Vihreä syksy

 

Kaupallisessa yhteistyössä Sokos ja Suomen Blogimedia

 

Toistan takuulla itseäni sanoessani, että vaikka kesä onkin ehdottomasti suosikkivuodenaikani, niin syksy on kyllä ykkönen mitä tulee pukeutumiseen. Tänä vuonna ne ensimmäiset viileämmät päivätkään eivät tuntuneet ollenkaan yhtä haikeilta kuin aikaisempina vuosina, sillä siitä lämmöstä oli saanut nauttia niin pitkään.

Kesäisin, ainakin itselläni, tulee yleensä pukeuduttua lähinnä mekkoihin ja ihan villiksi jos heittäytyi, niin myös hameisiin, ja vaihtelua niihin asuihin kaivatessaan pystyi valitsemaan, että pukeeko sen mekon/hameen kaveriksi lenkkarit, maiharit vai sandaalit.

Syksyllä saa taas päästää koko luovuutensa valloilleen. Voi yhdistellä erilaisia kuoseja ja materiaaleja. Voi ihan huoletta pujahtaa paksuimpaan omistamaansa neuleeseen ja yhdistää sen henkäyksen kevyeen hellemekkoon ja  paljaisiin sääriin. Lisäämällä kerroksia yläs, voi vedellä housuitta melkein lokakuuhun. Asuihin saa huomattavsti enemmän elementtejä, ja syksyisin mikään ei tunnu vielä liialliselta. Takkien ei tarvitse vielä olla niitä kaikkein paksuimpia, joten niiden alle voi pukea paksun neuleen näyttämättä siltä että on pukeutunut kaikkeen omistamaansa.

Tämä on juuri se aika vuodesta, jolloin tekee mieli leikitellä vaateilla. Vaatekaapilla jaksaa käyttää huomattavasti enemmän aikaa asujensa valitsemiseen, vaikka yleensä sitä aikaa ei oikeastaan edes tarvitse sillä juuri nyt vaatekaapista voi hyödyntää aivan sen koko potentiaalin: hellehepeneistä niihin alkutalven tamineisiin.

Pukeutuminen ihan ylipäätään siis kiinnostaa, noin niinku muutamalla sanalla sanottuna. Tällä hetkellä kiinnostavat erityisesti: ruudut (edelleen), raidat, väljyys, midi-mittaiset hameet, suuret yläosat, suorat housut, pitkät lahkeet, silkki ja muhkeat neuleet. Väreinä ihan erityisesti (niiden mustan harmaan ja valkoisen lisäksi) myös keltainen, pastellit ja vihreän eri sävyt (sellainen hento, liki pastellinen smaragdin vihreä tuntuu juuri nyt kaikkein näteimmältä) kiinnostavat. Vihreästä olen tosi pitänyt kyllä aina, paitoina etenkin. Tykkään siitä, miten vihreä saa silmäni näyttämään aivan todella vihreiltä- ja koska pidän kasvoissani eritysesti juuri silmistäni, korostan sitä ihan mieluusti.

 

 

Kävin viime viikolla tämän yhteistyön tiimoilta tutkailemassa Sokoksenvalikoimaa: erityisesti pitäen silmällä juurikin noita vihreän eri sävyjä. Ensinnäkin: siitä oli selvästi tovi, kun olen edellisen kerran Sokoksella (jos ei kosmetiikkaa- ja kenkäosastoa oteta lukuun) sillain ihan ajan kanssa käynyt. Olin ihan ymmälläni siitä, kuinka järjettömän laaja valikoima naisten muotia sieltä löytyi. Ja laaja valikoimahan ei välttämättä aina tietenkään tarkoita monipuolista ja kattavaa, mutta Sokoksessa se kyllä tarkoitti juuri sitä.

Rakastan takkeja, ja ne ovat ehdottomasti se vaatekunta varastoissani, joita on määrällisesti kaikkein eniten. Takeilla saa tehtyä asuun niin paljon, ja takit ovat kuitenkin niitä, joihin nyt seuraavat puolivuotta saa päivästä toiseen kiskoa niskaansa. Ja erityisesti takki-valikoima Sokoksella oli ilahduttava. Siis aivan todella ilahduttava. Raahasin kädet vääränä sovituskoppiin noita takkeja: erityisesti skarppeja villakangastakkeja. Eri pituisina, eri väreissä. Väljällä, ja muotoonleikatumalla mallilla. Autograph– merkiltä löytyi älyttömästi kivoja. Kuvien molemmat takit: sekä tuo nahkainen, että tuo vaalea pitkä villakangastakki ovat sieltä.

