Suunnitelmia ja unelmia

collage1

Nyt, kun kaikki tavarat on vihdoin yhdessä osoitteessa voi alkaa se vaihe, jota rakastan kaikkein eniten: sisustaminen. Luovuin avioerossa oikeastaan kaikesta muusta paitsi vaatteistamme ja muutamista tärkeimmistä tavaroista ja kirjoista. Eli nyt tänne uuteen kotiin saan aloittaa ja laittaa kaiken uudestaan, mikä tuntuu oikeastaan todella ihanalta. Freesiltä.

Olen aina kaikissa aiemmissa muutoissa tehnyt järkyttävän typerästi ja halunnut saada kodin valmiiksi heti. Tuolloin on tullut tietysti hankittua niitä sellaisia ihan kivoja huonekaluja ja tavaroita, tai asioita, jotka sopivat ehkä juuri siihen kotiin, mutta joista en todellisuudessa välttämättä erityisemmin pitänyt. Tällä kertaa ajattelin tehdä kaiken ihan toisin. Rakentaa kotia hiljalleen juuri sellaiseksi kun oikeasti haluan. Säästän ja kituuttelen, jotta saan hankittua juuri ne huonekalut ja tavarat, jotka oikeasti tahdon. Nyt kun tavaraa on karsittu viimeisen vuoden aikana todella rankalla kädellä, niin haluan todellakin pitää kiinni tästä tunteesta, jonka vähäisestä omistamisesta saan. En halua tähän kotiin mitään ylimääräistä. Haluan, että jokaisella tavaralla on oikeasti tarkoitus ja, että jokainen asia on sellainen josta ihan oikeasti pidän. Haluan ympärilleni paljon ilmaa ja vähän tavaroita.

collage33

Olin ajatellut ennen tähän asuntoon muuttamista, että haluaisin seuraavaan kotiimme lähinnä hyvän, siis aivan todella, todella hyvän, sängyn ja viherkasveja, ehkä seinille muutaman taulun, lattialle kivan maton ja ikkunalaudoille kaikkein tärkeimmät kirjani. Heti tänne muutettuamme tajusin kuitenkin, että tahdon sittenkin aika paljon muutakin. Tällä hetkellä meillä ei ole täällä juuri muuta kuin nuo edellämainitut (sillä erotuksella, että nykyinen sänky on ihan surkea), eikä tämä tunnu vielä ollenkaan valmiilta. Tahdon olohuoneeseen kauniin vaalean sohvan, jossa istua lapsi kainalossa lukemassa kirjoja, tai kirjoittamassa. Sohvan joka on niin nätti, että silmiin sattuu, mutta samalla kuitenkin niin rento että siinä voi rötköttää ihan juuri niin kuin tahtoo tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. Ei rötköttämisestä vaan siitä, että käyttäytyy jotenkin sohvalle sopimattomalla tavalla niin tehdessään. Haluan isoimman ikkunan eteen siron samettisen nojatuolin, jossa on kultaiset jalat. Ja sohvan eteen vaalean villamaton, jonka päälle pienen sohvapöydän johon laskea kaikki ne kesken olevat kirjat, naposteltavat ja tietysti maljakollisen tuoreita neilikoita.

collage

Makuualkoviin tahdon sen hyvän sängyn lisäksi ihanat, vähän karheat harmaat pellavalakanat, sellaiset jotka kahisevat kun niissä kääntää kylkeä. Haluan sängyn, joka näyttää sijaamattomanakin hyvältä. Tai erityisesti juuri sillon, koska totuuden nimissä pidän sänkyä huomattavasti kutsuvampana silloin kun sitä ei ole sijattu. Haluan sängynpäätyyn sekalaisen kokoelman erilaisia tyynyjä, sängyn viereen punotun korin täynnä toinen toistaan kauniimpia torkkupeitteitä, sillä ajattelin jatkossa alkaa harrastaa niitä kuuluisia 30 minuutin päiväunia. Sängyn päällä, katonrajassa olevalle pitkälle hyllylle tahdon erilaisia viherkasveja, pieniä ja isoja, erilaisissa ja -kokoisissa ruukuissa. Toivon jo nyt kaikki raajat ristissä, että onnistuisin pitämään ne hengissä sitä minulle tyypillistä yhtä kuukautta pidempään.

collage3334

Olen puhunut usein siitä, kuinka pidän hieman omituisina koteja, joissa ei ole kirjoja lainkaan. Mutta nyt olen kääntänyt kelkkani. Siinä missä kaikissa aiemmissa kodeissani kirjoja on ollut esillä niin paljon, kuin niitä on vain suinkin esille mahtunut, niin nyt ajattelin jättää kirjahyllyt hankkimatta ja pinota pinnoille vain ne muutamat kauneimmat ja rakkaimmat kirjani. Luovuin edellisessä muutossa noin 90% kirjoistani, ja voin kertoa etten ole kaivannut niistä yhtäkään sen jälkeen. Tuntuu niin hyvältä, kun tavaraa on vähemmän ja tilaa enemmän. Voi olla, että sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun neliöitä (toivottavasti) on ympärillä huomattavasti nykyistä enemmän, niin haluan taas sisustaa kotini kirjoilla. Mutta juuri nyt näin on hyvä.

Neliöitä tässä nykyisessä kodissa ei ole neljääkymmentä enempää, joten tila on täytettävä säästeliäästi. Haluan kuitenkin ehdottomasti Alballe pienen oman nurkkauksensa. Haluan, että kaikki vieraat näkevät heti ensisilmäyksellä, että tässä kodissa asuu myös lapsi. Lapsen tavarat saavat näkyä ja lojua ympäriinsä, ihan niin kuin koko elämä muutenkin. Onneksi lähes kaikki tuon pienen lelut ja tarvikkeet ovat sellaisia, että niitä katselee ihan mielellään.

