Aitoudesta

Viime päivinä mediaa on puhututtanut erityisesti tämä video sosiaalisen median luomista illuusioista ja paineista. Haluaisin itsekin osallistua tähän keskusteluun pohtimalla omaa presensiäni sosiaalisessa mediassa, kuinka aitona tai rehellisenä sitä pidän. Puhun nyt siis lähinnä instagramistani. Blogimaailmassa olen ollut vasta muutaman päivän, enkä ihan vielä tiedä millaiseksi oma olemiseni täällä muotoutuu.

Keittiönpöytä on meillä aika harvoin näinkään siisti.

Tiskit kuivumassa jo kolmatta päivää. Kovin paljon kuivemmaksi ne ei tästä varmaan ole muuttumassa.

Ajattelen olevani tyyppi, joka kuvaa/jakaa sosiaalisen mediaan välähdyksiä ja valittuja paloja elämästään, todellisista tapahtumista ja oikeista hetkistä. En ole koskaan lavastanut mitään tilannetta vain saadakseni siitä kauniin kuvan. Syödessäni en asettele astioita ja aterimia uusiin asentoihin, enkä kiellä seuralaisia koskemasta ruokaansa jotta kuvasta tulisi mahdollisimman puhtoinen. Päinvastoin, haluaisin että kuvistani välittyisi ihan sellainen oikea, tavallinen elämä. Sellainen, jossa ruoka syödään kun se tuodaan pöytään, astiat ovat vähän sinnepäin ja pöytäkin pyyhkimättä.

Töihin 4.50 heräävä mies siirtyi keskellä yötä olohuoneeseen nukkumaan.

Talouden kaikki sängyt edelleen petaamatta.

Selailin nyt instagramiani ja mietin vastaako nuo jakamani kuvat omaa ajatustani siitä, kuinka sosiaalisessa mediassa käyttäydyn ja näyttäydyn. Feedistäni löytyi kyllä muutamia kuvia, joissa appelsiinit ja avokadot oli aseteltu lautaselle niin nätisti, että ihan vaan itseäni varten tuskin olin sitä tehnyt, mutta 90 prosenttisesti kuvani kertovat kyllä tarinaa ihan todellisista hetkistä. Se ei silti tarkoita, että instagramini olisi aito kuvaus elämästäni, vaikka kaikki sinne jaetut hetket sitä olisivatkin. Someen päätyy suhteellisen tarkoin valittuja, hyviä ja kauniita hetkiä. Niitä, joita toivoisin muiden elämästäni näkevän. Oikeastaan kaikki ikävä on jätetty sen ulkopuolelle. En kuvaa sinne kotia silloin kun keittiönpöytä lainehtii astioita tai sitä, kun olohuonetta ei juuri erota kaiken siellä kuivuvan pyykin keskeltä. En kuvaa itseäni sellaisina päivinä, kun olo on erityisen harmaa ja surkea. Enkä kerro sinne kun meillä riidellään. Silti kaikki ne ikävät hetket ovat aivan yhtä totta ja olemassa, kuin kaikki se hyväkin joka jaetaan muiden nähtäväksi.

Medialukutaitoa tarvitaan siis täällä somessakin. Kaikki täällä näkemäsi ei ole totta alkuunkaan, tai vaikka olisikin niin aina vain pieni, valikoitu osa siitä koko totuudesta.

Epämääräisiä myttyjä siellä täällä.

Ei tarvi mennä montaakaan vuotta ajassa taakse päin, kun oma suhtautumiseni someen oli aika vaarallinen. Saatoin tuntea itseni joko pieneksi tai suureksi riippuen siitä, kuinka monta tykkäystä julkaisuni oli saanut. Kyttäsin seuraajien määrää, poistin kuvia jotka saivat mielestäni liian vähän tykkäyksiä. Vertailin itseäni ja omaa elämääni jatkuvasti muiden välähdyksiin omasta elämästään, kuvitellen niiden olevan koko totuus. Tunsin alemmuttaa, riittämättömyyttä ja tyytymättömyyttä lähes jatkuvasti. Tuolloin some ei kyllä todellakaan palvellut minulle tarkoitustaan.

Nykyään olen jo onneksi aika kaukana tuosta Sannista; some on minulle mahtava väline verkostoitua, jakaa asioita, inspiroitua ja oppia uutta. Yritän olla ajattelematta seuraajia tai tykkäyksiä, tehdä tätä ihan puhtaasti vain siksi koska itse tykkään ja haluan.

