DSC_0065DSC_0069

Aika usein sunnuntaisin alan selata ja kelata kulunutta viikkoa. Aika usein myös kirjoitan. En tänne, mutta omiin koviin kansiini ihan kunnon kynällä. Sinne voi kirjoittaa kaikesta siitäkin, mistä tänne ei koskaan voisi tai edes haluaisi.
Mietin yleensä niitä viikon kohokohtia, huonoja hetkiä ja asioita joista olen sillä viikolla ollut erityisen kiitollinen. Mietin miksi toiset päivät ovat olleet tunnelmaltaan parempia kuin toiset, tai miksi olen käyttäytynyt toisina päivinä toisella tavalla, kuin jonain toisena päivänä suunnilleen samassa tilanteessa. En niinkään siksi, että aikoisin välttämättä ottaa opikseni ja tehdä asiat tulevalla viikolla toisin, vaan lähinnä siksi että kaiken sen pohtiminen on kivaa ja pitää minut kartalla siitä missä mennään ja miksi.

Viime viikko oli monella tapaa erityisen hyvä. Erityisesti siksi, että siihen sisältyi paljon ystäviä ja tekemistä, mutta myös muita viime viikkoja enemmän aikaa vain olla. Tuntui, että vaikka olinkin poikkeuksellisen paljon menossa olin myös tavallista enemmän kotona. Tässä näin Alban ja Roman kanssa. Ja se kaikki johtuu siitä, että olen vihdoin ja viimein tajunnut alkaa laatia päivilleni aikatauluja. Nyt kun sitä ei ole tekemässä kukaan muu, niin se täytyy luonnollisesti hoitaa itse. Huomaan, etten saa oikein mitään aikaiseksi ellen ole etukäteen suunnitellut aika tarkkojakin raameja sille mitä pitäisi saada tehtyä ja missä aikataulussa. Elämäni on tällä hetkellä melkoisen vapaata ja päivät hurahtavat helposti sellaisessa kummallisessa välitilassa jossa tuntuu siltä, että käytettävissä on kaikki aika maailmassa eikä vielä ole kiire mihinkään. Ja juuri silloin se kiire syntyy, siinä välitilassa. Eikä se välitila ole mitenkään erityisen rentouttava. Siinä tietää ja tuntee jokaisen hoidettavan homman, mutta ei kuitenkaan osaa vielä tarttua toimeen. Mutta nyt, kun tiedän heti aamusta mitä aion hoitaa milloinkin jää aikaa myös sellaiseen aidosti rentoon olemiseen. Sellaiseen olemiseen, jossa tietää ettei ole enää mitään mitä tänään täytyisi vielä tehdä. Saa vaan olla, unohtaa puhelimen äänettömälle ja olla oikeasti paikalla. Tekee hyvää, niin mielelle kuin kaikille elämäni suhteillekin.

DSC_0072DSC_0079

-uusi kamera, jonka sain vihdoin käsiini neljän kuukauden odotuksen jälkeen. Sen myötä heräsi taas ihan uusi into kuvata kaikkea sitä, mitä näen. Ei pelkästään tänne blogiin, vaan myös niihin omiin kansioihin. Tekee mieli kuvata ainakin kaikki elämäni ihmiset juuri sellaisina, kun minä heidät näen. Odottakaa vaan ystävät, oon ihan just ovella tuon kamerani kanssa.

-torstain lounaalta saatu kukkakimppu, joka nököttää vieläkin ihan priimana tuossa keittiönpöydällä. Vaikka kukkia voi milloin tahansa ostaa kotiin itsekin, niin silti tuollaiset yllättäen ja pyytämätty saadut asiat (olivatpa ne miten pieniä tahansa) tuntuvat heti jotenkin erityisemmiltä.

-Alba, joka on niin hieno ja viisas, että välillä epäilen ettei ole minun lapseni ollenkaan. Mutta, kuten ehkä tiedätte niin tuosta asiasta ei oikein voi erehtyä heh. Uskottava on, että juuri minä olen oikeasti tuon nokkelan ja hauskan tyypin äiti. Eikä hänen nokkeluutensa ja hauskuutensa ole kyllä minun ansioitani. Sekin on ymmärrettävä.

-koko perheen yhteiset aamut ja aamupäivät, joita oli viime viikollakin kuusi kappaletta. Ihanaa! Aamukahvikin maistuu noin kolme kertaa paremmalta kun sen saa juoda seurassa. Ja aamiaisen jälkeen keittiön siivoamisellakin tuntuu olevan ihan eritavalla tarkoitus kun yhden tai kahden kupin sijasta saa tiskata kolme ja sen jälkeen jynssätä vielä puurot,raejuustot,banaanit ja tuoremehut lattiasta. Eikä sitäkään onneksi tarvitse tehdä yksin.

