Vaatekaapin kutistus

Uskoisin, että te kaikki blogiani tai instagramiani pidempään seuranneet olette jo huomanneet, että käytän jatkuvasti samoja vaatteita. En välttämättä useinkaan tismalleen samaa asua kahdesti, mutta samoja elementtejä kuitenkin. Olenkin täällä joskus ohimennen maininnut vaatekaapin karsimisesta ja projektista, jonka viime keväänä tein. Tuolloin myin kirpparilla ainakin 3/4 osan kaikista omistamistani vaatteista, kengistä ja asusteista. Sulloin surutta säkkeihin kaikki ne vaatteet, joiden kohdalla en tuntenut mitään. Kuulostaa ehkä koomiselta, mutta ei oikeasti ole. Jäljelle jäivät vain ne sellaiset kappaleet, joita ja joista ihan oikeasti todella, todella pidin- ne sellaiset, joiden sisässä tuntui hyvältä.
Tuolloin kaappini jäi ehkä noin 50 vaatetta. Niitä olen karsinut vielä entisestään tämän vuoden aikana, enkä ole juurikaan ostanut tilalle uutta. Veikkaisin, että minulla on tällä hetkellä vaatehuoneessani maksimissaan 30 vaatetta + takit. Tuohon määrään sisältyy siis kaikki. Housut, hameet, mekot, shortsit ja paidat. (Urheilu- ja kotivaatteita en tosin tähän määrään ole laskenut).
Pukeutuminen tuntui alkuun aivan järkyttävän ihanalta ja helpolta. Kun kaapissa oli vain huippuihania juttuja, ja ne kaikki sopivat toisiinsa oli vaatteiden valitseminen ihan naurettavan helppoa. Mutta nyt ymmärrän, että pukeutuminen tuolloin tuntui niin helpolta osaksi siksi, että olin tuolloin vielä lapsen kanssa kotona ja kuutena päivänä viikossa pukeuduin juoksutrikoisiin ja collegepaitoihin. Sille yhdelle viikon päivistä oli helppo keksiä kaapista puettavaa, eikä vaatteisiin todellakaan ehtinyt kyllästymään, kun niitä näki ja puki niin harvoin.

Nykyään tilanne on kuitenkin kääntynyt toisinpäin ja pukeudun niihin juoksutrikoihin enää yhtenä päivänä viikosta kuuden sijaan, ja silloinkin yleensä jossain vaiheessa päivää vaihdan päälle jotain skarpimpaa. Vaatehuoneen sisältö on alkanut vähän kyllästyttää, ja pukeutuminen tökkiä kun tuntuu ettei enää vaan ole mahdollista keksiä uusia yhdistelmiä niistä olemassa olevista kappaleista. Mielikuvitus on käytetty jo loppuun. Tuntuu, että kaikki mahdolliset yhdistelmät on jo kokeiltu läpi ja pukeutumisesta on tullut vähän tylsää. Helppoa, mutta vähän kuivakkaa puuhaa.

Toisaalta sitten taas, en edes muista milloin viimeksi olisin kärsinyt sellaisesta kunnon asukriisistä. Se vaivasi minua ennen tätä projektia ihan alvariinsa. Pidän myös ihan älyttömästi siitä tunteesta ja tiedosta, ettei kaapistani löydy mitään ylimääräistä. Tiedän ja muistan jokaisen vaatekappaleen, enkä todellakaan voisi yllättäen löytää vaatehuoneestani jotain, jonka olemassaolon olisin päässyt unohtamaan. Ehei. Muistan jokaisen vaatteen ihan piinallisen tarkasti. Tiedän miltä kaikki ne huoneet vaatteet tuntuvat ja näyttävät, ja sen miltä minusta niissä tuntuu. Ja siksi kai pukeutuminen onkin nykyään niin helppoa. Ei  ole satoja vaihtehtoja, on vain muutamia ja kaikki niistä aivan kivoja. Mutta näköjään se kivakin voi alkaa vähän tökkiä, kun sitä samaa toistaa päivästä toiseen.
En tuskin jatkossakaan tule kasvattamaan vaatekaappiani määrällisesti, mutta nyt on ehkä taas aika luopua vanhasta, jotta on tilaa jollekin uudelle. Enkä tarkoita sitä, että laittaisin kaiken kerralla uusiksi. Koko pakkaa saa helposti piristettyä ihan muutamalla vaatteella, jo pelkillä uusilla asusteilla tekee paljon. Sitä paitsi kohta on kesä, enkä edes ole käyttänyt aivan kaikkia mekkoja ja hameitani koko talvea housujen kaverina.

Suosittelen ja vähän kehotankin kaikkia kokeilemaan tuota karsimista, mutta saa olla myös vähän maltillisempi kuin minä. Oli siinäkin puolensa, kun housuja oli enemmän kuin neljät.

