa sitä ääneen! Se ei määritä ihmistä yhtään minkä verran sillä on rahaa.

    Ja sit se, jos kysyy joltain esim vuokrahintaa tai just ostetun auton hintaa (oli se uus tai vanha) niin vastataan jotain ympäripyöreetä? MIKS? :D ja PALKKA! Miks sekin on muka joku salaisuus? Een mä ymmärrä.

    Hei ja nyt kun kerran kommentoin; KIITOS IHANASTA BLOGISTA!! Tää on jotenkin kivan fresh :)

    • Sanni
      Posted at 19:50h, 10 maaliskuun Vastaa

      HEIEEEIII miten ihana kommentti Emma <3 ! Oisin voinu ite kirjottaa tämän, jos oisin osannut. Niin paljon samoja juttuja, joita oon itekki viime aikoina miettinyt. Esim.just tuo rahasta fiilistely. En tajua, miksi se on jotenkin "kielletympää" kuin köyhydeestä valittelu. Mä kyllä kans aina fiilistelen, kun menee hyvin – aika harvoin kuitenkaan menee :D

      Ja ei, siis TOINEN xbox?????????

  • Emmilotta
    Posted at 19:00h, 07 maaliskuun Vastaa

    Seurustelun alusta saakka mieheni on maksanut munkin kuluja, koska poikaystävälläni oli tuloja ja mulla opiskelijana juuri ei. Lähinnä tämä näkyi seurusteluaikana siten, että mieheni tarjosi kun mentiin syömään ja maksoi viikonlopun ostokset kun käytiin kaupassa. Todella harvoin, vaan muutaman kerran pyysin häneltä rahaa ja se tuntui aika hankalalta vaikka hän niin avoimesti maksoikin.

    Ennen naimisiinmenoa keskusteltiin kovasti siitä, tuleeko meille yhteinen tili vai omat. Huomattiin, että kumpikin kannatti sitä mallia, joka omilla vanhemmilla on ollut. Minusta yhteiset tulot ja menot sekä yhteiset tilit KUULUVAT avioliittoon. Mieheni taas toivoi saavansa oman tilin, jotta kaikkia hankintoja ei tarvitsisi ”hyväksyttää” minulla. Hän taisi olla myös huolissaan siitä, onko meillä kovin erilaiset rahankäyttö tavat. Mää tais näin omat tilit tosi epäkäytännöllisiksi, koska mun vielä opiskellessa tuloerot oli isot eikä mun omalla tilillä olisi ollut juuri mitään. Se, että mieheni on elättänyt mua koko parisuhteen alun (5 vuotta) ei ole ollut kummallekkaan ongelma vaan luonnollista. Nyt kun valmistuin, mun palkka on yhteisessä käytössä.

    Päädyttiin yhteiseen käyttö- ja säästötiliin. Miehelläni on omat tilit toiminimen kautta. Tämä on toiminut hyvin eikä rahasta tarvitse kinata.

    • Emmilotta
      Posted at 19:05h, 07 maaliskuun Vastaa

      Pakko vielä jatkaa tuosta, miksi minusta yhteiset tulot, menot ja tilit kuuluu avioliittoon. Toki mää olen meistä se, joka on tähän asti hyötynyt tilanteesta. Toisaalta, niin sen pitää minusta parisuhteessa ja avioliitossa varsinkin mennä, että ollaan yhdessä heikkoja tai vahvoja (köyhiä tai rikkaita). Olis kamala ajatus, että toisella olis omalla tilillä paljon rahaa ja toisen pitäis miettiä tarkkaan kaikki omat hankintansa.

      Perustelin miehelleni omaa kantaani myös sillä, että kyllä avioparin pitää keskustella isommista hankinnoista yhdessä. Minusta se kuuluu asiaan, että toinen ei voi oman tilin turvin mennä hankkimaan jotain kysymättä toiselta. Mää en jotenki ymmärrä, miten avioliitossa voisi olla niin itsenäinen (tai miksi edes haluaisi) ettei isoista asioista sovittaisi yhdessä.

      • Sanni
        Posted at 19:47h, 10 maaliskuun Vastaa

        Hyvin sanottu tuo, ollaan yhdessä heikkoja tai vahvoja. Voihan liikutus. Nyt en pysty sanomaan mitään järkevää. Kiitos kommentista <3

  • Chatte
    Posted at 19:10h, 07 maaliskuun Vastaa

    Me ollaan seurusteltu avopuolison kanssa viisi vuotta, ja asuttu niistä yhdessä kolme. Yhteenmuuton aikaan hankittiin yhteinen tili. Sinne menevät kuukausittain meidän opintotuet (ollaan siis opiskelijoita), ja jonkin verran molempien omista taskuista extraa. Näillä yhteisillä rahoilla maksellaan vuokrat ja laskut, ruuat ja muut kodin hankinnat. Isommat jutut maksellaan muutenkin puoliksi, mutta esim. minä maksoin itse oman läppärini, ja mies omat harrastuksensa jne. Omille tileille jäävä ylimääräinen raha (käydään myös töissä) on sitten ihan vapaaseen omaan käyttöön/omaan säästöön. Yhteistä säästötiliä ei ole, mutta sellaista perustellaan varmaan vasta, kun ollaan kunnolla työelämässä. Toimii meillä oikein hyvin tämä järjestely! :)

  • Annika
    Posted at 19:21h, 07 maaliskuun Vastaa

    Meillä on poikaystävän kanssa tavallaan kummallakin omat rahamme, mutta kuitenkin yhteiset. Maksetaan vuokra puoliksi, minä maksan sähkölaskun ja poikaystävä nettilaskun, molemmat maksetaan omat puhelinlaskut. Eipä niitä laskuja oikeastaan muita olekkaan… Se mitä noiden jälkeen rahoista jää on molempien omaa rahaa ja niitä saa käyttää miten mielii. Ravintoloissa maksetaan aina erikseen omat annoksemme (tämä on monen tutun mielestä outoa, mitä en ymmärrä). Jos tarvitsee ostaa jotain isoa ja kallista yhteistä, niikun vaikka juuri ostettiin pesukone, maksetaan sekin tasan puoliksi. Mä olen meillä se joka hoitaa 99% ruokaostoksista, joten joka kuussa poikaystävä pistää mun tilille ”ruokarahaa” jotta nekin kulut menee puoliksi. En osaisi kuvitella erillistä yhteistä tiliä meille tähän tarkoitukseen.

