Meillä kotona

 

 

Muutettiin tähän asuntoon vajaa vuosi sitten. Meitä ennen tässä asunnossa oli asunut jo vuosien ajan ystäviäni. Olin aina pitänyt tästä asunnosta. Sijainti oli mahtava, pohjaratkaisu ehkä vähän erikoinen ja kylpyhuone ruma, mutta valoa oli niin paljon että se peittosi alleen nuo miinukset. En ollut koskaan kiinnittänyt asunnon kuntoon täällä kyläillessäni mitään huomiota. Kun kuulin, että ystäväni olivat luopumassa asunnosta viime keväänä, ja juuri samaan aikaan olimme saaneet kuulla että silloinen vuokra-asuntomme Kruunuhaassa oli menossa myyntiin myöhemmin kesällä, ilmottauduin tietenkin halukkaaksi vuokraamaan asunnon. Vuokraus tosin tapahtui ihan normaalisti vuokravälitysfirman kautta, mutta olimme todennäköisesti ensimmäiset kiinnostuneet, joten siksi etusijalla asunnon uusiksi vuokralaisiksi. Suureksi ilokseni saimmekin varmuuden asunnon saamisesta melko pian, ja vuokrasopimus tehtiin tuolloin heti samana päivänä.

Muuttopäivänä olin itse Ruotissa työreissulla, ja sain poikaystävältä tekstiviestin (hän ei ollut koskaan ennen muuttoa edes nähnyt asuntoa) että asunto on aika kamalassa kunnossa. Ihmettelin mistä hän puhui, sillä olinhan vieraillut asunnossa usein, viettänyt siellä jopa kokonaisia viikkoja enkä ollut koskaan ajatellut asunnon olevan huonossa kunnossa.

Lopulta kun pääsin itsekin näkemään asunnon tyhjänä, tajusin mitä poiakystäväni tarkoitti. Katto repsotti, valkoiset seinät olivat monin kohdin tummuneet, joka teki huoneista valosta ja koosta huolimatta nuhjuisen näköiset. Erityisesti katonrajassa seinät olivat todella  kärsineet ja muistuttavat väriltään enemmän mustaa, kuin valkoista. Lisäksi eteisessä ja keittiössä oli ruma vaalea laminaattilattia – olin muistanut vain olo- ja makuuhuoneen tumman parkettilattian. Ymmärsin, että ystävien koteja ei selvästi katso samanlaisella kriittisellä silmällä, kuin mahdollisia tulevia koteja asuntonäytöissä.  Vuokrasopimus oli kuitenkin jo tehty, joten ei auttanut kuin sopeutua tilanteeseen.

 

 

 

Yrtit aurinkokylvyssä ikkunalla

 

 

Meidän oli tuolloin vakaa aikomus remontoida asunto lattiasta kattoon (lähinnä siis vain kaikki pinnat) mutta se jäi ajatuksen tasolle, sillä poikaystävä painoi töitä n.12h/7 päivänä viikossa ja kuvittelin etten yksin pystyisi työhön. Kuten en todennäköisesti ehkä olisikaan pystynyt. Sen lisäksi että poikaystävä oli töissä koko ajan, oli lapsi kesälomalla 2,5 kuukautta, joten homma tuntui ylivoimaiselta. Muutimme sisään ilman, että sen kummempia siistimisiä oli tehty. Asunto oli tavallaan kiva, mutta ei kuitenkaan tuntunut kodilta. Ei tehnyt mieli pyytää ystäviä kylään, tai jos pyysin esittelin heti kärkeen kaikki asunnon virheet ja kerroin mitä kaikkea vielä joskus niille tekisimme.

Kesä oli kuuma, eikä kotona tullut tehtyä juuri muuta kuin nukuttua. Olin avioerossa, muutamaa vuotta aiemmin, jättänyt toiselle kaiken mitä olimme yhteisten vuosiemme aikana hankkineet. Pakkasin erossa mukaani vain kirjat ja keittiöntuolit. Ennen tätä nykyistä kotiamme asuimme Alban kanssa 40 neliön kaksiossa, ja tavaraa oli vain vähän. Pidin sitä. Halusin, että myös tässä kodissa noudatettaisiin samaa linjaa. Pitkään elimmekin niin, että meillä oli vain pöytä keittiössä, sängyt makuuhuoneessa, kirjahyllyt ja nojatuoli olohuoneessa ja kirjoituspöytä ikkunan alla. Olin päättänyt, että sisustaisin asunnon hiljalleen, ja vain asioilla joita oikeasti tarvitsemme.

 


Keittiön ja makuuhuoneen Lundian kirjahyllyt ostettu hyvin runsaasti käytettyinä parilla hassulla eurolla. Maalasin ja hioin hyllyt itse, jotta sain niistä sellaiset kun tahdoin. 

 

Lasiovellinen senkki on Fidasta ja kodin uusin tulokas. Tuntuu ihanalta, että kirjahyllyjä on kotona nyt niin monta, että senkin ylin hylly on vielä tyhjä. Oi niitä kaikkia kirjoja, jotka voin vielä siis hankkia.

Sohvapöytä on ostettu vanhempieni naapurissa sijaitsevan vanhan navetan ylisten tyhjennysmyynneistä 20€:lla ja on se huonekalu kodissamme, jota rakastan kaikkein eniten. Sohvapöydän alla oleva matto on ostettu Punavuori Kierrättää- ryhmästä.

