Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Keijun kanssa

*Postauksen lopussa myös arvonta

 

 

 

Olen vuosia kertonut itselleni ja auliisti myös muille olevani surkea kotikokki. En ole kovin mielelläni laittanut ruokaa, sillä olen ajatellut olevani siinä ihan surkea. Vaikka surkeaa oli ainoastaan se; etten juuri edes yrittäny. Ei ole olemassakaan huonoja ruoanlaittajia. On vain kokemattomuutta, epävarmuutta ja ehkä mielikuvituksen puutetta. Tai ainakin omalla kohdallani asia oli näin. Tuolla surkean kokin leimalla annoin itselleni vapautuksen edes yrittää.  Sitten aloin seurustella miehen kanssa, jonka suhtautuminen ruokaan ja sen tekemiseen on ihan toinen. Hänellä kaikki keittiössä tapahtuva on helppoa, luontevaa ja sukkelaa. Ideoita ja itsevarmuutta riittää. Jo pelkästään hänen tekemisensä vierestä seuraaminen on tehnyt sen, etten enää ajattele ruoan laittamisen olevan ollenkaan vaikeaa.

Sen lisäksi, että itsevarmuus keittiössä on kasvanut niin myös luovuus on lisääntynyt. Uskallan rohkeammin kokeilla erilaisia asioita. Kaikkein korkeimmalle arvostan ruoassa edelleen kuitenkin maun lisäksi, sen tekemisen helpoutta. Ja tunnen erityisen lämpimiä tunteita sellaisia tuotteita kohtaan, jotka saavat ne kaikkein yksinkertaisimmatkin asiat maistumaan siltä kuin niiden tekeminen olisi ollut jotain muuta kuin yksinkertaista.

Tänä keväänä lanseerattu Keiju Rouhitut pähkinät- levite on juuri tällainen tuote. Olemme jo nyt, muutama viikko tutustumisen jälkeen, käyttäneet sitä niin moneen – ja ideoita sen käyttömahdollisuuksista ja osana erilaisia reseptejä sinkoilee edelleen. Kyseessä on siis laktoositon, maidoton ja gluteeniton rypsiöljy-, kasvirasvalevite. Levitteessä on  rouhittua maa- ja cashewpähkinää sekä paahdettuja auringonkukansiemeniäkin, mikä antaa levitteelle ihanan rouskuvan suutuntuman. Lisäksi se  on helppo ja herkullinen tapa lisätä hyviä rasvoja ruokavalioon. Kaiken muun hyvän lisäksi levite on valmistettu Suomessa, Raisiossa – Suomen ainoassa margariinitehtaassa.

Keiju Rouhitut pähkinät- levite sopii hyvin ruoanlaittamiseen ja leipomiseen, mutta se on aivan tolkuttoman hyvää myös ihan sellaisenaan leivän päällä. Itse rakastan syödä leipäni ilman muita lisukeitta ja nauttia vain tuosta pähkinäisestä suutuntumasta (ja tuoksusta ! ), mutta esimerkiksi perheen pienin haluaa omaan leipäänsä tämän levitteen lisäksi myös avocadoa, ja nekin sopivat saumattomasti yhteen. Iso osa tuosta levitteestä kuluu tässä taloudessa ihan vain leipien voiteluun, mutta tämän yhteistyön tiimoilta halusimme kuitenkin nyt ehdottomasti jakaa kolme erityisen herkulliseksi todettua reseptä, jotka meidän keittiössä on tätä tuotetta avuksi käyttäen tehty. Tiedän jo nyt mitä tulen tänä kesänä tarjoilemaan kaikille kylään tuleville. Myös mökin aurinkoiselle terassille tämä olisi oikein sopiva kevyt, kesäinen lounas tai päivällinen.

