Reseptit täällä ovat melko harvinaista herkkua, mutta nyt ajattelin vähän muuttaa suuntaa, sillä useammin kuin kerran tai kaksi viikossa saan eteeni niin herkullisia annoksia, että tuntuisi ihan silkalta vääryydeltä olla jakamatta niitä aina toisinaan täälläkin. Tämä postaus si syntynyt mitenkään suunnitellusti, vaan nappasin eilen 20 sekunnissa nämä kaksi kuvaa ennen kuin kauhoin keiton suuhuni. Tajusin siinä syödessäni, että keitto oli nätin lisäksi ihan hiton hyvääkin, joten tässä nyt nämä kaksi kuvaa ja iisi resepti näiden takana.

Tämäkään resepti ei ole mitään pyörän keksimistä uudelleen, mutta juuri sellaista helppoa, nopeaa ja herkullista arkiruokaa jonka tekemiseen ei vaadita mitään erikoistaitoja tai -välineitä. 

Tarvitset:

-keskikokoisen bataatin

– muutaman porkkanan

-salottisipulia

-valkosipulia

-chiliä

-parsaa

-siemeniä

-kermaa

-turkkilaista jogurttia

-hunajaa

-juustokuminaa (tai oikeastaan ihan mitä tahansa mausteita mielesi mukaan)

 

Kuullota ensin hienonnetut sipulit ja chili isossa paistokasarissa. Lisää sekaan bataatti ja porkkanat lohkoina, kaada kasariin myös kuuma vesi. Keittele niin pitkään, että kasvikset ovat kypsiä ja osa nesteestä on haihtunut. Kaada kasarin sisältö ja kerma blenderiin ja hurauta silkinsileäksi. Blendauksen jälkeen valuta keitto vielä hetkeksi takaisin kasariin, ja anna keittyä pienellä lämmöllä. Lisää hunaja, suola ja muut haluamasi mausteet. Voilá, valmista tuli.

Lisättiin keiton päälle vielä paistettu parsaa pieninä paloina, nokare turkkilaista jogurttia sekä paahdettuja siemeniä.

Oli hyvää, syön todellakin toistekin.

Pää on ihan yhtä lomalla kuin kaikki muukin mussa, joten turvaudun listoihin, niin kuin aina silloin kun päässä sinkoilee sata ajatusta mutta ei kuitenkaan yhtään niin kokonaista, että siitä voisi kirjoittaa oikean jutun. Sen oikean jutun sijaan kirjoitan ne sekalaiset ajatukset ylös, ja niistäkin ainoastaan ne jotka tuntuvat todella hyvältä, tai ihan vaan hyvältä, juuri nyt:

 

♥ Kesäloma. Tietysti. Vaikka en oikeastaan edes varsinaisesti koe olevani loman tarpeessa: itse asiassa työnteko on tuntunut viime aikoina kivemmalta, kuin aika moni muu asia. Uudet haasteet ja tehtävät ovat tuoneet ihan uudenlaista motovaatiota tekemiseen, eikä oikeastaan tekisi edes mieli lomailla. En muista, että näin olisi ollut vielä koskaan. Toisaalta tämä on varmaan myös huonoa omatuntoa, joka kumpuaa siitä, että koen etten ole tehnyt töitä ollenkaan riittävästi viimeisen vuoden kaikki. Mutta yhtäkaikki- nyt kun lomat on pidettävä, niin ajattelin olla tekemättä yhtään mitään. Siis oikeasti _mitään_. Lähden lauantaina mökille, mutta sen lisäksi en ole suunnitellut yhtään mitään. Enkä aikokaan. Tuntuu ihanalta, että saan olla Alban kanssa aamusta iltaan. On ollut ikävä meitä yhdessä.

Uusi naapurusto. Kaikki nämä postauksen kuvat on otettu tänään, ja kaikki n.500m säteellä kotiovelta. Lähdin aamulla ulos, kävelin kulman taakse kaverin kahvilaan aamukahville ja pikajuoruille ja jatkoin siitä matkaani ei mihinkään. Törmäsin kolmeen eri tuttuun, istuin pitkään vieraalla sisäpihalla ja huokailin Huvilakujalla sille kuinka kaunis Helsinki on kesäisin. Tämä alue ei tunnu ihan vielä kodilta, mutta kivalta kuitenkin. Ja varmasti nyt loman aikana, kun on oikeasti aikaa ollakin kotona ja tällä alueella, niin syksyllä tilanne varmaan on jo ihan toinen.

