Better days

DSC_0103 DSC_0101 DSC_0093 DSC_0098 DSC_0092 DSC_0111 DSC_0108

Toiset päivät ovat luonnollisesti parempia kuin toiset. Tämä kuvien päivä oli ihan erityisen hyvä. Tuolle torstaille oli sattunut neljä mukavaa tapahtumaa ja tilaisuutta, joihin kaikkiin halusin osallistua. Aika usein käy kuitenkin niin, että puolessa välissä päivää tapahtuu jotain, aikataulut muuttuvat, lastenhoitaja peruu tai alkaa yksinkertaisesti vaan väsyttää ää, eikä lopulta tulekaan tehtyä ihan kaikkea sitä mitä piti. Torstaina kuitenkaan ei tullut mitään muuttujia. Kaikki meni juuri niin kuin suunnittelinkin, paitsi että vielä paremmin.

Lounaalla käytiin Ravintola Sinnessä (en ollutkaan koskaan käynyt täällä Helsingin paikassa, Porvoossa sen sijaan useita kertoja – aina vaan yhtä hyvää) katsomassa ja kuulemassa Gina Tricotin tulevan kevään ja kesän mallistosta. Kuvissa näette kaikesta ihan pienen vilauksen, mutta voin kertoa että näyttää todella hyvältä. Paljon raitaa, vaaleansinistä ja farkkua mm.
Oli ylipäätään ihanaa astella kadulta viheliäsestä tuulesta ja tihkusta hetkeksi tuonne kukkien keskelle lämpimään, ihan kuin kevääseen. Tuli sellainen luottavainen olo, että kyllä se taas sieltä. Ihan kuten kaikkina edellisinäkin vuonna. Vaikka joka ikinen marraskuu tuntuukin siltä ettei kesää ole edes ollut, eikä tule koskaan olemaankaan.

Iltapäivällä käytiin pyörähtämässä vielä parissa muussa tilaisuudessa ja ilta päätettiin N2:n tupareissa noin 500 muun vieraan kanssa. Aamulla heräsin sänky, hiukset, vaatteet, matot ja kylpyhuone glitterissä. Kaikki paikallaolleet voivat varmaankin samaistua. Oli hyvä ilta. Ja kaikkein parasta oli ehkä se, että olin kotona jo yhdeksältä. Sillä ei ole kuitenkaan mitään kotia ja näitä kahta täällä odottavaa tyyppiä parempaa.

Nyt suihku, kahvi tippumaan ja lauantain kimppuun.

Tästä viikonlopusta tulee vähintäänkin hyvä!

Huomenna isänpäiväkin. Pari viikkoa myöhässä, mutta kukapa noita laskee. Parempi myöhään kuin tosi myöhään.

Tags:
1 Comment
  • sofia
    Posted at 17:29h, 27 marraskuun Vastaa

    en malta oottaa noiden vaatteiden myyntiintuloa! näyttää täydelliseltä, tuli heti se fiilis että saatan löytää keväällä jotain just Omaa.
    tätä en laita sulkeisiin vaikka tuleekin vähän sivussa. mutta pakko vinkata. kesällä kyselit iseruskettavista ja vinkkasin acon asteittain päivettävästä. nyt koen velvollisuudekseni kertoa paremmasta: eco by sonyan winter skin. vakuutti heti. on joo arvokkaampi, mutta jälki on täydellistä ja tuote luonnonkosmetiikkaa. jos vielä etsii sitä omaansa, voin suositella 100%.

Post A Comment