 

 

Alkupalaksi tarjoillaan tuoretta leipää, jonka päälle on kasattu pähkinäinen munavoi ja loimutettua lohta. Tuosta munavoista tuli ihan hitti. Upposi niin tuoreen leivän päällä (eikä huutanut kaverikseen karjalanpiirakkaa kuten munavoi yleensä) kuin ihan suoraan kulhosta sellaisenaan lusikoitunakin. Ihanan kevyt ja jotenkin uusi ja raikas makuelämys. Nuo pähkinät antoivat ihanasti makua ja syvyyttä annokselle.

 

Pähkinäinen munavoi

2 kananmunaa, luomu
50 g Keiju Rouhitut pähkinät- levitettä (tai ihan niin paljon, kuin itsestä sopivalta tuntuu)
Korianteria tai persiljaa noin puolikas puntti
Suolaa

Keitä munia kiehuvassa vedessä n.7 minuuttia.
Kuori ja pieni munat kulhossa.
Heitä joukkoon Keiju Rouhitut pähkinät- levite ja haarukoi tasaiseksi.
Heitä sekaan pieni kourallinen tuoreita yrttejä.
Lisää suola.

 

 

 

Pääruoaksi teimme pähkinäisen varhaisperunasalaatin ja tuossa Keiju Rouhitut Pähkinät- levitteessä paistettua parsaa. Paistamiseen tuota levitettä ei varsinaisesti suositella sen alhaisemman rasvapitoisuuden (60%) vuoksi, mutta toimi paistamisessa hyvin niin että lisäsi joukkoon nokareen myös tavallista voita. Parsoihin jäi levitteestä ihana, kevyt paahteisen pähkinän maku.

Tuo perunasalaatin kastike oli kuitenkin se tämän annoksen suurin helmi. Oli niin hyvää, että taju oli lähteä. Jaankin tässä reseptinä sen kastikkeen, sillä se sopii niin moneen muuhunkin kuin vain perunasalaattiin. Esimerkiksi kaikki kalat ja grilliherkut, niin lihat kuin kasviksetkin, saavat tästä soosista ihanasti lisämakua.

 

Pähkinäinen kastike, joka sopii liki kaiken kanssa (vegaaninen)

1,5 dl vegaanista majoneesia
3 rkl Keiju Rouhitut pähkinät- levitettä
vajaa puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl Dijon sinappia
2kpl kevätsipulia
2 kpl suolakurkkua ( n.160 g )
2rkl kapriksen kukkia
Puolikas puntti tilliä
Mausta suolalla ja mustapippurilla

 

 

Jos pääruoka olikin suhteellisen kevyt, niin jälkiruoaksi paistettu tuhti, pähkinäinen  mutakakku oli kaikkea muuta. Mutta niinhän sen kuuluu elämässä ja ruokapöydässä mennäkin; kevyttä ja raskasta sopivassa suhteessa. Tämä kakku oli syöty kahden ihmisen toimesta alle 20 tuntia sen valmistuksen jälkeen. Jos mahdollista, niin maistui vielä taivaallisemmalta valmistusta seuraavana päivänä.

 

Pähkinäinen mutakakku

4 kananmunaa, luomu
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
100 g Keiju Rouhitut pähkinät- levitettä

 

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata suklaa ja voi sekä Keiju Rouhitut pähkinät – levite kattilassa ja kaada se ohuena nauhana munasokerivaahdon sekaan.
Lusikoi sekaan kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on tasainen.
Paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 min.

 

 

Tässä nyt muutamia käyttöehdotuksia meidän keittiöstä teidän keittiöön tuolle Keiju Rouhitut pähkinät- levitteelle. Jos olet kaltaiseni, vähän laiska mutta innokas, kotikokki niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä levitettä. Tekee kaikesta keittiössä niin paljon maukkaampaa ja jotenkin jännittävämpää. Vähän kuin olisi joku sellainen salainen ainesosa, jolla annoksen kuin annoksen saa takuulla maistumaan.