-tieto siitä, että ensi viikon jälkeen mieheni alkaa tehdä myös muuta kuin iltavuoroa töissä. Vaikka nämä yhteiset aamut ovatkin olleet ihania, niin kyllä sen jälkeen kun on ollut kaikki päivät ja illat yksin lapsen kanssa kaksi kuukautta putkeen, niin alkaa jo vähän kaivata aikuista seuraa niihin iltoihinkin.

-kynttilät. Mä oon just se hullu kynttilänainen, joka heti herättyään kiertää sytyttämässä kaikki asunnon 30 kynttilää. Poltan niitä niin pitkään, että päivä alkaa kirkastua ja sytytän taas uudelleen kun hämärtyy.

-ystävät. Aina vaan. Ihan erityisesti torstain ja lauantain seura sekä ystävä jonka kanssa saatamme aivan hyvin laittaa toisillemme sata videoviestiä yhden lyhyen illan aikana. En uskalla edes ajatella missä olisin ilman teitä. Tuskin missään.

-wolt. Toimittaa uskollisesti mulle ainakin yhden aterian melkein joka ikinen päivä. Parasta ihmiselle, joka vihaa kaupassa käyntiä ja jolla on päivässä rajallinen määrä tunteja hoitaa työt, eikä niistä raaski laittaa yhtäkään ruoan laittamiseen. Siitä kaupassa käynnistä nyt puhumattakaan.

-äidiltä muutama kuukausi sitten sastu viherkasvi, joka kuoli suunnilleen kaksi päivää sen jälkeen kun olin tuonut sen meille (vaikka oli siis täynnä elämää vielä tullessaan) on herännyt yhtäkkiä taas kuukauden kuolemasta henkiin. Ilman että edes tein sille mitään. Siihen on siis syynsä miksi säilytän niitä kuolleilta näyttäviä viherkasveja vielä noin kuusi kuukautta niiden kuoleman jälkeenkin. Koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua. Haluan uskoa ihmeisiin, tiedättehän.

Pieniä (ok, Alba ja ystävät ovat kyllä järkyttävän suuria) asioita, mutta juuri niistä tahdonkin osata nauttia.

Kivaa viikkoa!

DSC_0103 DSC_0101 DSC_0093 DSC_0098 DSC_0092 DSC_0111 DSC_0108

Toiset päivät ovat luonnollisesti parempia kuin toiset. Tämä kuvien päivä oli ihan erityisen hyvä. Tuolle torstaille oli sattunut neljä mukavaa tapahtumaa ja tilaisuutta, joihin kaikkiin halusin osallistua. Aika usein käy kuitenkin niin, että puolessa välissä päivää tapahtuu jotain, aikataulut muuttuvat, lastenhoitaja peruu tai alkaa yksinkertaisesti vaan väsyttää ää, eikä lopulta tulekaan tehtyä ihan kaikkea sitä mitä piti. Torstaina kuitenkaan ei tullut mitään muuttujia. Kaikki meni juuri niin kuin suunnittelinkin, paitsi että vielä paremmin.

Lounaalla käytiin Ravintola Sinnessä (en ollutkaan koskaan käynyt täällä Helsingin paikassa, Porvoossa sen sijaan useita kertoja – aina vaan yhtä hyvää) katsomassa ja kuulemassa Gina Tricotin tulevan kevään ja kesän mallistosta. Kuvissa näette kaikesta ihan pienen vilauksen, mutta voin kertoa että näyttää todella hyvältä. Paljon raitaa, vaaleansinistä ja farkkua mm.
Oli ylipäätään ihanaa astella kadulta viheliäsestä tuulesta ja tihkusta hetkeksi tuonne kukkien keskelle lämpimään, ihan kuin kevääseen. Tuli sellainen luottavainen olo, että kyllä se taas sieltä. Ihan kuten kaikkina edellisinäkin vuonna. Vaikka joka ikinen marraskuu tuntuukin siltä ettei kesää ole edes ollut, eikä tule koskaan olemaankaan.

Iltapäivällä käytiin pyörähtämässä vielä parissa muussa tilaisuudessa ja ilta päätettiin N2:n tupareissa noin 500 muun vieraan kanssa. Aamulla heräsin sänky, hiukset, vaatteet, matot ja kylpyhuone glitterissä. Kaikki paikallaolleet voivat varmaankin samaistua. Oli hyvä ilta. Ja kaikkein parasta oli ehkä se, että olin kotona jo yhdeksältä. Sillä ei ole kuitenkaan mitään kotia ja näitä kahta täällä odottavaa tyyppiä parempaa.

Nyt suihku, kahvi tippumaan ja lauantain kimppuun.

Tästä viikonlopusta tulee vähintäänkin hyvä!