 

Tämänkin kuvissa näkyvän asun jokainen vaatekappale on näkynyt täällä blogissa jo aiemmin, moni useammin kuin kerran.  Näistä mikään ei kuitenkaan vielä kyllästytä, ei yhdessä eikä erikseen.

Tags:
,
19 Comments
  • Linda
    Posted at 19:27h, 30 maaliskuun Vastaa

    Kiitos inspiraatiosta, alan lopultaki raivaamaan vaatekaapin ryöpekasoja ja heittämään tarpeettomia juttuja kierrätykseen!! ?

    • Sanni
      Posted at 21:09h, 31 maaliskuun Vastaa

      Hyvä sinä! Se kyllä palkitsee :)

  • Sonja K
    Posted at 19:51h, 30 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa todella hyvältä ratkaisulta! Täytyy ehdottomasti kokeilla samaa! :D Josko tästä saisi tarpeeksi inspiraatiota!! :)

    Koitko vaikeaksi luopua vaatteista? Oon yrittäny monta kertaa karsia vaatteita kunnolla, mutta joka vaatteen kohdalla aattelen liian tunteellisesti ”ehkä mä vielä tätä pidän, joskus..” ja laitan sen kaappiin, vaikka en ole vaatetta pitänyt viimeisen vuoden aikana :P Ja lopputuloksena on se, että vaatteethan ei kunnolla kaappiin edes mahdu..

    Olis myös kiva tietää, onko sulla samanlainen periaate kosmetiikan yms. hiustuotteiden suhteen? Tuntuu, että niitäkin kaapit on pullollaan :D

    Ihanaa kevään odotusta teijän poppoolle! :)

    • Sanni
      Posted at 21:08h, 31 maaliskuun Vastaa

      Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Karsimisen voi aloittaa vähän lempeämmin vaikka niin, että kuskaa ensin ne karsitut vaatteet vaikkapa kuukaudeksi varastoon. Ja jos tuossa ajassa niitä ei tule sieltä takaisin kaivaneeksi, niin sitten vaan surutta kiertoon.

      Ja ei, en oikeastaan kokenut luopumista ollenkaan vaikeaksi. En oo koskaan ollut kovin kiintynyt mihinkään tavaroihini, ja oon aina aika innokkaasti pistänyt tavaraa eteenpäin.

  • p
    Posted at 20:11h, 30 maaliskuun Vastaa

    Mä oon siinä mielessä ehkä vähän outo tyyppi, että mun vaatekaappi on aina ollut aika suppea ja koostunut lähinnä niistä lempparivaatteista ja luottokamoista. Oon aina luopunut surutta niistä vaatteista, jotka eivät ole päätyneet enää päälle. Tavaran paljous ahdistaa mua ja se koskee myös vaatteita. En ole myöskään tehnyt kovin usein hutiostoksia ja nykyään niitä sattuu enää todella harvoin. Mutta hassuinta tässä kumminkin on se, että jostain syystä mua vähän ahdistaa suppeahko vaatekaapin sisältö, koska jotenkin ajattelen, että naisen kaapin pitäisi pursuta vaatteita siihen ja tuohon tilanteeseen. Mutta en koskaan silti saa paisutettua vaatevalikoimaa, vaikka yrittäisin, koska ostaessani uutta luovun automaattisesti jostain tai olen kuluttanut lempivaatteen puhki :-D Mutta, ehkä kumminkin hyvä näin :)

    • Sanni
      Posted at 21:06h, 31 maaliskuun Vastaa

      Sä oot siinä mielessä, kyllä tyyppi joka on ihan just oikeilla jäljillä :)

  • Hanne
    Posted at 21:36h, 30 maaliskuun Vastaa

    Tuo vihreä takki on tosi magee. Oon ihaillu sitä aiemmissakin asukuvissa. :)

    • Sanni
      Posted at 21:05h, 31 maaliskuun Vastaa

      Joo! Mustakin se on ihan täydellinen. Just passeli vihreän sävy, sopiva pituus ja paksuus.

  • Ebe
    Posted at 21:57h, 30 maaliskuun Vastaa

    Hei!
    Olen samassa tilanteessa, paitsi etten ole vielä kyllästynyt yhteenkään asukokonaisuuteen. :) Ymmärrän kyllä, että samat vaatteet voi välillä kyllästyttää, mutta näytät supertyylikkäältä ja huolitellulta!

