Mini style

IMG_3739

 

Tässä flouncen jutussa jo vähän sivuttiinkin aihetta, mutta voisin sanoa tästä vielä vähän lisää. Ennen Alban syntymää ajattelin että tulisin olemaan tosi tarkka lapsen pukeutumisen suhteen, ja nauttisin siitä samaan tapaan kuin itseni pukemisesta. Ostinkin Alballe aika reilusti vaatteita odotusaikana (joista ehkä 1/3 ehti päälle asti ennen kuin kävivät liian pieniksi). Ja ensimmäiset kuukaudet olinkin aika tarkka. Väreistä ainakin. Puin Alballe vain harmaata, beigeä ja valkoista. Roman äiti on kuitenkin alusta asti ollut vähintäänkin innokas pukemaan Albaa, itse hankkimillaan  tai ompelemillaan vaatteilla tietysti. Ja kuten ehkä kuvitella saattaa niin meidän näkemykset aivan hieman eroavat toisistaan. Siinä missä minä pidän yksinkertaisuudesta, selkeistä linjoista ja suht. maanläheisistä väreistä, rakastaa anoppini röyhelöitä, strasseja ja kimalletta, vaaleanpunaisena ja violettina etenkin.

 

Alkuun sain melkein puistatuksia kaikesta siitä Alballe hankitusta kräästästä. Mietin kuinka turhaa on ostaa vaatteita jotka jäävät sitten vain rekille roikkumaan sillä minähän en noita lapselleni pukisi. No, en juuri pukenutkaan. Mutta Roma, babusha, dedushka ja babushka Nina pukivat. Toisinaan oli vähän nieleskelemistä kun tuo aamulla mun mielestä nätisti pukemani lapsi olikin yltäpäältä hörselöissä ja glitterissä mummon luota kotiin tullessaan. Mutta siihen tottui. Nykyään mulle ei ole juurikaan väliä sillä, mitä Alballa on päällään. Kunhan ei palellu tai läkähdy. Spesiaalimpia tilanteita varten haluan kuitenkin pukea Alban aina vähän nätimmin, ihan samaan tapaan kuin itsenikin. En kuitenkaan ole varsinaisesti mitenkään erityisesti satsannut Alban vaatevarastoon. Teen hankintani yleensä ihan noista ketjuliikkeistä tai kirppareilta, ja ostan oikeastaan vain tarpeeseen. Tuollaisen vilkkaan 1-vuotiaan meininki on tällä hetkellä sellaista, että syödessä ruoat päätyvät melkein todennäköisemmin rinnuksille kuin suuhun, ja vaatteet menevät vaihtoon parikin kertaa päivässä. Ainakaan toistaiseksi en ole nähnyt kovin järkeväksi panostaa muuhun kuin vaatteiden pesunkestävyyteen ja mukavuuteen.

 

Voi hyvinkin olla, että ääni kellossa muuttuu sitten, kun Alba kasvaa isommaksi eivätkä vaatteet enää jääkään heti kuukauden käytön jälkeen pieniksi.

Millaisia lasten pukijoita te olette tai olisitte?

 

16 Comments
  • Myy
    Posted at 21:42h, 01 joulukuun Vastaa

    Uskon, että noudattaisin samaa linjaa kuin omissakin vaatteissani ja muissa tuotteissa: Ekologisuutta, laatua, kotimaisuutta/eurooppalaisuutta, luonnollisuutta, myrkyttömyyttä ja helposti pestävyyttä sekä kestävyyttä. Tykkään yksinkertaisista linjoista. Todennäköisesti ottaisin myös vastaan ilomielin kavereilta edullisesti saadut käytetyt vaatteet. Ostan myös omat vaatteeni useimmiten shoppailua rakastavalta ystävältäni, joka siivoaa säännöllisesti kaapeistaan tilaa uusille hankinnoille. ;-)

    • Sanni
      Posted at 13:15h, 02 joulukuun Vastaa

      Nyt kuulostaa kyllä todella fiksulta pukeutumisfilosofialta. Just näin, peukkuja sata tälle.

  • Henni
    Posted at 22:16h, 01 joulukuun Vastaa

    Ihana blogi sulla! :) Kauniita kuvia ja oot tosi taitava kirjoittamaan. Jään ehdottomasti seurailemaan teidän arkea! :))

    • Sanni
      Posted at 13:15h, 02 joulukuun Vastaa

      KIITOS kiitos :)
      Kivaa, jos jäät.