    Sitten kun saadaan lapsia niin varmasti talous ja raha on enemmän yhteistä. Meillä on myös erilaiset tulot, kun itse olen opiskelija ja poikaystävä on töissä. Saan siis alle puolet siitä mitä hän saa kuukaudessa. Ikinä ei raha ole ollut ongelma. :) Jos jokin yllättävä suurempi meno kuitenkin tulee, niin poikaystävä maksaa ne, kun opiskelijana itse lasken aika tarkkaan pennini. Poikaystävä on joskus ehdottanut että kaikki raha olis yhteistä ja yhdellä yhteisellä tilillä, mutta luulen että kokisin sitten huonoa omatuntoa hankinnoistani. Mulle on tärkeää näyttää, että opiskelijan ei aina tarvitse olla köyhä ja rahaton ja että silläkin tuella+lainalla pärjää aivan hyvin. (toki vuokran ja laskujen jakaminen jeesaa tässä vähän, eikä mulla olisi mahdollista asua yksin esimerkiksi nykyisessä unelma-asunnossamme.)

    • Sanni
      Posted at 19:45h, 10 maaliskuun Vastaa

      Joo, just näin. Parisuhteessa kulujen puolittaminen auttaa kyllä niin paljon, mahdollistaa monia sellaisia asioita mihin yksinelävänä ei välttämättä olisi mahdollisuus.

  • Tupu
    Posted at 19:25h, 07 maaliskuun Vastaa

    Me ollaan seutusteltu 12 vuotta, josta 10 vuotta asuttu yhessä, lapsia ei ole, eikä olla naimisissa. Kummallakin on omat tilit ja maksetaan laina ja vastike puoliks. Mies maksaa kaikki auton kulut, maksukanavatilaukset ja vakuutuslaskut. Mä maksan sanomalehtitilauksen ja sähkölaskun. Kaupassa maksetaan vuoron perään. Meillä tää toimii, eikä rahasta oo koskaan ollu riitaa. Kummatkin tienataan ihan hyvin, mutta mies tienaa huomattavasti enemmän, niin on ollut luentavaa, että vastaa isommista kuluista. Mä yleensä ostan kaikki pienet sisustusjutut ja -tekstiilit kotiin ja mies osti esim. uuden sängyn. Vaatteet kummatkin maksaa omansa. Laitetaan rahaa omiin rahastoihin säästöön sekä yhteiselle säästötilille, millä rahoilla matkustetaan pari-kolme kertaa vuodessa. Mua kans kiinnostaa raha-asiat ja tykkään keskustella esim. erilaisista säästämis- ja sijoittamistavoista.

    • Sanni
      Posted at 19:43h, 10 maaliskuun Vastaa

      Mahtavaa! Se, että systeemi toimii ja miellyttää molempia osapuolia on kyllä todella tärkeää. Takaa varmasti sen, ettei rahasta tarvi juurikaan riidellä, sillä pelisäännöt on jo sovittu. Ja uskon myös siihen, mitä Jonnakin tuossa videolla sanoi eli silloin kun rahaa on, niin siitä ei tarvitse riidelläkään.

  • Wendy
    Posted at 20:30h, 07 maaliskuun Vastaa

    Silloin kun yhteen muutimme, niin rahat on ollut yhteiset vaikkakin omat tilit. Mutta laskut aina puoliksi ja ruokakulut myös. Vaatehankinnat menee usein, niin että minä ostan ”ei niin tarpeelliset” ja puoliksi tai mies maksaa ne tarpeelliset. Sisustuksesta vastaan minä, mutta jos tarvitsemme jotain isompaa vaikka sohvan tai sängyn niin puoliksi. Itse voisin kyllä maksaa useammin bensa kuluja, mutta tuntuu niin hölmöltä tankata monta sataa, kun voisi mennä neljälläkympillä/kk bussilla, joten ehkä vähän kapinoin autoilua vastaan :)

    • Sanni
      Posted at 19:42h, 10 maaliskuun Vastaa

      Musta tuntuu että tällainen systeemi toimii aika monella pariskunnalla. Tavallaan vakiintuu tietyt asiat, mitkä toinen hoitaa – ja sitten taas toiset mitä itse hoitaa.

  • SEV
    Posted at 20:43h, 07 maaliskuun Vastaa

    Täytän pian 30v ja 15-vuotiaana tapasin mieheni. Nyt naimisissa oltu reilu 11vuotta ja useampi lapsi.
    Alkuun oli omat tilit lapsuuden peruja yhteen muuttaessa ja yhteisesti kumpikin maksoi jommankumman tililtä vuokrat,laskut,ruuat ja muut hankinnat. Kumpikin opiskelija ja valmistumisen jälkeen nuorina saimme lapsia. Omakotitalo ostettiin 4,5v aviovuoden jälkeen ja sillon todettiin,että varat ja velat yhteisiä eli yhteinen tili johon kummallakin käyttöoikeus. Toiminut hyvin eikä meillä sen kummemmin kysellä tai kyseenalaisteta toisen hankintoja tai perus menoja,kun kumpikin näkee ne heti verkkopankissa. Mies yrittäjä ja itsellä vakituinen työ mistä ollut välillä äitiyslomalla tai hoito vapaalla kotiäitinä. Ei kiistoja edes kumpi tienaa vähemmän tai enemmän. Vuorotellen ulkomaan matkoja mikä on isoin satsaus jompaankumpaan ja toiminut sekin.
    Lapsille tarjoamme kokemuksia ja reissuja eikä niinkään satsata hifistelyyn tai isoihin sisustus hankintoihin.

    Sinulla on mukava,raikas ja rehellinen blogi! Kiitos!

    • Sanni
      Posted at 19:40h, 10 maaliskuun Vastaa

      Kiitos kommentista! Toivoinkin, että joku suuremman perheen äiti/isä kommentoisi, miten heillä asiat hoidetaan. Toimivan kuuloinen systeemi teillä, ja mulla sama ajatus siitä, että yhteinen elämä – yhteinen talous.

