Viikon Kuningatar

Ah, sunnuntai.
Tuntuu ihanalta saada olla kotona. Tuntuu ihanalta myös se, että nukuin ensimmäisen kokonaisen yön varmaan kuukauteen. Olkoonkin, että menin nukkumaan vasta kahdelta ja heräsin jo seitsemältä. Nukuin kuitenkin ne kaikki viisi tuntia yhteen menoon, enkä herännyt kertaakaan siihen että johonkin sattuu tai oksettaa. Olo on ihan uudestisyntynyt. Heräsin aidosti levänneenä ja hyväntuulisena, en edes muista milloin viimeksi niin olisi ollut. Teki mieli ravistella poikaystäväkin hereille, mutta tiesin ettei kannattaisi, aamu-unisempaa ihmistä saa hakea.

Toisen heräämistä odotellessa katsoin Netflixistä dokumentin Aviciista ja tulin niin surulliseksi. Surulliseksi ihmisten ahneudesta, itsekkyydestä ja sokeudesta toisten hädälle. Mietin usein, taas tänään, sitä kuinka ajattelemattomasti me ihmiset usein toimimme. Kuinka herkkiä olemme tuomitsemaan ja arvostelemaan muita ihmisiä tietämättä kuitenkaan koko totuutta. Mietin mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa. En vieläkään ihan ymmärrä sitä konseptia mitä joku saa itselleen muita ihmisiä alas painamalla? En vain tajua. Tai mitä joku saa siitä, että keksii ja levittää muista ihmisistä perättömiä tarinoita, sellaisia joilla on tarkoitus satuttaa ja saada toinen näyttämään huonolta? En käsitä.
Enkä vaivaudu edes yrittämään. Eikä sinunkaan kannata.

Puolentoista tunnin dokumentin jälkeen (katsomiseen meni kyllä huomattavasti enemmän aikaa, sillä jouduin vähän väliä sulkemaan näytön kun rintaa alkoi puristaa niin etten vaan kyennyt jatkamaan katselua) poikaystävä ei edelleenkään vaikuttanut heräämiskelpoiselta. Olen paastonnut leikkausta varten kolme kertaa viimeisen viikon aikana, ja jokaisen paaston aikana haaveillut oikeastaan koko ajan vaan kaikista niistä ruoista mitä söisin heti kun vain saisin. Mutta jatkuva kipu on tehnyt sen, ettei ruokaa sitten kuitenkaan oikeastaan ole juuri tehnyt mieli. Tänään aamulla tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että haluan syödä. Teki mieli ruokaa. Pyörittelin varmaan tunnin päässäni erilaisia aamupalavaihtoehtoja ja herätin poikaystävän heti kun olin lyönyt aamiaisen mielessäni lukkoon.

Näin meillä syötiin tänään.
Ja vaikka aamiaisen jälkiä ei vielä ole edes korjattu pois pöydästä, niin mietin jo mitä haluaisin lounaaksi- tai oikeastaan päivälliseksi. Saimme kutsun poikaystävän isän luo syömään, mutta emme valitettavasti pääse lähtemään sillä yhdetkään omistamani housut eivät mahdu jalkaan. Siis oikeasti yhdetkään. Kiitos leikkauksen jälkeisen turvotuksen. Piileskelen siis varmaan housutta kotona seuraavan viikon. Ja keskityn vain siihen syömiseen.

No Comments

Post A Comment