 


ARVONTA:

Oletko vielä testannut tätä tuotetta? Jos olet, niin mitä pidit? Ja jos et ole, niin mihin tätä käyttäisit jos ostaisit? Vastaamalla kysymykseen tähän postaukseen olet mukana arvonnassa, jossa joku onnekas voittaa 2kpl leffalippuja. Vaikka täällä ideat sinkoilevatkin, niin olisi ihanaa saada niitä teiltä lisää, joten olisi ihanaa että jakaisitte teidän luovuudesta vähän mullekin, haha! Osallistumisaikaa on tasan viikko, eli 24.6 saakka. Onnea arvontaan ja ihania hetkiä kaikkien keittiöihin.

Arvonnan säännöt löytyy täältä.

 

Alkukesä on ollut hyvä. Paljon enemmän, kuin olin osannut toivoa. Tälle kesälle en ole suunnitellut oikeastaan yhtään mitään. En ole lyönyt lukkoon yhdenkään lomaviikon tai edes -viikonlopun suunnitelmia. En ole päättänyt minne festareille menen, tai menenkö ylipäätään. En tiedä mitä teen Juhannuksena, enkä tiedä mitä teen kaikilla niillä kuudella lomaviikolla, jotka minulla päivätyöstäni on kertynyt. Tai todellisuudessa niitä on kertynyt neljä, mutta olin viime kesänä unohtanut pitää neljästä lomaviikostani kaksi (miten kukaan voi unohtaa pitää kesälomansa??), joten ne ovat nyt siirtyneet tälle kesälle, enkä ole asiasta kovinkaan harmissani.

Sen tiedän, että tänä kesänä haluan sopivassa suhteessa levätä ja kulkea. Parasta olisi, jos lomaviikoista ainakin muutama menisi mökillä ja yksi viikonloppu kiertäen Länsirannikkoa matkailuautoksi muutetun pakettiauton ja Alban (ja hyvällä tuurilla myös siskojen) kanssa. Tänä kesänä tulen tekemään paljon asioita myös yksin ja jo nyt tiedän että se on juuri sitä mitä tarvitsen ja kaipaan. Tuntuu ihanalta, että yksin oleminen ja tekeminen ei enää tunnu mitenkään pelottavalta, päinvastoin. Se tuntuu turvalliselta ja hyvältä. On tietysti myös paljon asioita, mitä  lapsi toivoo, että tekisimme yhdessä ja onnekseni ne kaikki toiveet ovat sellaisia, jotka mielelläni eläisin todeksi itsekin. Kokonainen päivä HopLopissa on ehkä ainoa, johon en pysty, mutta onneksi lapsella on isä, joka pystyy.

Viimeiset kolme viikkoa on mennyt niin, että kotona on käyty lähinnä kääntymässä. Ehkä vaihtamassa vaatteita, suihkussa, vessassa tai nukkumassa. Olemme näiden viikkojen aikana syöneet muutaman aamiaisen omassa keittiössämme, mutta muuten kaikki päivän ateriat on nautittu visusti ulkona tai ystävien luona. Imuriin en ole koskenut kahteen viikkoon, ja sen kyllä huomaa. Salaa olenkin aika tyytyväinen siihen, että tänään sataa ja on hyvä syy pysytellä kotona ja puunata koti sellaiseen kuntoon, että siellä viihtyy taas, eikä tarvitse väistellä lattialle kertyneitä sekalaisia tavarakasoja ja villakoiria, jotka ovat kasvaneet niin isoiksi että niitä voisi jo kävelyttää talutushihnassa.

Juhannuksen jälkeen aloitamme loman, eikä nämä tulevat kaksi työntäyteistä viikkoa tunnu ollenkaan pahalta nekään.


Millaisia suunnitelmia teillä on kesälle? Ja hei, jos tiedätte Länsirannikolta, Turku – Vaasa – akselilta jotain ihania, ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja, niin kertokaa.

