Keskiviikon kiitollisuuspäiväkirja

-Juuri äsken ovelle tuotu CocoVi:n tuotepaketti, joka sisälsi siemenien ja marjojen lisäksi mm.levykaupalla raakasuklaata ja laatikollisen luomulaatuisia pähkinäisiä valipäläpatukoita. Täydellinen ajoitus sillä meillä onkin ollut missiona lopettaa karkin (ja vaalean, ei todellakaan raaka- suklaan syönti)

-Täydelliset ginatricotin mustat farkut. Ovat pelastaneet viimeisen kuukauden aikana niin monelta asukriisiltä. Ovat ylhäältä istuvat, lahkeista leveähköt, vähän vajaamittaiset ja rispaantuneet ja niissä on tietysti korkea vyötärö.

– Rutiinit. Rakastan tehdä asioita sen kummempia suunnittelematta. Suunnitelmat tuntuvat usein itse asiassa tosi ahdistavilta. Harvoin sovin esimerkiksi treffejä ystävien kanssa etukäteen, vaan soitan ja kerron että haluaisin nähdä nyt. Enkä useinkaan suunnittele päivän kulkua juurikaan etukäteen, vaan teemme mitä kulloinkin juuri sinä päivänä mieli tekee. Mutta sen vapaan haahuilun rinnalle kaipaan myös rutiineja. Ja rakastan niitä. Iltarutiineihin kuuluu kasvojen puhdistus, joka on lähestulkoon jo riitti, sillä teen sen sellaisella pieteetillä ja hartaudella etten kovinkaan montaa muuta asiaa. Ja joka aamu teen saman 10minuutin kasvojumpan, jonka jälkeen painelen kasvojen akupisteitä noin viiden minuutin ajan.

– Terveys. Sairastin melken koko joulu- ja tammikuun, joten tuntuu aivan uskomattoman ihanalta kun on vihdoin ihan kunnossa, ja ollut sitä jo pidempään kuin kuukauden.

– Aurinko. Ei varmaan tarvi perustella mitenkään.

– Rohkeus. Että uskallan olla juuri niin paljon tai vähän kun oikeasti olen. Ainakin välillä..

– Alba, joka on yhtäkkiä alkanut pyytämään iltaisin anteeksi niitä asioita missä on toiminut väärin tai huonosti. Sellaisiakin, jotka ovat menneet minulta ohi.

– Se, että tänään on keskiviikko enkä ole menettänyt hermojani vielä kertaakaan, vaikka voin paljastaa että aika lähellä se on ollut useana aamuna kun kaikki heräämisestä päiväkotiin asti tehdään kiljumisen ja sätkimisen ja rimpuilun saattelemana (ok. Ei ihan joka aamu, ja ei oikeasti ihan kaikkea). Uhmaikä, ahh! Love u.

– Se, että saan WSOY:lta luettavaksi juuri minulle valittuja kirjoja heidän uutuuksistaan. Tänään sain käsiini J.S Monroen Löydä Minut- dekkarin, jonka pelkän takakannen lukeminen ahdisti ja pelotti. Tekisi mieli tarttua kirjaan heti, mutta kokemuksesta tiedän ettei kannata tehdä sitä ennen kuin on varma siitä, että meikäläisellä on aikuista seuraa 24h/vrk vähintään viikon kirjan lukemisen jälkeen, ja tietysti sen aikana. Nään painajaisia, alan pelätä pimeää (olen 30, ja kyllä) ja jokaista ääntä, vastaantulijoista nyt puhumattakaan.

– Ruoka. Ja erityisesti juuri äsken lounaaksi syömäni sitruunarisotto, joka oli niin hyvää että teki vähän mieli itkeä.

– Kaksi viikkoa sitten lahjaksi saatu kukkakimppu on edelleen hengissä ja voi hyvin. Eilen karsin kimpusta ne eniten pystyyn kuolleen näköiset yksilöt, ja nyt se näyttää taas ihan tuoreelta ja uudelta.

– Ystävät. Erityisen kiitollinen olo viime lauantai-illasta ja kolmen ystävyksen keskusteluista. Puhuimme mm parisuhteista ja ajattelimme kaikki aiheesta todella eri tavoin, mutta ymmärsimme silti toisiamme. Tässä muuten aihe, josta haluaisin ehdottomasti kirjottaa. Kiinnostaisiko?

– Tulevaisuus. Se, että se alkaa hiljalleen kirkastua. Niin paljon kaikkea hyvää ja ihanaa ja mielenkiintoista ja kivaa mihin haluaisin (ja tiedän voivani) ryhtyä. Erityisen hyvältä tuntuu se, että ympärillä on joukko ihmisiä, joiden kanssa tiedän voivani tehdä ihan mitä vain.

– Koti. Aina vaan. Sain ripustettua juuri taulut seinälle. Istun tässä keittiön, valkoiseksi maalatun, pöydän ääressä. Ikkunoista näen sinisen, pilvettömän taivaan. Koti on siisti. Astian- ja pyykinpesukone hurisee. Tuoreita kukkia on jokaisella ikkunalaudalla, ja viherkasvienkin määrä triplaantunut viimeisten viikkojen aikana.

– Oma aika. Juuri nyt. Tiedän, että seuraavat viisi tuntia ovat ihan vain minulle itselleni ja tälle näppäimistölle.


jacket: bik bok / polo: soaked in luxury (kaverilta  salaa lainattu…) / jeans: bik bok

Kiitollinen olo myös tyypistä, joka otti nämä kuvat. Ihan jo pelkästään siksi, että on olemassa, mutta myös siksi että pitää valokuvauksesta melkein yhtä paljon, kuin minä.

Kuvat: Rami Karhapää

5 Comments
  • Hanne
    Posted at 20:24h, 22 maaliskuun Vastaa

    Moi! Olen ennenkin kommannut aiheesta ja koska silloin otit nillitykseni hyvin vastaan, uskallan tehdä sen taas. XD Mutta postauksen viimeinen virke: yhdessä kohdassa pilkku liikaa ja toisesta kohdasta puuttuu. Joko hoksasit? :)

    • Sanni
      Posted at 09:13h, 23 maaliskuun Vastaa

      Hahaha, kiitos taas!
      Käyn kohta lukaisemassa tekstin lopun, ja toivon että hoksaan. Jos en, nii kerro.

      • Hanne
        Posted at 16:15h, 23 maaliskuun Vastaa

        Lopussa on vertaus kuin-sanan avulla, jolloin ei pilkkua. Sen pilkun voit käyttää vaikka viimeiseen että-sivulauseen. Siis näin: ”Ihan jo pelkästään siksi, että on olemassa, mutta myös siksi, että pitää valokuvauksesta melkein yhtä paljon kuin minä.”

        :D Pieni juttu, mutta opetanpa nyt kumminkin, kun alkuun kerran pääsin.

  • Milla
    Posted at 23:21h, 22 maaliskuun Vastaa

    ”– Alba, joka on yhtäkkiä alkanut pyytämään iltaisin anteeksi niitä asioita missä on toiminut väärin tai huonosti. Sellaisiakin, jotka ovat menneet minulta ohi.”
    Ihana Alba 😭😂

    • Sanni
      Posted at 09:12h, 23 maaliskuun Vastaa

      Jooo, en mä kestä 😭😍

Post A Comment