Tänään tuntui harvinaisen hankalalta pakata laukut ja ajaa auto takaisin kaupunkiin. Enkä oikein edes tiedä miksi. Kaupunki tuntuu jotenkin ahdistavalta. Kotona on liian kuuma ja ratikatkin tuntuvat kolisevan ikkunoiden alla kymmenen kertaa kovempaa ja  huomattavasti tiuhemmin kuin aiemmin. Minne tahansa täällä asunnossa katsonkin, niin näen lähinnä epämääräisiä kasoja; vaatteita, osittain purettuja laukkuja, kenkiä, lapsen leluja ja tavaroita, niin viikkaamattomia kuin jo viikattuja pyykkejä (jotka tosin uhkaavat nekin ihan pian muuttua ihan vain kasoiksi kaikkien muiden vaatekasojen joukossa). Keittiö taitaa olla koko kodin ainoa paikka, jossa on siistiä ja puhdasta. Ehkä siirryn tästä sohvalta sinne, ja kuvittelen että sama harmonia vallitsee muuallakin asunnossa. Tai ehkä sittenkin, menen nyt vain nukkumaan ja päätän että lähdemme heti aamulla ajamaan Alban kanssa mökille. Vaikka koko viikoksi. Edessä on vielä seitsemän päivää lomaa. Kuvittelin aiemmin, että lomaa olisi ollut nyt heti Juhannuksesta kuusi viikkoa eteenpäin, mutta ensi viikon jälkeen onkin vielä viikko töitä, ja sen jälkeen sitten ne loput viisi lomaviikkoa. Ei ollenkaan pöllömpää näinkään. Ja voi olla, että säästä vielä lomaviikoista jonkin ihan sinne kesän loppuun. Alba täyttää syyskuun ensimmäisellä viikolla viisi, ja ajattelin että voisi olla ihanaa viedä hänet silloin vaikka pitkäksi viikonlopuksi johonkin, jossa merivesi on vielä lämmintä.

Nyt on merkillisellä tavalla tosi haikea olo, enkä tiedä mistä sekään johtuu.
Tänään tosin tuntuu, etten tiedä oikein mistään mitään ja se on ehkä ihan okei.

Nyt on kuitenkin ehkä parasta mennä vain nukkumaan tuon pienen tuhisijan viereen.
Halusin kuitenkin jakaa nämä muutamat kuvat Juhannusyöltä. Aurinko oli jo melkein painunut mailleen, kun olimme käyttämässä koiran ulkona vielä illan viimeisen kerran. Oli jo hämärää, mutta värit olivat silti hirvittävän kirkkaita ja teräviä. Harvinaisen kaunis ilta.