Paremmin, kuin koskaan aiemmin

Processed with VSCO with f2 preset

Sain viime viikolla käsiini Maaret Kallion kirjoittaman Lujasti Lempeä, Mielen Työkirjan. Jo heti kirjan ensilehdillä Kallio kysyy, että ovathan elämäsi perusasiat riittävä uni ja hyvä ravinto kohdillaan, sillä mikäli nuo asiat ovat heikolla tolalla on mahdotonta operoida korkeammilla mielen tasoilla, johon tuolla työkirjalla siis pyritään. Tajusin, tai olen kyllä tajunnut asian jo aiemminkin, mutta nyt tiedostin sen vielä entistä vahvemmin, ettei ehei – noista kahdesta kumpikaan ei todellakaan ole sellaisella tolalla kun niiden täytyisi olla. Eikä edes pelkästään sen mielen kannalta, vaan myös ihan yleisen, fyysisen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta.

Ensimmäiseksi: nukun aivan liian vähän. Olen ollut muistaakseni suunnilleen aina se ihminen, joka rakastaa aikaisia aamuja. Olen luovimmillani ja onnellisimmillani juurikin aamuisin. Ja toisaalta taas melkoisen väsynyt ja aikaansaamaton iltaisin. Jostain syystä unirytmini on kuitenkin viimeisen vuoden aikana kääntynyt aivan päälaelleen siitä, mitä se on aiemmin ollut. Nykyään illat saattavat helposti venyä kolmeenkin, ihan tavallisina maanantaina ja keskiviikkoina. Enkä noina iltoina Alban nukahdettua oikeastaan edes koskaan tee mitään kovin järkevää. En saa tehtyä töitä, en osaa kirjoittaa mitään, en oikein kykene keskittymään lukemiseenkaan. Selailen somea, haahuilen, teen hetken sitä, hetken tätä, puhun puhelimessa, mutta harvemmin saan kuitenkaan aikaan yhtään mitään järkevää. Tai harvemmin koen edes olevani edes erityisen rentoutunut noina yön tunteina, jotka ovat minulle siitä omaa, vapaata, aikaa.

Kun lopulta luovutan ja kaivaudun sänkyyn (totta puhuen olen kyllä aika usein ollut siellä sängyssä jo tuntikaupalla) sillä ajatuksella, että uni saa tulla, nukahdan melko helposti, mutta uni on katkonaista ja kevyttä. Aamulla olen aivan naurettavan väsynyt. Ei tekisi todellakaan mieli nousta sängystä, vaan nukkuminen tuntuu maailmankaikkeuden suurimmalta luksukselta, ja oikeastaan ainoalta asialta jota haluaisin tehdä. Edes aamukahvin ajatteleminen ei saa minua haluamaan nousta sängystä, mikä kertoo  väsymyksen määrästä ihan riittävästi. Noustava kuitenkin on, sillä lapsi on pirteä kuin peipponen: haluaa syödä, haluaa pissalle, haluaa ulos leikkimään. Joinain aamuina saan Pikku Kakkosen ansiosta itselleni tunnin lisäaikaa, mutta yleensä aamuisin lasta ei ohjelmat kiinnosta. On noustava ylös.

En nuku päiväunia, koska niihin ei ole mahdollisuutta. Ja iltaisin tiedän olevani tosi väsynyt, mutta silti kukun taas ainakin kahteen. Ja tätä on nyt jatkunut jo aivan liian pitkään. Tai oli – sillä tällä viikolla olen saanut käännettyä unirytmini takaisin siihen alkuperäiseen, itselleni ainoaan oikeaan, rytmiin. Takaisin aamuvirkuksi. Olen useana iltana ihan suosiolla mennyt nukkumaan samaan aikaan kuin lapsikin, nukkunut suurimman osan öistä heräämättä ja aamulla tuntenut itseni oikeasti levänneeksi ja halukkaaksi kohtaamaan uuden päivän.
Ihanaa! Nyt tunnen itseni taas enemmän itsekseni.

Tästä unirytmistä täytyy yrittää pitää kiinni kaikilla seuraavillakin viikoilla, sillä tiedän että tämä on yksi niistä isoimmista asioista, jotka vaikuttavat hyvinvointiini ja tehokkuuteni ja ylipäätään siihen, kuinka mielekkääksi elämäni koen.

Processed with VSCO with f2 preset

Uni ja nukkuminen on siis jo vähän paremmalla tolalla, ja homman jatkuessa samalla tavalla unen vähyyden ei ainakaan pitäisi vaikuttaa negatiivisesti mieleen ja sen operointiin. Mutta ravinto. Oh boys. Se on niin surkealla tolalla, ettei tosikaan. Olen kirjoittanut tämän seuraavan lauseen blogiini noin 13343 kertaa, mutta se pitää edelleen paikkaansa, joten sanon sen vielä kerran: syön ihan mitä sattuu, ihan milloin sattuu.

Viikkoon mahtuu päiviä, jolloin syön aivan järkyttävän paljon. Olen siinä ehkä vähän erikoinen, että pystyn syömään melkein miten paljon tahansa tuntematta itseäni erityisen kylläiseksi. Saatan syödä ensin pizzan ja sen jälkeen tunnin kuluttua toisen pizzan, ja niiden jälkeen hampurilainenkin vielä maistuisi. Mutta toisaalta voin myös unohtaa syödä – ihan täysin. Saatan illalla havahtua siihen, etten ole aamiaisen (sitä en unohda ikinä) jälkeen  syönyt oikeastaan mitään, enkä kuitenkaan ole varsinaisesti tuntenut nälkää tai heikkoa oloa päivän aikana.