Nyt kiinnostaisi kuulla teidän mielipiteitänne aiheesta. Millaisia sosiaalisen median käyttäjiä olette? Miksi, miten ja ketä varten?

18 Comments
  • Hanna
    Posted at 20:47h, 05 marraskuun Vastaa

    Hei Sanni!

    Harvemmin seurailen aktiivisesti blogeja taikka kirjoittele kommentteja, mutta pakko laittaa sulle rohkaisua! Ihana blogi sulla joka alkumetreillä on jo tosi freesi ja aito; ei ”pinnallinen posetus -blogi” josta tulisi vain turhautunut olo juuri tämän nykypäivän sometuksen osalta, jossa liian moni paineilee onko kuva tai teksti tarpeeksi täydellinen. :) we are enough!

    • Sanni
      Posted at 13:43h, 06 marraskuun Vastaa

      Totta, tuota pitäisi itsellekin useammin muistuttaa. Ollaan hyviä ja riittäviä just näin. Ihanaa viikonloppua.

  • Anna
    Posted at 21:15h, 05 marraskuun Vastaa

    Moi Sanni! Kiva kun pääsee lukemaan ajatuksiasi nyt blogin muodossa, samastuin niihin niin paljon jo Iholla-sarjan aikoina. Voisitko kirjoittaa joskus ajatuksiasi lestadiolaisuudesta? T. Yksi entinen sellainen..

    • Sanni
      Posted at 13:44h, 06 marraskuun Vastaa

      Moi Anna. Kiva, kun luet ja oot.
      Nyt en ainakaan vielä osaa ajatella kirjoittavani lestadiolaisuudesta, mutta ehkä sellainenkin päivä vielä tulee, kuka tietää :)

  • Leila
    Posted at 21:34h, 05 marraskuun Vastaa

    Blogisi vaikuttaa kauniilta, mutta sori, pakko sanoa: preesens on aikamuoto, presenssi on on läsnäolo. Mukavaa syksyä :)

    • Sanni
      Posted at 21:41h, 05 marraskuun Vastaa

      Heii, kiitos tästä. Kirjoitin postauksen ratikassa, ja ihan pokkana ajattelin prEEsensin olevan oikea sanamuoto :-D

  • Enni
    Posted at 22:24h, 05 marraskuun Vastaa

    Hei Sanni! Ihan alkuun peukut sun blogille, tätä jo vähän odottelinkin :) Ja vastaus on perinteinen koti-äidin vastaus; some on reitti ulkomaailmaan! Pysyy kärryillä mitä kavereille, tai maailmalle yleensäkin, kuuluu ja samalla kerron omat kuulumiseni. Blogien luku on oma hetki, kun lapset nukkuu.

    • Sanni
      Posted at 13:45h, 06 marraskuun Vastaa

      Haha, totta! Täällä ihan sama kuvio.
      Ja kiva kuulla, että blogia on odotettu. Lämmittää. Paljon.

  • Miia
    Posted at 09:07h, 06 marraskuun Vastaa

    Hyvä teksti. Kirjoitin itsekin eilen aamulla tästä aiheesta :)

    • Sanni
      Posted at 13:46h, 06 marraskuun Vastaa

      Vähän jäi raapaisuksi tää teksti. Kirjoitin tämän ratikassa matkalla pikkujouluihin. Aika paljon jäi vielä sanomatta, mutta ehkä palaan aiheeseen vielä joskus.

      Pitääkin käydä lukemassa se sun teksti aiheesta.

  • Sandra
    Posted at 09:24h, 06 marraskuun Vastaa

    Kyllä täällä suurimmaksi osaksi sometetaan instagramin puolella. Ja mitä siellä julkaisen ja tulen julkaisemaan on otoksia positiivisista ja kauniista hetkistä omaksi iloksi. En voi olla silti myöntämättä, että jos huomaan jonkun kuvan saaneen yhtäkkiä kauheesti tykkäyksiä, niin oon siitä hyvillä mielin. Jos silmä hoksaa jotain hyvännäköistä, niin visualistisena ihmisenä siitä on pakko napata kuva ja pistää jakoon.

    Oon kyllä oottanut, että alat bloggaamaan. Sun ig-tilikin on ihana!

    • Sanni
      Posted at 13:47h, 06 marraskuun Vastaa

      Kuulostaa terveeltä ja aika tyypilliseltä tavalta käyttää ja kokea sosiaalinen media. Tykkäys on ikään kuin kiitos siitä tehdystä ”työstä”, pääasia ettei ne tykkäykset kuitenkaan ole se koko homman kupletti ja vaan kiva lisäbonus.

