Ihana, ihana Ahvenanmaa


 

Kaupallinen yhteistyö Visit Åland kanssa

 

Rakastin lapsena Astrid Lindgrenin satuja. Tai no, mitä sitä nyt kiertelemään: rakastan niitä yhä. Kaikkein mieluiten luen Alballe Lindgrenin kirjoittamia satuja, ja olen niin onnellinen että tuo pieni pitää Melukylän lapsista ihan yhtä paljon kuin minäkin. Oma suosikkini kaikista noista ihanista satukylistä ja -tarinoista on kuienkin ehdottomasti Saariston lapset ja tuo saari, Saltkråkan, jonne nuo tapahtumat sijoittuivat. Lindgren on kirjoittanut Saariston Lapset nimenomaan liikkuvaa kuvaa varten, ja tuo ihanaan saaristolaiselämään keskittyvä tarina onkin elokuvana ja tv-sarjana ollut yksi lapsuuden rakkaimmista mustoistani. Lindgren on Saariston Lapsilla halunnut näyttää kuinka ihanaa saaristolaiselämä kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Ja tuosta ehkä seitsenvuotiaana näkemästäni elokuvasta saakka olen ajatellut, että se on todellakin juuri sitä. Vähän parempaa ja idyllisempää, kuin mikään muu elämä.

Haaveilin jo tuolloin lapsena siitä, että meilläkin olisi kesäpaikka saaristossa, jossa saisimme viilettää vapaina kaikki aurinkoisimmat kuukaudet. Voisimme uida suolaisessa merivedessä, joka ympäröisi elämäämme joka puolelta, leikkiä piilosta auringon haalistamissa ranta-aitoissa, ja kulkea veneillä paikasta toiseen, syödä ulkona juuri kalastettua, tuoretta kalaa ja elää siellä pienessä omassa idyllissämme kaikelta ikävältä piilossa.

En oikein osaa sanoa miksi, mutta olen aina ajatellut että Ahvenanmaalla on juuri sellaista kuin Saariston Lapsissa. Kolmekymmentä vuotta täytyi kului ennen kuin matkustin paikan päälle toteamaan, että olin ollut kaikki nämä vuodet ihan oikeassa.

Ahvenenmaa oli juuri tuota Saaristolais- idylliä parhaimmillaan. Tosin oli se kyllä paljon sellaistakin, mitä en ollut ennalta osannut odottaa. Tuntui, että tuossa pienessä kaupungissa yhdistyi ainakin Porvoon ja Vaasan ne kaikkein kauneimmat puolet ja siihen kun vielä lisää päälle sellaisen reilun hivenen ruotsalaisuutta ja kaikkea ympäröivän järjettömän kauniin meren, niin voiko mennä ihan kamalasti pieleen? Jos multa kysytään, niin ei todellakaan.

Matkustettiin sinne viikko sitten Ramin kanssa Visit Ålandin kutsumana muutamaksi päiväksi arkea ja vastuita pakoon. Tuo matka tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä viimeisen kuukauden aikana yhteinen aika on ollut ihan naurettavan vähissä, ja se alkoi vähän jo näkyä. Yhteisen ajan puutteen lisäksi olimme molemmat kärsineet ihan vaan ajan puutteesta, sillä työt ovat viimeisen kuukauden aikana lohkaisseet elämästä enemmän aikaa, kuin olisi suotavaa. Sanomattakin siis selvää, että nuo yhdessä Ahvenanmaalla vietetyt kaksi vuorokautta  tekivät niin hyvää etten ihan saa sitä edes puettua sanoiksi. Ajattelin kuitenkin yrittää.

 

 

 

