Ei uusi koti, mutta uusi huone.

Processed with VSCO with a5 preset

Processed with VSCO with a5 preset

Terveisiä täältä, ei uuden kodin mutta uuden huoneen, työpisteeltä.
Kerroin jo aiemmin, että tulimme Alban kanssa nyt ainakin hetkeksi tänne vanhemmilleni asumaan. Vielä en tiedä, kuinka väliaikainen tämä ratkaisu on tai mihin me lopulta asetumme, mutta juuri nyt tuntuu hyvältä olla täällä. Apua ja seuraa on koko ajan lähellä ja saatavilla. Ruokaa ei tarvitse laittaa eikä syödä yksin. Rakas sisko ja tämän ihana perhe asuvat kahden minuutin automatkan päässä. Tilaa täällä on niin paljon, että omaa rauhaa saa kyllä aina halutessaan aivan jokainen meistä.

Lapsen kanssa tuntuu ihan erityisen ihanalta se, että ulos omalla, valtavalle pihalle pääsee suoraan ovesta. Sinne ei tarvitse mennä hissillä, eikä ovea tarvitse lukita lähtiessään. On helppoa palata sisään lisäämään tai vähentämään vaatteita, tai hakemaan unohtuneita leluja tai eväitä. Huomaan, että täällä tulee ulkoiltua huomattavasti enemmän, kuin mitä meillä kaupungissa tuli, koska se lähteminen siellä oli projekti aina jo itsessään. Täällä ulos voi vain mennä, ilman sen kummempia suunnitelmia. Ei tarvitse aina raahautua sinne vähän ankeaan lähipuistoon norkoilemaan, vaan voi puuhastella kaikkea tässä omalla pihalla. Juosta kilpaa, pelata jalkapalloa, heitellä frisbeetä. lotrata vedellä, haravoida ja kiipeillä. Sellaista tekemistä, joka on hauskaa niin äidille kuin lapsellekin. Täällä ollaan grillailtu useampana iltana, juotu aamukahvit ulkona melkein jokaisena päivänä. Tehty kaikkea sellaista, jonka linkitän vahvasti kesään. Täällä se tuntuu jotenkin voimakkaammin kuin kaupungissa, enkä oikein edes tiedä miksi.

Ja tietysti ihan erityisen ihanaa täällä asumisessa on se, että Alba saa viettää sitä niin tärkeää aikaa isovanhempiensa, serkkujensa ja sisarusteni kanssa. Täällä me kaksi , minä ja Alba, saamme olla yhdessä koko ajan, ja se tuntuu tietysti ihan valtavan suurelta etuoikeudelta, vaikka välillä luonnollisesti vähän hermoille käykin. Uhmaikäinen, kovatahtoinen pian kolmivuotias – voitte varmasti kuvitella.

Processed with VSCO with a5 preset Processed with VSCO with a5 preset

Luonnollisesti tämä kaikki vaatii kuitenkin vähän totuttelua. Voin myöntää, että tuntuu ajoittain aika hassulta koko elämä. Tämä kaikki mitä on tapahtunut, ja tapahtuu koko ajan. Uudet asiat, rutiinit, käsitys itsestä ja siitä millaisena kuvitteli oman elämänsä. Kaikkea sitä rakennetaan tässä koko ajan uudelleen. Hiljalleen. Ja se tuntuu hyvältä tehdä juuri täällä. Täällä on sellainen olo, että on ihan ok olla väsynyt, on ihan ok ettei juuri nyt ehkä pärjäisi yksin niin hyvin kuin tahtoisi, on ihan ok myöntää kaipaavansa apua ja ihan ok myöntää olevansa vähän hukassa kaiken kanssa. Mutta samaan aikaan tunnen kuinka voimat lisääntyvät päivä päivältä. Ihan niin kuin valokin.

Kaikki on oikeastaan aika hyvin.
Nyt ja tässä.

Pian saan Albankin kotiin viikonlopun reissulta, enkä muista milloin viimeksi olisin odottanut tai kaivannut mitään niin paljon kuin nyt tuota pientä. Tähän ikävään tulee varmasti olemaan se suurin tottuminen. Enkä oikein tiedä tottuuko siihen edes koskaan. Tietääkö joku?

Tags:
,
3 Comments
  • sofia
    Posted at 01:22h, 10 toukokuun Vastaa

    Sinä ihana, mun on kokoajan tehny mieli kirjottaa ja oon monta kertaa alottanutkin. Mutta se ei oo sillon menny niin luontevasti, joten odotin. Toivon sulle niin paljon armollisuutta ja lempeyttä kaikkien omien ajatustesi kohtaamisessa <3 Skaala on laaja, uskoisin, joten itteään ei tarvi repiä sellaiseen nyt, jossa omat voimat venyis liikaa. Ja se pätee mun mielestä ihan joka tilanteessa. Koska niinkuin sanoit, kaikki vaatii totuttelua; elämä, rakentaminen, ihan kaikki.
    Joten, ihan hurjasti vaan halauksia sinne. Se on se, mitä haluan lähettää nyt.<3

    • Sanni
      Posted at 10:48h, 10 toukokuun Vastaa

      Sata sydäntä sulle Sofia <3!

  • Maiju
    Posted at 17:41h, 10 toukokuun Vastaa

    Moi ihana Sanni!

    Seurasin alkuvuoden siskoani, joka eli hyvin samanlaisen elämäntilanteen läpi kuin sinä. Sen selättämiseen hän löysi reseptin: oman turvallisen lapsuudenkodin, pihan tutut puut, ja sen tuoksun, mikä on tuoksunut pihasaunassa pienestä asti. Tämän lisäksi hän tarvitsi ne sadat itkut, mitättömyyden ja syyllisyyden ylitsevyöryävät tunteet, ja levottomat yöt omien ajatusten kanssa. Kuitenkin viikkojen edetessä alkoi kyynelten sekaan sekoittua toivoa, uskoa ja armollisuutta itseä kohtaan, ja muutama viikko sitten näin taas kotona käydessäni sen minun rakkaan siskoni ihanan onnellisen hymyn, jota me kaikki olimme jo niin kovasti odottaneet. Hän kertoi usein, kuinka vaikeaa on rakentaa elämäänsä uudelleen, ja tutkia sisintänsä aivan uudella tavalla, mutta myös sanoi näiden vaiheiden ja tunteiden olleen avain uuteen alkuun.
    Usko pois Sanni, myös sinulle koittaa paremmat ajat. Nyt vain anna kaikkien tunteiden tulla ulos, se kuuluu asiaan, vaikka tekeekin niin kipeää. Muista, että tässä elämässä sinun ei tarvitse olla mitään ulkopuolelta määriteltyjä asioita. Meistä jokaisen polku saa, ja kuuluu olla erilainen. Sinun kuului mennä juuri tuota polkua pitkin, koska sillä oli tarkoitus. Niinkuin kaikella aina on. <3

Post A Comment