Toukokuun suosikit

 

Käsittämätöntä, että yksi kuukausi on taas eletty. Toukokuu oli harvinaisen tapahtumarikas, noin niinkuin minun mittapuullani joka ei ehkä jonkun toisen mittapuulla ole juuri mitään. Ja silti tuntui, että tämä oli juuri se kuukausi joka eteni viikon, ei päivien, mittaisina nykäyksinä. Toivon niin hartaasti, etteivät seuraavat kolme kuukautta noudattaisi samaa linjaa, vaan että päivät matelisivat ja viikot tuntuisivat kestävän ikuisuuden. Useastakin syystä odotan tätä tulevaa kesää todella paljon, ja pelkään että hukun siihen odotukseen ja unohdan elää. Pelkään, että elokuussa, kun kaikki odotus päättyy – huomaan, etten tehnytkään koko kesänä muuta kuin odotin. Se olisi kamalaa.

Huolimatta siitä, että toukokuu eteni kuin varkain, se oli ihana. Yksi vuoden, tähän asti, parhaista kuukausista. Viime kuussa oli paljon sellaista, mitä haluaisin muistaa ja sitten on nämä muutamat asiat, joista haluaisin teillekin kertoa.

Toukokuun parhaimmistoa, olkaa hyvä.

Kirja:

Bookbeatin lataamisen jälkeen olen lukenut aina kun vain voin. Ja niitä voin -koloja tuntuu nykyään löytyvän jatkuvasti. Alkuhuuman jälkeen olen unohtanut äänikirjat ja keskittynyt e-kirjoihin. Tuntuu ihanalta voida kantaa aina mukanaan satoja kirjoja vaikka kotoa lähtiessä pakkaa mukaan vain puhelimen. Istun päivittäin tunteja julkisissa ja luen lähes poikkeuksetta aina ne matkat, jotka teen yksin. Toukokuussa luin kuusi e-kirjaa (Faktojen maailma, Siri Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa , Miki Liukkosen Hiljaisuuden mestari, Marja Kihlströmin Iso O – matkaopas huipulle, Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti, sekä Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton sekä saman kirjailijan Kaikki on mahdollista) ja kuuntelin yhden (Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta).

Ihan erityisesti kaikille äidille, mutta myös aivan kaikille muille suosittelisin tuota Helmi Kekkosen Olipa kerran äitiä. Itkin koko kirjan suunnilleen alusta loppuun. Mutta olenkin itkupilli, kuten kaikki te jo varmaan tiedätte, joten se ei varsinaisesti ole mikään uutinen. Itkemisen lomassa lähetin lainauksia tuosta kirjasta kaikille ystävilleni, jotka myös ovat äitejä. Myös siskoista yksi sai laajan kattauksen tuosta kirjasta lainattuja kappaleita. Niin tarkkanäköinen ja kaunis, mutta kaunistelematon, kuvaus kaikesta siitä mitä äitiys/vanhemmuus on. Ajattelin lukea tämän kirjan uudestaan aina silloin, kun tuntuu että olen kaikkien vanhemmuuteen liittyvien tunteideni kanssa ihan yksin.

Mutta: pitkään aikaan minkään kirjan lukeminen ei ole tuntunut samalta kuin nuo Elizabeth Stroutin kaksi romaania. Luin ne ilmeisesti ihan väärässä järjestyksessä, sillä sain ensin käsiini Kaikki on mahdollista, ja ahmin sen suunnilleen yhdeltä istumalta, ja vasta sen jälkeen luin tuon Minun nimeni on Lucy Barton. En kuitenkaan sanoisi, että tuo väärä lukujärjestys olisi heikentänyt lukukokemusta mitenkään. Näiden lukemisen jälkeen tuntui, todella pitkästä aikaa, siltä että tekisi mieli kaivella koneelta taas esiin se oma,  toissa kesänä kesken jäänyt romaanintekele.

Kosmetiikkatuote:

Algamarisin sävyttävä aurinkovoide. Olen nykyään ihan neuroottinen mitä tulee ihon suojaamisen auringolta. Ehkä siksi, että niin monta vuotta elämästäni olen ollut kaikkea muuta. Kasvoilla käytän aurinkosuojaa ympäri vuoden, lähinnä siis niin että tuo suojakerroin löytyy käyttämistäni meikkivoiteista. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä kasvoille sopivaa päivettävää aurinkovoidetta jo pitkään. Siis sellaista joka ei tahmaa ja tuki, ja jonka lisäksi kasvoille ei olisi enää pakottavaa tarvettaa levittää myös meikkivoidetta. Nyt sellainen vihdoin löytyi. Tuo Algamarisin aurinkovoide antaa iholle kauniin sävyn, mutta parasta tuossa voiteessa on ehdottomasti sen kermaisen kevyt koostumus. Se levittyy kasvoille kevyesti ja helposti ja jättää ihon kosteutun tuntuiseksi ja näköiseksi, eikä se tunnu ollenkaan raskaalta. Meikkivoiteenkin on saanut tämän tuotteen myötä jättää kokonaan pois, mikä tuntuu ihan vapaudelta. Ai niin, ja kaiken muun hyvän lisäksi tuo voide tuoksuu täydelliseltä kesäpäivältä; hiekalta, auringolta ja sitrushedelmiltä.