  • Senka
    Posted at 21:02h, 07 maaliskuun Vastaa

    9 vuotta avioliittoa takana, yhteiset ja omat tilit, molemmilla oikeudet kaikkiin tileihin. Mies ollut välillä pelkästään töissä ja muutenkin tienaan huomattavasti vähemmän kuin mieheni. Palkat menee samalle tilille, sieltä maksetaan laskut yms. Ja isommista hankkinnoista (kuten isommat huonekalut yms.) keskustellaan yhdessä, onko niihin nyt mahdollisuutta jne. Kumpikin ostelee myös itse omia kivoja juttuja, kuten minä astioita ja sisustustavaroita ja mieheni crossikypärää ja auton vanteita. Kumpikaan ei kitise, koska kumpikin osaa katsoa tiliä ja lasku pinoa ja sen mukaan tehdä itsenäisesti myös hankintoja. Mieheni jopa toivoo että voisin tulevaisuudessa tehdä vain omia juttujani kuten harrastella ja matkustella sekä hänen että ystävien kanssa eikä minun tarvitsisi käydä lainkaan töissä. Arvostan mieheni työntekoa ja koska hän on paljon töissä, teen myös kotona siivous hommat pääsääntöisesti. Loogista. Eipä kinastella rahasta, eikä siitä kuka tyhjää astianpesukoneen. Jos molemmat on töissä yhtä pitkää päivää, kotityöt jaetaan toki mutta tällä hetkellä minä luutuan koska mies ei työn puolesta ehdi. Minua ei haittaa playstation ostokset, koska mieheni tekee niskalimassa töitä, hoputan sitä jopa usein ulkomaan reissulle mies porukalla mutta eipä mieskään valita uusista astioista, tms. Välillä toki toivoisin että voisin tuoda säännöllisesti isomman tukon rahaa tilille mutta mieheni ei ole koskaan vaatinut sellaista. Raha helpottaa elämä mutta se ei saa hallita parisuhdetta. Toki jos kummallakin on hyvin erillaiset näkemykset rahankäytöstä, voi yhteinen tili olla mahdotonta. Meillä kuitenkin on kummallakin hyvin samanlainen käsitys raha-asioista ja siksi tämä käytäntö on meille ollut paras mahdollinen.❤️

    • Sanni
      Posted at 19:39h, 10 maaliskuun Vastaa

      Kuulostaa todella hyvältä! <3 Ja parasta tietysti se, että toimii teillä saumattomasti. Musta tuntuu, että aika useinkin roolit ikään kuin itsestään jakautuvat noin, että toinen tuo esim.suuremman panoksen rahassa, ja toinen sitte antaa suuremman panoksen esim.kotitöiden muodossa – todellakin loogista.

  • Sanna
    Posted at 21:04h, 07 maaliskuun Vastaa

    Mielenkiintoinen postaus ja kiva lukee muitten kommentteja! Itse kans ”tykkään” keskustella rahasta ja rahankäytöstö, enkä koe sitä mitenkään epämukavana. Paitsi juuri niissä utelutilanteissa joissa joku yhtäkkii kysyy ainoona kysymyksenä paljonko palkka on uudessa työssä ? Voin kyllä palkkani kertoa ei siinä mitään, mutta mitä itse oon kokenut niin tollaiset kysymykset tulee aina sellaisilta henkilöiltä jotka haluaa jotenkin verrata sitä omaan rahankäyttöönsä.
    Mutta, me ollaan oltu yhdessä reilu 4 vuotta, yhdessä asuttu kolme. Alkuun oltiin molemmat opiskelijoita, joten aika tasan hoidettiin kaikki. Minä valmistuin puolisoani aiemmin ja siirryin työelämään, joten (meille) luonnollisesti maksan myös enemmän. Vuokra puoliksi ja omilla nimillä tulevat laskut (lähinnä puhelin) molemmat maksavat omansa. Ei olla rahasta oikeastaan koskaan keskusteltu, mennyt meilläkin luonnostaan. Minä maksan yleensä ruokaostokset (vaikka inhoan myös kaupassa käyntiä :D), vakuutuksen ja sähkölaskun. Mies maksaa autoon liittyvät hommat. Mutta videoon liittyen, huomaan kyllä pientä harmitusta välillä miehessäni kun minä olen yleensä se joka maksaa. En kuitenkaan ole tehnyt siitä ikinä numeroa, koska tiedän että jossain vaiheessa tilanne muuttuu. Ei tulisi mieleenkään laskea rahoja, tai laittaa kaikki laskut sentilleen puoliksi. Molemmat kuitenkin ollaan sitoutuneita toisiimme ja eletään yhdessä, joten myös rahamme on yhteisiä. Mekin ollaan pitkälle samanlaisia rahankäyttäjiä, mikä varmasti auttaa että tämä hoituu ilman sen kummempaa miettimistä. Huh tulipas taas kommentti!! Mut mielenkiintoinen aihe :)

    • Sanna
      Posted at 21:07h, 07 maaliskuun Vastaa

      Omat tilit siis meilläkin, ja ei pääsyä toisen tiliin. Tosin s-tili yhdistettiin joku aika sitten, että menee bonukset samaan. Ehkä myöhemmin kun molemmt työelämässä, yhteinen säästötili tms laitetaan pystyyn.

      • Sanni
        Posted at 19:36h, 10 maaliskuun Vastaa

        Tämä tuntuu olevan aika yleinen, ja toimiva käytäntö. Tekisi melkeen mieli kokeilla itsekin.

    • Sanni
      Posted at 19:37h, 10 maaliskuun Vastaa

      Ihanaa, että tuli tällainen kommentti. Näitä on ollut niin mukava lueskella.
      Oon sun kanssa niin täysin samoilla linjoilla, niin monessa kohdassa että huh.

  • Maija
    Posted at 22:23h, 07 maaliskuun Vastaa

    Naimisissa pian seitsemän vuotta, kaks lasta, omat tilit mut täysin yhteiset rahat. Se maksaa, kumpi sattuu kortin esiin kaivamaan. Toisinaan käytetään myös toistemme kortteja – onkohan rikollista? :D Kuulostaa mun korvaan tosi ankealta, kun pariskunta vänkää, kumman vuoro tarjota (!), ja vehkeilee, että ”mä maksoin viimeks”. Tuntuu, että mitä tarkemmin omia ja toisen rahoja syynää, sitä huonommalla tolalla on parisuhde.