 

Käsittämätöntä, että yksi kuukausi on taas eletty. Toukokuu oli harvinaisen tapahtumarikas, noin niinkuin minun mittapuullani joka ei ehkä jonkun toisen mittapuulla ole juuri mitään. Ja silti tuntui, että tämä oli juuri se kuukausi joka eteni viikon, ei päivien, mittaisina nykäyksinä. Toivon niin hartaasti, etteivät seuraavat kolme kuukautta noudattaisi samaa linjaa, vaan että päivät matelisivat ja viikot tuntuisivat kestävän ikuisuuden. Useastakin syystä odotan tätä tulevaa kesää todella paljon, ja pelkään että hukun siihen odotukseen ja unohdan elää. Pelkään, että elokuussa, kun kaikki odotus päättyy – huomaan, etten tehnytkään koko kesänä muuta kuin odotin. Se olisi kamalaa.

Huolimatta siitä, että toukokuu eteni kuin varkain, se oli ihana. Yksi vuoden, tähän asti, parhaista kuukausista. Viime kuussa oli paljon sellaista, mitä haluaisin muistaa ja sitten on nämä muutamat asiat, joista haluaisin teillekin kertoa.

Toukokuun parhaimmistoa, olkaa hyvä.

Kirja:

Bookbeatin lataamisen jälkeen olen lukenut aina kun vain voin. Ja niitä voin -koloja tuntuu nykyään löytyvän jatkuvasti. Alkuhuuman jälkeen olen unohtanut äänikirjat ja keskittynyt e-kirjoihin. Tuntuu ihanalta voida kantaa aina mukanaan satoja kirjoja vaikka kotoa lähtiessä pakkaa mukaan vain puhelimen. Istun päivittäin tunteja julkisissa ja luen lähes poikkeuksetta aina ne matkat, jotka teen yksin. Toukokuussa luin kuusi e-kirjaa (Faktojen maailma, Siri Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa , Miki Liukkosen Hiljaisuuden mestari, Marja Kihlströmin Iso O – matkaopas huipulle, Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti, sekä Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton sekä saman kirjailijan Kaikki on mahdollista) ja kuuntelin yhden (Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta).

Ihan erityisesti kaikille äidille, mutta myös aivan kaikille muille suosittelisin tuota Helmi Kekkosen Olipa kerran äitiä. Itkin koko kirjan suunnilleen alusta loppuun. Mutta olenkin itkupilli, kuten kaikki te jo varmaan tiedätte, joten se ei varsinaisesti ole mikään uutinen. Itkemisen lomassa lähetin lainauksia tuosta kirjasta kaikille ystävilleni, jotka myös ovat äitejä. Myös siskoista yksi sai laajan kattauksen tuosta kirjasta lainattuja kappaleita. Niin tarkkanäköinen ja kaunis, mutta kaunistelematon, kuvaus kaikesta siitä mitä äitiys/vanhemmuus on. Ajattelin lukea tämän kirjan uudestaan aina silloin, kun tuntuu että olen kaikkien vanhemmuuteen liittyvien tunteideni kanssa ihan yksin.

Mutta: pitkään aikaan minkään kirjan lukeminen ei ole tuntunut samalta kuin nuo Elizabeth Stroutin kaksi romaania. Luin ne ilmeisesti ihan väärässä järjestyksessä, sillä sain ensin käsiini Kaikki on mahdollista, ja ahmin sen suunnilleen yhdeltä istumalta, ja vasta sen jälkeen luin tuon Minun nimeni on Lucy Barton. En kuitenkaan sanoisi, että tuo väärä lukujärjestys olisi heikentänyt lukukokemusta mitenkään. Näiden lukemisen jälkeen tuntui, todella pitkästä aikaa, siltä että tekisi mieli kaivella koneelta taas esiin se oma,  toissa kesänä kesken jäänyt romaanintekele.