Ehkä ensimmäinen positiivinen yllätys matkalla oli se, kuinka nopeasti (ja edullisesti!) Helsingistä pääsee perille. Hyppäsimme aamutuimaan Turusta Viking Linen kyytiin, söimme laivalla kiireettömän, ja ihan järjettömän monipuolisen, buffet- aamiaisen, jonka jälkeen otimme niin paljon kaivatut kolmen tunnin päiväunet hytissämme (hytin sai lunastettua halutessaan ihan muutamalla kympillä, ja se oli ainakin meille vähän väsyneille loistava tapa matkustaa). Harvinaisen makeilta unilta herättyämme oltiinkiin jo siinä vaiheessa matkantekoa, että alettiin lipua Maarianhaminan satamaan. Voiko sitä juuri helpommin ja mukavammin matkustaa? En ole ihan varma. Paluumatkalla käytimme n.1/3 matkan kestosta syömiseen, toisen samanmoisen nukkumiseen (otimme myös paluumatkalla sen hytin) ja kolmannen kolmanneksen vanhoihin kunnon pelikoneisiin. En ole ihan varma olenko koskaan aiemmin kokeillut mitään muuta kuin pajatsoa, ja sitäkin ehkä n.2o vuotta sitten, joten menin ihan hurmioon kaikista niistä erilaisista kojeista. Voitinkin n.nelikertaisen summsn suhteessa siihen, mitä sijoitin. Tosin Rami meni ja tuhlasi ne kaikki sellaiseen laitteeseen, jossa piti pihdeillä saada napattua kiinni erilaisista tavaroista kuulokkeista kovalevyihin. Viimeisen yrityksen jälkeen sain sanoa ne kuuluisat sanat: mitäs minä sanoin. Kun pihdit eivät ihan osuneetkaan sinne minne piti.

Ensimmäisenä päivänä teimme veneretken Ahvenanmaan saaristoon. Shipland tekee noita valmiita retkimatkoja ympäri vuoden kaupunkia ympäröiville saarille. Me otimme suunnaksi Rödhamnin kotoisan sataman. Aurinko paistoi, mutta niinhän tuolla (ainakin mielikuvissani) lähes aina, ja päivä oli aivan tolkuttoman kaunis. Ja lämmin. Venematka kesti ehkä puolisen tuntia yhteen suuntaan, ja jos jotain huolia oli veneeseen hypätessä ollut, niin ne olivat kyllä yksi kerrallaan lentäneet merituulen mukana. Perillä odotti sellainen rauha ja tyyneys, etten ihan hetkeen ole nähnyt niin: niin minun mielessäni,  kuin ympäristössäkin. Päivin instastooriinkin tuolta silloin, etten ehkä vielä koskaan ole käynyt vaikuttavammassa paikassa, vaikka aika vaikuttavissa paikoissa olen käynytkin. Katsokaa nyt vaikka itsekin.

 

Tuo retki saaristossa päättyi ranta-aitan terassille katettuun lounaaseen, ja en tiedä johtuiko meri-ilmasta, seurasta, auringosta vai vähän niistä kaikista, mutta en ole varma olenko koskaan nauttinut syömisestä yhtä paljon kuin tuona perjantai-iltapäivänä, viikko sitten. Pöytään oli katettu paikallisen kalapuodin tuoreita mereneläviä sekä paikallisen pienpanimon oluita ja paikallista limonadia. (Paikallisuus olikin se toinen yllätys, minkä matkalla koin. Esimerkiksi Hotellin aamiaisella likipitäen kaikki tarjolla olevat tuotteet olivat paikallisia: juustoista leikkeleihin, leipiin, hilloihin ja kananmuniin. ) Kaikki maistui niin hyvältä, että itketti.

Enkä ollut ainoa. Ennen lounasta olimme kierrelleet ympäri saarta, hyppineet kallioilla ja hämmästelleet syksyisen luonnon kauneutta. Ehkä kymmenen minuuttia saarelle saapumisen jälkeen Rami sanoi, että ”jos me joskus mennään naimisiin, niin tehdään se täällä” ja olin asiasta ihan yhtä mieltä. Lounaan lomassa, varmaan niitä täydellisesti savustettuja rapuja syödessään, tuo sama mies kertoi meidän niin muuttavan Ahvenanmaalle. Olin siitäkin suunnilleen samaa mieltä.

