Muuttolaatikoita

imageimage

Heippa!

Ja terveisiä täältä muuttolaatikoiden (tai siis jätesäkkien, laatikoita ei ole ainoatakaan) keskeltä. Tämä viikko on ollut aika hurja. Tai oikeastaan koko tämä vuosi on ollut sitä. Mutta ihan erityisesti tämä kuluva viikko. Olemme eron jälkeen asuneet yhdessä vielä useamman kuukauden, ihan vain koska se on onnistunut. Mutta nyt tämän viikko on viimeinen viikko tässä yhteisessä kodissa, yhdessä hankittujen tavaroiden ja muistojen keskellä. Koko viikon olen hiljalleen pakannut säkkeihin kaikkia niitä kahdeksan ja puolen vuoden aikana kertyneitä muistoja ja elettyä elämää.

Tuntuu melkein absurdilta olla tässä tilanteessa. Että vielä niin vasta kaikki oli niin toisin. Ihan käsittämätön määrä erilaisia tunteita risteilee tuolla rintalastan alla. Kaikkea epätoivosta, surusta ja kauhusta, onneen, helpotukseen ja luottamukseen. Tuntuu hyvältä ja aivan järkyttävän pahalta samaan aikaan. Oikeastaan vasta nyt, kuukausia, kuukausia eron jälkeen tämä kaikki alkaa konkretisoitua. Tähän asti toinen on ollut edelleen läsnä jokaisessa päivässä. Käynyt kaupassa ja vienyt roskat silloin kun itse ei ole ehtinyt tai jaksanut. Auttanut silloin kun apua on tarvinnut. Nyt ensi viikolla mitään siitä ei enää ole. Jatkossa olemme vain me kaksi. Minä ja Alba. Roskat on vietävä silloinkin kun ei huvittaisi, ja kaupassa käymistäkin on taas alettava sietää. Ruokaakin pitäisi opetella laittamaan. Tosin ei mitään niistä ihan vielä, sillä muutamme hetkeksi vanhempieni luo. Lepäämään. Keräämään voimia. Rakentamaan tätä kaikkea uudestaan.

image

Huh. Kaikki tuntuu juuri nyt aika epävarmalta. Ja siksi myös mahdolliselta. Mitä vaan voi tapahtua milloin vain. Luottavainen olo kaikesta huolimatta. Kyllä tämä tästä ja se siitä.
Nyt jatkan pakkaamista.
Kaikistä asunnon neljästä ikkunasta näen auringon. Sen, joka jo lämmittää.

Pst. Kuulin, että alitajunnassa (unien tulkinnassa) talo symboloi ajatuksia omasta elämästä ja minuudesta. Ei siis ihme, että viime aikoina puhelimen rulla on täyttynyt lähinnä talojen julkisivuista. Instagramissakin n.joka toinen kuva on rakennus. Koska juuri nyt pohdin kovemmin kuin koskaan aiemmin kuka minä olen ja mitä tämä elämä oikein on. Millaiseksi olen kasvanut ja muuttunut ja tahdonko olla sitä, vai jotain ihan muuta. Kaikki selviää aikanaan. Tiedän sen. Sitä ennen luvassa reippaasti lisää näitä taloja.

Tags:
8 Comments
  • Katri
    Posted at 12:14h, 27 huhtikuun Vastaa

    En osaa sanoa muuta kuin: <3

    • Sanni
      Posted at 16:36h, 27 huhtikuun Vastaa

      <3. Muuta ei tarvikkaan.

  • Sara
    Posted at 16:01h, 27 huhtikuun Vastaa

    Mahtavaa, että sulla on noin hyvät välit vanhempiisi :) varmasti tekee hyvää olla heillä vähän aikaa. Kaikkea hyvää teille jatkoon 💖

    • Sanni
      Posted at 16:37h, 27 huhtikuun Vastaa

      No niiin on. Valtava onni. Kiitos. Ja samoin <3!

  • Sandra
    Posted at 16:05h, 27 huhtikuun Vastaa

    ❤❤❤

    • Sanni
      Posted at 16:37h, 27 huhtikuun Vastaa

      ❤️❤️❤️❤️❤️

  • Julia
    Posted at 16:39h, 03 syyskuun Vastaa

    Ajattelin tulla tänne sulta kysymään, että miten tosta selviää? Ja miten selviää aina joka toisen viikon ilman lastaan?
    Meillä on kaksi pientä lasta ja ero on ollut kortilla jo muutaman vuoden, mutta aina sitä vaan jää kun toivoo että jos tää nyt tästä kuitenkin vielä paranisi… Mutta kun ei see vaan tapahdu :( En kestä ajatusta, että lapseni joutuvat kasvamaan rikkonaisessa perheessä tai että joutuisin olla erossa heissä enemmän kuin pari päivää… En vaan enää jaksa olla näiden ajatusten ja ongelmien kanssa, mutta en uskalla kuitenkaan ottaa sitä askelta eteenpäin, jossa lähtisimme eri suuntiin mieheni kanssa…

    • Sanni
      Posted at 09:37h, 17 syyskuun Vastaa

      Kerron heti kun tiedän.
      Mutta, kyllä se kaikki helpottaa. Kaikkeen tottuu. Ainakin vähän.
      Tottakai sen ikävän, syyllisyyden ja huonon omantunnon kanssa joutuu elämään. Alkuun se on läsnä ihan jatkuvasti, mutta sekin helpottaa. a noista tunteista tulee vain toisinaan kyläileviä vieraita.
      Haluan ajatella ja uskoa siihen, että meillä kaikilla kolmella on nyt parempi olla kuin silloin, kun olimme yhdessä.
      Mutta tottakai nämä viikot ilman Albaa ovat hankalia, takuulla meille molemmille. Mutta näen kuitenkin Albaa usein tuon erossa olo viikon aikana kerran-kaksi, lisäksi on onneksi facetimet ja muut joita soitetaan monta kertaa päivässä.
      Eihän tämä tietysti kenenkään kannalta ideaalia ole, mutta harvoin elämä on.
      Ajattelen, ettei mikään kuitenkaan ole sen tärkeämpää kuin voida hyvin. Se on kaiken lähtökohta.
      Mutta kannustan silti yrittämään ensin kaikkensa, oikeasti kaikkensa, ennen kuin tähän ratkaisuun päätyy.
      On aika kivinen tie kulkea. Voin kertoa.

Post A Comment