    • Sanni
      Posted at 19:36h, 10 maaliskuun Vastaa

      Hei, jee ihanaa että joku muukin tekee tätä samaa. Siis, että käyttää toisen korttia. Meillä palkkapäivät ovat toisella 15. ja toisella 25. päivä ja aina kuun loppuvaiheella yleensäö vaihdamme käytettävää korttia :D

  • Katriina
    Posted at 22:37h, 07 maaliskuun Vastaa

    Olemme olleen yhdessä 4.5 vuotta, meillä on omistusasunto ja molemmilla hyvät tulot. Meillä on yhteinen tili josta kaikki laskut, vastikkeet ja lainanlyhennykset menevät kuukausittain. Tilille laitetaan aina palkkapäivänä sovittu summa. Mieheni laittaa suuremman summan kuin minä sillä tienaa enemmän. Ruokaostokset, ravintolaillalliset maksaa se joka ehtii ottaa kortin esiin, yleensä mieheni. Isommat ostokset esim huonekalut / matkat maksetaan yleensä puoliksi tai se maksaa jolla on enemmän ”ylimääräistä” rahaa. Mulle on tosi tärkeää pitää omat rahat koska olen törsääjä, mieheni taas ei ja tiedän, että riitelisimme päivittäin rahankäytöstäni jos meillä olisi yhteinen tili. Minua ei haittaa yhtään miehen playstationit tms päinvastoin toivoisin, että ostelisi enemmänkin niin sillä hyväksyttäisin omia laukkuostojani jne :)

    • Sanni
      Posted at 19:35h, 10 maaliskuun Vastaa

      Hyvä meininki teillä <3 !

  • Embo
    Posted at 23:02h, 07 maaliskuun Vastaa

    Ollaan oltu yhdessä reilu 6v ja asuttu yhdessä 3,5v. Lapsia on kaksi, ei olla naimisissa.
    Meillä on yhteinen tili, johon kumpikin laittaa rahaa kerran kuussa (mies enemmän ja minä vähemmän, koska olen hoitovapaalla). Yhteiseltä tililtä maksetaan lainanlyhennys, vastike, sähkö- ja vakuutuslaskut ja lopuilla ostetaan ruokaa. Loppukuun ruokaostokset ostetaan miten sattuu, se kuka sattuu käymään kaupassa maksaa.
    Yhteisen tilin lisäksi meillä on myös omat palkkatilit ja säästötilit. Toimii hyvin, rahasta ei olla riidelty koskaan. Miehen mielestä kaikki rahat on yhteisiä, mutta mä jotenkin miellän mun hoitovapaa rahan omaksi rahaksi, en tiedä miks :D varmaan siks että miehen tulot tällä hetkellä on paljon suuremmat. Välillä on täytynyt pyytää miestä loppukuusta lisäämään rahaa yhteiselle tilille, koska oma tili on jo niin tyhjä etten voi kaupassa käydä.
    Mä ostan kaikki sisustusjutut (huonekaluja lukuunottamatta) ja lasten vaatteet. Mies maksaa isompia ostoksia, kuten matkat.
    Molemmat saa ostaa mitä lystää eikä toiselta tarvita siihen lupia tai hyväksyntää.

    • Sanni
      Posted at 19:20h, 10 maaliskuun Vastaa

      hahah ihana tuo kohta, että miehen mielestä kaikki raha on yhteistä, mutta sä miellät sun hoitovapaa-rahan omaksi rahaksi. Oikea meininki!

  • Tanja / Pesunkestävää
    Posted at 02:29h, 08 maaliskuun Vastaa

    Mielenkiintoinen postaus ja video! Raha-asiat tuntuvat olevan melkoinen tabu meidän suomalaisten keskuudessa, mikähän siinä onkin niin suuri salaisuus… Meidän taloudessa (mies, minä ja 2 koiraa) molemmilla on omat tilit ja omat säästötilitkin, mutta silti yhteinen talous. Lainanhoitotilille laitetaan molemmat joka kuukausi sama märää rahaa, muuten hankinnat menee aika fiilispohjalta. Mies suurituloisempana toki makselee enemmän isoja kuluja, mutta molemmat osallistuvat kustannuksiin oman varallisuuden mukaan, eikä ole väliä kumpi mitäkin maksaa. Säästöjä käytetään aina yhteiseen hyvään, kuten vaikkapa matkusteluun. Raha-asioiden hoitaminen tähän tyyliin on ollut meille jokseenkin luonteva tapa, eikä siitä ole tarvinnut kummempia keskusteluja koskaan käydä. Myöskään riitaa raha-asiat eivät ole koskaan aiheuttaneet.

    • Sanni
      Posted at 19:19h, 10 maaliskuun Vastaa

      Kuulostaa suorastaan täydelliseltä! Vitsi näitä kommentteja on ollut mahtavaa lukea, ihanaa saada tietää miten muilla toimitaan ja miksi. Kiitos, että kommentoit!

  • Juuli
    Posted at 10:38h, 08 maaliskuun Vastaa

    Meillä on ollut yhteinen tili siitä asti, kun mieheni kanssa saman katon alle muutimme. Siis ihan yksi ja ainoa tili, mutta toki molemmilla omat säästötilit lisäksi. Kyllästyimme siihen, että mies sai siirrellä minulle rahaa koko ajan, kun mun opiskelijan köyhä tilini tyhjeni jo yhdestä kauppareissusta. Kaikki on ollut rahan suhteen tosi luontevaa ja on edelleen. Toki vähän neuvotellaan, jos halutaan tehdä kalliimpia hankintoja, mutta kumpikin on joustavia, eikä suutu mistään satunnaisesta rahan hummaamisesta :). Sitten aina vaivihkaan säästän veronpalautuksia, lapsilisiä,tms. omalle säästötililleni, niin pääsee välillä reissuun ?

    • Sanni
      Posted at 19:18h, 10 maaliskuun Vastaa

      Kuulostaa todella toimivalta systeemiltä, hyvä te!

