30 kysymystä ja vastausta

Tämä viikko on ollut aika kreisi. Olen tehnyt liki 12h työpäiviä melkein viikon jokaisena päivänä. Tai no, ihan tavanomaisia kahdeksan tunnin työpäiviä, mutta niiden päälle on ollut vielä useampi tunti kirjoitustöitä kaikkina päivinä. Voin kertoa, että nyt kun kaikki työt on tehty ja edessä on niin kolme vapaata päivää kuin täysi viinilasikin, niin tuntuu kyllä hyvältä. Ansaitultakin. Ensimmäistä kertaa aikoihin. Pakko myöntää, että olen kyllä kaivannut elämääni täysipäiväistä työtä, ja sen mukanaan tuomaa rutiinia, ryhtiä ja sosiaalisia suhteita (siskoani lainatakseni). Nautin tästä uudesta arjesta melkein pelottavan paljon.
Tälle illalle oli alustavasti suunniteltu myös illallinen ja keilausreissu Annikan ja Cliffin kanssa, mutta päätettiin suosiolla jättää se väliin sillä tänään on Netflixiin ilmestynyt 5.tuotantokausi Blacklistiä. Ja jos joku on hyvä syy perua kaikki suunnitelmat, niin se on kyllä juuri Blacklist.
Ajattelin heittäytyä nyt täysin vapaalle ja laittaa tänne perjantain ja helppouden kunniaksi tällaisen 30 kysymyksen ja – vastauksen listan, jonka olen bongannut jo ainakin Jennin, Annikan, Janninja Erikanblogeista.

Avioliittoja: Ah, että tällainen kevyt alotus sitten tälle kyselylle. 
Mutta kyllä, yksi päättynyt, mutta hyvä, avioliitto takana. Tuntuu edelleen vähän pahalta kirjoittaa se. Ei niinkään siksi, että itse ero enää tuntuisi, mutta ajatus siitä epäonnistumisesta kalvaa edelleen.
Avioeron jälkeen ajattelin pitkään, etten enää koskaan mene naimisiin. Olin siitä oikeastaan ehdottoman varma, vaikka juuri mistään muusta en tuolloin ollut. Muistaakseni kehotin useampaa kuin yhtä ystävääkin olemaan tekemättä sitä virhettä. Mutta nyt ajatukseni avioliitosta ei ole enää ollenkaan niin ehdottoman kielteinen. Ajattelen, että voisin aivan hyvin mennäkin vielä joskus naimisiin. Mutta samaan aikaan uskon, etten ehkä kuitenkaan koskaan enää mene. Mutta ehdottomasti haluaisin juhlistaa tätä rakkautta ja sitoutumista muuten. Pitää sellaiset kauniit rakkausjuhlat kaikille meidän lähimmille ihmisille.

Kihloissa: luonnolisesti olen ollut myös kihloissa kerran.

Lapsia: yksi. Maailmankaikkeuden kallein aarre. Ja ehdottomasti suurin siunaus, mitä olen koskaan elämääni saanut. Lapsi tuo elämään niin monia sellaisia tasoja, tunteita ja sävyjä, ettei sellaisesta ollut aavistustakaan ennen lasta. Huolimatta siitä, että huolestuneisuus ja huono omatunto ovat läsnä liki jokaisessa hetkessä, niin vanhemmuus on ehdottomasti se asia, josta olen itsessäni ja elämässäni kaikkein ylpein (voiko niin edes sanoa?) ja se minuuden osa-alue, jossa halu kasvaa paremmaksi on voimakkain. Kirjoitin tämän saman johonkin äitiyteen liittyvään postaukseen vuosia sitten, mutta pätee edelleen: äitiys on asia, joka saa minut tuntemaan itseni samaan aikaan sekä järkyttävän suureksi että pieneksi.

Lemmikkejä: Ei, eikä ole koskaan ollutkaan. Ellei lapsuuden varhaisina vuosina ollutta perheen koira Jeppeä lasketa. Tuosta koirasta on muistona lähinnä se, että söi kerran kumisaappaat suoraan jaloista (en ole ihan varma tapahtuiko se ihan todella kirjaimelliesti niin) mun keinuessa kotipihalla. En usko, että kumisaappaiden syömisellä oli mitään tekemistä asian kanssa, mutta Jeppe katosi sittemmin mystisesti… 
En ole ehkä koskaan ajatellut olevani se ihminen, joka hankkisi kotiinsa lemmikin, mutta nyt Alban ja koirahullun poikaystävän myötä pieni koirakuume on alkanut nousta..

Leikkauksia: yksi. Viime keväältä.

Tatuointeja_ niitäkin vain yksi. Vasemman ranteen ”uskalla”, jonka otin 2012 kuvatessani iholla-sarjaa. Tuo vuosi oli mulle sellainen vanhasta irti pyristelemisen vuosi, joka vaati ihan hitosti rohkeutta ja uskallusta. Ja uskallus olikin ehdottomasti tuon koko vuoden kantava teema. Tuo sana ranteessa tulee aina muistuttamaan tuosta merkillisestä vuodesta ja sen seurauksista, ja siitä, että aina kannattaa uskaltaa. Erityisesti silloin, kun tuntuu ettei todellakaan uskalla.

Lävistyksiä: neljä reikää korvissa. Joskus niitä oli kuusi, mutta kolmannet menivät umpeen aika pian niiden laittamisen jälkeen kun unohdin yöksi korut yöpöydälle korvien sijaan. Olen halunnut pitkään ottaa korviin lisää lävistyksiä, samoin ajatus nenäkorusta on pyörähätänyt mielessä aina tasaisin väliajoin, mutta ehkä nämä neljä kuitenkin riittävät.

