Trishinin tytöt

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset

Alban ollessa vielä ihan pieni ajattelin usein äärimmäisen suurella kunnioituksella vanhempia, jotka ovat lapsensa/lapsiensa kanssa yksin. Mietin, että kuinka he ikimaailmassa jaksavat. Muistan kuinka kiitollinen olin aina, kun puoliso tuli työpäivän jälkeen kotiin ja otti homman haltuun, niin että itse sain levätä, kerätä voimia. Muistan tarkkaan kuinka pitkiltä tuntuivat ne päivät, jolloin toinen ei tullutkaan töiden jälkeen suoraan kotiin. Puhumattkaan niistä päivistä, kun toinen oli poissa yhden kokonaisen. Ja ei, niitä sellaisia päiviä ei todellakaan ollut montaa.
Muistan ajatelleeni tuolloin, etten koskaan pärjäisi ja jaksaisi kaikkea yksin. Toisen apu tuntui aivan järjettömän tärkeältä ja isolta asiasta aivan kaikkien hyvinvoinnin ja onnen kannalta.

Alba ei ole päivähoidossa, joten ne viikot kun hän on minulla olemme yhdessä ihan koko ajan. Heräämme yhdessä aamuseitsemältä, hän nukahtaa viereeni iltakahdeksalta ja herää siitä taas seuraavana aamuna. Herätyksien välillä teemme yhdessä oikeastaan kaiken. Ja se tuntuu ihan valtavan suurelta luksukselta. Saada olla läsnä ja lähellä koko ajan. Etenkin nyt, kun siihen ei ole enää mahdollisuutta joka ikinen päivä, sillä lapsella on toinenkin, ihan yhtä tärkeä, koti.

Yksi isoimmista ja pelottavimmista asioista eron kynnyksellä olikin se, kuinka jaksaisin ja osaisin lapsen kanssa yksin (siis sen lisäksi että kuinka kestäisin olla hänestä erossa). Mutta niin vaan kaikkeen näköjään tottuu. Sellaiseenkin mihin ei ehkä ensin uskonut. Ja nyt en oikeastaan enää edes saa kiinni niistä tunteista, kuinka paljon toisen apua tarvitsi. Tiedän jo, että pärjään vallan hyvin yksinkin. Ja mikä tärkeintä, jaksan. Ja nautin. Voimaannun. Tästä kaikesta.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset

Ja oikeastaan, en edes ajattele olevani yksin. Vaan kaksin. Minä ja hän, Trishinin tytöt.

Tags:
,
10 Comments
  • Kati KT
    Posted at 20:39h, 27 syyskuun Vastaa

    Ihanat tytöt, ihanat kuvat ja ihana teksti!
    Yksin lasten/lapsen kanssa on väkisinkin välillä haastavaa, mutta ei ollenkaan niin paha mitä muut voisi luulla. Mahtavaa, että oot myös huomannut sen.
    Riippuu mun mielestä myös tosi pitkälle miten itse itsensä näkee. Itse oon päättänyt olla lyömättä uhrin leimaa omaan otsaan ja se auttaa tosi pitkälle. Kun ketuttaa, hoen ”I can do this” ja niin todellakin voin. Tsemppiä syksyyn! ❤️

    • Sanni
      Posted at 13:19h, 10 lokakuun Vastaa

      Juuri näin. Vaikka aina toisinaan vähän tekisikin mieli uhriutua haha. Mutta ne on niitä heikkoja hetkiä, tiedät varmasti.
      Ja hei, samoin sinne.
      Nähdään heti, kun jaksetaan <3

  • Taru
    Posted at 22:06h, 27 syyskuun Vastaa

    Vau mitkä kuvat Sanni! 😻 Ja mitä muuhun tulee, niin 💪🏼

    • Sanni
      Posted at 13:18h, 10 lokakuun Vastaa

      Kiitos. Ja kyllä! <3

  • Oona
    Posted at 22:42h, 27 syyskuun Vastaa

    Voi, miten kaunis hän on – aivan kuten äitinsäkin. Ja voi, miten kauniisti kirjoitit, tuli ihana olo! Kiitos!

    • Sanni
      Posted at 13:17h, 10 lokakuun Vastaa

      No apua, miten ihana olo tuli tästä kommentista. kiitos!

  • Minnea
    Posted at 10:38h, 28 syyskuun Vastaa

    Niin kauniit kuvat! Ja koskettava teksti!

  • Katja
    Posted at 19:58h, 28 syyskuun Vastaa

    Toivorikas teksti. Kiitos. ❤

    • Sanni
      Posted at 13:16h, 10 lokakuun Vastaa

      Kiitos sulle <3

Post A Comment