Päivän paras hetki

 

Processed with VSCOcam with f2 preset

Lapsi nukkuu. Päivän paras (ainakin yksi niistä) hetki on nyt tässä. Vaikka pääsääntöisesti nautinkin Alban kanssa puuhastelusta, niin valehtelisin jos väittäisin etten joka päivä odottaisi tätä päivänuniaikaa. Lataan pannullisen kahvia keittimeen, valmistelen itselleni toisinaan aamiaisen, joskus jo lounaan. Kerrankin on aikaa syödä keskeytyksettä, juoda kahvi loppuun silloin kun se on vielä kuumaa.

Monesti meitä vanhempia kehotetaan lepäämään aina, kun lapsikin nukkuu. Alba nukkui ensimmäiset 10 kuukautta päiväunensa ainoastaan joko rintarepussa kannettuna tai juoksujalkaa työnnetyissä vaunuissa, ja ihan en itse siinä sitten saanut nukahdettua. Mietin silloin, että kyllähän minä nyt hyvänen aika nukkuisin, jos se vaan olisi mahdollista. Mutta nyt, kun se sitten viimein olisi, en todellakaan malta niin tehdä. Ihan uskomatonta kuinka suureksi luksukseksi esimerkiksi kaikessa rauhassa siivoaminen muuttui lapsen saamisen myötä. Väitänkin, että voimaannun kyllä enemmän siististä kodista ja hetken hiljaisuudesta, kuin niistä tunnin torkuista.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Vaikka arvostankin tätä omaa rauhallista hetkeäni aika todella korkealla, niin ehdottomasti parasta tässä päiväunihommassa on se pieni, huomattavan hyväntuulinen ihminen, joka niiltä herää.

4 Comments
  • Mere - Mom is the new black
    Posted at 20:16h, 03 marraskuun Vastaa

    Täällä toi hetki näyttää tismalleen samalta: läppäri ja ihan rauhassa nautittu ruoka! :D

    • Sanni
      Posted at 20:32h, 03 marraskuun Vastaa

      haha, jes. Oikein. Mulla kyllä valitettavan usein menee silti kaikki oma aika rätti kädessä. En osaa pysähtyä edes syömään ennen ku koti on siisti. Paha tapa.

  • Sohvi
    Posted at 22:08h, 03 marraskuun Vastaa

    Ah, niin totta. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut että tulen joskus nauttimaan siivoamisesta niin olisi naurattanut. :) Meilläkin alettiin vasta hetki sitten nukkumaan päiväunia paikallaan olevissa vaunuissa parvekkeella(sängyssä ei vieläkään…). Oon yrittänyt vähän vuorotella, että jos tänään siivoan, niin huomenna sitten kyllä täytyy ottaa hetki itselle. (:

    • Sanni
      Posted at 20:49h, 04 marraskuun Vastaa

      Joo, se oli kyllä meilläkin juhlaa kun Alba alkoi nukkua unensa myös omassa sängyssä. Helpotti elämää kummasti kyllä. Ehkä teilläkin pian? Vaikka toisaalta mahtavia nuo parvekeunetkin, saa raitista ilmaa siinä samalla.

Post A Comment