Kaksi elämää

Processed with VSCO with f2 preset

Pahoittelen jo nyt sitä, että viime aikoina postausaiheet ovat pyörineet tämän yhden ja saman teeman ympärillä. Lupaan skarpata heti, kun skarppauksen aika on. Toivottavasti pian. Esimerkiksi heti ensiviikolla, lupaan että silloin tänne tulee reilusti postauksia joiden sisältö on muutakin kuin tämä uudehko elämäntilanne tai siihen liittyvät fiilikset. Nyt alkaa tuntua jo ihan itsestänikin siltä, että eiköhän tätä kaikkea ole jauhettu aivan riittämiin. Mutta jos nyt vielä yhdestä asiasta vähän ennen kuin suljemme tämän aiheen (hetkeksi ainakin), nimittäin siitä, kuinka koko elämä tuntuu yhtäkkiä jakautuneen kahteen. Tuntuu siltä, ettei ole enää sellaista yhtä ja samaa, tasaista elämää, joka noudattelee päivästä toiseen sitä tiettyä tuttua kaavaa, vaan yhtäkkiä tuntuukin olevan kaksi erillistä elämää, ja erilaisia rooleja. Yhtenä viikkona olen äiti. Äiti, joka on kotona lapsensa kanssa. Herää aamulla kello seitsemän leikkimään pehmoleluilla lääkäriä (samaa leikkiä, samoilla vuorosanoilla on leikitty pian kuukauden päivät….), kertoo kuusikymmentä kertaa päivässä miksi täytyy pukeutua, syödä, käydä vessassa, pestä hampaat, tulla alas pöydältä ja olla varovainen. Halaa, suukottaa ja silittää hentoja hiuksia, pitää kädestä, ottaa syliin ja puhaltaa. Lukee iltaisin saman sadun vähintään neljästi ja nukkuu yönsä väistellen pientä ihmistä, joka onnistuu aina valloittamaan sängystä suurimman osan. Niinä viikkoina, kun olen Alban kanssa en ole juuri muuta kuin äiti. Ihan jokaisella solulla, jota minussa on.

imageimage

Ja sen viikon jälkeen tulee toisenlainen viikko. Sellainen jolloin olenkin yhtäkkiä vastuussa vain itsestäni. Voin tehdä mitä vain, milloin vain, missä tahansa. Mennä nukkumaan ja herätä koska haluan. Lähteä spontaanisti yöuinnille, kaupunkilomalle, tanssimaan tai pyöräilemään. Voin nähdä ystäviä niin paljon kun vain jaksan. Niinä viikkoina kun Alba on isällään tuntuu siltä kuin en olisi äiti oikeastaan ollenkaan. Yhtäkkiä se rooli ei näyttele mitään konkreettista osaa päivissäni. Tottakai ajattelen Albaa jatkuvasti, kyselen kuulumisia face timella ja viesteillä, mutta silti, äitiys ei näy konkreettisesti noiden päivien arjessa. Ja se tuntuu erikoiselta. Vähän pahalta. Se oli jotain sellaista, johon en ollut osannut valmistautua. Että eron myötä, sitä joutuu eroon myös lapsestaan. Siihen on kyllä tottuminen. Tähän kaikkeen on. Mutta juuri nyt, otan kaiken ilon irti tästä omasta ajastani ja lähden muutamaksi päiväksi Kööpenhaminaan. Ihan vaan koska voin. Ilman sen kummempaa säätöä. Ja keskiviikkona saan sitten olla taas äiti. Uusin voimin.