♥ The Blacklist. Yksi parhaista sarjoista mitä olen koskaan katsonut, tai ainakin paras pitkään aikaan. Rahapajan jälkeen tuntui tyhjältä, kokeiltiin muutamaakin eri sarjaa, mutta mikään ei tuntunut sen jälkeen oikein miltään. Oli ikävä Rioa, Moskovaa ja Nairobia. Mutta sitten. Katsoimme jakson Blacklistiä, ja sen jälkeen olemme katsoneet noin neljäkymmentä lisää ja niin vaan tuo sarja pitää edelleen otteesaan. Tiedän jo nyt, että kun tuo sarja joskus loppuu tulen ikävöimään Raymond Reddingtonia niin paljon, että se sattuu.

 

♥ Bodyt. Siis ne vaatekappaleet. Tällä hetkellä (aina kesällä) pukeutumisessa on meneillään sellainen vaihe, että yksinkertaisuus kiinnostaa. Jos on lämmin, päällä on mekko tai lyhyt haalari, jos tarvii farkkuja, niin niiden pariksi puen kaikkein mieluiten istuvan bodyn. Ei tarvi olla kolmen minuutin välein tunkemassa paitaa housujen kaukuksesta sisään vaan kaikki pysyy paikallaan nätisti. Myös rintsikat on saanut näiden löytämisen jälkeen jättää hyllylle. Niin ja suosin ehdottomasti niitä bodyja joissa on napit haaroissa. Mikään ei ole vaivaannuttavampaa kuin se, että istuu vessanpöntöllä koko ylävartalo paljaana.

 ♥ Kokkaava poikaystävä. Kuten moni tietää, niin olen melko huono keittiössä- tai varmasti aivan hyvää seuraa ja näppärä viinin kaataja ja tehokas jälkien siivoaja, mutta ruoan suhteen aika surkea. Tuntuu järjettömältä luksukselta saada työpäivän jälkeen eteensä oikeasti hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Sellaisia annoksia, joiden raaka-aineista en tunnista, tai ole maistanut puoliakaan. Ja itse asiassa toisen taitojen (ja sen kuinka helpolta hän aaa kaiken näyttämään) myötä omakin kiinnostus ruoan valmistukseen on selvässä kasvussa.

♥ Ronnie Grandellin Irti Itsekritiikistä- kirja. Olen lukenut viime aikoina useita Elämän hallintaan ja -taitoihin liittyviä oppaita, ja niistä tärkeimmältä tuntuu ehdottomasti tämä kirja. Tämä kirja antaa konkreettisia näkökulmia, neuvoja ja ihan käytännön harjoituksiakin tuosta itsekriittisyydestä irtautumiseen. Ja jo nyt huomaan tuon itsekriittisen äänen päässäni hiljentyneen, vaikka edelleen matkaa on aivan järkyttävästi. Sen työn haluan kuitenkin tehdä koska olen ihan varma, että ilman sitä jatkuvaa itsekritiikkiä olisin paljon rohkeampi tekemään niitä ratkaisuja joita haluaisinkin tehdä, ja pystyisin elämään enemmän itseni näköistä elämää- ja huomattavasti vapaammin kuin mihin nyt pystyn. Haluaisin ehdottomasti lukea myös Grandellin teoksen Itsemyötätunnosta, jolle tämä irti itsikritiikistä on tavallaan jatkoa.

 

♥ Leikkipuisto Seppä, joka sijaitsee muutaman korttelin päässä meiltä. Tiedän jo nyt, että tämä paikka tulee olemaan se, jossa tulemme viettämään Alban kanssa suurimman osan tästä kesästä. Rakastan sitä, että tuossa puistossa riittää oikeasti todella runsaasti ja monipuolisesti tekemistä vähän kaiken ikäiselle, ja mikä ehdottomasti parasta: tuolla ei koskaan tarvitse olla yksin. Aina löytyy seuraa niin lapselle kuin minullekin. Plussaa siitä, että tuo puisto on mukavasti suurten lehtipuiden varjostama, eikä koko ajan tarvitse stressata aurinkorasvojen ja päähineiden kanssa.

♥Juokseminen. Tänään aamulla tein liki tunnin lenkin suoraan sängystä nousemisen jälkeen. En muista milloin viimeksi olisin jaksanut juosta tunnin, mutta siitä on aikaa- sen tiedän. En ole ihan varma johtuuko kunnosta vai kärsimättömästä luonteesta, mutta jaksan yleensä juosta n.15minuuttia ja sen jälkeen tekee mieli mennä takaisin kotiin ja olla tyytyväinen itseensä koko loppupäivän. Tänään juokseminen tuntui kuitenkin siltä, miltä sen varmaan kuuluisi tuntua: hyvältä, kevyeltä ja vapauttavalta. Helpoltakin. Menen toistekin.

