Armoa 27 marraskuu 2015 - 18:48
Olen kärsinyt huonosta, suorastaan surkeasta, itsetunnosta oikeastaan niin kauan kun jaksan muistaa. Syystä tai toisesta olen aina ajatellut olevani ihan perustavanlaatuisella tavalla jotenkin reppanampi kuin muut. Olen vertaillut itseäni muihin ja tahtomattanikin kiinnittänyt huomioni lähinnä niihin asioihin, joita minulta puuttuu sen sijaan, että keskittyisin siihen hyvään, mitä minulla jo on. Ja niinhän se menee, että ne asiat joihin huomiosi kiinnität kasvavat elämässäsi. Kohta et muuta näekään kuin niitä epäkohtia. Se jos mikä on aika surullista.
Kehuja saadessani kuulin ne, mutta en uskonut niitä, ne kimpoilivat minusta kuin rasva kuumalta pannulta. Ajattelin, ettei kehujen antaja nyt vaan vielä tunne minua tarpeeksi hyvin, jotta tietäisi kuinka pieni oikeasti olen.
Sitten tapahtui jotain. Aika paljonkin itse asiassa. Tein rohkeita päätöksiä ja tein raukkamaisia päätöksiä Kaikista tekemisistäni en ole erityisen ylpeä, mutta silti en vaihtaisi kokemuksistani pois yhtäkään. Sillä kaiken kokemani vuoksi olen tänään se tyyppi, joka suhtautuu itseensä jo melko armollisesti. Osaan nähdä itsessäni jo ihan hirmu paljon hyvää ja arvokasta. Ja se tuntuu aika sairaan kivalta. Tiedostan toki edelleen omat vikani ja puutteeni, mutta en enää näe itseäni niiden kautta, niiden kokoisena. Nykyään ajattelen, että vaikken olisikaan kaikissa tilanteissa (siis missään tilanteissa) se rennoin ja letkein, niin se ei tarkoita ettenkö silti olisi ihan kiva tyyppi.
Sitä samaa armollisuutta, millä ihminen katselee itseään, soveltaa myös muihin asioihin ympärillään. Se, jos mikä on tuntunut valtavan hienolta. On ollut aika raskasta olla tyyppi, joka näkee ympärillään olevissa ihmisissä ja vallitsevissa olosuhteissa lähinnä ongelmia ja puutteita. Hassua miten voikaan sama elämä, samat ihmiset ja sama ympäristö tuntua niin täysin erilaisilta. Yhtäkkiä näkeekin maailmassa huikean paljon erilaisia sävyjä ja vivahteita niiden entisten mustan, valkoisen ja harmaan sijaan.
Yhä on pitkä matka sinne mihin olen menossa, mutta nyt tuntuu että näen jo tien, tiedän mitä kohti kävellä. Nautiskelen ihan jo tästä matkastakin.
pst. kaikki postauksen kuvat ovat sellaisia jotka eivät todellakaan ole niitä omia lemppareitani, oikeastaan päinvastoin. Vika ei siis todellakaan ole kuvaajassa ( Janita on paras) , vaan ihan tuossa kuvattavassa. Mutta yritän nyt soveltaa sitä armollisuutta löyhästi tähänkin, ei se oo aina niin justiinsa kato.
Miia
Posted at 19:19h, 27 marraskuuMä tunnistan itseni tästä tekstistä Sanni. Olen kokenut samoja tunteita. <3
Olet ihana, just noin!
Sanni
Posted at 20:56h, 28 marraskuuihana miuke <3 kiitos, ja tismalleen samat sanat takaisin sulle.
Eve
Posted at 06:25h, 28 marraskuuPus<3
Sanni
Posted at 20:55h, 28 marraskuupus <3 ja huomenna nähään!
