DSC_3925 DSC_3915 DSC_3928 DSC_3929 DSC_3933DSC_3911

Nyt kun mietin kulunutta viikonloppua en oikein tiedä mistä kirjoittaisin. Kertoisinko siitä, että varustauduin reissuun suurimmalla matkalaukulla, joka tästä taloudesta löytyi. Samalla laukulla, josta sekä minä että Roma elettiin kokonainen kuukausi NYCissä. Mutta suurinkaan laukku ei pelasta, jos sinne muistaa pakata viisi takkia ja viidet kengät, eikä juuri muuta.

Kertoisinko siitä, että lauantaina Ruissalossa oli järkyttävän kuuma, mutta en ole varma oliko sen kuumuuden takana aurinko vai se, että tanssittiin melkein neljä tuntia yhtä soittoa. Vai kertoisinko, että katselin viikonlopun jälkeen ystävien päivityksiä siitä, kuinka paljon he olivat yhden festaripäivän aikana kävelleet. Yksi 23km, toinen 18km, kolmas melkein 30km. Katseltiin sitten Annikan ja Elisan kanssa omia lauantain lukujamme. Ihan kokonaiset 4km kuulkaas. Että sellaista. Löydettiin aitiopaikka, josta näki kaikki ne keikat jotka tahdottiinkiin. Hyvää seuraa, jota ei tehnyt mieli vaihtaa. Siinä oli just hyvä. Ei ollut tarvetta muuhun, kuin tanssimiseen.

Vai kertoisinko siitä, etten ehkä vuoteen ole naurannut niin paljon kuin lauantaiyönä, kun tultiin tyttöjen kanssa takaisin kämpälle. Olin varma, että tikahdun, pissaan housuun, tai vatsalihakset räjähtävät. Mutta ei, onnea se vain oli. Kertoisinko siitä, että sen neljän tunnin tanssimisen jälkeen yöllä kello kolme tanssimme ”kotona” vielä kerran kaikkien niiden biisien tahtiin, joille olimme tanssineet jo aiemmin päivällä.

Voisin ehkä kertoa myös siitä, kuinka kiitollinen olen kaikista niistä ihmisistä, joita elämääni on tupsahtanut ihan tässä viime aikoina. Niistä tyypeistä, joiden kanssa tuntuu siltä että olisivat olleet tässä aina. Tai ainakin paljon pidempään, kuin oikeasti ovat.

Kerrottavaa olisi niin paljon, etten edelleenkään tiedä mistä aloittaisin. Sanon siis vaan sen, että tämä viikonloppu oli ehdottomasti yksi hienoimmista, mitä on koskaan ollut. Mutta voi, kyllä oli silti vaan ihanaa myös palata kotiin. Tämä kolme vuorokautta oli pisin aika, jonka olen koskaan ollut erossa Albasta. Teki vähän pahaa. Mutta samalla myös niin hyvää.

Kyllä te tiedätte.

Kuvat: Elisa Lepistö

_MG_6926 _MG_6917 _MG_6935 _MG_6891 _MG_6885 13589097_10153726346012544_313440265_o _MG_6945 _MG_6921 13589186_10153726345897544_1581536460_o

Terveisiä Ruissalosta. Tultiin tänne Turkuun jo vähän ennakkoon fiilistelemään tänään alkavaa Ruisrockia. Ja fiilistelty tässä kyllä todellakin on. Seilattiin eilen iltapäivällä jokirannasta Ruissaloon. Ihan tyypillisen, täysin tavallisen torstain tapaan Michael Monroe oli messissä myös. Ja huh, mikä tyyppi. Pyyhin tähtipölyä vieläkin mun harteilta.

Ilta päättyi Ludun viiden ruokalajin maistelumenuuseen, ja voin kertoa etten ehkä vielä koskaan ole saanut niin montaa, niin hyvää annosta. Meinasin itkeä onnesta muutamankin lautasen äärellä. Menkää, kokeilkaa kaikki, jotka koskaan eksytte Turkuun tai olette täällä jo!

Nyt aletaan latautua täällä ensimmäiseen festaripäivään. OON NIIN INNOISSANI TÄSTÄ, ETTÄ TARVIIn TODELLAKIN TÄMÄN CAPS LOCKIN! Toivottavasti nähdään ruissalossa.