  • Maija
    Posted at 17:07h, 08 maaliskuun Vastaa

    Moikka! Olitpas ihanan luonnollinen tuossa videolla! Sun pitäs saada oma reality sarja! :-) sua on nii mukava katsella! Jännää miten sun elämä vaikuttaakin niin mielenkiintoiselta, yleensä en tosi tv.stä tykkää mut iholla on mun ikuinen lemppari sun takia! Se jakso oli aivan paras missä olit käynyt hammaslääkärissä ja sua suretti miten kallista se oli. Jotenkin olit siinä niin söpön surkeena! Mut onneks sul on tää blogi! Ja en olekkaan ajatellut, että joku laittaisi sukat asukuvia varten piilon! Omaperäistä:-) mukavaa iltaa ja kiva kun oot jo parantunut!!!
    Cheers, Maija

    • Sanni
      Posted at 19:18h, 10 maaliskuun Vastaa

      No voi kiitos, tulipa hyvä mieli tästä kommentista, vaikka tuosta luonnollisuudesta oon kyllä eri mieltä :-D
      Ihanaa iltaa myös sinne,

  • piupali
    Posted at 19:14h, 08 maaliskuun Vastaa

    Meillä omat tilit mutta yhteiset rahat. Pari vuotta sitten tosin laitettiin molemmille oikeudet toisten tileille. Helpompaa säätää, kun joka tapauksessa rahoja siirrellään tililtä toiselle sen mukaan kummalla sattuu rahaa olemaan. Ollaan puhuttu että olis sama ottaa käyttöön yks yhteinen käyttötili (pari yhteistä säästötiliä onkin), muttei ole saatu aikaseksi. Aiemmin oltiin molemmat opiskelijoita eikä rahasta riidelty ikinä, oli aika selkeetä ettei mihinkää ylimääräiseen oo mahkuja. Kun mies valmistui ja meni töihin, tulot kasvoi ja rahastakin käytiin muutama keskustelu. Lähinnä mä olin säästölinjalla ja mies halus laittaa haisemaan kun kerrankin voi. :D

    • Sanni
      Posted at 19:17h, 10 maaliskuun Vastaa

      hahah ihana! Haisemaan laittaminen on välillä ihan kivaa, joten ymmärrän miestäsi :D

  • Sonja
    Posted at 19:18h, 08 maaliskuun Vastaa

    Heeeei super hyvä aihe! :)

    Kuulun kans siihen porukkaan kenen mielestä on mielenkiintoista puhua raha-asioista ja oon ehdottomasti sitä mieltä että näistä pitäisi puhua enemmänkin, ja VARSINKIN oon sitä mieltä että meidän pitäisi puhua avoimemmin palkasta, etenkin naisten, koska tällöin varmasti pystyisimme rohkeammin esimerkiksi vaatimaan aiheellista palkankorotusta, tms. En ymmärrä miksi aiheen pitää olla tabu, ja mulla onkin ollut todella monta hyvää, silmät avaavaa keskustelua palkasta kun porukassa ollaan ladottu numerot tiskiin:D

    Oon itse vielä suht tuoreessa suhteessa, poikaystävän kanssa 1,5 vuotta yhdessä ja viime marraskuussa muutettiin yhteen kun poikaystävä osti oman asunnon. Maksan poikaystävälle ”vuokraa”, eli vastikkeen ja hippasen extraa siihen päälle. Oon kuullut jonkin verran ihmettelyä siitä että miksi tavallaan maksan poikaystäväni lainaa pois, vaikka itse en omista prosenttiakaan tästä asunnosta, mutta mulla ei tulisi ikinä mieleenkään että maksaisin pelkästään vastikkeen, asunto on kuitenkin ostettu sillä ajatuksella että me molemmat tähän muutamme, tämä on myös minun kotini ja muutenkin vierastan tosi paljon ajatusta että eläisin jotenkin ”siivellä”, vaikka siitä ei olisikaan kyse mutta silti, maksan mielelläni.

    Silloin kun muutettiin eräs kaverini kysyi että ”no kai te perustatte nyt yhteisen tilin”, mikä oli mun mielestä todella outo kysymys koska asia ei ollut tullut mieleenkään :D Meillä on siis täysin omat tilit, ja uskon että näin tulee olemaan vaikka olisimme kymmenen vuotta yhdessä, ajatus yhteisestä tilistä tuntuu vaan tosi vieraalta enkä oikein ymmärrä että vaikka talous on sama, miksi itse itselle saatu palkka pitäisi jakaa? Tosin viime aikoina oon alkanut miettimään että yhteinen ruokatili olis oikeesti aika kätevä. Jos molemmat aina palkkapäivänä heittäis parisataa niin siinä pysyis ehkä myös budjetti kohtuullisena (molemmat on aika nautiskelijoita joten sitä rahaa hassaantuu aina yllättävät summat just kaikkiin pikkuostoksiin). Ruokaostokset ostetaan myös siten että kumpi nyt ehtii maksamaan, ulkona käydessä aika usein vuorotellaan tai sitten maksetaan itse omat. Isommat hankinnat tehdään myös usein yhdessä, pienet kodinjutut ostaa se kumpi asiaa halajaa ja omasta rahasta. Hyvin on mutkatonta siis meidän yhteisien JA omien rahojen käyttö, ja ollaan aiheesta puhuttu että sellaisena se halutaankin pitää:)

    • Sanni
      Posted at 19:16h, 10 maaliskuun Vastaa

      Avoimuus ja hyvä keskusteluyhteys tässäkin asiassa on kyllä avainasemassa, just niinku sanoitkin. Uskon, että kaikki löytävät keskustelemalla kyllä sen heille parhaiten toimivan systeemin, olipa se sitten yhteinen tai erillinen.