 


 

Erityisen mainio oli myös Mark&Spencerinosasto. Siellä nuo metsästämäni vihreän eri sävyt olivat erityisen hyvin edustettuina. Näiden kuvien nuo ihanat suorat housut ovat Mark&Spencerin, samoin kuin tuo nahkatakin alle puettu kirkkaan vihreä poolokin

 

 

Vihreä näyttää ainakin omaan silmään ihan järjettömän hyvältä harmaaseen yhdistettynä. Etenkin juuri tällaisen pehmeän, vaalean harmaan kanssa. Tämä neule on Filippa K:n, ja varmaan yksi kauneimmista neuleista mitä olen koskaan päälleni pukenut.

 

 

Olen pukeutunut tällaiseen kokovihreään, liki samanlaiseen, asuun joka syksy viimeiset kolme vuotta: sillä erotuksella, että paitana on ollut vihreä huppari tai college, ja jaloissa maiharit. Ja vielä tänäkin syksynä tämä yhdistelmä tuntuu raikkaalta ja uudelta. Tuo vihreä neule on Objectinja poimin sen kuvauslainaan koossa L, sillä enemmän on aina enemmän- ainakin neuleissa. Kuvaaja kehui neuletta kuvaamisen lomassa enemmän kuin kuusi kertaa, ja se kertoo yhdestä neuleesta aika paljon.

 

 

Sen lisäksi, että syksyn vaatekaappi ja sen värimaailma alkaa hahmottua, niin alan hiljalleen ihan todella hahmottaa myös sen, miksi tuollaiset isot tavaratalot ovat vertaansa vailla: tuntui järjettömän vapauttavalta, että saisin oikeasti AIVAn kaiken tarvitsemani sieltä niin yhdestä paikasta: kengistä alusvaatteisiin ja päällystakkeihin, ja kaiken siitä niiden kerrosten välistäkin.

Olen aina ollut se ihminen, joka tietää ostoksille mennessään tarkalleen mitä etsii, ja mistä sen löytää. En yleensä kaipaa, tai oikeastaan edes halua apua, vaan hoidan hommani sutjakasti ihan omin nokkineni- mitä nopeammin sen parempi. Nyt alan hiljalleen syttyä kuitenkin myös palvelulle. Sain tuolla Helsingin keskustan Sokoksellanimittäin niin älyttömän hyvää ja paneutunutta palvelua, että järki lähti. Palvelua oli saatavilla ympäri kerrosta: niin sovituskopeilla kuin siellä rekkien välissäkin. Myyjiä oli riittävästi, eikä tullut ollenkaan sellainen tunne, että häiritsisi myyjän muita tehtäviä omilla tarpeillaan ja kysymyksillään. Tuon erittäin positiivisen palvelukokemuksen myötä aion jatkossakin ehdottomasti tukeutua apuun, etenkin sovituskopeilla: kovin moni asia ei ole turhauttavampaa kuin huomata sovituskopissa jo riisuuntuneena, että on ottanut mukaansa väärän kokoisen vaatteen, ja sitä täytyy lähteä metsästämään myymälästä itse. Heti kun on ensin riisunut ne vääränkokoiset vaatteet, pukenut omansa, pakannut kamansa ja poiminut kopista mukaansa kaikki muut sovitetettavat tuotteet- metsästyksen jälkeen sitten vain takaisin koppiin ja koko homma alusta uudestaan. Sanomattakin siis selvää, että hyvä palvelu, tai palvelun saatavuus ylipätään, pelastaa sellaisessa tilanteessa todella paljon.

Suunnilleen tältä tulee näyttämään syksy mun päällä. Miltä sun syksy näyttää?

Kuvat: Elina Kauppila

4 Comments
  • Petra
    Posted at 10:58h, 07 lokakuun Vastaa

    Ihanat noi vihreät housut! Syksy on just parasta. :)

    • sannitrishin
      Posted at 11:32h, 07 lokakuun Vastaa

      Mustakin! ja ihanaa, että löytyi kerrankin suht.korkeat tuollaiset siistimmät suorat housut.

  • Karo
    Posted at 10:41h, 10 lokakuun Vastaa

    Hei mikä tuo ihana nahkatakin alla oleva vihreä paita on?

    • sannitrishin
      Posted at 10:14h, 11 lokakuun Vastaa

      Se on myös Sokokselta ja merkki on Mark & Spencer. Ihana ku mikä!

Post A Comment