Du Pareil au Même

image

En ole oikein koskaan ollut sellainen ostoskeskuksissa viihtyvä tyyppi. Enkä, vastoin kaikkia odotuksiani, heti muuttunut sellaiseksi lapsen saatuani. Kuitenkin Alban alettua kesän lopulla kävelemään, niin koti kävi aika usein ahtaaksi. Oman pihan ja lähipuistojen lisäksi aloin kaipaamaan vähän muitakin aktiviteetteja. Mielellään sellaisia, joista saisin ehkä itsekin jotain. Nyt näiden viimeisen neljän kuukauden aikana ollaankin sitten otettu vahinko takaisin ja viihdytty kauppakeskuksissa harva se päivä. Yleensä lähinnä Forumissa, ja sen kolmannessa kerroksessa. Sieltä löytyy ainakin näin äidin näkökulmasta aivan kaikki, mitä onnistuneeseen aamu- tai iltapäivään lapsen kanssa tarvitaan.

image

image

Ensin yleensä syödään tai kahvitellaan jossain kerroksen ravintoloista. 30 minuutin paikallaan istumisen jälkeen Alba on niin täynnä energiaa, että on kaikkien mielenterveyden kannalta pakollista  järkevää purkaa se  juoksemalla ympäri kerrosta vähintään yhtä pitkään, kuin aloillaan istumista on ollut. Yleensä Roma on meistä se, joka juoksee sitten Alban kintereillä ja minulle jää tuolloin aikaa kiertää kerroksen liikkeissä kaikessa rauhassa. Hyvä työnjako sanoisin.

image image image

Pitkään hoidin oikeastaan kaikki Alban vaatehankinnat netissä, mutta nyt tytön kasvaessa kokoja on huomattavasti hankalampi arvioida, ja mieluummin käyn hiplailemassa ja silmäilemässä tuotteita myymälässä. Tiedän sitten miltä materiaali tuntuu, ja miltä värit oikeasti näyttävät. Koonkin osaan parhaiten arvioida silmilläni, kokolapuista en niin perusta. Alba käyttää tälläkin hetkellä vaatteita joiden koot ovat kaikkea 6- ja 24kk:n väliltä, yritä siinä sitten arvioida se oikea koko.

Tuolla kolmannessa kerroksessa lastenvaateliikkeitä on ihan vieri vieressä, joten hintojen, kokojen, materiaalien ja valikoiman vertailu eri myymälöiden välillä ei juuri helpommaksi voisi tulla. Tänään en kuitenkaan jaksanut kiertää kaikkia liikkeittä, koska olin hakemassa vain muutamaa joululahjaa kummilapsille. Dpam: in myymälässä ( Du Pareil Au Même ) käyn kuitenkin lähes jokaisella Forum visiitilläni, niin tänäänkin. Liike on ehdottomasti yksi kerroksen lemppareistani Kippo:n, Hanko Sushin ja Granitin ohella. Pidän erityisesti siitä, että tuolla myytävät vaatteet on tehty oikeasti lapsille, ei pienille aikuisille. Vaatteissa on leikkisiä yksityiskohtia, hauskoja värejä, printtejä ja leikkauksia.

Tänä syksynä liikkeen ilme, tai noh- lähinnä tuo isompien, 3+ vuotiaiden lasten mallisto, on kuitenkin tuntunut vähän erilaiselta, jotenkin aikuisemmalta ja trendikkäämmältä, kuin se totuttu leikkisä Dpam. Mikäli joku muukin on pistänyt saman merkille, niin nyt tiedän kertoa että tulevan kevään mallisto tulee taas olemaan sitä tuttua Dpamia, kirkkaita värejä ja hauskoja kuvia. Mallisto alkaa saapua kauppoihin heti tammikuun alejen alettua, eli jo ihan pian. Jee!

image

Pienempien (tuollaisten Alban kokoisten) tyttöjen ja poikien mallisto näyttää kuitenkin mielestäni ihan siltä, miltä Dpam yleensäkin on näyttänyt. Hyvältä, raikkaalta, lapsilta ja edukseen erottuvalta. Keräsin liikkeestä sovituskoppiin omia suosikkejani, ja niitä tuotteita, jotka mielestäni edustavat hyvin liikkeen tyyliä. Alba ”sai” leikkiä mallinukkea, ja myönnetäköön että tuo pieni ikiliikkuja ei ollut järin innoissaan tästä roolista. Vuoroin hän juoksi äitiä karkuun minkä pienillä jaloillaan pääsi, vuoroin heittäytyä veteläksi mytyksi lattialle, jotta vaatteiden pukeminen ja riisuminen olisi mahdollisimman hankalaa. Muutaman asukokonaisuuden jälkeen luovutettiin ja päästettiin pieni piinasta.