  • sunny
    Posted at 19:45h, 08 maaliskuun Vastaa

    Sanoisin, että koulutus vaikutaa parisuhteen raha-asioihin, kuten videollakin näkyi. Jonna kertoi prosentuaalisesta maksujen tasaamisesta, miten omassa lähipiirissäni kaikki akateemiset pariskunnat toimivat. Itse en oikein näe vaihtoehtona sitä, että rahasta ei sovita tai kuluja ei tasata jollan tapaa. Tai ehkä naisen korkea koulutus vaikuttaa tähän enemmän kuin miehen. Niinkuin videollakin sanottiin, mies ehkä jollain tasolla haluaakin olla elättäjän roolissa ja huolehtia nisesta rahallisesti, kun taas hyvään asemaan ja tulotasoon päässyt nainen haluaa pitää kiinni ansaitsemistaan rahoista. Hajanaisia ajatuksia, eikä faktatietoa mistään. :) Sitä suuremmalla syyllä: jokainen pariskunta tavallaan! Kannustan myös kaikkia keskustelemaan rahasta avoimesti.

    • Sanni
      Posted at 19:14h, 10 maaliskuun Vastaa

      Monia tosi hyviä pointteja sun kommenttissa, kiitos! Mä itse en kuitenkaan oo kokenut, että koulutus välttämättä vaikuttaisi siihen, miten rahaa parisuhteessa käytetään. Mulla on perhe- ja kaveripiirissä paljon akateemisia pariskuntia, joilla raha on täysin yhteistä ja toisinpäin. Ajattelen sen olevan kiinni enemmänkin luonteesta ja persoonasta kuinka talous hoidetaan.

  • Heli
    Posted at 10:23h, 09 maaliskuun Vastaa

    Olemme avomieheni kanssa olleet 6 vuotta yhdessä ja asuneet 4 vuotta yhdessä, josta 2,5 vuotta on tullut vietettyä yhteisessä omistusasunnossa. Alkuvuosina molemmat olivat sitä mieltä, että erilliset tilit ja piste (molemmat yrittivät ajatella järkevästi, että ”mitä jos…”). Yhteisiä vuosia, kun tuli lisää niin alkoi kokoajan paremmalta kuulostamaan yhteinen tili. Nyt meillä sitten onkin omien tilien lisäksi yhteinen tili, mikä on osoittautunut varsin järkeväksi. Palkkataso on hieman eri avomieheni kanssa, joten päätimme, että molemmat laittavat 50% palkastansa aina yhteiselle tilille. Yhteiseltä tililtä tuleekin maksettua kaikki yhteiset kulut mm. asuntolaina, sähkö- ja vesilaskut, ruokaostokset, yhteiset matkat sekä -ravintolalaskut jne. Omat tilit ovat sitten omaan käyttöön eli vaateostokset, omat puhelinlaskut, harrastukset sekä aiemmin kun molemmilla oli omat autot niin oman auton kustannukset (nykyään yksi auto taloudessa, minkä kuluihin molemmat osallistuvat).

    • Sanni
      Posted at 19:11h, 10 maaliskuun Vastaa

      Pakko myöntää, että näitä kommentteja lukiessa mua alkoi vähän houkuttelemaan tällainen yhteinen tili omien lisäksi. Tuntuu ajatuksena jotenkin todella järkevältä, ja vapauttaisi rahoja ehkä juuri sen verran, että ne lahjat tuntuisivat saaduilta, kun toinen ostaisi ne ns.omilla rahoillaan, eikä yhteiseltä tililtä. Pistän ehdottomasti harkintaan!

  • Livia
    Posted at 10:23h, 09 maaliskuun Vastaa

    Mielenkiintoinen aihe!
    Meillä rahat muuttuivat yhteiseksi aika nopeasti seurustelun alettua. Alussa olin tosi tarkka, että maksan itse ravintolat yms. (kumpikin oli köyhiä opiskelijoita), mutta sitten kun alettiin olemaan yhdessä enemmän ja tekeen ruokaa, rahoista tuli yhteiset. Nykyään mies on töissä ja minä opiskelija, ja yhteinen tili aukaistiin samalla kun otettiin asuntolaina. Tuo on kätevää, varmaan muuten tarvitsisi käyttää miehen korttia, minä kuun teen kauppa- ja lapsenhankinnat yleensä.
    Meillä riidellään rahasta jonkun verran, lähinnä siitä että minä tuhlaan sisustuksiin ja mies harrastuksiin. Mutta kuitenkin päästään aina kompromissiin, panostaisimme rahallisesti aivan eri asioihin mieheni kanssa.
    Oikeastaan yksi ainut juttu tulee mieleen, jossa mies käyttänyt omat rahat omiin menoihin. Seurusteluvaiheessa (kuitekin jo avioliitto lähenteli) mies sai koulun päättötyöstä (diplomityöstä) isomman rahapompsin kerralla. Sen hän käytti omiin urheilu yms. hankintoihin, kuulemma oli viimeinen mahdollisuus ostaa jotain arvokasta itselle ;) ja enpä minä pistänyt hanttiin.
    Jotenkin tuntuu oudolta, että esim avio- tai avoparilla ois omat rahat, ja jos esimerkiksi naisen rahat loppuisi, joutuisi hän lainaamaan mieheltä tai jltn muulta. Mutta tapansa kullakin. Itse aattelee että avioliitto tekee (lähes) kaikesta yhteistä. :)

    • Sanni
      Posted at 19:09h, 10 maaliskuun Vastaa

      Samansuuntaiset ajatukset mullakin. Avioliiton ja lapsen syntymän myötä kaikesta tuli vielä yhteisempää jotenkin.

  • PlusMimmi
    Posted at 10:59h, 09 maaliskuun Vastaa

    Me ollaan pidetty yhtä mieheni kanssa kuutisen vuotta ja asuttu yhdessä reilu viisi ja puoli vuotta. Pari ensimmäistä vuotta maksettiin aina about puoliksi kaikki, mutta sitten perustettiin yhteinen ”yhteisten menojen tili” (S-tili), joka on molempien nimissä ja siirretään sinne aina tietty summa kuussa rahaa. Sieltä sitten maksetaan yhteiset ruuat, bensat, eläinlääkärit, sähkölasku, vakuutukset, matkat jne. Tämä on toiminut aivan loistavasti. Sitten molemmilla on toki vielä omat tilit ”omia menoja” varten (ja minulla firman tili vielä yritykselle). Tienataan tällä hetkellä aikalailla saman verran, joten sama summa molemmilta kuussa tuonne yhteisten menojen tilille on ollut meille hyvä juttu. Nyt omakotitalon oston myötä meille tuli myös uusi yhteinen tili, josta lähtee sitten lainanlyhennykset. Kuulostaa sekavalta, mutta toimii meillä! :D