Kosmetiikkatuote:

Algamarisin sävyttävä aurinkovoide. Olen nykyään ihan neuroottinen mitä tulee ihon suojaamisen auringolta. Ehkä siksi, että niin monta vuotta elämästäni olen ollut kaikkea muuta. Kasvoilla käytän aurinkosuojaa ympäri vuoden, lähinnä siis niin että tuo suojakerroin löytyy käyttämistäni meikkivoiteista. Olen kuitenkin yrittänyt etsiä kasvoille sopivaa päivettävää aurinkovoidetta jo pitkään. Siis sellaista joka ei tahmaa ja tuki, ja jonka lisäksi kasvoille ei olisi enää pakottavaa tarvettaa levittää myös meikkivoidetta. Nyt sellainen vihdoin löytyi. Tuo Algamarisin aurinkovoide antaa iholle kauniin sävyn, mutta parasta tuossa voiteessa on ehdottomasti sen kermaisen kevyt koostumus. Se levittyy kasvoille kevyesti ja helposti ja jättää ihon kosteutun tuntuiseksi ja näköiseksi, eikä se tunnu ollenkaan raskaalta. Meikkivoiteenkin on saanut tämän tuotteen myötä jättää kokonaan pois, mikä tuntuu ihan vapaudelta. Ai niin, ja kaiken muun hyvän lisäksi tuo voide tuoksuu täydelliseltä kesäpäivältä; hiekalta, auringolta ja sitrushedelmiltä.

 

 

Ruoka:

Acai. Olen niin innoissani, että Bay Helsingistä saa nykyään ostaa mukaansa Palms and Berriesin Acaibowleja. Ruoalla on lähes aina onnelliseksi tekevä vaikutus, mutta se vaikutus on kyllä monin kertainen silloin kun sitä ruokaa on edeltänyt Reformer pilates- tunti.

Paikka: 

Leblon Merihaka.
Vietin viime kesästä valtaosan täällä, sillä poikaystävä oli siellä töissä. Pyöräilin sinne usein aamuisin, ja tein töitä aurinkoisella, mutta iltaan verrattuna todella rauhallisella, terassilla. Pulahdettiin viereiseltä mattolaiturilta uimaan useammin, kuin käsissä on sormia. Padel-kentätkin tulivat tutuiksi. Iltaisin istuttiin konteissa vielä pitkään terassin sulkemisen jälkeenkin. Kokattiin siellä usein ruokaa ystäville, ja vietettiin siellä myös sellaisia päiviä, kun paikka ei muuten virallisesti ollut auki. Vaikuttaa toukokuun perusteella siltä, että kesän suosikkipaikka tulee olemaan myös tänä kesänä tuo sama. Ollaan usein päiväkotimatkalla pysähdytty tunniksi tai pariksi tuonne terassille syömään ja leikkimään. Alba rakastaa siitä, että tuntee jo paikan henkilökunnan ja voi juoksennella kontista toiseen. Onpa tuolle terassille rakennettu pieni leikkinurkkaus lapsillekin. Tänäänkin ajattelin heti töiden jälkeen pyöräillä sinne ystävän kanssa, tilata lasillisen kylmää roseeta ja sen kaveriksi kaupungin herkullisimmat bataattiranskalaiset.

Vaate:

Ikivanhoista farkuista leikatut pyöräilyshortsit, ovat päällä juuri tälläkin hetkellä.
Olen käyttänyt näitä farkkuja pidempään ja enemmän, kuin varmaan mitään muita housuja koskaan. Ostin nämä muistaakseni samana vuonna, kun aloin työskennellä eräässä vaatekaupassa. Vuosi taisi olla 2012. Vasta tänä vuonna alkoi tuntua siltä, että nämä farkut ovat ehkä jo parhaat päivänsä nähneet ja raaskin pätkäistä näistä lahkeet pois. Sainkin tilalle juuri täydellisen harmaiksi kulahtaneet, täydellisen mittaiset shortsit. Näihin olenkin pukeutunut sitten noin kuutena päivänä viikossa. Ovat nimittäin huomattavan paljon lämpimämmät kuin väljemmät shortsit tai helmat, ja näyttävät todella kivalta myös maihareiden ja jakkujen kanssa. Sopivat myös pyöräilyyn paremmin kuin monet muut kesähepenet.