    Ystävälläni on aika hardcore-tason vaatetestaus meneillään, hän teki itselleen mekon, jota käyttää vuoden putkeen jokaisena päivänä (miinus tietyt poikkeukset, esim. urheilu). Mekkoa tietysti pestään aina tarvittaessa. Nyt on mennyt yli 200 päivää mekko päällä ja mekkoprojekti on vain helpottunut päivien edetessä. Hän pitää blogia projektista ja on pistänyt pystyyn tempauksen, jossa kaikki voi kokeilla saman vaatekappaleen pitämistä vaikka kokonaisen kuukauden. Tapahtuma löytyy Facebookista https://www.facebook.com/events/613286042152822/ ja mukaan voi lähteä myös testaamaan vaikka vain muutamaa päivää sama vaate yllä. Instassa ja muualla somessa voi seurata muiden kuvia #1dress365days #rakastavaatteitasi #vaatehaaste tunnuksilla. Haaste kestää 24.4. asti ja päättyy sopivasti Vaatevallankumous-päivään, mikä on varmaankin monelle jo tuttu.

    • Sanni
      Posted at 21:04h, 31 maaliskuun Vastaa

      Hei kuulostaa huikealta. Sekä se, ettei sua vielä kyllästytä että tuo sun ystävän kokeilu. Täytyykin käydä heti vähän yytsimässä…

  • nanna
    Posted at 12:20h, 31 maaliskuun Vastaa

    Virkistävä asene tyylibloggaajalta! Iso peukku.

    • Sanni
      Posted at 21:01h, 31 maaliskuun Vastaa

      Peukulle peukku <3

  • Sini
    Posted at 17:48h, 31 maaliskuun Vastaa

    En ole kyllä pistänyt merkille, että sulla olis aina samoja vaatteita…pikemminkin näytät aina tyylikkäältä ja jotenkin hyvällä tavalla huolettomasti pukeutuneelta. Tää kai tukee sitä väitettä, ettei toiset oikeasti kiinnitä huomioita siihen mitä toisella on päällään. Kokonaisuus on se joka ratkaisee.

    • Sanni
      Posted at 21:01h, 31 maaliskuun Vastaa

      no kiva kuulla! Ja tuo sun viimeinen virke, varmasti niiiiiin totta. Kaikilla on liian kiire miettiä, miltä itse näyttää, ettei ehdi samalla pieteetillä muita arvostella haha.

  • Viola
    Posted at 11:06h, 01 huhtikuun Vastaa

    Sulla on ihana tyyli! Ja vaatekaapin karsiminen on oikeasti niin bueno homma, tosin itsellä homma vielä hieman kesken. Tämä postaus inspasi jatkamaan projektia asap. :)

    • Sanni
      Posted at 19:16h, 03 huhtikuun Vastaa

      <3 <3 <3 <3 <3 !

  • Sanna
    Posted at 13:35h, 04 huhtikuun Vastaa

    Ihana oli lukee lisää tästä aiheesta!! Mulla on kans ollut sama projekti, ja hyvältä tuntuu. Tuntuu hyvältä katsoakin jo vaatekaappiin kun siellä on vaan kivoja vaatteita. Vielä kuitenkin tavoitteena karsia se niin, että siellä olisi vain ne ihanimmat vaatteet mitkä haluaisi pukea joka päivä. Tätä tosin rajoittaa aika paljon työni, jossa pitää olla ns. virallisesti pukeutunut, vaikka rakastan revittyjä farkkuja, kollari-paitoja, tennareita ja muita rentoja yhdistelmiä :( Tämä jopa ahdistaa hiukan, koska en tunne itseäni toimistovaatteissa niin omakseni kuin vapaa-ajalla.. Ja kuitenkin kun viisi päivää viikosta pukeudutaan niihin työvaatteisiin aamuisin.

    Olisikin kiva kuulla miten itse pukeutuisit virallisempiin tilaisuuksiin, ja jos esimerkiksi olisit töissä paikassa jossa on tietyt kriteerit pukeutumiselle ja juuri työhaastettelut tms. Itse on nimittäin ole en yhtään korkokenkä-jakkupuku, kynähame- tyyppiä ja tämä juuri tuottaa paaaljon vaikeuksia työpukeutumisessa. Onneksi kuitenkin myös klassisia vaatekappaleita löytyy rennommissa malleissa, mm. kauluspaidat. Mutta alaosien kanssa on vaikeaa! Ja kenkien! Elämän suuria ongelmia heh.. :)

    • Sanni
      Posted at 18:46h, 05 huhtikuun Vastaa

      No hmm, riippuu tietysti vähän kuinka formaalista pukeutumisen tulee olla. Itse voisin ehkä kuvitella käyttäväni aika usein mustia, siistejä, istuvia farkkuja tai sellaisia asteen rennompia suoria housuja esim.mustien nilkkureiden ja juurikin niiden kauluspaitojen kanssa. Luovat yhdessä sellaisen siistin ja huolitellun vaikutelman, mutta eivättunnu päällä kuitenkaan sellaiselta jakkupukuhommalta.

      • Sanni
        Posted at 18:47h, 05 huhtikuun Vastaa

        Ja kesällä sitten taas jotkut simppelit, matalat avokkaat. Just nyt kaupoissa läjäpäin niiiiiin kauniita, kevyitä kenkiä.

Post A Comment