 

 

Ruoka:

Acai. Olen niin innoissani, että Bay Helsingistä saa nykyään ostaa mukaansa Palms and Berriesin Acaibowleja. Ruoalla on lähes aina onnelliseksi tekevä vaikutus, mutta se vaikutus on kyllä monin kertainen silloin kun sitä ruokaa on edeltänyt Reformer pilates- tunti.

Paikka: 

Leblon Merihaka.
Vietin viime kesästä valtaosan täällä, sillä poikaystävä oli siellä töissä. Pyöräilin sinne usein aamuisin, ja tein töitä aurinkoisella, mutta iltaan verrattuna todella rauhallisella, terassilla. Pulahdettiin viereiseltä mattolaiturilta uimaan useammin, kuin käsissä on sormia. Padel-kentätkin tulivat tutuiksi. Iltaisin istuttiin konteissa vielä pitkään terassin sulkemisen jälkeenkin. Kokattiin siellä usein ruokaa ystäville, ja vietettiin siellä myös sellaisia päiviä, kun paikka ei muuten virallisesti ollut auki. Vaikuttaa toukokuun perusteella siltä, että kesän suosikkipaikka tulee olemaan myös tänä kesänä tuo sama. Ollaan usein päiväkotimatkalla pysähdytty tunniksi tai pariksi tuonne terassille syömään ja leikkimään. Alba rakastaa siitä, että tuntee jo paikan henkilökunnan ja voi juoksennella kontista toiseen. Onpa tuolle terassille rakennettu pieni leikkinurkkaus lapsillekin. Tänäänkin ajattelin heti töiden jälkeen pyöräillä sinne ystävän kanssa, tilata lasillisen kylmää roseeta ja sen kaveriksi kaupungin herkullisimmat bataattiranskalaiset.

Vaate:

Ikivanhoista farkuista leikatut pyöräilyshortsit, ovat päällä juuri tälläkin hetkellä.
Olen käyttänyt näitä farkkuja pidempään ja enemmän, kuin varmaan mitään muita housuja koskaan. Ostin nämä muistaakseni samana vuonna, kun aloin työskennellä eräässä vaatekaupassa. Vuosi taisi olla 2012. Vasta tänä vuonna alkoi tuntua siltä, että nämä farkut ovat ehkä jo parhaat päivänsä nähneet ja raaskin pätkäistä näistä lahkeet pois. Sainkin tilalle juuri täydellisen harmaiksi kulahtaneet, täydellisen mittaiset shortsit. Näihin olenkin pukeutunut sitten noin kuutena päivänä viikossa. Ovat nimittäin huomattavan paljon lämpimämmät kuin väljemmät shortsit tai helmat, ja näyttävät todella kivalta myös maihareiden ja jakkujen kanssa. Sopivat myös pyöräilyyn paremmin kuin monet muut kesähepenet.

Hetki:

Tässä kuussa tapahtui paljon kivaa. Oli monta sellaista hetkeä, kun teki mieli nipistellä itseään, että tapahtuuko tämä kaikki todella. Olen tallentanut puhelimen muistioon monta lausahdusta, hetkeä, Alban kommenttia tai koosteita ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista. Olen ohimennen maininnutkin, että tänä vuonna olemme olleet sellaisten haasteiden ja vaikeuksien edessä, joihin en ollut ollenkaan osannut valmistautua. Ja olen ollut niin ylpeä siitä, kuinka me olemme kaiken stressin ja hankaluudet ottaneet vastaan ja käsitelleet. Tunnelma kotona on kaikesta huolimatta ollut kevyt ja luottavainen.  Ja nyt, nyt alkaa vihdoin tuntua siltä että kurssi on kääntymässä. Niin paljon hyviä juttuja on tulossa ja tapahtumassa. Vatsassa lepattelee perhosia tuon tuosta, sillä aina aamuisin tuntuu siltä, että ihan mitä tahansa jännittävää ja isoa voi tapahtua ihan minä hetkenä tahansa.

Jos nyt yksi hetki kuitenkin täytyisi mainita, niin ehkä se olisi lauantai-ilta kahden ihan hirvittävän tärkeän ystävän kanssa Sopotissa Itämeren rannalla, kylmät oluet käsissä ja mailleen painuva aurinko horisontissa. Oli keyvt ja kupliva olo. Elämä tuntui pelkästään ihanalta ja kevyeltä. Ympärillä oli niin kaunista, että silmiä kirvelsi.

 

Huomaa muuten heti, että jos pitää kirjoittamisesta pidemmän , edes viikon mittaisen, tauon – se muuttuu heti paljon vaikeammaksi. Lupaankin siis tässä ja nyt itselleni kirjoittaa jotain vähintään joka toinen päivä.

2 Comments

Post A Comment