Tie on kevyt kulkea

Istuin viime viikon perjantaina puistonpenkillä, vieraassa (tai ainakin vieraahkossa) kaupungissa, yksin. Olin nukkunut edellisenä yönä ehkä kolmisen tuntia, tiesin että 1,5 tunnin lentomatkan päässä kotona odottaisi muutto ja uusi asunto, jossa olikin remontoitavaa enemmän kuin mihin olin valmistautunut. Mutta silti, istuin siinä ja mietin, että miten asiat edes voivat olla näin hyvin? Tunsin itseni ihan järkyttävän onnelliseksi, ja tajusin millaisista asioista onni oikeastaan rakentuu. Kaikkein suurin onni tulee siitä, että uskaltaa luottaa. Uskaltaa luottaa siihen, että elämä kantaa, asiat järjestyvät. Uskaltaa luottaa siihen, että tämä onni, jota nyt tunnen ei ole menossa mihinkään vaikka riemuitsenkin siitä nyt.

Olen stressanut kaikkea tulevaa, mennyttää ja olevaakin viime kuukausina niin paljon, että se on vienyt yöunien lisäksi mielekkyyden aika monesta muustakin asiasta. Olen hätäillyt ja panikoinut ja ollut aivan varma, että aivan kaikki menee takuulla pieleen. Jos ei nyt ihan, niin hetken päästä kuitenkin. Olen tehnyt ihan liikaa töitä, ja samaan aikaan en ole tehnyt niitä ollenkaan riittävästi. Olen unohtanut tehdä asioita, joista nautin, koska olen keskittynyt tekemään sellaisia asioita, joita täytyy. Tai niin olen kuvitellut. Aika moni viimeisen puolen vuoden päivistä on ollut kaikkea muuta kuin miellyttävä. Vaikka jokaiseen päivään on tietysti niitä sellaisiakin hetkiä mahtunut. Mutta silloin kun rinnassa on suunnilleen koko rinnan täyttävä ahdistusklöntti ei niistä hyvistäkään hetkistä oikein osaa nauttia, koska silloinkin niitä tunteita varjostaa huoli.

Ja yhtäkkiä viime viikolla ratkesi niin moni sellainen asia, josta olen ollut ihan näänyksiin asti huolissani. Voitte ehkä kuvitella kuinka vapaalta hengittäminen tuntuu, kun keuhkot saa vedettyä yhtäkkiä täyteen ilmaan. On niin hyvä olla, helppo kulkea, kun ei tarvi kantaa mukanaan sellaista 100000 kilon lisätaakkaa.

En oikeasti edes muistanut, että voi tuntua näin kevyeltä.

Ainiin, ja se syy siihen vieraassa kaupungissa yksinään istuskeluun oli se, että lensimme torstaina reilu kymmenen muun suomalaisen vaikuttajan, sisustussuunnittelijan ja some-ammattilaisen kanssa Göteborgiin Jotexin kutsumana. Tuo koko reissu oli ihana, inspiroiva ja teki niin hyvää päästä hetkeksi vähän kauemmaksi siitä omasta arjestaan. Kaikki ongelmat tuntuivat uusissa maisemissa jotenkin erilaisilta, huomattavasti pienemmiltä ja helpommin ratkaistavilta. Tajusin nyt, että parasta ongelmanratkaisua onkin ehkä se, että vaihtaa maisemaa, edes ihan pieneksi hetkeksi. Ei tarvitse lähteä kauas, junalla 20 kilometriä mihin tahansa suuntaan jo riittää, mutta mitä kauemmas on mahdollisuus, niin sen tehokkaampaa varmaankin.

Yövyimme tuolla reilu vuorokauden pikareissulla sympaattisessa Hotelli Bellorassa, joka oli niin viehättävä että tuonne on ehdottomasti päästävä joskus uudelleenkin. Ja kaikille teille, jotka ette vielä koskaan ole  Göteborgissa käyneet, niin nyt suosittelen ehdottomasti menemään. Yleisesti tuo kaupunki on kuulemma yksi Ruotsin sateisimmista, mutta juuri nyt siellä on aivan järkyttävän kaunista, niin ilmojen kuin luonnonkin puolesta. Menkää. Ette takuulla kadu.

Ja mitä taas tulee siihen onneen, niin siihenkin tuntuu tällä hetkellä olevan niin monta syytä. Yksi niistä on ehdottomasti uusi tietokone. Ehdottomasti. Olen viimeisen vuoden tehnyt töitä sellaisella koneella, jolla esimerkiksi kuvien lataaminen blogiin asti vie noin kolme tuntia. Ensimmäinen tunti menee kuvien siirtämisessä muistikortilta koneelle, toinen tunti niiden kuvien siirtämisessä Lightroomiin ja kolmas tunti sitten niiden valmiiksi muokattujen kuvien siirtämisessä blogiin. Neljässä tunnissa ehdin siis sutjakasti saamaan kuvat blogiin, ja kirjoittamaan ehkä yhden postauksen. Tehokasta sanoisin. Lisähaasteita tähän on tuonut vielä se, että kone ei siis ladannut ilman että liitintä painoi kiinni koneeseen koko latauksen ajan. Kaikki työt oli siis tehtävä pääasiassa yhdellä kädellä, ja se tietysti teki hommasta vieläkin sujuvampaa ja ennen kaikkea tietysti kivempaa. Voitte vaan siis kuvitella, kuinka järkyttävän onnelliseksi tulin, kun poikaystävä yhtenä päivänä tuli kotiin mukanaan uusi ulkoinen kovalevy. Olin niin onnellinen,että saisin vihdoinkin siirrettyä koneelta kaikki tiedostot kovalevylle (en ole tehnyt sitä vielä koskaan, joten no wonder, että kone kävi vähän hitaalla..) ja koneen käyttömukavuus lisääntyisi. Poikaystävä pyysi tuomaan koneen keittiöön. Tein työtä käskettyä, ja kerroin, että tänään kone ei ole muuten ladannut enää ollenkaan, että toivotaan nyt vaan parasta. Mutta se ei kuulemma haitannut, sanoi hän. Käveli eteiseen ja kaivoi repustaan kokonaan uuden koneen. Tuntuu niin kevyeltä ja helpolta tehdä töitä, kun asiat oikeasti tapahtuvat nappia painamalla. Mikään ei jumita, ei tarvi odotella ja latailla, molempia käsiäkin saa ihan vapaasti käyttää.
Työn tekeminen tuntuu taas ihan eri tavalla mielekkäältä. Ja kun töitä koneella tekee valtaosan päivästään niin se tuntuu koko elämän mielekkyyden kannalta aika merkittävältä.

Muista syistä lisää seuraavalla kerralla.
Nyt kiskon lenkkarit jalkaan ja lähden juoksemaan. Siinä muuten yksi merkki siitä, että kaikki alkaa olla kunnossa: on taas voimia ja kiinnostusta pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Ihanaa uutta viikkoa!

2 Comments
  • Henna
    Posted at 20:31h, 04 kesäkuu Vastaa

    Hei Sanni,

    Varmaan ensimmäistä kertaa kommentoin, mutta nyt postauksessa oli kuin minun suullani kirjoitetut ekat kappaleet, että tunsin halun jättää kommentin kiitokseksi.

    Ihana, voimaannuttava teksti, jälleen kerran!

    Hyvää kesää!

    • Sanni
      Posted at 22:27h, 04 kesäkuu Vastaa

      No hitsi miten ihanaa kuulla, että sielläkin on kevyttä <3 Nautitaan!

Post A Comment