    • Sanni
      Posted at 19:08h, 10 maaliskuun Vastaa

      Hahhahhah elikkäs siis montako niitä tilejä sitten taas olikaan? :D

  • Erika
    Posted at 15:01h, 09 maaliskuun Vastaa

    Siis Pivo on ehkä maailman paras keksintö! Oon käyttänyt sitä jo vuosikaudet :)

    Meillä on avopuolison kanssa omien tilien lisäksi yhteinen tili, jonne molemmat laittavat kuukaudessa saman verran rahaa ja jonka rahoja sitten käytetään yhteisiin ostoksiin. Ja tämä systeemi on meille molemmille rahoistaan tarkoille erittäin hyvä :)

    • Sanni
      Posted at 19:07h, 10 maaliskuun Vastaa

      Tää yhteinen tili asia alkoi nyt ehkä houkutella mua vähän, siis niin että sinne siirrettäisiin tietty summa kuukaudessa rahaa ruokaan ym.säännöllisiin menoihin, ja molemmilla olisi käyttöoikeus ja kortit siihen tiliin. Kuulostaa tosi järkevältä!

      • Sanni
        Posted at 19:08h, 10 maaliskuun Vastaa

        pst. sun blogi on ihana !

  • Enni
    Posted at 20:10h, 09 maaliskuun Vastaa

    Olemme olleet yhdessä kohta 10 vuotta ja sanotaanko että ainakin 9 vuoden ajan rahat ovat olleet yhteisiä. Usein kuun lopulla siirrellään rahoja tileiltä toisille, tasataan jos toisellakin olisi tilillä katetta :) eikä ole rahan käytöstä koskaan juuri väännetty, samalla aaltopituudella sen kanssa.

    • Sanni
      Posted at 19:07h, 10 maaliskuun Vastaa

      Sama täällä, meillä vaan ehkä siirrellään korttia toiselle, vaikka ei kai silleen edes saisi. Meillä nimittäin tilit vielä toistaiseksi eri pankeissa, joten siirto ei tapahdu heti samantien.

  • lotta
    Posted at 18:30h, 10 maaliskuun Vastaa

    Me ollaan oltu yhessä reilu 7 vuotta joista naimisissa kolme. Alkuaikoina oli viel ihan omat rahat mut viimeistään naimisiin mennessä ihan yhteiset, vaikka onkin omat tilit. Kuitenkin tiedämme toistemme pankkitunnukset ja on lupa käydä toisen tiliä katsomassa/siirtämässä rahaa jne. Ei kuitenkaan mitään kyttäämistä tms. Rahasta puhutaan keskenämme paljon ja yhessä aina mietitään minkä verran mihinkin on rahaa varattu ja mistä mitäkin rahoja tulossa, jotta pysytään kartalla. Yhteinen tili olisi tosi kätevä, että menis tietystä paikasta ruokaan ja muuhun pakolliseen, ettei tarvis siirrellä rahoja kun toiselta loppuu. Vuokran ja isot laskut maksamme yleensä miehen palkalla, ruoat ja muut menot ja pienemmät laskut minun palkoista. Tämä toimii meillä. Olisi omituista että olisi omat rahat tai jotenkin tarkkaa et kumpi maksaa esim kaupassa tai ravintolassa, se maksaa kummalla enemmän rahaa tai kumpi ehtii ensin, kuitenkin yhteinen koti ja lapsi niin ei tarvetta laskeskella jne. Välillä tuntui pahalta kun itse olin pienellä tuella kotiäiti ja mies toi kaiken rahan ja maksoi kaiken, tuli tunne et pitää itsekin osallistua/hävetti aina pyytää rahaa. Nyt ei enää sitä tunnetta kun minä myös käyn töissä ja saan palkkaa, ”tasavertaisempi olo”.

    Mä kannatan myös avoimuutta raha-asioissa ja tykkään keskustella siitä. En oikein ymmärrä miksi niin monet haluaa pitää kaiken rahaan liittyvän salaisuutena. Mikä siinä on niin tabua ettei rahasta voi puhua? Raha on vaan rahaa ja ihmissuhteissaa se ei sais määrittää mitään.

    • Sanni
      Posted at 19:06h, 10 maaliskuun Vastaa

      My thoughts exactly! En olisi itse voinut asiaa paremmin sanoiksi pukea.
      Huomasin itsekin, että rahasta tuli jotenkin vieläkin yhteisempää lapsen syntymän jälkeen.

      Tuo sun kommentin viimeinen lause, hyvin sanottu!

  • P
    Posted at 21:40h, 12 maaliskuun Vastaa

    Sanoisin, että meillä (lähes 9v yhdessä) on yhteinen talous mutta omat rahat/tilit. Se ei kumminkaan tarkoita etteikö rahaa käytettäisi yhdessä, yhteiseen hyvään tai mietittäisiin kumpi nyt on maksanut enemmän kuin toinen. Yhteiset menot kuten asumiskulut ja laskut jaetaan aika tasan. Ruokamenotkin usein suht tasan, mutta ei niitä lasketa sen koommin. Joskus toinen maksaa enemmän laskuja tai esim. ravintolassa, jos sattuu olemaan parempi rahatilanne. Yhdessä eletään niin toisinaan toinen tukee toista. Kun opiskelin, niin mies kattoi enemmän yhteisiä kuluja, nyt puolestaan joskus minä. Autoon liittyvät kulut kuuluu miehelle, sillä hän on tehnyt hankinnan. Joskus toinen maksaa molempien lentoliput tai matkat jos on ylimääräistä yhteiseen reissuun. Silti minun mielestä meidän tilanteessa olisi outoa jos palkat kilahtaisi yhteiselle tilille molempien vapaaseen käyttöön. Ehkä joskus toisin, mutta nyt näin on hyvä. Olen elänyt tiukalla budjetilla opiskelijana ja nyt työssä käyvänä haluan ostaa itselleni kivoja juttuja ilman syyllisyyttä, sillä olen itse rahat työlläni ansainnut. Haluan myös säästää itselleni kun kerrankin pystyn, ehkä nekin säästöt joskus päätyy yhteiseen hyvään. Molemmat siis maksaa itse omat harrastukset ja huvitukset. Rahaa ei myöskään lainata, vaan jos toinen tarvitsee niin toinen antaa ”omistaan”. Toisaalta, asumme nyt väliaikaisesti erillään eri kaupungeissa, joten taloudet ja menot ovat nyt melko erilliset. Ja tässä todellakin huomaa miten suuret menot ovat kun arkisia menoja ja asumiskuluja ei jaa toisen kanssa!