Kuvittelin aina, että lapsen saatuani alkaisin automaattisesti syödä myös itse paremmin, ja säännöllisemmin. Mutta ehei, muistan kyllä ravita lapseni, mutta en todellakaan aina itseäni. Useimmiten Alba syö ihan eri ruokia, kuin mitä  syön itse. On kausia, viikkojen tai kuukausien mittaisia, kun kiinnitän enemmän huomiota siihen miten ja mitä syön. Linkoan mehuja, haalin erilaisia reseptejä ja kokeilen niitä. Yritän miettiä, että saan vähintään puoli kiloa kasviksia ja vihanneksia, kourallisen marjoja, hedelmiä ja riittävästi proteiinia. Mutta mikään siitä ei ole vielä koskaan tullut mitenkään helposti, tai niin että siitä hyvästä ravinnosta ja syömisestä olisi tullut ihan tapa. Sellainen yksi ja ainoa. Normi. Osa arkea. Ei, vaikka oikeasti ihan todella haluaisin. Ravinto ja ruoanlaitto on ehdottomasti sellainen asia, jossa kaipaisin edelleen sitä, että olisi joku joka kädestä pitäen opastaisi, jakaisi reseptejä jotka olisivat helppoja, ravitsevia ja takuuvarmasti juuri minun/meidän makuuni (siihen ei tosin paljon vaadita sillä oikeastaan ruoka kuin ruoka on aina makuuni), kävisi ehkä puolestani vielä kaupassa hakemassa kaiken tarvittavan, valvoisi vielä vieressä että teen kaiken juuri niin kuin pitääkin. Tarvisin varmaan sellaisen ainakin kuukauden mittaisen jakson, jossa joku toinen ihminen oikeasti pitäisi huolen siitä, että syön juuri niin kuin kuuluukin.
Tai sitten en. Olen muutamaa viikkoa vaille 30- vuotias, ja alan ymmärtää, että jos jonkin asian haluaa muuttuvan on asioiden muututtava. Yksinkertaista. Ja niin helppoa kuin olisikin, että se muuttuja tulisi jostain ulkoa, niin alan ymmärtää, ettei niin tarvitse todellakaan olla. Muuttuja ei tule mistään muualta, kuin minusta itsestäni.
Ja tämä asia on niistä yksi. Tämän asian on muututtava. Minun on muututtava.
Koska haluan voida hyvin. Paremmin, kuin koskaan aiemmin.

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Ruoka on ihana asia. Syöminen on kivaa. Ruoan laittamisestakin oppii varmasti tykkäämään, kun onnistumisia, kokemusta ja varmuutta saa lisää. Tämän ei siis kuvittelisi olevan kovin vaikeaa toteuttaa. Toisin kuin edellisessä postauksessa, niin nyt en pelkästään ajattele kunnostautua tässä, vaan lupaan. Itselleni ja teille.
Tänä vuonna ravitsen meitä paremmin, kuin koskaan aiemmin. Sillä edelleen;
haluan voida paremmin kuin koskaan aiemmin.

Tags:
,
5 Comments
  • Edvin
    Posted at 13:06h, 15 tammikuun Vastaa

    Hei! Nyt nillitän kieliopista, mutta ehkä et pahastu siitä. :) Yksinkertainen muistisääntö: kuin+vertailusana=ei pilkkua. Vertailusanat ovat siis näitä hyvä-parempi-paras, oiva-oivallisempi-oivallisin jne. Otsikosta pilkku pois siis. Aina, kun teet jonkin vertauksen kuin-sanan avulla, voit jättää pilkun pois. Muissa tapauksissa pilkku ja kuin kuuluvat yhteen.

    Anteeksi tästä ja kiitos siitä, että postailet useammin taas! <3

    • Sanni
      Posted at 17:23h, 15 tammikuun Vastaa

      Ihanaa, että nillität. Näistä saa kiitos mielellään AINA huomautella, koska haluan tietysti oppia ja tulla paremmaksi myös kirjoittajana. Kiitos tästä siis :))

    • Clara
      Posted at 04:33h, 12 helmikuun Vastaa

      Missä ”muissa tapauksissa” kuin-sana ja pilkku kuuluvat yhteen? Voisitko antaa esimerkin?

  • Paltsu
    Posted at 10:55h, 16 tammikuun Vastaa

    Heippa :) Miten olisi Sannan ruokakassi -palvelu? Muistelisin että et ole ruokaostoksillakäyntiä rakastava, ja olettaisin että asut pääkaupunkiseudulla. Tolla palvelulla tulis ruokakassit kotiin terveellisten ja helppojen reseptien kera, jos en itse asuisi ihan metikössä pääkaupunkiseudun ulkopuolella niin voisin kuvitella käyttäväni ainakin silloin tällöin tuota palvelua :)

    • Sanni
      Posted at 13:10h, 16 tammikuun Vastaa

      Oon kyllä miettinyt tuota ruokakassipalvelua jo aika useaan otteeseen, mutta jostain syystä se on aina jäänyt kuitenkin tekemättä. Niissä valmiiksi räätälöidyissä kasseissa on aina ollut jotain sellaista, joka ei innosta, ja suhteessa hintaan ei tee mieli maksaa mistään sellaisesta mitä ei oikeasti itse kassiin valitsisi.

      Mutta, ehkä nyt vaan sukellan niiden maailman ja ainakin kokeilen. Eihän sitä muuten voi tietää. Tässähän voi olla vaikka juuri se kaipaamani ratkaisu koko hommaan.

Post A Comment