Ja vaikka nyt kuvasinkin lähinnä näitä pikkuruisia vaatteita, niin tuolta liikkeestä löytyy kyllä vaatteita aivan sinne 158cm:iin saakka.

image

image

Kauppakeskusvierailun lopuksi on aina päästävä katsomaan mommit, eli muumit tuonne kerroksen Hattivatti- hoitohuoneeseen. Ystäväpiirissämme ei ole juuri yhtään Alban ikäistä lasta, joten on mahtavaa että tuolta puuhahuoneesta löytää lähes aina sitä kaivattua oman ikäistä leikkiseuraa. Vanhemmatkin saavat yleensä hetken hengähtää ja juoda naapurista haetun kahvin kaikessa rauhassa, sillä uudet, yhtä pienet ihmiset kiinnostavat 95% todennäköisyydellä enemmän kuin omat vanhemmat.

 

Noin vaan sinne hujahti taas yksikin sunnuntainen aamupäivä. Kotiin tullessa pieni on niin väsynyt, että nukkuu tyytyväisenä kolmen tunnin päiväunet. Kaikki voittaa siis.

 

6 Comments
  • Mari
    Posted at 18:48h, 20 joulukuun Vastaa

    siis miksi en oo tajunnu että se on forumissa!! oon tykänny sen vaatteista jo ennen omaa lasta, kummilapsi ja veljen lapset sai usein vaatteita sieltä :) aivan ihania Alban vaatteet ja niin suloinen tyttö ❤

    • Sanni
      Posted at 19:16h, 20 joulukuun Vastaa

      Joo, mäkään en ollut tajunnut, mutta sitten ehkä viime talvena? luin jostain blogista postauksen just tästä Forumin liikkeestä. Ihanaa siis, että sä löysit nyt tämän tiedon täältä, jes!

      Ja hihii, oon ehkä vähän jäävi sanomaan, mutta mustakin Alba on kyllä niiiiiiiiiiiiiin söpö. Ja nuo vaatteet, ihania!

  • Veera
    Posted at 20:16h, 20 joulukuun Vastaa

    Dpam oli ihan suosikkipaikkani, kun liike vielä löytyi Turusta! Nyt alkaa paikallisilta kirpputoreiltakin jo loppua kiertävät Dpamin vaatteet, mikä tietysti on kovin harmillista.
    Helsingissä taas tulee käytyä liian harvoin.
    Eteenkin liikkeen alennusmyynnit tuli käytettyä tarkkaan hyödyksi. Vaatteet kun muuten ovat melko arvokkaita
    – ainakin, jos kolmelle hankkii kerralla.

    • Sanni
      Posted at 21:52h, 20 joulukuun Vastaa

      Nyt vaan sitten suunnittelette jonkun reissun Helsinkiin heti tammikuun alkuun, niin pääsette parhaille ale-apajille :-D Mutta voin kyllä kuvitella, että aika tyyriltä kaikki ostaminen tuntuu, kun kolmelle ostaa. Itse välillä tuskailen ihan yhdenkin lapsen vaatehankintojen kanssa.

  • T
    Posted at 09:37h, 22 joulukuun Vastaa

    Kaunis lapsi :) Löysin blogisi ihan vasta. Jotenkin niin ihana nähdä, että teillä menee hyvin ja elämä on kulkenut eteenpäin. En toki tunne teitä, mutta aikanaan katsoin aktiivisesti iholla sarjaa :)

  • Riikka
    Posted at 21:28h, 22 joulukuun Vastaa

    Kauniita ovat nuo vaatteet. Mielenkiinto heräsi. En ole ennen kuullutkaan tästä ketjusta elikkä tosi kiva kun kerroit. Alennusmyyhteihin voisi tehdä täsmäiskun. Tiedätkö onko tätä liikettä muualla kuin Forumissa?
    Mukavaa joulua koko teidän poppoolle.

Post A Comment