 

Eilen tajusin, että vasta nyt – vuosi muuton jälkeen alan ihan aidosti olla tyytyväinen täällä. En enää tuijota vain asunnon virheitä (en ainakaan ihan jatkuvasti..) vaan pidän tunnelmasta ja asioista joilla tämä asunto on täytetty. Tajusin myös sen, että sänkyä lukuunottamatta täällä asunnossa ei ole mitään, joka olisi ostettu uutena. Kaikki on vanhaa, kierrätettyä tai saatua ja se tuntuu aika kivalta. Erityisesti siksi, että pidän kaikesta mitä asunnossamme on.  Jopa sohva, jonka muotokieli ei ole yhtään makuuni (ostin tuon Boknäsin sohvan yhden rakeisen puhelinkuvan perusteella satasella, ja huomasin heti sohvan nähtyäni ettei se vastannut ollenkaan tuon kuvan perusteella syntynyttä mielikuvaa, mutta tavoilleni uskollisena en tietenkään sanonut asiasta mitään vaan ostin ja vein sohvan mukisematta mukanani..) , muuttui houkuttelevaksi kun sen eteen kantoi tuon kauniin vanhan sohvapöydän. Löhöilymukavuudeltaan sohva aina ollut ihan priimaa, mutta muuten olin ajatellut sen lähtevän kiertoon heti kun se oikea sohva tulisi vastaan. Nyt en ole enää niin varma. Tosin sohva toimii meillä usein myös yösijana, sillä aika usein Alba kipuaa vielä meidän sänkyymme, ja usein joku meistä hipsii sitten sen seurauksena sohvalle nukkumaan. Siihen tarkoitukseen tuo sohva on ihan surkea. Liian lyhyt että siinä mahtuisi oikomaan jalkansa, ja viettää liikaa selkänojien suuntaan, jotta kippurassakaan olisi kivaa.  Kokovartalojumi on aamulla herätessä enemmän sääntö kuin poikkeus. Hyvä, nukuttava sohva joka ei kuitenkaan todellakaan ole vuodesohva- siis hakusessa. Lisäksi tämän ison olohuoneen toiselle puolelle on tulossa vanhempieni navetasta löytämäni pitkä, kauniisti patinoitunut, vanha puupöytä, jonka ympärille mahtuu ainakin kahdeksan ihmistä.

Pöydän lisäksi odottelen tarjousta urakasta, jossa koko asunto kattoa myöten maalattaisiin uusiksi. Haluaisin seinistä jotain ihan muuta, kuin valkoiset sillä kulmahuoneisto vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella yhdistettynä asuntoon, jonka ilmanvaihto on surkea – takaa sen, ettei valkoinen säily valkoisena kovinkaan pitkään. Olen myös oivaltanut sen, ettei minusta tunnu että asumme arvoisessamme kodissa ennen kuin jokainen repsottava nurkka ja pakokaasuista tummunut alue on siistitty. Toisaalta tuntuu vähän hölmöltä panostaa vuokra-asuntoon aikaa ja rahaa, sillä todennäköisesti emme tule asumaan tässä muutamaa vuotta pidempään, mutta toisaalta taas tuntuu suunnilleen yhtä hölmöltä  tehdä kompromisseja kodin suhteen. Se kun on ainakin minulle se kaikkein tärkein paikka koko maailmassa.

Ehkä noiden parannusten jälkeen voisin suunnata taas energiani muualle, kun ei tarvitsisi enää joka päivä listata mielessään kaikkia niitä asioita, joita tässä asunnossa pitäisi vielä laittaa kuntoon. Ehkä sitten voisin alkaa pyytää ihmisiä kylään. Viimeisen vuoden aikana, kun meillä on niitä käynyt vähemmän kuin missään aiemmassa kodissa. Ehkä sekin on yksi seikka, joka on vaikuttanut siihen ettei tämä ole tuntunut niin kodilta.  Sillä ihmiset ovat ne, jotka tekevät kodin. Myös ne jotka eivät asu siellä.

5 Comments
  • Anna
    Posted at 15:48h, 02 toukokuun Vastaa

    Mielenkiintoinen postaus!
    Virkistävää lukea tällaista tarinaa, missä kaikki ei olekaan alusta alkaen niin täydellistä ja harkittua, ja miten kauniin kodin olet mutkien kautta kuitenkin luonut.

    Itsekin olen kantanut kotiin käytetyn sohvan, josta tiesin heti, että vaihtoon menee. En vaan kehdannut siinä vaiheessa enää perua kauppoja! Tyhmää, mutta tiedät varmaan mistä puhun. (Meillä sohva on jo sittemmin vaihdettu)

    Kaunista teillä kotona, ja kivaa muutenkin lukea tekstejäsi!

    • sannitrishin
      Posted at 12:21h, 03 toukokuun Vastaa

      Hahah, tiedän tismalleen. Ja hyvin todennäköisesti vaihtoon menee myös tämä meidän sohva, sillä kahta täysimittaista sohvaa ja yhtä divaania tänne tuskin mahtuu.

  • Tanja
    Posted at 22:36h, 13 toukokuun Vastaa

    Kaunis koti ja erityisen kaunis kirjahylly! Olen monesti ajatuksissani palannut tuohon kuvaan, jossa kaksi Tove Janssonin kirjaa koristavat kirjahyllyä. Mitkäköhän Janssonin kirjat mahtavat olla kyseessä? :)

    • sannitrishin
      Posted at 06:05h, 14 toukokuun Vastaa

      Kiitos, kirjahyllyt on mustakin parasta täällä kotona. Ja nuo Tove Jansonit taas varmaan mun kaikkien hyllyjen kauneimmat kirjat. Toinen niistä on Tove Janssonin valitut novellit- kokoelma ja toinen taas valitut romaanit. Ainakin Adlibris myy niitä, ja varmaan monista kirjastoista myös löytyy :)

      • Tanja
        Posted at 09:21h, 14 toukokuun Vastaa

        Kiitos :) Ihanaa kesää sinulle!

Post A Comment