 

♥ Kolmen kaverin jäätelön paahdettu pähkinä & kinuski. Parasta. jäätelöä. Ikinä. En uskalla edes laskea kuinka monta purkillista niitä on tämänkin kodin pakastimeen kannettu. Mutta monta. Albakin rakastaa tuota jäätelöä yli kaiken. Sen tietää mm.siitä, että hän oli eräänä aamuna meidän vielä nukkuessa hipsinyt vähin äänin keittiöön (ja tässä vaiheessa kerrotakoon, että hän ei normaalisti koskaan herää todellakaan vähin äänin, eikä todellakaan hipsi yhtään mihinkään ennen kuin kaikki ovat varmasti hereillä) ja lusikoinut suuhunsa puoli purkillista tuota jäätelöä. Oli kuulemma pelännyt että jää muuten kokonaan ilman. Ihan todellinen pelko, koska juuri niin olisi luultavasti käynyt.

Ps.tämä jäätelö sopii erityisen hyvin The Blacklistin kanssa nautittavaksi.

♥ Somesta irtaantuminen, tai ainakin sen käytön reeeeeipas vähentäminen. Olen (lähipiirin huomatteluista johtuen krhm…) alkanut itsekin olla aika huolissani siitä, kuinka usein tartun puhelimeeni ja selaan sitä ilman että edes tiedostan tekeväni niin. Huomaan tekeväni niin erityisen herkästi silloin kuin ahdistaa tai stressaa. Erään keskustelun kautta tajusin kuinka paljon turhaa tietoa tuputan aivoilleni- seuraan instagramissa 500 henkilöä, ja tiedän jatkuvasti missä noin sata heistä menee ja mitä tekee, mutta tarvitsenko sitä tietoa oikeasti? En todellakaan. Niin paljon mieluummin haluaisin olla tietämättä kenestäkään yhtään mitään, ja soittaa silloin kun tulee sellainen olo että haluaisi tietää miten menee. Nyt olenkin monena iltana poistanut puhelimesta niin facebookin kuin instagraminkin, tai jos puhelimesta on loppunut akku niin olen antanut sen olla suljettuna ja laittanut lataukseen vasta siinä vaiheessa kun olemme olleet menossa nukkumaan. Tekee hyvää, ihan jokaiselle.

*Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa.  Postaus sisältää alennuskoodin.

Puhuin jo silloin tähän kotiin muuttaessamme, että tällä kertaa aion olla järkevämpi ja rakentaa kotia hiljalleen. Asumisen ja olemisen kautta annan sen rakentua sellaiseksi, kun sen on tarkoitus tulla. Asumalla täällä huomaan, mitä oikeasti kaipaan ja tarvitsemme, ja millaiset asiat ja esineet juuri tähän kotiin sopisivat. Ja siinä päätöksessä olen pysynyt. En ole hädissäni lähtenyt sisustamaan tätä kerralla valmiiksi, vaan hiljalleen hankkinut pieniä asioita, jotka saavat tämän tuntumaan juuri meidän näköiseltämme kodilta.

Siinä missä olen sisustanut aiempia kotejani niillä perinteisillä huonekaluilla, kirjoilla ja ehkä tuoreilla kukilla tai viherkasveilla niin tässä kodissa olen oivaltanut sen, kuinka paljon koko asunnon ilmettä saa muutettua sillä, mitä seinillensä ripustaa tai jättää ripustamatta. Vielä missään kodissa minulla ei ole seinilläni, tai lattiaa vasten nojailemassa näin montaa kaunista taulua tai julistetta kuin tässä kodissa.

Tiedän olevani luonteeltani vähän sellainen helpohkosti asioihin kyllästyvä, ja kaipaan vaihtelua aina aika ajoin. Nyt tiedän jo kuitenkin tällä kolmenkymmenen vuoden elämänkokemuksella, että se pieni vaihtelu ei tarkoita sitä, että tarvisi vuoden välein vaihtaa sohvaa, ruokapöytää tai asuntoa, vaan sen aivan riittävän vaihtelun saa aikaan tekstiileillä, ruukkujen vaihtamisella tai taulujen ja julisteiden uusimisella tai ihan vaikka vain niiden paikkaa vaihtamalla.