Muuttoja: 11kpl, joista 3 viimeisen vuoden sisään.

Ottanut lopputilin: Neljä kertaa, jos otetaan lukuun kaikki työpaikat sieltä 15-vuotiaasta lähtien.

Ollut saaressa: Tietysti.

Autosi: en omista, enkä osaisi edes kuvitella omistavani. En ainakaan näin keskustassa ja tällaisten julkisten kulkuyhteyksien päässä.

Ollut lentokoneessa: viimeksi reilu kuukausi sitten.

Onko joku itkenyt vuoksesi: joo

Ollut rakastunut: juuri nyt.

Ollut ambulanssissa: kyllä. Kolme kertaa olen joutunut soittamaan ambulanssi Alballe.  Itse en koskaan ole kuitenkaan ollut ambulanssissa hoidettavana.

Luistellut: kyllä. Mutta en ole koskaan edes kokeillut kaunoluistimia. En usko, että edes osaisin luistella niillä, vaikka luistelu oli yksi lempiasioistani koko ala-asteen.  Pelasin silloin myös jääpalloa ikäisteni poikien joukkueessa. Olin oikeasti luistimilla aika hyvä. Mutta yläasteen jälkeen en ole varmaan kertaakaan vetänyt luistimia jalkaan. En ole edes omistanut luistimia sen koommin. Nyt lapsen kasvaessa ne varmaan saa taas vetää jalkaan, sillä haluan ehdottomasti viedä – ja opettaa Alban luistelemaan. Luistellessa se vapauden riemu on ihanaa. Pääsee kovaa, ilman että tarvitsee rasittaa itseään samalla tavalla kuin vaikka hiihtäessä.

Surffannut: kyllä. ”Asuin” parikymppisennä muutaman kuukauden sellaisessa pienessä surffikylässä Ecuadorissa (tai sillon se oli sitä, ei enää  tänä päivänä niinkään) ja surffaamista tuli luonnollisesti kokeiltu usein. Myös myöhemmillä Etelä-Amerikan reissuilla on tullut surffattua. En kuitenkaan koe sitä koskaan varsinaisesti oppineeni, ja haaveilenkin siitä, että vielä jonain päivänä voisin sanoa osaavani.

Ollut risteilyllä: viimeksi keväällä 2016 , kun menimme siskojen kanssa vappu-viikonlopuksi Tallinnaan.

Ajanut moottoripyörällä: en. Enkä koskaan ollut edes moottoripyörän kyydissä. Skootterilla, mopolla ja kevarilla olen kuitenkin ajanut, mutta se ei kuulemma ole _ollenkaan_ sama asia.

Rastsastanut hevosella: Olen. Muistaakseni ainakin. Ainakin kerran olen mennyt serkkuni mukana tämän ratsastustunnille. Olin saanut kotoa 20mk mukaan ja ajatuksena oli, että sillä rahalla saisin ehkö itsekin pienen kierroksen ponin selässä. En kuitenkaan uskaltanut sitä kierrosta kysyä, ja kun serkkuni oli valmis omalta tunniltaan ja olimme lähdössä tallilta kotiin, ujutin silti tuon taskussa nahistuneen kaksikymppisen tuolle ponin omistajalle. Tuli kyytiä tai ei niin kyllä maksaa täytyi.

Lähes kuollut: en. Vaikka aina toisinaan on vähän siltä tuntunutkin..

Ollut sairaalassa: Vietin ensimmäisen yön sairaalassa Alban syntymän jälkeen, eli 26-vuotiaana. Viime keväänä jouduin myös viipymään sairaalassa muutamaankin otteeseen yön yli.
Muistan joskus lapsena haaveilleeni siitä, että joutuisin sairaalaan. Nuoremman siskoni silmiä leikattiin muutamaan otteeseen lapsena, ja nuo leikkaukset vaativat yleensä myös sairaalassa yöpymisen, ja muistan kuinka kateutta herättäviä nuo reissun olivat. En ole varma olinko oikeasti kateellinen siitä itse sairaalasta, vai ainoastaan sen mukanaan tuomasta huomiosta.

Suosikkihedelmä: no hmm.. Ehkä vanha kunnon appelsiini.

Aamu vai ilta: sekä että. Olen tehokkaampi, positiivisempi ja luovempi ehdottomasti aamuisin, mutta pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää myös iltojen hienouden, ja se onkin vähän vaarallista, sillä haluan kuitenkin aamuisin aika usein herätä kuudelta, vaikken ole malttanut mennä nukkumaan kuin vasta neljä tuntia aiemmin.

Lempiväri: valkoinen. Musta, harmaa. Vihreä. Farkunsininen

Viimeisin puhelu: Videopuhelu Alballe juuri hetki sitten

Viimeisin viesti: Ääniviesti Roman äidiltä, jossa tämä kertoo kuinka päivä Alban kanssa oli sujunut

Kahvi vai tee: Ehdottomasti kahvi. Rakastan kahvia, ihan naurettavuuksiin asti.

Kissa vai koira: Ehdottomasti koira.

Paras vuodenaika: Kesän jälkeinen melkein syksy. Se muutama viikko elokuusta kun on vielä päivisin todella lämmin, mutta iltaisin alkaa olla jo viileää ja illatkin hämäriä. Se on vuodenajoista kaunein. Jos olisi pakko valita yksi, niin valitsisin kuitenkin kesän. Silloin kaikki on lapsenkin kanssa niin paljon helpompaa. Ulkona voi olla sen kummempia säätämättä ihan aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Näiden liki kuukauden takaisten mökkireissu-kuvien myötä toivotan kaikille ihanaa perjantaita ja viikonloppua.

No Comments

Post A Comment