Huomenna isänpäiväkin. Pari viikkoa myöhässä, mutta kukapa noita laskee. Parempi myöhään kuin tosi myöhään.

IMG_5652

Olen huomannut olevani aika moneltakin osin juuri sellainen tyyppi jollainen en oikeastaan tahtoisi olla. Ihan erityisesti itsessäni ärsyttää se, että puhun ja suunnittelen kaikenlaista, mutta teen kuitenkin lopulta aika vähän. Selittelen itselleni milloin mitenkin ja mitäkin, miksi en taaskaan ehtinyt hoitamaan niitä asioita joita olin suunnitellut. Se ärsyttää. Ihan erityisesti siksi, että tiedän asioiden hoitamisesta saavani noin suunnilleen potenssiin miljoona paremman olon, kuin niiden hoitamatta jättämisestä.

Ihailen ihmisiä, joiden vuorokaudessa tuntuu olevan kymmenen tuntia enemmän kuin omissani. Kateellisena kuuntelen ja vierestä seuraan mitä kaikkea he ehtivät hereillä olonsa aikana tehdä samalla kun mielessäni listaan omiani: pesin hampaat, kävin suihkussa, pukeuduin ja leikin lapsen kanssa. Lopun aikaa suunnittelin mitä kaikkea tekisin heti huomenna: kirjoittaisin kirjan, koko viikon postaukset, kutsuisin ystävät kylään, hoitaisin viikon ruokaostokset (suurin valhe ikinä!!!!!), leipoisin, silttäisin pyykit, siivoaisin ja tekisin kolmen päivän ruuat pakkaseen mm. Siihen kaikkeen suunnittelemiseen menee päivistäni aivan takuulla ainakin puolet.

IMG_5648

 

Olen aina salaa ajatellut, että minun päivissäni on oikeasti vähän vähemmän kuin muiden, ja sillä verukkeella olen antanut itseni tuhlata kokonaisia päiviä saamatta aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään. Nyt kuitenkin alan pikkuhiljaa ymmärtää, ettei niin ole. Päivissäni ei ole yhtään tuntia vähempää, tekosyitä vain sata kertaa enemmän.

En itsekään ymmärrä miksi toimin näin? Tai siis en toimi mitenkään. Huomaan muuttuvani kireäksi kuin viulunkieli niinä iltoina, kun en ole saanut aikaseksi mitään. Tiuskin ja olen ikävä aivan takuulla aivan kaikille, jotka eteen sattuvat, mutta aivan erityisesti kyllä sätin itseäni. Miksi? Kun voisin niin helposti toimia myös toisin. Sellaisella tavalla, joka palvelisi niin minua kuin aivan taatusti myös noita kaikkia ympärillä oleviakin.

Heti huomisesta eteenpäin (maanantai on aina hyvä syy aloittaa alusta) ryhdistäydyn, ja alan oikeasti tehdä asioita. Suunnittelu saa jäädä vähän vähemmälle, samoin kuin tuo kuvienkin aktiviteetti eli puhelimen hipelöinti, teen sitäkin aivan liian monta tuntia päivässä. (Ihan ylipäätään sen fakta, että puhutaan tunneista ei hetkistä – on todella huolestuttava) Menen ja teen juuri niitä asioita, joiden tekemisestä tulee hyvä olo. Ja ihan erityisesti aion tehdä niitä asioita, joista nautin.

Juuri nyt se tarkoittaa lasia (tai kolmea) viiniä ja ystävien seuraa.

Ihanaa sunnuntaita.

Nautitaan. Ja toimitaan. Sillain sopivasti bälänssissä.

kuvat: Elina Hyvölä

Kerroin joskus siitä kuinka melkein muutama vuosi sitte sitten myin 3/4 vaateistani. Tuohon aikaan vaatteita oli kaapissa vielä todella reilusti ja tuon rankahkon karsimisenkin jälkeen niitä jäi sinne vielä aika reilusti. Jatkoin projektia vielä lisää. Myin vaatteitta kirppareilla, annoin kavereille ja jotain ehkä siskoillekin. Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vaatteita oli alle 50. Tuohon määrään oli laskettu kaikki; t-paidoista neuleisiin, farkuista ja shortseista mekkoihin. Käytin oikeastaan kaikkia vaatteitani ympäri vuoden. Puin talvella mekot farkkujen kaveriksi ja neuleet kesällä shortsien seuraksi. Alkuun kaikki oli helppoa. Pidin kaikista vaatteista, ja pidin niistä jokaista usein. Lähes kaikki vaatekappaleet sopivat toisiinsa, enkä kriiseillyt pukeutumisen kanssa ollenkaan niin usein, kun silloin kun vaatteita ja vaihtoehtoja oli huomattavasti enemmän. Aika nopeasti, varmaan puolessa vuodessa, kävi kuitenkin niin että alkoi kyllästyttää. Oikeastaan aivan kaikki. Aamuisin ei olisi mielellään pukeutunut ollenkaan.