Tämän yhteistyön tiimoilta sain valita Deseniolta muutamia mieleisiäni julisteita. Kuten moni teistä jo varmasti tietääkin on Desenion valikoima todella laaja, kaunis ja kattava, joten tämän yhteistyön haastavin osuus olikin osata valita ne muutamat, joista pitää kaikkein eniten. Selasimme valikoimaa ensin Alban ja sitten vielä poikaystävänkin kanssa useamman päivän, (Albaa viehättivät ihan erityisesti kaikki nämä kasviaiheiset julisteet, ja niistä erityisesti nuo kaikki kauniit kuvat kukista, yritti nuuhkia niiden tuoksua tästä tietokoneen näytöltäkin. Rakas pieni) kunnes oivalsin, ettei valintojen tarvitse olla sellaisia joista olen varma koko loppuelämäni. Voin tilata ja vaihtaa nykyisten tilalle uusia sitten jos joskus se kyllästyminen koittaa. Etenkin kun tuo Deseniolta tilaaminen on aivan järkyttävän helppoa (jos ei oteta lukuun sitä valinnanvaikeutta), edullista ja toimituskin todella ripeä. Sain omat julisteeni kauniisti pakattuna muutamassa päivässä. Erityisen helppoa tilaamisesta teki se, että sain kaiken tarvittavan yhdestä ja samasta paikasta; niin itse julisteet, kehykset kuin kiinnitystarvikkeetkin.

Päädyin lopulta näihin öljyvärimaalauksia jäljitteleviin julisteisiin. Pidän ihan erityisesti näiden värimaailmasta ja siitä, kuinka ajattomia ovat. Nyt nuo kauniit ovat roikkuneet seinällä jo reilun kuukauden ja tällä hetkellä on sellainen olo, että näihin ei voi kyllästyä. Ihan erityisesti rakastan tuota keittiössä olevaa julistetta. Se sopii väreiltään ja tunnelmaltaan tuohon tilaan ja paikkaan niin täydellisesti, että tuntuu ihan oikeasti siltä kuin sen olisi kuulunut aina olla siinä. Koko keittiö ja ruokailutila tuntuu heti ihan toiselta, jotenkin valmiimmalta, oikeammalta ja tietenkin erityisesti kauniimmalta. Ennen istuin aina tuossa tuolilla tuon seinän vieressä. Nykyään istun aina niin, että näen tuon seinän ja taulun. Ihan vain, koska se on niin järjettömän kaunis.

Työpisteen sain rakennettua kotiin vasta eilen, kun vihdoin ja viimein oli aikaa ja mahdollisuus hakea meidän vanhalle toimistolle jäänyt työpöytäni. Työpöydän yllä olevat isompi taulu on taulu on tämä ja tuo pienempi taas tämä (kaikkia julisteita saa ainakin muutamassa eri koossa). Nuo taulut siirtyivät alkuperäiseltä paikalta alkovista tuohon työpöydän päälle, ja tiedän jo nyt että noiden alla tulee olla niin hyvä tehdä töitä, On jo.

Koodilla SANNI saatte 25% alennusta kaikista julisteista nyt 10-12.4 välisenä aikana. Tarjous ei koske yhteistyö– ja handpicked– merkittyjä julisteita, eikä kehyksiä.

PB109953

Meistä varmasti jokainen haluaisi voida hyvin ja olla onnellinen. Meistä jokainen tahtoisi mennä iltaisin nukkumaan levollisena ja herätä aamuisin innokkaana ja hyväntuulisena – levänneenä. Mutta silti voisin melkein väittää, että meistä aika harva tekee kuitenkaan päivän aikana kaiken voitavansa jotta niin tapahtuisi. Me laimin lyömme velvollisuuksiamme, toimimme usein väärin tai huonosti, sanomme asiat toisin kuin tahtoisimme, hoidamme joitain asioita vähän vasemmalla kädellä, tai joskus jätämme jopa kokonaan hoitamatta, venytämme asioita usein viime tippaan vaikka tiedämme varsin hyvin, että jos hoitaisimme kaiken alta pois, heti kun vain voimme – voisimme takulla paljon paremmin. Ei tarvitisisi stressata tekemättömistä töistä, tai yrittää pitää mielessään kaikkea mikä täytyy vielä hoitaa, jos kaiken hoitaisi aina heti.