  • mari
    Posted at 22:36h, 01 joulukuun Vastaa

    aika samoilla linjoilla tämän hetkisen vaatetuksen suhteen, mukavaa ja toimivaa lapselle päälle. isojen ketjujen vaatteita, tietenkin haluaisin pukea erikoisempiin, pienten putiikkien laatumerkkeihin mutta kuten sanoit: vaatteet jäävät kuukaudessa pieneksi.tai sotkeentuu niin ettei saa puhtaaksi. tai menee rikki… joten hinta ratkaisee myös kovin paljon! ulkovaatteissa tosin en hinnassa säästele, jotta lapsi ei palellu/hikoile/kastu hetkessä. on kyllä hienoa huomata miten nykysin tehdään hyviä, kauniita ja toimivia lastenvaatteita :)

    • Sanni
      Posted at 13:17h, 02 joulukuun Vastaa

      Tuttuja ajatuksia, paljon samaa kuin itsellänikin. Uskonkin, että tilanne saattaa vähän muuttua siinä vaiheessa, kun lapsi on isompi ja haluaa itsekin jo vaikuttaa siihen mitä päälle puetaan. Nyt mennään vielä ainakin hetki näin :)

  • Sanna
    Posted at 07:02h, 02 joulukuun Vastaa

    Aika samoja ajatuksia sitten jos ja kun lapsi saadaan. Mies ja minä ollaan samaa mieltä ettei pidetä lapsilla niin paljon ”lapsellisista” vaatteista eli just niistä missä on kauheasti värejä tms. Ja jos saadaan tyttölapsi niin vaaleanpunainen on iso no no! En ole koskaan tykännyt siitä, enkä ajatuksesta että pojat siniseen ja tytöt vaaleanpunaiseen… Mutta sitten kun lapsi kasvaa niin tottakai saa itse vaikuttaa ja jos haluaa kulkea vaaleanpunaisessa tyllimekossa niin ei kun vain :D Mutta nämä on vain ajatuksia, todellisuus voi olla sitten ihan toinen, mutta ei se ole niin vakavaa :)

    • Sanna
      Posted at 07:06h, 02 joulukuun Vastaa

      Tosin… Tuo heleä vaaleanpunainen ei olekaan niin paha fiksusti yhdistettynä niinkuin Alballa näissä kuvissa.. En tiedö johtuuko siitö kun Alballa tumma tukka ja tummat silmät? Silloin yleensö sopii hyvin pehmeät värit. Katsos, näin helppoo on poiketa omista mielipiteistään! :D

      • Sanni
        Posted at 21:38h, 02 joulukuun Vastaa

        hahah, ihana <3 ja juu, kovin helposti se poikkeaminen käy.

    • Sanni
      Posted at 13:19h, 02 joulukuun Vastaa

      Kuulostaa hyvin samalta, kun mun ajatukset ennen Alban syntymään. Nyt ensimmäisen vuoden aikana mä oon ehtinyt romuttaa jo melkein kaikki ajatukseni ja päätökseni :) Puen Albaa itse todella usein tuollaiseen haaleaan vaaleanpunaiseen, musta se näyttää etenkin harmaan kans huippukivalta. Alba on suhteellisen tumma, ja sille sopii oikeastaan kaikki kirkkaat värit tosi ihanasti, joten niihinkin on jo sorruttu. Kuoseistakin oon jo alkanut innostua heh. Oikeastaan ainoa mikä mulle on edelleen aika no-no on Hello Kitty-tyyppiset hörsellykset. Mutta saletisti niihinkin vielä tuun sortumaan….

  • pajunaiti
    Posted at 11:51h, 02 joulukuun Vastaa

    Meillä oli tytön kans hyvin sama linja, ketjuliikkeistä vaatteet pääosin. Mutta sitten kun hän kasvoi suuremmaksi, huomasinkin hankkivani merkkivaatteita, koska ne eivät enää menneetkään niin nopeasti pieneksi. Ja eron kyllä huomaa: suomalaiset lastenvaatemerkit, esim. Papu, Vimma ja Gugguu tekevät tosi laadukkaita (tästä voi jollakin olla muuta kokemusta, mutta mulla ainakin kaikki olleet tosi hyvin!) vaatteita, jotka eivät mene pesuissa pilalle. Joskus on harmittanut niin kovasti kun oon ostanut jotain ihanaa Zarasta tai HM:ltä tai Lindexiltä ja ekassa pesussa kaameat nypyt/värien sekoittuminen tai pieneneminen… Toki niitä saa halvemmalla, mutta jotenkin niiden eettisyyskin vähän arveluttaa.
    Hauska huomata, miten Alballa on hyvin saman tyylisiä vaatteita, kun tytölläni. Vaaleanpunainen on aina käynyt tytölleni (ja minulle), mutta paljon meillä käytetään myös vihreää ja turkoosia, eikä ole yhtään poikamaisen näköinen! Jotenkin mua ärsyttää vähän kaikki ”en pue lapsilleni pinkkiä” -vanhemmat, varsinkin kun se pinkki -kausi tulee tytöille jossakin vaiheessa, vaikka ei olisi erityisesti pinkkiin koskaan pukenutkaan. 3-vuotiaalla se oma tahto on aika kova ja minua säälittää, jos lapsi ei saa omia vaatteita valitessa ääntään kuuluviin. Eikös meille vanhemmillekin ole aika tärkeää, että saadaan pukeutua juuri siihen, mihin halutaan?