Hetki:

Tässä kuussa tapahtui paljon kivaa. Oli monta sellaista hetkeä, kun teki mieli nipistellä itseään, että tapahtuuko tämä kaikki todella. Olen tallentanut puhelimen muistioon monta lausahdusta, hetkeä, Alban kommenttia tai koosteita ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista. Olen ohimennen maininnutkin, että tänä vuonna olemme olleet sellaisten haasteiden ja vaikeuksien edessä, joihin en ollut ollenkaan osannut valmistautua. Ja olen ollut niin ylpeä siitä, kuinka me olemme kaiken stressin ja hankaluudet ottaneet vastaan ja käsitelleet. Tunnelma kotona on kaikesta huolimatta ollut kevyt ja luottavainen.  Ja nyt, nyt alkaa vihdoin tuntua siltä että kurssi on kääntymässä. Niin paljon hyviä juttuja on tulossa ja tapahtumassa. Vatsassa lepattelee perhosia tuon tuosta, sillä aina aamuisin tuntuu siltä, että ihan mitä tahansa jännittävää ja isoa voi tapahtua ihan minä hetkenä tahansa.

Jos nyt yksi hetki kuitenkin täytyisi mainita, niin ehkä se olisi lauantai-ilta kahden ihan hirvittävän tärkeän ystävän kanssa Sopotissa Itämeren rannalla, kylmät oluet käsissä ja mailleen painuva aurinko horisontissa. Oli keyvt ja kupliva olo. Elämä tuntui pelkästään ihanalta ja kevyeltä. Ympärillä oli niin kaunista, että silmiä kirvelsi.

 

Huomaa muuten heti, että jos pitää kirjoittamisesta pidemmän , edes viikon mittaisen, tauon – se muuttuu heti paljon vaikeammaksi. Lupaankin siis tässä ja nyt itselleni kirjoittaa jotain vähintään joka toinen päivä.

 

En ole varma olenko koskaan ollut lomalla, joka olisi ollut jotain muuta kuin hyvä ja tullut tarpeeseen. Tuskin. Eikä tämäkään neljän päivän loma ystävien kanssa ollut sen suhteen poikkeus. Meillä oli ihanaa, järjettömän hauskaa ja hyvää niin monin eri tavoin. Mutta meillä oli myös tylsää, tavallista ja arkista- ja aivan jokaista meistä ärsytti reissun jossain vaiheessa joku asia; toisissamme, itsessämme tai jossain muualla. Mutta sellaista elämä parhaimmillaan onkin. Olemisen eri tasoja ja sävyjä. Päällimmäisenä mielessä reissun jälkeen on kuitenkin kiitollisuus. Siitä, että nuo kaksi ihmistä ovat olleet elämässäni aina. Toinen siitä päivästä lähtien, kun olen syntynyt ja toinenkin ihan lapsesta saakka. Näiden  vuosien aikana olemme menneet kaikki naimisiin tai kihloihin ja saaneet lapsia. Yksi asuu toisella puolella Suomea, ja toinen asui pitkään muualla kuin Suomessa. On ollut aikoja, kun ei olla nähty, eikä oltu juurikaan edes yhteydessä – mutta koskaan, koskaan se yhteys ei ole katkennut. Ja se tuntuu niin isolta ja hienolta asialta. Meitä yhdistää niin moni asia, mutta yksi omista suosikeistani on se, että nauramme samoille asioille. Sellaisille, joissa ei ole varmaan kenenkään muun mielestä mitään, mille voisi nauraa. Kun ajattelen tuota reissua; kuulen ensimmäisenä naurun. Sitä riitti.