Olen miettinyt paljon sitä, millainen merkitys itsekurilla on hyvinvointiimme. Kuinka paljon se, mitä vaadimme itseltämme vaikuttaa siihen kuinka hyvin voimme. Moni teistä tietää, että olen todella mukavuuden- ja helppoudenhaluinen. Sanon usein, että olen tyytynyt menemään sieltä missä aita on matalin, ja vielä mieluummin sieltä. missä aitaa ei ole ollenkaan. Onko se mukavuudenhaluisiin saanut minut voimaan hyvin? Hetkittäin ehkä joo. Pizza on maistunut hyvältä juuri siinä hetkessä, kodin siivoamatta jättäminen on säästänyt aikaa jollekin sellaiselle nopealle hetken hekumalle. Mutta ei, se ei ole saanut minua voimaan hyvin, sillä tavalla kestävästi kauaskantoisesti hyvin. Päinvastoin. Olen jatkuvasti tyytymätön itseeni, siihen kuinka hoidan asioita tai mitä vaadin itseltäni. Noin kuutena iltana viikossa menen nukkumaan niin, että tiedän hyödyntäneeni potentiaalistani noin 12%, jos sitäkään. Pyörin sängyssä levottomana, sillä tiedän että moni asia jäi taas odottamaan sitä kuuluista huomista, moni sähköposti ja tekstiviesti odottaa edelleen vastaustaan, eikä töitäkään tullut tehtyä siten, kuten olisin ne oikeasti halunnut ja todellakin voinut ja osannut hoitaa.

Vielä joku aika sitten ajattelin, että se on vain sellaista armollisuutta itseään kohtaan, antaa vähän (tässä tapauksessa noin kolmetoista kilometriä) siimaa itselleen silloin, kun on vähän hankalaa. Mutta ei, nyt alan ymmärtää että erityisesti tällaisessa tilanteessa, kun moni asia on kesken ja vähän heikosti, täytyisi kiinnittää erityisen paljon huomiota siihen, että vaati itseltään enemmän, vaatii juuri niin paljon kuin tietää oikeasti pystyvänsä tekemään. Ehkä vähän enemmänkin. Koska se sellainen on uskomista itseensä, potentiaalinsa hyödyntämistä, itsensä kunnioitusta ja rakastamista. Ja juuri sitä, mitä vähän rempallaan oleva mieli kaipaa.

PB109936

Jotta, muistaisin tämän tein itselleni muistilistan asioista, joihin sorrun toistuvasti, vaikka tiedän niistä seuraavan ahdistusta, stressiä ja huonoja yöunia. Tällaisia ovat mm.laskujen maksaminen ajoissa, keittiön siivoaminen heti kokkaamisen jälkeen, vaatekaapin siistinä pitäminen, viesteihin vastaaminen heti ne luettuaan, töiden hoitaminen aikataulussa, kalenteriin katsominen (sillä välttyisi esimerkiksi siltä, ettei bookkaa itseään kolmeen paikkaan samaan aikaan), kauppareissujen suunnitteleminen niin, ettei siellä tarvitse käydä joka päivä, pahimpina päivinä jopa useammin. Ja viimeisenä OPETTELE HYVÄ IHMINEN SANOMAAN EI.

Olen juuri se tyyppi joka sanoo kaikkeen aina heti kyllä, vaikka ei todellakaan vielä sillä hetkellä tiedä haluaako tai edes aikooko toteuttaa sitä, mihin on juuri vastanut kyllä. Voitte siis vain kuvitella, kuinka usein en olekaan siellä missä minun kuuluisi olla koska en muista lupautuneeni mihinkään, tai kuinka usein lähetän viestejä tai soitan puheluita, joissa perun jotain jo sovittuja asioita. Liian usein. Rakkaat ystävät, tässä julkinen anteeksipyyntö jokaiselle teille. Lupaan parantaa tapani, ja sanoa jatkossa kaikkeen ei ja yllättää sittenkin ilmestymällä paikalle. Tästä ikävästä toimintavasta esimerkkinä se, että olin salaa vähän haaveillut, myönnettäköön se tässä nyt, yllätyskolmekymppisistä. Sanoin tästä yhdelle ystävälleni muutama viikko syntymäpäivien jälkeen, johon tämä sanoi että olivat kyllä vähän yllätystä suunnitelleet, mutta tajunneet sitten että oli olemassa huomattavan suuri riski, etten koskaan ede saapuisi paikalle. Ymmärrän. Ja siinä hetkessä tajusin, että juuri niin kävi syntymäpäivänäni vuosi sitten. Sain yllätyssynttärit, joihin en vain itse koskaan mennyt. Jos siis ikinä tahdon saada yllätyksiä täytyy todellakin opetella tuosta tavasta pois. Ja sanomattakin selvää, että todellakin tahdon niitä.