    • Sanni
      Posted at 13:22h, 02 joulukuun Vastaa

      Voisin kuvitella vähän saman käyvän meillekin. Oon jo nyt innostunut näistä suomalaisista merkeistä. Papu, aarrekid, vimma ja gugguu onkin meille jo tuttuja, ja muutama tuote heidän valikoimistaan löytyy jo. Kuitenkaan hirveästi en oo vielä näihin raaskinut panostaa juurikin siitä syystä, että vaatteet jäävät niin nopeasti pieneksi ja lyhyt käyttöikä ja – määrä jää mua aina kaivelemaan.

      Nyt toistaiseksi, kun Alballa ei vielä itsellään ole mielipidettä pukeutumisensa suhteen, niin mielivaltaisesti mä valitsen sille päällepantavaa. Takuulla homma muuttuu sitten siinä vaiheessa, kun tuo pieni kasvaa. Katsotaan sitten taas uudestaan mihin suuntaan homma menee :)

  • Sabe
    Posted at 14:31h, 02 joulukuun Vastaa

    Meille on tulossa kesällä ensimmäinen lapsi ja kyllä oon sitä mieltä, että vaikka ite tykkäänki kiinnittää huomiota pukeutumiseen, lapsi on lapsi. Onhan ne toki ylisöpöjä ne ketjuliikkeiden nahkarotsit ja miniconverset, mutta ihan oikeesti… välillä tuntuu, että nykylapset on mua niin paljo trendikkäämpiä :D oon muutenki alkanu kiinnittää tähän vaatekulutukseen ja eettisyyteen huomiota entistä enemmän ja vähentäny omien vaatteiden ostoa minimiin (mieluummin yks laatupaita ku joka päivä uus rätti henkkamaukalta), joten ehkä tää liittyy myös siihen. Kuten sanoit, lapsi kasvaa ja vaatteita ehtii käyttää sen pari kertaa. Tietysti asuja voi kierrättää sitten seuraaville, jos materiaali on kestävää.
    Eli luulen, että tuun pukemaan meidän lapselle sopivassa suhteessa jotain uutta ja jotain vanhaa, ootan innolla ihania vintagekirppislöytöjä. En halua mitään miniaikuista, haluan lapsellisen lapsen jolla on hyvä olla vaatteissaan :)

    • Sanni
      Posted at 21:42h, 02 joulukuun Vastaa

      Mä oon kyllä sun kans ihan samoilla linjoilla sen suhteen, että lapsi on kuitenkin lapsi. Ja kerkeää pukeutumaan ”aikuisesti” kyllä viellä. Mulle itselleni tärkeimpina kriteereinä on vaatteiden mukavuus ja hyvä laatu. Kuulostaa siis ainakin mun korvaan tosi järkevältä sun aikomukset ja ajatukset lapsen pukemisen suhteen. Ja hiiih, vitsi miten jännää, ekan lapsen odotus. Kaikkea hyvää tulevaan. Nauttikaa!

  • Tiia
    Posted at 07:30h, 03 joulukuun Vastaa

    Mulle yks tärkeimmistä on mukavuus. Mukavat, pehmeät materiaalit jotka kestävät pesua. Musta on kamalaa pukea vauvalle farkkuliivia ja taaperolle minihame ja nahkatakki. Ei semmosissa pääse temuamaan ja olemaan LAPSI.

    • Sanni
      Posted at 10:16h, 03 joulukuun Vastaa

      Joo, mukavuus ja pesunkestävyys menee kyllä kaiken muun edelle meilläkin. Lapsi on kuitenkin lapsi ja saa näyttääkin siltä :)

Post A Comment