  • Erin
    Posted at 11:46h, 06 marraskuun Vastaa

    Niin on sanonta että ”kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Olen tuota miettinyt uudestaan juurikin somen takia. Kuva ei kerro todellakaan kaikkea. Mille ”kuvassa” haisee tai tuoksuu? Jos ihmiset tietäisi jokaisen kuvan ns. tuoksun niin hetki voisi olla erilainen. Aurinkoisessa kuvassakin voi olla kylmä joka ei kuitenkaan näy (tuntuu että kaikki viime kesän bikinikuvat oli melkoista huijausta jotka otettu äkkiä ja puettu heti päälle :D – me ei ainakaa puettu koko kesänä biksuja päälle). Kuvissa ei myöskään kuulu äänet. Oikein idyllisen näköinen kahvila voikin olla äänekäs ja levoton vaikka kuvasta voisi aistia harmonian ja rauhan. Toki kuvista voi ”kuulla” myös ääniä, linnun laulut ja pauhaavan kosken, moottoreiden jylinän yms. Mutta niin mielestäni kuva ei kerro kaikkia. Kauniissa koti kuvassa voi haista jopa home. Kuvista ei myöskään välttämättä voi aistia hetken todellista tunnelmaa. Kiva perhejuhla voi näyttää hyvältä kun otetaan kuva, mutta sukuriita jatkuu joka oli jo alkanut ennen kuvan ottoa. Kuva ähkyn myötä olenkin yllättäen kiinostunut enemmän kirjallisuudesta kun ennen taas no katselin vain ”kuvakirjoja”. Ihana perhe retki voi olla kaikkea muuta miltä se kuvissa näyttää – oikeasti kaikilla valui räkä, sormia paleli ja lapset ei tykäänyt edes makkarasta, retken paras hetki oli koti matka kun kaikki nukkui väsyneenä autossa. Olen vähentänyt insta kuvaamista erityisesti perheen yhteisistä hetkistä, sillä en jaksa että mietin kokoaja että minkälaisen ja miten tästä saisi hyviä kuvia instaa että muutkin näkee kuinka ihanaa meillä on. Taito jättää jakamatta jokaiseta hetkeä arjesta muille on tärkeä. Mutta se on juurikin tärkeää, että tiedostaa (vaikea kriisi varsinkin murrosikäiselle selvitä tuon some kanssa) sen ettei insta kuva ole todellisuus kuin sen sekunnin kun se kuva otetaa eikä siihen taltioidu kaikki. Minäkin jaa kivoja hetkiä instassa en välttämättä kauniita muiden mielestä. Jaan kuvien kautta enemmin ”ajatuksia” kuin ideoita :)

    • Sanni
      Posted at 13:50h, 06 marraskuun Vastaa

      Ihana kommenti! Kiitos. Hyviä pointteja ja ajatuksia sulla, ja paljon samaa kuin itsellänikin. Aihe selvästi nyt puhuttaa. Ehkä jatketaan tästä vielä lisää joskus.

  • Terhi
    Posted at 15:38h, 06 marraskuun Vastaa

    Jess. Tällasia ajatuksia mä bloggaajalta kaipaisinkin. :)

    • Sanni
      Posted at 17:40h, 07 marraskuun Vastaa

      Mukava kuulla :) Uskon, että aika moni meistä jakaa tämän saman ajatusmaailman.

  • Mari
    Posted at 13:39h, 11 marraskuun Vastaa

    Moi Sanni! En seuraa blogeja, törmäsin tähän sun blogiin instan kautta. Kiinnostuin ja innostuin sun kirjotuksista koska itselläni saman ikäinen lapsi ja aion jatkaa lukemista. Suurimmaksi osaksi blogit on täyttä huttua ’täydellisestä elämästä’ täydellisillä, asetelluilla kuvilla varustettuna. Tämä juurikin syy miksi ne ei kiinnosta… sun blogissa on aitouden henkäys! Meillä ainakin arki on ihan arkea, ei täydellisesti aseteltuja ruoka-annoksia ja oikeaan valoon osuneita ulkoilu kuvia joten toivon että jatkat samalla linjalla :)

    • Sanni
      Posted at 21:27h, 24 marraskuun Vastaa

      Hei, kiitos kommentista. Mukavaa kuulla, että tällaiselle arkiselle blogille on tilausta. Mä ainakin ite tykkään ihan älyttömästi niistä ihan tavallisista jutuista, asioista, sattumuksista jne.niihin sitä samaistuu kaikkein vahvimmin. Toivottavasti osaan itsekin pitää linjan yhtä aitona jatkossakin.

Post A Comment