Perjantait

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Eilinen oli tuosta ei kovinkaan toivotusta räntäsateesta huolimatta jotenkin ihan erityisen hyvä. Näillä viikoilla, kun Alba on isällään teen töitä yleensä kuutena päivänä viikossa. Eilen oli viikon ainoa lähes kokonaan kaikista velvollisuuksista vapaa päivä, ja otin siitä kyllä kaiken ilon irti. Aamupäivällä kävin lounaalla ihanan Ayanin kanssa, johon olen muistaakseni tutustunut niin, että hän on käynyt asiakkaana Bik Bokilla ja olemme jostain syystä vain alkaneet jutella, ja huomanneet melko pian että meitä yhdistää äitiyden lisäksi aika hitsin moni muukin asia. Eilinen lounas venyi kaksituntiseksi ihan huomaamatta. En ole ihmisenä se tyyppi, joka kertoo kaikille kaiken heti, vaan olen aika varovainen sen suhteen mitä itsestäni annan ja kenelle. Joten tuntuu ihanalta tavata sellaisia ihmisiä, joiden seurassa tulee nopeasti sellainen olo, että tässä on turvallista puhua myös niistä sellaisista asioista, joista ei oikeastaan edes tahtoisi.

Processed with VSCO with f2 presetIMG_8375

Päivän aikana ehdin tapaamaan myös kolmea muuta ystävääni, sopia yhden kutkuttavan projektin, aloittaa ehkä jotain sellaista josta joskus tulee jotain tai sitten ei, syödä toisen lounaan yhdessä lempipaikoistani Helsingissä, tehdä töitä toimistolla niin innostuneena, että vuorokausi ehti jo vaihtua seuraavaan, nukkua päiväunet, toimia ad:na sellaisissa kuvauksissa, että vieläkin punastuttaa. Ei ihme, että nukahdin melkoisen onnellisena.

Ja hei,
Jos mietitte siellä vielä, että mihin mennä syömään (ja ehkä lasillisille tänään), niin suosittelen lämpimästi Iso Roobertinkadun Na’am Kitcheniä: taivaallisen hyvää ruokaa, kiva tunnelma ja ihana henkilökunta. Mene ihmeessä, jos et ole vielä käynyt. Tai mene, vaikka olisitkin.

Pst. Kuinka mieletöntä, että lounaan pystyi paleltumatta ja kastumassa syömään tuossa terassilla vielä näin lokakuussa räntäsateen ropistessa katuun? Mahtavaa.

Ihanaa perjantaita, ja viikonloppua kaikki.
Olkoon se hyvä.

Tags:
2 Comments
  • Milan
    Posted at 23:00h, 01 marraskuun Vastaa

    Ystävistä saa voimaa! Vielä kun niitä ehtii nähdä useamman päivän aikana :)

    Kenen kanssa jaat toimiston? Olen vasta hiljattain ruvennut lukemaan blogiasi ja seuraamaan instassa :) Storiesin puolella näytti kivalta toimisto!

    • Sanni
      Posted at 14:39h, 04 marraskuun Vastaa

      Se on kyllä niin totta. Koskaan ei kyllä kaduta, ettei jäänytkään kotiin.

      Olen samassa toimistossa Saran, Elisan ja Johannan kanssa. Tosin käytän tuota toimistoa n.kolme kertaa kuukaudessa….

Post A Comment