Tuli kesä. Sysäsin vaatehuoneen ylähyllylle kaikki ne neuleet, farkut ja t-paidat, jotka kyllästyttivät kaikkein eniten. Ostin tilalle muutamat niitä jokaista. Ja huomasin, että ihan jo muutamalla uudella vaattellaa saa piristettyä koko olemassa olevaa vaatekaappia. Vanha alaosa ei tunnukaan enää niin vanhalta, kun sen kaveriksi pukee uuden yläosan ja tuoreet kengät. Vanha mekko piristyy heti, kun sen alle pukee uuden, hyvin istuvan t-paidan ja niiden kaveriksi olalle uuden laukun. Eikä kaiken todellakaan tarvitse olla kaupasta hankittua uutta. Kirpparit, vintage shopit, netti, zadaa jne.kannattaa ehdottomasti kiertää aina ensin.

Nyt tällä hetkellä vaatteita on ehkä tuplasti enemmän, kuin niitä minimalistisimpina aikoina on ollut. Väitän, että vaatevarastoni on silti aika paljon pienempi kuin isolla osalla meistä. Mutta, minä pidän ja pärjään. Tunnen oman tyylini hyvin, tiedän värit jotka pukevat minua parhaiten, tiedän ettei kannata uusia vaatevarastoa joka sesonki, eikä lähteä mukaan kaikkiin trendeihin. Kun vaatekaapin pohja on toimiva, niin se kestää niin aikaa kuin käyttöäkin.

Siivosin vaatehuoneeni muutama päivä sitten, ja mietin siinä vaatteita (ensin ne silitettyäni Maj HUOM!) viikatessani ja henkareille ripustaessani, että äkkivilkaisulla voisi ajatella että vaatekaappini on täynnä samanlaisia vaatteitta. Harmaita paitoja on useita, sinisiä farkkuja monet, valkoisia t-paitoja ja raidallisia kauluspaitoja vielä useammat. Mutta ehei, ei oikeasti ole. Se vain näyttää siltä. Harmaista paidoista löytyy: neuleita v- ja o-kauluksilla, collegeita, pari pooloa, neuletakkeja joista yksi on pitkä, toinen puolipitkä ja yksi lyhyt mutta muhkeudessaan nuo molemmat voittava. Valkoisia t-paitoja on lyhyitä ja pitkiä, istuvia ja löysempiä, pellavaa ja puuvillaa, erilaisia päänteitä, logolla ja ilman. Sinisissä farkuissa on nilkat paljaaksi jättäviä, pitkiä, löysiä ja kapeita, rikottuja ja ehjiä, yhdet kalliit ja parit edullisemmat. Kaikki tuntuvat ja näyttävät päältä erilaisilta, jokaisella on paikkansa ja aikansa vaikka äkkiseltään voisikin ajatella jotain muuta.

Vaikka vaateiden määrä onkin kasvanut ja joukko on suhteellisen homogeeninen, niin silti jokainen vaate on aktiviisessa käytössä. Tai ehkä juuri siksi. Tiedän, että viihdyn kaikkein parhaiten mustassa, valkoisessa tai harmaassa. Tiedän myös, että vihreät yläosat sopivat minulle ja tuovat kasvoni esiin sellaisella tavalla, ettei yksikään toinen väri. Myös sinisestä pidän. Siinä oikeastaan kaikki. Muita värejä kaapistani onkin sitten turha etsiä, sillä niitä ei ole. Miksi olisi? Eivät kuitenkaan päätyisi päälle kovin usein.

(Ok. Muutama puuteriroosan värinen yläosa saattaa olla, sillä ne näyttävät kesältä ihanalta päivettyneen ihon kaverina.)

Juuri nyt olen todella tyytyväinen siihen miltä vaatekaappini näyttää ja tuntuu. Pukeutuminen on helppoa, ja vanhoistakin vaatteista saa yhdistelemällä freesejä ja uusia kokonaisuuksia. Silti koen, että ehkä muutama asia kaapistani vielä puuttuu. Niistä ja muista lisää sitten seuraavassa osassa.

Tämä aihe on ollut ehdottomasti yksi blogihistoriani kysytyimmistä: kuinka pärjään niin vähällä, ja kuinka karsin? Olen sivunnut aiheita aiemmin ainakin täällä ja täällä. Ja tähän liittyen on luonnoksissa jo muutamakin postaus valmistumassa. Ymmärrän kyllä miksi aihe kiinnostaa. Kiinnostaa minuakin. Olisi hauska kuulla, miten sinun vaatekaapillasi menee? Onko kriisejä ja hutiostoksia? Vaatteita jotka eivät sovi toisiinsa? Kerro!