  • Repa
    Posted at 23:20h, 23 maaliskuun Vastaa

    Mietin välillä tätä raha-asiaa, ja yleensä nimenomaan siinä tilanteessa, kun kuulen, että todella monella pariskunnalla rahat on yhteisiä. Meillä on hyvin selkeästi omat rahat. Ensinnäkin siksi, että mulle omat rahat on vähän kuin omat kalsarit, tai oma ura, jotain omaa siis. Ehkä siihen liittyy myös jotain feministisiä ajatuksia, että en halua olla mikään miehen jatke, vaan yksilö :)

    Ei se tarkoita, että pitäisin visusti kiinni omista pennosistani, vaan kaikesta voidaan sopia. Meillä on lapsia ja yhteistalous, mutta pysymme todella paljon paremmin kärryillä raha-asioista, kun hoidamme itse omamme. Yhteisistä kuluista sovitaan tapauskohtaisesti, ja maksellaan palttiarallaa puoliksi. Meillä on myös omat lainat, omat säästöt ja omat sijoitukset.

    Olen miettinyt, miksi näin. Ehkä osittain siksi, että rahaa on käytettävissä, eikä sitä tarvitse laskea. Tarvitsisi tietenkin, jos kuluttaisimme kaiken, mutta meille molemmille on tärkeää, ettei kaikki rahat vaan humpsahda jonnekin, joten teemme lompakolle sopivia valintoja. Ja molemmilla meistä on myös ihan hyvät tulot.

    Toinen raha-asioiden jakamiseen liittyvä asia on varmaan se, että mieheni on luonut merkittävän omaisuuden. Kun mulla ei siihen ole osaa eikä arpaa, en koe halua mennä myöskään apajille. Saan kuitenkin nauttia sen tuomista eduista monella tapaa, en ole esim. tainnut maksaa koskaan mistään lomamatkastamme mitään.

    Tämä malli sopii varmaankin kahdelle rahoistaan tarkalle ihmiselle, etenkin tulotason ollessa samankaltainen. Meille hyvin tärkeää on, että tuloilla katetaan kaikki säännölliset menot, joten tulojen ollessa samaa tasoa, menevät menotkin puoliksi. Kun toisen tulotaso välillä romahtaa, toinen paikkailee. Ei siis ole tarvinnut kotihoidontuella kituutella, tai ottaa säästöjä käyttöön.

    Olipas sekavaa, koitin vaan hieman valottaa meidän toimintatapaamme, joka selvästikään ei ole kovin yleinen :) En koskaan puhu tästä kenellekään mitään, kyllä se jotenkin tabulta tuntuu! Ihan suoraan sanottuna pelkäisin, että joutuisin esim. tässä kulttuuriväen kansoittamassa kaupunginosassa ulkokehälle, jos kävisi ilmi, ettei meillä ole rahahuolia, vaikka ne ovat hiekkalaatikon vakiopuheenaihe. En vääristele totuutta, koska kustannusten karkaamisesta ja kaiken kalleudesta osaan kyllä hintatietoisena puhua. Mutta väistelen aiheita, joissa varallisuus tai kuukausitulot tulisivat esiin.

  • Minna
    Posted at 12:14h, 24 maaliskuun Vastaa

    Avomies on vakitöissä ja osti asunnon, johon muutimme yhdessä vuokra-asunnostamme. Maksan vastikkeita, mikä on ihan loogista mielestäni kun en tule asunnon mahdollisia myyntivoittoja yms. saamaan, enkä pystyisi edes maksamaan kovin paljoa. Itse koen omistusasumisen kaksipiippuisena juttuna, en usko että koskaan tulen ostamaan tai omistamaan edes puoliksi, joten pysyn vastikkeen/vuokranmaksajana todennäköisesti aina. Mulla on oma säästötili, jonne olen pistänyt (edellisistä töistä) mahdollisimman paljon säästöön ja yritän olla viimeiseen asti kajomatta siihen. Se on tarkoitettu isoja rahoja vaativia akuutteja tilanteita varten, ja nyt kun en pysty sinne laittamaan rahaa kovinkaan paljon, koen sen sitäkin tärkeämmäksi. Puskuri pitää olla, jotta voisi olla mahdollisimman riippumaton muiden avuista mikäli iskee akuutti ison rahan tarve.

    Koen raha- ja säästötilanteissa parhaimmaksi useammatkin tilit! Selkiyttää todella paljon, vaikka voisi ajatella olevan säätöäkin. Peruskäyttötilin ja säästötilin lisäksi mulla on kolmas käyttö-/säästötili, joka on pyhitetty koiralle ja johon pyritään laittamaan rahapuskuria isompia menoja varten. Sitten on tällä hetkellä aika tyhjillään oleva S-tili, jota on kuitenkin vuosien saatossa pystynyt hyödyntämään isoihin ja pienempiin hankintoihin kotia varten.
    Miehellä on sitten omat tilinsä…ruokaostokset menee yleensä jomman kumman tililtä, yleensä miehen ja laitan sitten osuuteni hänen tilille – paljon helpompaa kuin maksella erikseen kassoilla tai heittää toiselle käteistä – pysyy homma edes jotenkin tasapuolisena. Mahtavaahan olisi kyllä joku tuollainen yhteinen taloustilikin, mutta sitä varten pitäisi ottaa joku yhteinen tili käyttöön, ehkä uhrata S-tili käyttötiliksi tai perustaa sinne uusi tili. Mutta nyt mennään näin. Kehitettävää kuitenkin varmasti olisi, jotta olisi vielä tasapainoisempi olo näissä talousasioissa, joissa tekee samaan aikaan mieli olla pihi mutta välillä vähän hövelikin….

Post A Comment