Processed with VSCOcam with f2 preset

Lapsi nukkuu. Päivän paras (ainakin yksi niistä) hetki on nyt tässä. Vaikka pääsääntöisesti nautinkin Alban kanssa puuhastelusta, niin valehtelisin jos väittäisin etten joka päivä odottaisi tätä päivänuniaikaa. Lataan pannullisen kahvia keittimeen, valmistelen itselleni toisinaan aamiaisen, joskus jo lounaan. Kerrankin on aikaa syödä keskeytyksettä, juoda kahvi loppuun silloin kun se on vielä kuumaa.

Monesti meitä vanhempia kehotetaan lepäämään aina, kun lapsikin nukkuu. Alba nukkui ensimmäiset 10 kuukautta päiväunensa ainoastaan joko rintarepussa kannettuna tai juoksujalkaa työnnetyissä vaunuissa, ja ihan en itse siinä sitten saanut nukahdettua. Mietin silloin, että kyllähän minä nyt hyvänen aika nukkuisin, jos se vaan olisi mahdollista. Mutta nyt, kun se sitten viimein olisi, en todellakaan malta niin tehdä. Ihan uskomatonta kuinka suureksi luksukseksi esimerkiksi kaikessa rauhassa siivoaminen muuttui lapsen saamisen myötä. Väitänkin, että voimaannun kyllä enemmän siististä kodista ja hetken hiljaisuudesta, kuin niistä tunnin torkuista.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Vaikka arvostankin tätä omaa rauhallista hetkeäni aika todella korkealla, niin ehdottomasti parasta tässä päiväunihommassa on se pieni, huomattavan hyväntuulinen ihminen, joka niiltä herää.

IMG_0935

Kylläpä muuten jännittää. Enkä edes oikein tiedä miksi.
Istun vaatehuoneeseen kyhäämässäni ”työhuoneessa”  ja naputan näitä läppärini näppäimiä. Ihan yksinäni tässä näin. Silti sydän hakkaa ja kämmenet hikoaa. Tunnen, että jokin uusi ja jännittävä on alkamassa. Enkä vielä tiedä, millainen matka tästä tulee. Toivon vaan, että hyvä.

IMG_0951

Tämä on blogini ensimmäinen postaus, enkä osaa päättää, mitä haluaisin tässä sanoa. Esittelisinkö itseni? Kuvailisinko millaista blogia haluaisin kirjoittaa? Kertoisinko heti alkuun jotain mehevää? En oikeen tiedä. Mulla onkin tuolla luonnoksissa varmaan kymmenen erilaista versioita tästä ensimmäisestä postauksesta. Kaikissa suunnilleen sama sisältö, jännitys, innostus ja sellainen pieni positiivinen pelko taidetaan mainita ihan jokaisessa niistä. Pää suhisee ajatuksia ja tekisi mieli kertoa ne kaikki nyt heti. Mutta pakko säästää jotain tulevallekin. Mun pahin pelko kun tällä hetkellä on se, että mun ajatukset ja mielikuvitus riittää suunnilleen seitsemään postaukseen. Eh.
 ”heihei vaan ja kiitos. Oli todella antoisa tämä viikko bloggaajana. Blogi jää nyt kuitenkin tauolle koska kerroin jo kaiken minkä tiedän”

IMG_1018

Nyt kuitenkin ehkä uskallan sanoa vielä, että musta on älyttömän kivaa että juuri sinä olet löytänyt tiesi tänne. Musta tuntuu tosi hienolta, jopa etuoikeutetulta olla täällä, uudistuneessa Bellassa. Näiden kaikkien upeiden tyyppien keskellä. Mä oon Sanni, 27, vaimo sellaiselle suht. mukiinmenevälle miehelle ja äiti ihan käsittämättömän hienolle pienelle tytölle. Kirjoitan ja kuvaan tänne jatkossa kaikkea sitä, mikä minua liikauttaa. Arkea ja juhlaa, pinnalta ja varmasti vähän sieltä syvemmältäkin.

Toivon, että tämän matkan aikana oppisin myös sinusta jotain. Kuka olet, mistä tulet ja mikä sinua liikuttaa.

Kuvat: Janita Autio