Syliä ja silityksiä

_MG_9641

Ihanaa, että on maanantai.
Oli vähän sellainen viikonloppu, että melkein toivon ettei olisi ollutkaan. Ei pitäisi koskaan asettaa niin paljon odotuksia yhden kaksipäiväisen varalle, kuin minä olin tehnyt. Aika usein juuri silloin kun vähiten odotat, niin asiat tuppaavat menemään eniten vihkoon. Joskus aiheutat sen ihan itse, joskus syypäät ovat jossain muualla. Muutenkin melko surkea viikonloppu ”huipentui” siihen, että viime yönä kello neljä jouduimme soittamaan hätäkeskukseen ja tilaamaan ambulanssin tuolle pienelle, jonka henki ei enää oikein kulkenut. Voitte vain kuvitella sen hädän määrän, jota täällä meillä aamuyöstä podettiin. Nyt kuitenkin kaikki hyvin, ja tästäkin selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä.

Hassua, miten sitä aina vasta tällaisten sattumusten jälkeen muistaa arvostaa ja olla kiitollinen aivan joka hetkestä, aivan joka hetki. Miksi ei osaisi tuntea näin aina? Toisaalta, tähän tällaiseen kiitollisuuteen sekoittuu aina vähän (tai oikeastaan aika hitosti) myös sitä pelkoa ja tavallista voimakkaampi ymmärrys siitä, kuinka mikään ei kuitenkaan lopulta ole kovinkaan varmaa. Että en ehkä tällaista tunnetta jaksaisi edes joka päivä kantaa. Hyvä, että on kaikenlaista. Tilaa ja tarvetta on myös niille hetkille, kun pitää kaikkea vähän itsestäänselvänä, eikä kyseenalaista tai ihan ymmärrä kuinka häilyvää kaikki oikeastaan onkaan. Tiedän, että se sellainen olo tulee heti kolmen päivän päästä, kun tuo pieni on taas terve (uskon ja toivon todella, että olisi) ja tämäkin episodi unohtuu uusien, niiden vähän vähemmän vaarallisten, alle.

_MG_9643_MG_9640

Tänään ajattelin kuitenkin olla ihan erityisen läsnä. Sulkea tietokoneen heti tämän kirjoituksen jälkeen, ehkä puhelimenkin (se olisi meikäläiseltä oikeasti aika villiä. Ja siksi varmasti ihan todella tarpeen) ja olla vain sylinä ja silittäjänä lopun päivää.

Syliä ja silityksiä myös sun maanantaihin!

Pst. Näissä kuvissa totuus siitä, mitä kulisseissa tapahtuu silloin, kun kuvataan asukuvia. Yleensä tuo pieni on mukana, ja suunnilleen kahden ruudun välein jompi kumpi meistä vanhemmista leikkii lento- tai pusukonetta. Näitä kuvia ei siis ole todellakaan ollut mitenkään tarkoitus ottaa, vaan Roma on räpsinyt nämä niin, että me kaksi emme ole sitä edes tienneet.

Tai noh, Alba on kyllä ehkä saattanut tietää….

Tags:
,
2 Comments
  • Frida Westerlund
    Posted at 13:23h, 18 lokakuun Vastaa

    Mitä alballe oikein sattui?

  • Riku
    Posted at 14:30h, 20 lokakuun Vastaa

    Palladium pampa sport cuff

Post A Comment