Perjantain onni

Processed with VSCO with f2 preset7ABD4D84-CD3C-4DC5-BDE7-F1789FFA3903

Viikonloppu.

Tuntuu ihan perjantailta. Huolimatta siitä, että olen koko viikonlopun töissä. Ei haittaa yhtään. Tuo jo melkein kaksi viikkoa jatkunut auringonpaiste on tehnyt mielelle ihmeitä. Vaikka ulkona on kylmempää kuin koko talvena, niin silti mieli on kiitänyt jo kevääseen- on jo sellainen voittaja-olo että noniii taas on yhdestä kaamoksesta selvitty.

Nämä kuvat ovat tosi viime perjantailta. Alba oli ollut (taas. Kiitos päiväkodin aloituksen) koko viikon todella heikossa kunnossa ja olimme viettäneet ihan koko viikon, muutamia kyläilyjä lukuunottamatta, kahdestaan näiden muutamien seinien sisällä. Perjantaina pienen vointi oli jo paljon parempi ja meidän molempien mieli kirkkaampi. Puunasin kodin lattiasta kattoon (parasta mitä voi tehdä, kun mieli on vähän tunkkainen) Saatiin mun äiti kylään päivällä: keitettiin kahvia, syötiin sushia ja pääsin hetkeksi ulos ihan itsekseni. Illalla saatiin vielä ystäviäkin kylään.

9724588E-692C-4608-9180-1CD31E5FC3FF9A34F281-0741-4756-8593-48DF8EEC3CCCTänään kotona ei näytä ihan tältä. Viikkosiivous jäi väliin, enkä ole käynyt koko viikon aikana kotona juuri muuta kuin pyörähtämässä: pesemässä pyykkiä tai vaihtamassa vaatteita ja siltä täällä kyllä näyttääkin, vaan ei haittaa. Huomenna aamuvuoron jälkeen on aikaa laittaa paikat kuntoon, ostaa jääkaappi täyteen ensiviikkoa varten ja valmistautua siihen viikon ihanimpaan hetkeen. Siihen, että saan tuon pienen ponnaripään takaisin kotiin ja tuntuu taas siltä, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

186B5A91-0B8F-4FEB-9BAF-3B5E35BD21D1Processed with VSCO with f2 preset

Nyt yritän vielä nauttia tästä omasta vapaasta. Korkkasin juuri viinipullon (ensimmäisen tälle vuodelle) ja odottelen burgereiden saapuvan kotiovelle hetkenä minä hyvänsä. Aivan hyvä näinkin, vaikka paljon parempi silloin kun olemme koolla kaikki kolme.

2 Comments
  • Nnn
    Posted at 23:44h, 10 maaliskuun Vastaa

    Tämä on ehkä omituisin kommentti ikinä, mutta MIKÄ tuo leivos on ja MISTÄ saan sellaisen? Näyttää niiiiiinnnnnn hyvältä :D

    • Sanni
      Posted at 13:00h, 17 maaliskuun Vastaa

      Hahahahaha ihana! Tuo on siis mantelicroissant. Omani ostan yleensä tuosta naapurin Anton & Antonista, mutta esim.myös Sis.Delistä saa hyviä.

Post A Comment