Lempeämpi ote

*Kaupallinen yhteistyö yhdessä Piltin kanssa

Processed with VSCO with f2 preset

Osallistuin muutama viikko sitten 65-vuotta täyttävää Pilttiä juhlistavalle lounaalle. Ruoka nyt kiinnostaa tietysti aina, mutta erityisen kiinnostavan tästä tilaisuudesta teki se, että tuolla lounaalla puheenvuoron pitivät sekä Sydänliiton ravintoterapeutti Kati Kuisma, että psykoterapeutti Maaret Kallio. Molemmat naisia, joita ihailen ja joilta mieluusti otan vastaan vinkin jos toisenkin. Nielen sellaisenaan, pureksimatta.

Teemana lounaalla oli rennompi ote niin vanhemmuuteen kuin ruokailuunkin. Olen täälläkin aiemmin puhunut siitä, että meille ei valitettavasti siunaantunut sellaista lasta, joka mukisematta laittaa suuhunsa kaiken mitä eteen kannetaan. Tai edes sellaista, joka tekisi niin vaikkapa joka toisella aterialla. Ehei. Voin kertoa, etten ole elämäni aikana stressanut koskaan mistään niin paljon kuin lapseni syömisestä. Tai oikeammin syömättömyydestä. Ja toisaalta, en ole ihan varma tekeekö kovinkaan moni asia minua onnellisemmaksi kuin se, kun näen lapseni syövän hyvällä ruokahalulla, sillä voin kertoa sen olevan todella harvinaista herkkua. Iltaisin laskeskelen päässäni, että onko tämä pieni millään konsteilla saanut päivän syömisistä riittävästi kaikkea sitä mitä tuollainen leikki-ikäinen tarvitsee. Mutta, lohduttaudun sillä että kuulemani mukaan lapsi ei täyden ruokalautasen ääreen kuole.

collage Processed with VSCO with f2 preset

Alba on ollut oikeastaan aina todella pieniruokainen ja äärettömän valikoiva sen suhteen mitä suuhunsa suostuu pistämään. Ja niin kamalalta kuin se tuntuukin, niin ihan varmasti jatkuva ikävä toista vanhempaa vaikuttaa myös. Voitte siis kuvitella, että olin niin ravintoterapeutin kuin psykoterapeutinkin ohjeiden tarpeessa. Kuinka saada lapsi syömääb, ja kuinka taas toisaalta suhtautua rennommin siihen mikäli tämä ei syö. Ja molempiin sain varsin päteviä neuvoja. En ole varma johtuuko niistä vai mistä, mutta tämä kuluva viikko on ollut syömisten osalta yhtä riemujuhlaa näin vanhemman näkökulmasta.

Tärkeimpänä ohjeena ravintoterapeutilta tuli se, että noiden ruokailuhetkien tulisi olla ennen kaikkea rentoja, iloisia, YHTEISIÄ hetkiä. Tiesin tämän. Mutta silti. Voin myöntää, että jokaiselle aterialle tulin jo valmiiksi vähän kireänä ja stressaantuneena. Mitä jos hän ei taaskaan syö- pelko vanteena pääni ja vähän sydämmenikin ympärillä. Aterioista oli varmasti hauskuus ja rentous aika kaukana, vaikka näennäisesti sitä yritinkin esittää. Lisäksi – ihan liian usein kävi niin, että meikäläinen hotki ruoan nanosekunnissa, nousee pöydästä ja alkaa siivota ja tiskata lapsen vielä vasta pähkäillessä, että kannattaakohan tähän ruokaan ylipäätänsä edes lusikkaansa sekoittaa. Eli toisinsanoen, kaikki kolme kohtaa pielessä. Hyvä Sanni!

Jatkoa ajatellen pidän myös mielessä kehumisen ja myönteisen ruokapuheen. Olen jotenkin ajatellut, että hyvästä syömisestä ei pitäisi kehua, mutta nyt vapauduin siitäkin luulosta, koska todellakin saa ja pitääkin. Kehujen ja kannustusten kautta ruokailusta tulee lapsellekin mieluisampi tapahtuma.

