Aamiaisista

DSC_0290

Oon maininnut täällä joskus, todennäköisesti aika montakin kertaa olevani oikein pahimman luokan jumittaja. Oikeastaan ihan kaiken suhteen: vaatteiden, musiikin, sarjojen ja leffojen ja aivan erityisesti ruokien suhteen. Kun löydän jonkin hyvän reseptin saatan aivan hyvin tehdä samaa ruokaa kolmesti yhden viikon aikana, sillä miksi sitä nyt hyvää vaihtamaan hä? Laitetaan vaihtoon sitten, kun tulee vastaan joku vielä parempi.

Viime aikoina pääruokien suhteen oon kyllä skarpannut ja yrittänyt laittaa uutta ruokaa joka kerta kokatessani (ei lasketa sitä, että paahdan samoja juureksia suunnilleen jokaisen aterian kaveriksi. Kyllä, myös keittojen)

Nyt ajattelin esitellä teille mun aamupala-jumitukseni. Tätä samaa, tai melkein samaa, olen syönyt nyt suunnilleen seitsemän päivää putkeen. Koska on hyvä, täyttävä ja suhteellisen ravitsevakin.

DSC_0295

Puuro, jonka keitän ihan tavallisista neljän viljan kaurahiutaleista aina veteen. Laitan chia-siemenet turpoamaan joko kookosmaitoon tai veteen. Sekoitan yön yli hautuneen chiahyytelön puuron sekaan. Päälle pilkon yleensä banaanin, joskus myös kiivin ja kuorrutan koko komeuden reilulla mustikkakerroksella, sillä olen kuullut että mustikat tekevät hyvää iholle. Ja voin kertoa, että tällä hetkellä olen niin epätoivoinen, että kokeilen kyllä aivan kaikkea ja kunnolla, jos kuulen sen tekevän hyvää.

DSC_0294

Mehu. Saatiin mehulinko lahjaksi Roman äidiltä varmaan kolme vuotta sitten. Itseasiassa heti sen jälkeen, kun tämä oli kuullut että olen raskaana. Toi samalla reissulla lahjaksi myös henkilövaa’an. Tuiki tarpeellinen raskaana olevalle tiedättehän. En tainnut astua sille vaa’alle kertaakaan. Mutta mehulinkoa, sitä sen sijaan ollaan käytetty päivittäin, tai melkein päivittäin siitä lähtien. En varmaan ikinä jaksaisi puputtaa sellaista määrää kasviksia ja vihanneksia, joita mehulinkon upotan. Tietenkään kaikkia vitamiineja ja niiden hyvää ei saa talteen linkoamalla, mutta paljon kuitenkin. Eniten meillä lingotaan punajuurta, omenaa ja selleriä sillä ne yhdessä ovat Alban ehdoton suosikkimehu. Jos teen mehun vain itselleni laitan siihen porkkanoita, appelsiineja, satsumia sekä vähän sitruunaa ja inkivääriä- joskus vähän lehtikaaltakin. Voin kertoa, ettei maistu aina mitenkään erityisen hyvälle, mutta terveellisyys edellä kato.

DSC_0293

Avocadoleivät. Aamiainen on yleensä päivän suurin ateria, ja saattaa helposti mennä kahteen ennen kuin syön lounaan, joten haluan pitää huolen siitä että saan aamiaisestani sekä nopeasti, että vähän hitaammin vapautuvaa energiaa. Syön siis aina aamuisin vähän sillä ajatuksella, että niin paljon kuin vain menee niin menköön. Puuron ja tuoremehun lisäksi teen yleensä 2-3 voileipää. Toisinaan ihan tavallista ruisleipää, mutta useimmiten kuitenkin riisikakkuja. Paras voileipä juuri nyt on aika simppeli. Leivälle voi (reilusti sitä. Rakastan kunnon voin makua), puolikas viipaloitu avocado kunkin leivän tai kakun päälle. Niitä litistelen haarukalla jotta eivät putoilisi syödessä syliin. Päälle vähän sormisuolaa, reilusti chiliä, vähän mustapippuria ja loraus oliiviöljyä. Avot. Muuta ei sitten oikeastaan tarvitse.

Paitsi kahvia tietysti.
Kahvi on kuitenkin se aamiaseni kultainen leikkaus. Pääasia. Tärkein osa. Aamiaisen kruunu ja jalokivi. Ilman kahvia mistään ei tulisi mitään. Tai tulisi varmaan, mutta päänsäryn kanssa.

Ei muuta ku hyvää huomenta ja herkullisia aamiaisia.

Lauantai!

7 Comments
  • Juuli
    Posted at 05:33h, 04 joulukuun Vastaa

    Et oo kyllä ainut ruokajumittaja ainakaan. Ite oon syöny viimesimmät 3kk lähes joka aamu kaurapuuroa raejuustolla ja banaaniviipaleilla eikä kyllästytä vielä yhtään ;D

    • Sanni
      Posted at 19:45h, 04 joulukuun Vastaa

      Ah, ihanaa synninpäästö! Aamupala on ehkä sellainen ateria, että sen suhteen aika monikin saattaa jumittaa, vaikka muuten kaipaisikin vaihtelua aterioihinsa.

  • Hanne
    Posted at 11:17h, 04 joulukuun Vastaa

    Juu et tosiaankaan ole ainoa ruokajumittaja. Mä olen syönyt about 16 vuotta kaurapuuroa veteen, siihen suolaa ja öljyä sekä omena ja kahvia. :D

    • Sanni
      Posted at 19:45h, 04 joulukuun Vastaa

      hahahahaha JES!!!!! Vaikka aika sama kyllä täällä tuon puuron suhteen, sitä on syöty viimeiset öö viisi vuotta + koko lapsuus.

  • Amina
    Posted at 13:16h, 04 joulukuun Vastaa

    Rakastan erityisesti näitä ruoka-aiheisia postauksia!
    Pitkään söin aamiaiseksi aina ruisleipää, sulatejuustolla ja kurkulla sekä kahvia. Sitten kyllästyin ja nyt on joka aamu ruokakriisi…tämä on sääli, sillä mielestäni erityiisesti aamuisin on todella kätevää ruokajumittaa. Ehkä kokeilen seuraavaksi riisikakkuja tai tuota puuroa. Itse lingottu mehu on taivaallista, mutta olen kuullut että ne olisivat haitallisia hampaille, siksi en ole uskaltanut kovinkaan usein niitä juoda :( Oletko huomannut niistä aiheutuvan mitään haittaa hampaille?

    • Sanni
      Posted at 19:47h, 04 joulukuun Vastaa

      Mulla on niin surkeat hampaat jo ihan lähtökohtaisesti, etten ole ajatellut asiaa sen kummemmin heh. Mutta pillillä juominen saattaisi olla ratkaisu tähänkin? Säästää hampaita värjäymiltä ainakin.

      • Sanni
        Posted at 19:47h, 04 joulukuun Vastaa

        Ja kivaa kuulla, että nämä ruoka-aiheiset postaukset kiinnostaa. Teen siis jatkossa useamminkin :)

Post A Comment