Keittiö on tässä uudessa kodissa hurjan kaunis. Yläkaapit puuttuvat, yhtä pientä kaappia lukuunottamatta, kokonaan, joka on ihanaa. Kauniit tavarat ja keittiötarvikkeet saavatkin olla esillä. Keittiön ikkunan eteen haluaisin vanhan puisen ruokapöydän, jonka ympärille mahtuisivat nuo kuusi ikivanhaa, vanhemmilta saatua tummaa puutuolia. Ja siihen pöytään katetaan tietysti joka päivä ravitsevia ja herkullisia lounaita, illallisia ja päivällisiä, aamiaisista ja iltapaloista nyt puhumattakaan.

collageh

Mutta, kuten sanottua, pikkuhiljaa. Vähitellen. Haluan olla miljoona prosenttia varma jokaisesta valinnastani. Eilistä teemaa noudatellen; haluan viihtyä ja voida tässä kodissa paremmin kuin missään aiemmin. Ja jo nyt tuntuu siltä, että juuri niin tulee tapahtumaankin.

Kuvat: Pinterest, täältä, täältä , täältä , täältä, täältä ja täältä.

Tags:
,
9 Comments
  • ReettaHK
    Posted at 09:36h, 16 tammikuun Vastaa

    Kirjoitat kyllä kauniisti, edellinenkin postaus oli niin ihana. Ihana kuulla että olet onnellinen ja kotona ♥️♥️

    • Sanni
      Posted at 13:11h, 16 tammikuun Vastaa

      No voi kiitos! Ja hihii onni on kyllä kivaa. Toivottavasti sielläkin on tätä samaa ilmoilla?

  • Ellis
    Posted at 13:02h, 16 tammikuun Vastaa

    Oi vitsi sä osaat varmasti sisustus teille ihanan kodin! Oon ihaillut instagram sun aikaisempia koteja ja ne on ollu niin hienoja. Oispa itselläkin silmää! Toivotaan siis paljon sisustus aiheisia postauksia. Bmistä muuten tän postauksia kuvat on?

    • Sanni
      Posted at 13:08h, 16 tammikuun Vastaa

      Sisustusjuttujen tekemistä ja kuvaamista odotan kyllä itsekin, joten kivaa kuulla että ne olisi mieluisia muillekin.

      Postauksen kuvat on Pintrrestistä. Lähteet löytyy tuolta postauksen lopusta :)

  • Amanda
    Posted at 15:16h, 16 tammikuun Vastaa

    Oon aina pitänyt sun esteettisestä silmästä – jos noin nyt voi edes sanoa. Jotenkin tuntuu, että saat monet asiat (asut, sisustuksen, valokuvat) näyttämään yksinkertaisesti hiton hyvältä ja ainakin näennäisesti vaivattomasti. Ja musta tuntuu, että se silmä on osin myös sisäsyntyistä ja luontaista. Sellainen ominaisuus, jota vähän salaa muissa kadehdin. Siksi on ihan erityisen kiva seurata sun sisustusprojektia! Saan aina hurjasti inspiraatiota näistä sun kuvista. Kiitos, että bloggaat. ♥

    • Sanni
      Posted at 19:30h, 17 tammikuun Vastaa

      Apua, miten ihana kommentti. Tulin niin hyvälle mielelle tästä. Heräsin just tokkuraisena liian pitkälle venyneiltä päikkäreiltä sellaisella fiiliksellä, että tekisi mieli vaan jatkaa unia aamuun saakka, mutta tästä sun kommentista piristyin ja sain jotenkin ihan älyttömästi voimaa ja energiaa. Kiitos, että kommentoit <3

  • Sanna
    Posted at 21:59h, 20 tammikuun Vastaa

    Minä täällä moi taas, en ole oikeastaan ehtinyt käydä kurkkimassa / kommentoimassa. Mutta ihanaa uutta vuotta aluksi.

    Ja sitten, ihana kirjoitus. Taas. Mun piti ottaa screenshot tosta kappaleesta, missä kuvailet sänkyä ja makuualkovia. Minäkin haluan just tollasen, oikein nään jo sieluni silmin sen sängyn ja hyllyn ja makuualkovin vaikka se todennäköisesti tulee olemaan makuuhuone kun päästään isompaan asuntoon. Mutta silti, ah, niin hyvin kuvailtu et haluun vaan käpertyy niihin harmaisiin lakanoihin, jotka tuoksuu puhtaalle mut ei liian pesuaineelle, silleen et niihin on jääny vähä miehen hajuvettä/tuoksua, se on parasta.

    Tää on just sitä kirjoitusta mitä osaat ja osaat niin vitsin hyvin, silleen että tuntuu oudolta et kirjoitus sisustuksesta voi herättää näin paljon ajatuksia ja tunteita? Ihana lukea <3

  • Hanne
    Posted at 09:22h, 21 tammikuun Vastaa

    Aivan ihana koti! Vähemmän on todellakin enemmän. :)

  • K
    Posted at 12:53h, 22 tammikuun Vastaa

    Tässä sun blogissa on jotain tosi ihanaa – en oikein edes osaa sanoa mikä se spessujuttu on, ehkä joku vilpittömyyden, esteettisyyden ja helposti lähestyttävyyden kombo? Allekirjoitan edellisten kommetit, sulla on hyvä silmä ! Ihanaa vuotta 2018 – siitä tulee ilmeisen kaunis :)

Post A Comment