Tiikeri
Posted at 10:47h, 28 marraskuuVoih. Tunnistan itseni näistä paremmin, kuin hyvin. Itsellä eheytymis ja itsensä hyväksymis prosessi vielä pahasti kesken.. Kiitos kauniista ja voimauttavista sanoistasi. <3
Sanni
Posted at 20:55h, 28 marraskuuKiitos sinulle kivasta kommentista :)
Voimia ja kärsivällisyyttä sinne eheytymisprojektiin, kesken se vielä on täälläkin, joten samalla matkalla ollaan!
tuuli
Posted at 12:03h, 28 marraskuu3. ja 4. kuva ovat erityisesti aivan superihania! Kun oppii tuntemaan itseään ja persoonaansa paremmin, oppii myös hyväksymään virheensä -mutta ennen kaikkea hyvät puolensa :)
Sanni
Posted at 20:54h, 28 marraskuuIhan totta! Tai ainakaan ne virheet ja heikkoudet ei enää määrittele sitä koko minuutta, ovat vaan osa sinua.
Mari
Posted at 12:57h, 28 marraskuusitä ei uskonut teini-iässä kun ’vanhukset’ sanoi että elämä ei ole musta-valkoista ja mielipiteet, ehdottomuudet yms.tulee muuttumaan. mutta pakko tunnustaa että näin se juuri menee… ikä kasvattaa ja muuttaa (toivottavasti) ihmistä armollisemmaksi itseään JA toisia kohtaan. inhottavaa sanoa ’vanhuksille’ ettö oikeassa olit, ikä lisää viisautta ja ymmärrystä, jopa muita kohtaan :). hienoa että oot oivaltanu nyt jo nauttia matkasta! :)
Sanni
Posted at 20:53h, 28 marraskuuEi uskonut, vaikka olisi kyllä kannattanut :)
JenniV
Posted at 13:17h, 28 marraskuuTuttuja ajatuksia, joita on välillä hyvä pysähtyä pohtimaan. Sanni olet hyvä juuri noin! :)
Sanni
Posted at 20:52h, 28 marraskuuTotta! ja välillä on sitten ihan hyvä antaa vaan mennä, sen kummempia analysoimatta ja miettimättä.
sofia
Posted at 00:35h, 29 marraskuuTärkeä aihe, vaikka niin kipeäkin. Moni kirjottamas juttu kolahti. Halaus sulle.
ps. Mulla alko soimaa päässä Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa. Olkoon se biisi viesti / ajatusteni tiivistäjä, kun en itse siihen kykene just nyt.
lotta
Posted at 01:23h, 29 marraskuuihan ihan huikeita ajatuksia! omat ajatukset itsestä voi olla niin uskomattoman erit, kun muiden. susta ei tosissaan tule mieleen ensimmäisenä ”reppana”. ei niinku millään muotoa. oon ehkä vähän sun fani (? :D). itellä vähän samaa taustaa elämässä nimittäin, niin on jotenkin ihan mieletöntä seurata, millasen elämän oot saanut. ja tietty valinnut, niin kuin puhuit.
mulla on ihan tismalleen samanlaisia kamppailuja juurikin sen asian kanssa, että hyväksyisi. itsen ja muut.
näistä kuvista tuli muuten mieleen iholla-jaksoista, kun roma kuvasi sua jostain kulmasta, mistä näytit rihannalta. se oli hauska. :D
tuuli
Posted at 12:11h, 29 marraskuuEn ikinä kommentoi blogeja taikka edes niitä paljoa lue, mutta tämä sinun blogisi kanssa teen poikkeuksen. Tämä sinun aitous on jotain aivan mieletöntä! Miten se välittyykään niin merkityksellisesti tänne asti, oikein säkenöi! Upea olet. Mielettömiä kirjoituksia, suoraan sydämestä ja rehellisesti. Oot ihan oikealla suunnalla matkallasi!
Sanna
Posted at 20:40h, 29 marraskuuNäytät kauniille kuvissa :)
Frida
Posted at 22:06h, 08 joulukuuOlipas ihanan aito postaus… kiva, kun löysin tänne :)