 

Sen lisäksi, että nauratti enemmän kuin aikoihin, niin Puola yllätti kyllä muutenkin varsin positiivisesti. Olen käynyt Varsovassa joitain vuosia sitten ja pidin kaupungista. Hintataso oli alhainen ja vanha kaupunki aivan järkyttävän kaunis. Odotin Gdanskilta vähän samaa: kaunista, mutta pientä,  vanhaa kaupunkia ja edullisia illallisia. Se mitä saimme oli kuitenkin aika paljon enemmän. Vanha kaupunki olikin odotettua isompi, ja silmiä hivelevän kauniit rakennukset tuntuivat jatkuvan katu ja kortteli toisensa perään. Kaupunkia halkoi pienet kanavat ja kauniita siltoja tuntui olevan kaikkialla. Kaupunki oli myös huomattavan vihreä; valtavia puita, kukkia ja köynnöksiä oli kaikkialla vaikka mitään varsinaisia puistoja keskustasta ei löydykään. Ensmmäiset päivät menivätkin aika tiiviisti kamera kourassa, sillä sellaista minkä halusi tallentaa muuallekin kuin muistinsa sopukoihin, oli niin paljon. Viimeisenä päivänä aamiaiselle kävellessä totesimme suunnilleen yhdestä suusta, että alkaa olla jo ihan ähky siitä kaikesta kauniista. Niin paljon sitä oli.

 

Lauantai-illaksi olimme tehneet pöytävaraukseen ravintolaan, jota oli hehkutettu kaikkialla. Olimme myöhässä aikataulusta, joten kävelyn sijaan otimme asunnon edestä taksin tarkoituksena suunnata vanhaan kaupunkiin. Taksia oli ottamassa kuitenkin myös toinen henkilö, joka kuitenkin luovutti auton meille ja kysyi olimmeko matkalla Sopotiin, emme olleet, mutta sinne me kuitenkin päädyimme ja harvinaisen hyvä niin.

 

Sopot on kaunis rantakaupunki noin 20minuutin ajomatkan päässä Gdanskista, ja se on yksi Puolan suosituimmista matkakohteista. Enkä ollenkaan ihmettele miksi. Katsokaa nyt vaikka näitä kuvia. Tuo laituri on Euroopan pisin, ja valkoista rantaviivaa jatkui niin pitkälle kun silmä kantoi. Sattuipa niin, että tuo lauantai oli myös ilmojen puolesta kaunein. Saavuimme laiturille juuri auringonlaskun aikaan, kun koko maisema kietoutui vaaleanpunaiseen ja kultaan. En tiedä olenko koskaan nähnyt yhtä kaunista valoa, kuin tuona iltana tuolla Itämeren rannalla. Huokailimme kilpaa sille, kuinka kaunista ja ihanaa kaikki oli. Istuimme rannassa, nauroimme ja puhuimme. Oli niin kevyt, onnellinen ja vapaa olo. Ja tiedän, että meistä kaikista tuntui ihan samalta.

 

 

Jos siis olet Puolassa, tai menossa sinne, niin mene myös Sopotiin. Voin vain kuvitella kuinka ihana se on silloin, kun on oikeasti lämmintä. Kuvista sitä ei ehkä huomaa, mutta tuolloin oli aivan todella kylmä. Rannassa luonnollisesti tuuli, eikä asteitakaan ollut 17a enempää, ja me olimme kaikki pukeutuneet siten kuin mittari olisi näyttänyt kymmenen astetta enemmän. Kylmyys ei kuitenkaan haitannut, ja sen huomaa kyllä kuvistakin.

Ainiin, ja mitä tulee niihin edullisiin illallisiin, niin ne olivat kyllä juuri sitä, ja oikeastaan vain sitä. Millekään makumatkalle Puolaan en ehkä lähtisi.