 

O_MG_6770collage3_MG_6779 _MG_6762 _MG_6796 _MG_6755

Mikä viikonloppu. Niin hyvä, etten edes tiedä mitä siitä sanoisin. Jos edellinen viikonloppu oli pyhitetty perheelle, rentoutumiselle ja rauhalle – niin tämä olikin sitten jotain ihan muuta. Tasapaino, tedättehän. Se on aina hyvä pitää.

Tältä viikonlopulta sain kaiken sen, mitä toivoinkin, mutta aika paljon myös sellaista jota en olisi osannut edes toivoa. Juhlittiin kahden kaverin synttäreitä, perjantaina pienemmin ja lauantaina sitten ”vähän” isommin. Oli paljon vanhoja, rakkaita ystäviä ja vähintään yhtä monta ihan uutta ihmistä. Jouduttiin keskelle järkyttävää rankkasadetta, ensin pelastuttiin siltä, mutta sitten kastuttiin kuitenkin. Vaan ei haitannut. Sateen jälkeen koko taivas täyttyi niin uskomattomilla väreillä, ettei meinannut todeksi uskoa. Laulettiin ja tanssittiin itsemme hikeen. Käveltiin Hakaniemen halki kotiin, ja vielä kahdelta yölläkin oli niin lämmintä että t-paidassa tuli kuuma. Tänään heräsin töihin. Levänneempänä ja onnellisempana kuin aikoihin. Tuntee, että on kesä.

Ja se, se on vasta aluillaan.

Pst. kuvissa mun lauantain VISIOn festariasu, jonne visiitit jäi tosin tällä kertaa vähän odotettua lyhyemmiksi. En saanut viedä kameraa alueelle, joten kuviakaan ei valitettavasti ole tarjolla. Mutta käykää kurkkimassa Elisan blogista viikonlopun festarimeininkiä. Näyttää niin hyvältä!


_MG_5890_MG_5897_MG_5874

Näytän näissä kuvissa ihan siltä, että sairastaisin pahemman sortin vitiligoa, vaan ehei huonoa itseruskettavaa se vain on. (En muuten todellakaan ensin muistanut tuon taudin nimeä vaan kirjoitin juuri googleen Michael Jackson + sairaus. Ensimmäisenä tuli muutama ihan toinen sairaus, mutta lopulta kuitenkin tärppäsi). En ole oikeastaan koskaan käyttänyt ruskettavia voiteita, olen jopa ehkä vähän salaa naureskellut niille, jotka käyttävät. Kunnes tajusin, että ne sellaiset ovat kyllä uskomattoman viisaita.  Aika usein ihminen näyttää terveemmältä hieman päivittyneenä, mutta jatkuva suorassa auringossa makaaminen ei todellakaan sitä meille tee. Olinkin jo ihan riemuissani, kun löysin nämä purnukat. Läträsin niitä ihan huolella. Mietin, että jes – tänä kesänä ei tarvitse stressata siitä, että pitäisi olla ulkona aina kun aurinko paistaa, vaan voin hyvällä omatunnolla pysytellä varjossa ja sivellä siellä näitä itseruskettaviani. Vaan sitten, nämä pirulaiset muuttuivat muutaman päivän jälkeen epämääräisen laikukkaiksi ja oransseiksi. Mitä tapahtui? Miksi? Vai olenko törmännyt vain surkeihin yksilöihin, tiedättekö jonkun joka oikeasti toimisi? Vielä siis muutama päivän levityksen jälkeenkin?

_MG_5870_MG_5899

shirt Bik Bok / dungarees Bik Bok / shoes Superga (saatu)

_MG_5891_MG_5904

Mutta se niistä surkeista voiteista.
On tärkeämpiäkin aiheita, kuten esimerkiksi se, että tein juuri eilen viimeisen työvuoron viikkoon. Tänään, tai viimeistään huomenna lähdemme mökille Juhannukseksi. En muista milloin viimeksi olisin odottanu jotain näin paljon. Rantasauna, yölliset uinnit järvessä, grilliruoka, muurinpohjaletut, päiväunet laiturilla, soutelu, veden noutaminen lähteeltä, ja ihan erityisesti tietysti ne kaikki ihmiset, joiden seurasta saadaan tuolla nauttia – ei ihme, ettei malttaisi odottaa. Mutta vielä ennen sitäkin on paljon kaikkea kivaa, ihan täällä kotona.
Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas, oma elämä ja tämä ihan tavallinen arki tuntuu juuri nyt niin hyvältä, että sitä on melkein vaikea käsittää.