Keskikesä

 

Voi kunpa loput tästä kesästä ei kiitäisi samanlaista vauhtia, kuin tämä alku. Olisi ihanaa, jos syyskuussa tuntuisi että lämpö ja pitkäksi venyvät vuorokaudet olisivat kestäneet ikuisuuden. Että olisi ehtinyt tehdä ja kokea kaiken sen mitä halusikin, ja enemmän. Nyt tuntuu, että aika kiitää sellaista vauhtia, ettei iltaisin tekisi mieli edes nukahtaa jotta päivän päättymistä saisi viivytettyä edes tunnilla, tai neljällä.

Olen vannonut suunnittelemattomuuden nimeen jo tovin. Vielä eilen, Juhannusaatton aamuna, emme tieneet mitä tulisimme tekemään illalla. Pallottelimme mökki- ja kaupunkijuhannuksen välillä emmekä lopulta päätyneet niistä kumpaankaan. Tulimme tänne vanhempieni luokse maalle. Täällä oli talo tyhjillään, kun isäntäväki on mökillään. Sainme kaikki nämä neliöt ja tilukset vain meille muutaman päivän ajaksi – ihanaa! Ja mikä ihaninta, saimme meille tänne seuraksi myös siskoni perheen koiran, Labradorinnoutaja Hugon. Tänäänkin heräsin siihen, että musta, pehmeä kuono oli laskettu sängylle tyynyni viereen ja ruskeat silmät tuijottivat odottavasti, että joko mentäisiin.

Suunnitelmissa tälle viikonlopulle on lähinnä vain levätä ja syödä hyvin. Tälle lauantaille ei ole mitään muita suunnitelmia kuin tuo jälkimmäinen. Vaikka juuri mistään muusta emme ole juuri nyt varmoja, niin ainakin tiedämme tismalleen mitä aiomme syödä ja milloin.

Toivottavasti Juhannus sujuu siellä yhtä ihanasti kuin täällä.

Suomen suvi on sitten ihmeellinen!

Tags:
2 Comments

Post A Comment