 

 

Retkipäivän iltana menimme olutmaisteluun ja päivälliselle tuon paikallisen pienpanimon Stallhagenin tiluksille (on Suomen pienistä panimoista kolmanneksi suurin, että mistään ihan pikkuruisesta panimosta ei kuitenkaan ole kyse). Panimo toimii vanhassa venäläissotilaiden kasarmissa, jossa siis luonnollisesti on myös oma pubi. Panimoravintolassa taas valmistetaan reiluja ruoka-annoksia paikallisia, kauden raaka-aineita hyödyntäen. Tuon panimoravintolan erikoisuutena mainittakoon (järjettömän hyvän ruoan ja oluiden lisäksi siis) se, että se päivittää ruokalistojaan jatkuvasti, joskus jopa kaksikin kertaa päivässä. Olutmaistelun ja päivällisen lisäksi saimme myös ohjatun kierroksen uudella panimolla, ja se oli ehdottomasti yksi reissun mielenkiintoisimmista visiiteistä. Tuo parisuhteen toinen osapuoli oli kierroksen päätteeksi jo heittänyt muutaman uuden olut-idean ja varmistanut, että pääsisi tuonne halutessaan (tai siis tulevaa muuttoa silmällä pitäen tietysti) töihin. Suomenkieliselle tour-isännälle olisi kuulemma tilausta, joten sekin puoli olisi nyt hoidossa.

 

 

Matkan toinen päivä alkoi loistavan hotelli-aamiaisen jälkeen (vahva suositus Hotelli Park Alandialle, jossa yövyimme) kultasepän korupajassa Maarianhaminan merikorttelissa. Tuolla kultaseppä näytti oman taidon näytteensä, jonka jälkeen halukkaat saivat kokeilla saman korun valmistamista itse. Ei ehkä ollut ihan niin helppoa, kuin ammattilaisen kädet antoivat ymmärtää. Guldvivalla vierailun jälkeen aikaa oli vielä keskustan Vintage- ja käsityöliikkeissä kiertelyyn, tori-ostoksiin, loistavaan lounaaseen Bagarstuganissa sekä ihan liian pikaiseen vierailuun merenkulkumuseossa. Kaikki tuo tekee mieli ottaa vielä uudestaan, mutta paremmalla ajalla. Erityisesti jäi harmittamaan se, että aikaa jäi niin vähän kaikissa niissä keskustan ihanissa putiikeissa kiertelyyn. Ensi kerralla suuntaamme ainakin Viktor Crafts & Designiin ,jossa myytiin niin tuon paikan takana olevien Linda Karlssonin ja Ingrid Nygårdin oman merkin tuotteita, kierrätettyä muotia kuin muidenkin paikallisten käsityöläisten ja suunnittelijoiden tuotteita. Päällimäisenä mieleen tuolta jäivät ne kaikki järjettömän kauniit villapaidat. Jos olette kaupungissa, niin menkää ehdottomasti piipahtamaan tuolla. Pelkästään paikan sisustuksessa ja stailauksessa riittää ihasteltavaa pidemmäksi toviksi.

Kun kelaan tuota reilun vuorokauden mittaista lomaa, niin tajuan,että koko reissun ainoa miinus olikin siinä, että se loppui liian lyhyeen. Jäi sellainen olo, että niin paljon jäi vielä nähtävää ja tehtävää. Mutta toisaalta, kuten vene-oppaamme Villekin sanoi: ei voi palata, jos ei ensin lähde. Palata todellakin ajattelimme. Haluaisin ehdottomasti kokea Ahvenanmaan ja sen saaristolais-idyllin kuumana kesäpäivänä, mutta kuulemma kirkkaat talvipäivät merellä ne vasta maagisia ovatkin, joten ehkä täytyy ottaa suunnaksi Maarianhamina jo ennen kesää, vähintään yhdeksi viikonlopuksi.

Vaan mistäpä sitä tietää vaikka pian blogi päivittyisikin Punavuoren sijaan Maarianhaminasta. Olisipa ainakin reilusti aikaa sille kaikelle, mille sitä nyt tuntui olevan liian vähän.

 

 

Kiitos Visit Åland ja Ahvenanmaa, olit ehdottomasti enemmän kuin osiesi summa.
Teit hyvä niin mielelle, sielulle kuin parisuhteellekin, ja oli tietysti ihanaa huomata olleensa oikeassa.

Yhden neuvon jos saan antaan: kun menette, niin menkää vähintään kahdeksi päiväksi.

Visit Ålandin sivuilta löytyy myös valmiiksi paketoittuja reissuja kaikille teille, jotka haluatte päästä matkustaessa, ainakin toisinaan, mahdollisimman helpolla, mutta kuitenkin niin että kohteesta saa irti mahdollisimman paljon ilman, että sen eteen tarvitsee itse tehdä hirveästi taustatyötä.

No Comments

Post A Comment