Nyt olenkin pyrkinyt kiinnittämään huomioni juuri siihen, että nuo ruokahetket olisivat oikeasti meidän kahden (tai useimmin, meidän neljän) yhteisiä. Rauhallisia, rentoja ja kivoja hetkiä. Joista kaikki nauttivat. Vielä on matkaa sinne minne olemme menossa, mutta pääasia että olemme kuitenkin jo matkalla.

collage1

Processed with VSCO with f2 preset

Mitä taas tulee Maaretin neuvoihin lempeämmästä ja rennomasta perhearjesta, niin Maaret oli laatinut 65-vuotiaan Piltin kunniaksi viisi viisautta, joiden avullla jokainen meistä voi pyrkiä sitä sellaista arkea kohti. Lainaan niitä tähän ihan juuri sellaisenaan, olkaapa hyvät:

1.Kuuntele lasta sinussa
Palaa mielessäsi omaan lapsuuteesi.
Mikä siellä oli arvokkainta? Aikuisena emme enää muista kuka teki soseet ja olivatko vaatteemme sävy sävyyn. Mutta sen muistamme, miltä näytimme vanhempiemme silmissä ja millaisina tulimme varmimmin rakastetuiksi. Herkkyys itseä kohtaan lisää myös herkyyttä lasta kohtaan.

2.Luota tavallisen taikaan
Rutiinit ja ennakoitavuus rakentavat perusturvaa, jotka ovat erikoisuuksia suurempaa. Hyvään elämään tarvitaan loppujen lopuksi vain vähän: aikaa, rakkautta ja turvaa. Vaali väljyyttä. Sen turvissa ehtii kertoa murheensa, tasata suuttumuksensa ja kaivautua kainaloon.

3.kosketa ja kosketu
Fyysinen läheisyys rauhoittaa tehokkaasti ja on loistava kipulääke mielen ja kehon murheisiin. Pieni sulaa sylissä, isompi rauhoittui hartiahieronnassa. Koskaan ei saa olla liian kiire halaukselle. Kosketa ohimennen, arkisesti ja lempeästi.

4.Pidä huolta – myös itsestäsi
Lapsi ei opi vain siitä, miten kohtelet häntä, vaan myös siitä miten kohtelet itseäsi. Kun vanhempi voi hyvin, voi lapsi huokaista helpotuksesta. Kuulostele lämmöllä kuorimittuneisuuttasi, säätele arjessa stressiäsi. Vanhemmallakin on rajansa ja tarpeensa. Ole esimerkki inhimillisestä ihmisestä, älä sankarista.

5.Uskalla tehdä huonosti
Armollisemma arjen viisautta löytyy keskinkertaisesti ja huonostikin tehdyissä asioissa. Riman laskeminen on tärkeä taito. Pohdi tarkoin, mikä teille on tärkeintä tehdä hyvin ja mihin haluatte keskittyä perhearjessa. Mutta mieti vähintään yhtä tarkoin, mitä kaikkea voi tietoisesti hoitaa seiskankin suorituksella.

Processed with VSCO with f2 preset

4 Comments
  • Iamhenna
    Posted at 12:06h, 23 marraskuu Vastaa

    Ihana lukea tällaisia viisauksia. Esikoiseni on Alban ikäinen ja hän on myös todella nirso ja pieniruokainen. Välillä olen ihan epätoivon partaalla kun lonasta menee tyyliin kaksi haarukalista. Vitsi mikä mielihyvän tunne siitä tulee kun lapsi syö ja tykkää ruuasta! Meidänkin pitäisi varmaan muistaa useammin syödä koko perhe samaan aikaan.

    • Sanni
      Posted at 15:14h, 08 joulukuu Vastaa

      Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tuopta yhdessä syömistä, ja sitä että kaikesta nirsoilusta huolimatta muistaa itse kuitenkin aina tarjota lapselle monpipuolisesti eri vaihtoehtoja Itse huomaan ainakin aika usein, että tarjoan Alballe ruoaksi sitä, mitä tiedän tämän bvarmuudella syövän-

  • Juuli
    Posted at 15:19h, 23 marraskuu Vastaa

    Jäin miettimään; ”meidän neljän”?

  • Elli
    Posted at 21:02h, 23 marraskuu Vastaa

    Aaargh! Että ärrrrsyttäviä nuo vihjailut, joita ei selitetä, mutta silti ne täytyy lisätä tekstiin. ”Meidän neljän”. Ei yhtään sun tapaistasi.

Post A Comment