Jotta muistaisin paremmin

Ihan ei lähtenytkään tämä viikonloppu liikkeelle sellaisissa merkeissä, kuin olin ajatellut. Eilen jouduin soittamaan hätäkeskukseen, elämäni ensimmäistä kertaa. Kamalinta tilanteessa oli se, etten soittanut apua itselleni vaan tuolle kaikkein kalleimmalle, perheen pienelle. Viime yö vietettiin lastenklinikalla tarkkailussa. Se huoli, jota omasta lapsestaan voi tuntea, on kyllä käsittämättömän megalomaaninen. Vieläkin sydän on ihan uuvuksissa siitä kaikesta syrjällään olosta.

Processed with VSCOcam with t1 preset

Kaikki vaikuttaisi kuitenkin nyt olevan kunnossa, ja Alba on taas oma touhukas, hyväntuulinen itsensä. Eilinen kuitenkin säikäytti ja pysäytti. Nyt puristan pienen vielä vähän tiukemmin ja useammin rintaa vasten. Muistan olla kiitollisempi ja vaalia yhteisiä hetkiä vieläkin enemmän. Ihan hanurista, että tällaisia juttuja täytyy tapahtua, jotta muistaisi kirkkaammin mikä täällä nyt olikaan sitä tärkeintä ja arvokkainta.

Leppoisaa launtaita teille. Liityn nyt Roman ja Alban seuraan tuonne olohuoneeseen. Aivan takuulla halaan ja kerron kuinka paljon rakastan.

8 Comments
  • Anu
    Posted at 23:21h, 07 marraskuun Vastaa

    Voi ei! Onneksi ei tullut pidempi reissu ja tyttö on toipumassa <3 Voin vaan kuvitella äidin hädän! Lastenklinikan hoitajallakin on usein sydän syrjällään…

    • Sanni
      Posted at 21:31h, 08 marraskuun Vastaa

      Tuo on kyllä helppo uskoa. Pakko muuten sanoa, että saatiin aivan mielettömän ensiluokkaista hoitoa niin ensihoitajilta, päivystyksessä kun osastollakin. Terveisiä vaan teille hoitajille, teette niin arvokasta työtä että huh.

  • Bamse
    Posted at 16:22h, 08 marraskuun Vastaa

    Onpa kurja kuulla, että teillä on ollut noin ikävä kokemus! Mitä teidän pikkuneidillenne kävi?:( Itselläni on lähes saman ikäinen tooodella vilkas pikkuinen ja olen jatkuvasti sydän syrjällään vaaran paikoista ja siitä, mitä kaikkea voi tapahtua. Jotenkin niitä vaaratilanteita pääsee syntymään, vaikka kaikkensa tekisi.:(

    Mutta onpa kiva, että päätit perustaa blogin! Olen seuraillut Instagram-tiliäsi innokkaasti. Oletko muuten koska aikeissa palata töihin vai oletko jo palannut?

    • Sanni
      Posted at 21:35h, 08 marraskuun Vastaa

      Samaistun joka sanaan. Ja tuo perjantainen, ikävä vahinko oli juurikin sellainen jolle ei vaan mahtanut mitään vaikka ihan vieressä olinkin. Onneksi nuo pienet ovat melkosen elastisia, eivätkä ihan pienestä hätkähdä.

      Ja kiva kun löysit tänne blogiin, aina yhtä mieltä ylentävää kuulla että joku tätä lukee ja jaksaa vielä kommentoidakin. Kiitos.

      Töihin palasin muutama kuukausi sitten, osa-aikaiseksi tosin vaan. Albakin saa olla vielä kotona.

  • lotta
    Posted at 20:44h, 08 marraskuun Vastaa

    Hui, varmasti hyppää sydän kurkkuun tuollasessa tilanteessa.. Onneksi kaikki on sitten hyvin kuitenkin! Ootte tosi sulonen perhe :))

    • Sanni
      Posted at 21:37h, 08 marraskuun Vastaa

      Oli kyllä ehdottomasti elämäni pelottavimmat ja hätääntyneimmät 15min kun odotin ambulanssia saapuvaksi. Onneksi kaikki kuitenkin nyt hyvin, niin kiitollinen fiilis siitä.

      Pakko sanoa, että musta on niiiiiiiin kivaa kun kommentoit. Kiitos.

  • Hanna
    Posted at 20:55h, 09 marraskuun Vastaa

    Voi höh.Voin vaan kuvitella miten kurja kokemus.. Se on kyllä käsittämätöntä miten suuri huoli noista pienistä aina on. Meidän 2v on kuin elohopeaa, ei sekuntiakaan paikallaan. Luojan kiitos kuitenkin luonteeltaan kiltti ja suht.varovainen. Siitäkin huolimatta sydän kurkussa on oltu monet kerrat. Saa nähdä miten sydän kestää kunhan kuopus lähtee liikkeelle:D

    • Sanni
      Posted at 21:38h, 10 marraskuun Vastaa

      Samaa elohopeaa tuntuu olevan Albassakin, joten tiedän mistä puhut. Onneksi nämä ei ihan pienestä hätkähdä, ja toivotaan että isommilta kolhuilta säästytään. Sekä me, että te <3

Post A Comment