Tags:
,
13 Comments
  • KT
    Posted at 19:23h, 18 kesäkuun Vastaa

    Huippua Köpistä!! <3

    • Sanni
      Posted at 20:24h, 18 kesäkuun Vastaa

      Kiitos <3

  • Minnea/Minnean muruja
    Posted at 21:34h, 18 kesäkuun Vastaa

    Kirjoita vain niin paljon uudesta elämäntilanteesta kuin hyvältä tuntuu! Tämä on sun blogi, ja täällä saa näkyä sun ajatukset ja elämäntilanne :) Se pitää homman aitona :)

  • emziki
    Posted at 16:44h, 19 kesäkuun Vastaa

    <3

  • Mirena
    Posted at 13:11h, 21 kesäkuun Vastaa

    Sun aitoa tekstiä on ihana lukea. Olet rohkea, kun kerrot tuntemuksista näin avoimesti. Kiitos ja voimia uuden elämän opetteluun ❤

  • Hanna
    Posted at 13:50h, 02 heinäkuun Vastaa

    Olen järkyttynyt niistä vihjailuista että olisit pettänyt Romania ja siksi erositte?? Miten kukaan voisi tehdä noinkin tuoreessa liitossa, puolisolleen ja pienelle lapselleen siten, olla niin äääärettömän itsekäs! Eihän tieto pidä paikkaansa?

  • E
    Posted at 12:50h, 12 heinäkuun Vastaa

    Ihan turhaan sä huolehdit että postausaiheet on ykstoikkoisia kun eihän niitä edes tule…

    • Sanni
      Posted at 22:22h, 13 heinäkuun Vastaa

      Hahahah tämä on kyllä niin totta :-D

  • ANelmaunelma
    Posted at 23:05h, 19 heinäkuun Vastaa

    Alba on kyllä aivan liian pieni tollaiseen viikko-viikko vanhemmuuteen. Liian pieni olemaan pitkän viikon erossa äidistään. Kukaan lastenvalvoja ei oikeasti noin pienelle suosittele tuota järjestelmää ja se on fakta. Tulee näkymään myöhemmin tytön kehityksessä, se on varmaa :( Surullista Sanni, että sä et oikeasti ajattele sun lapsesi parasta. Taitaa olla tärkeällä sijalla kuitenkin sun elämässä kaverit ja juhliminen ja se, että saat viikon lepoa lapsestasi. Isällekin on varmasti tärkeää olla tyttärensä kanssa, mutta viikko putkeen on liikaa. Itse en äitinä tuohon edes pystyisi, enkä missään nimessä suostuisi. Järkevämpää olisi että Alba olisi esim. isällään 4 pvää viikosta, ja äitiviikolla kävisi vaikka isä kerran pari katsomassa. Kannattaa lukea Jari Sinkkosen mielipide tuohon viikko-viikko vanhemmuuteen. Noh, tämä on tätä nykyajan itsekkyyttä, minäminä vanhemmat eroaa liian helposti ja lapsi joutuu heittopussiksi ikävöimään vanhempiaan ja asumaan viikon erossa toisesta vanhemmasta.

    • Sanni
      Posted at 15:33h, 21 heinäkuun Vastaa

      Ihan samaa ollaan mietitty itsekin. Nyt ollaan siis menty vasta muutama kerta tuolla kokonaisella viikolla, ja se on kieltämättä tuntunut liian pitkälle ajalle niin minusta kuin varmasti Albastakin. Eikä tällä systeemillä siis todennäköisesti tulla jatkamaan. Joten ymmärrän kyllä varsin hyvin, mitä tarkoitat :)

  • Suvi
    Posted at 21:24h, 23 heinäkuun Vastaa

    Huvittava kun usein puhutaan siitä kuinka äiti on lapselle se tärkein ja kunhan ei vain äidistä tuu liian pitkää erossaoloaikaa, entäpä isä? Esim. reissutyötä tekevät saattavat olla pari kolme viikkoakin poissa perheen luota. Ehkä yleisemmin isät kuin äidit ovat reissutyössä eikä silloin puhuta siitä, kuinka lapsi on liian pitkään erossa isästään.

    Varmasti löydätte kaikille sopivan ratkaisun arkeen. :) Kaikkea hyvää Sanni sulle ja teidän perheelle! ü

    • Sanni
      Posted at 17:01h, 28 heinäkuun Vastaa

      Samaa oon itsekin miettinyt. Uskon, ja olen huomannut, että lapsi kokee eron isästään ihan yhtä raastavana kuin äidistään. Siis jos ei puhuta mistään ihan imeväisikäisistä lapsista.

Post A Comment