Ihan lasillinen vaan

Join ensimmäisen kerran itseni humalaan (yhdellä tuopilla toim.huom) 19-vuotiaana. En ollut ennen sitä oikeastaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut alkoholista. Ajattelin pitkään, etten todennäköisesti koskaan tule edes maistamaan. Vanhoillislestadiolaisuus, sen opit ja arvot, vaikuttivat ajatuksiini varmasti ainakin osittain. Mutta muistan teinivuosilta, että siinä missä joitain tuttavia alkoholin kokeileminen kiinnosti ja kiehtoi, minua se lähinnä inhotti. Ajattelin mustavalkoisesti, että alkoholia juovat ovat sellaisia, jotka eivät osaa pitää hauskaa muuten, ja sitten he humalassa tekevät mitä sattuu eivätkä ole ollenkaan omia itsejään. Se tuntui ajatuksena jotenkin vastenmieliseltä, sellaiselta mistä ei itse todellakaan tahtonut olla osallisena. Kuvittelin krapulankin silloin kestävän ainakin kolme päivää ja olevan yhtä oksentamista aamusta iltaan. Ei ihme, ettei houkutellut.

Ensimmäisen alkoholikokeilun, ja sitä yhtä tuopillista seuranneen krapulan, jälkeen meni hyvä tovi ennen seuraava kertaa. Mutta niin vain alkoholi kuitenkin hiljalleen hiipi elämääni sellaisella tavalla, että ehkä 22 täytettyäni meni aika monta vuotta niin, että humaltuminen ystävien kanssa kuului lähes jokaiseen viikonloppuun. Se oli jotenkin itsestäänselvyys, että aina ku nähtiin myös juotiin: joskus vain lasilliset, joskus viidet.

En koskaan elämässäni ole ollut todella humalassa, muisti ei ole koskaan mennyt ja harvemmin olen tehnyt mitään sellaista, mitä olisin jälkeenpäin katunut (jos muutamia poikkeuksia, ja  ohi suunsa puhumista ei lasketa..). Mutta aika pian tajusin kuitenkin, että suhtautumiseni alkoholiin on melko ongelmallinen. Osaltaan tuohon suhteeseen vaikuttaa varmasti voimakas uskonnollinen tausta, josta tulen, se että joku asia oli ollut ehdottoman kielletty, väärin ja paha niin monta vuotta ja yhtäkkiä jokin sellainen asia kuuluikin elämääni. Olin lapsellisen innoissani siitä, että oli olemassa jokin sellainen taika-aine, joka sai minut tuntemaan itseni ehjemmäksi, hauskemmaksi, rohkeammaksi ja rennommaksi kuin mitä oikeasti olin. Ja juuri siinä piilikin se ongelma: join, koska pidin itsestäni enemmän humalassa. Olin avoimempi, sosiaalisempi ja myös monien muiden mielestä hauskempi humalassa kuin selvinpäin. Aloin ajatella, että olen oikeastaan se tyyppi, joka olin humalassa. Muistan, että oli aikoja jolloin tuntui hankalalta olla sosiaalisissa tilanteissa ilman alkoholia; olin jännittynyt, hermostunut ja ahdistunut. Ja siksi odotinkin viikonloppuja ja sitä huumavaa nousuhumalan tunnetta: saisin taas olla vapaa ja oma itseni. Tai niin siis kuvittelin.

Olin 25 kun aloimme yrittää lasta. Ystäväpiirissämme ei ollut silloin yhtään lasta, vaan se mitä me ystävien kanssa teimme pyöri pitkälti viinin ympärillä. Muistan tuolloin pelänneeni kaikkein eniten sitä, että tipahadankohan porukan kyydistä, kun tulen raskaaksi enkä voi enää juoda. Muistan ajatelleeni myös, että kuinkahan pärjään erinäisissä tilanteissa, kun en voi enää ottaa sitä yhtä rohkaisevaa lasillista. Mutta.

Tuo raskausaika ensimmäisiä kuukausia lukuunottamatta olikin elämäni tasapainoisinta aikaa. En muista, että olisin enempää kuin kerran tai kaksi toivonut voivani ottaa sen lasillisen viiniä, ja senkin lähinnä maun vuoksi. Kävin raskaana ollessani ulkona, näin ystäviä ja olin todella aktiivinen. Huomattavasti aktiivisempi, kuin olin koskaan aiemmin elämässäni ollut. Pidin itsestäni enemmän. Olin rento, hauska ja hyvää seuraa. En tietenkään heti, mutta kerta kerralta varmuus omasta itsestä voimistui. Ja pidin itsestäni vielä ulkona vietetyn illan jälkeisenä aamullakin. Se oli ehkä kaikkein merkittävin muutos. Pidin itsestäni oikeasti, koska tiesin että se olin aina minä itse, joka oli hauska, rento ja rohkea – ei alkoholi. Tuon liki kahden vuoden alkoholittoman jakson aikana opin sietämään jännittäviä tilanteita, oivalsin että pärjään ja pystyn- olinhan aina ennen alkoholiakin pystynyt. En ollut koskaan ennen alkoholin kokeilemista ajatellut, että tarvitsisin sitä pärjätäkseni sosiaalisesti jännittävissä tilanteissa.

Avioeroa edeltävänä kesänä alkoholi alkoi taas kuulua liki jokaiseen viikonloppuun. Pakenin pahaa oloa ja asioita, joita en ollut vielä tuolloin valmis kohtaamaan. Ajattelin tuolloin, että mitään ongelmaa ei ole koska en ikinä juonut määrällisesti paljon tai ollut erityisen humalassa, mutta se sama vanha ongelmahan siellä oli. Ei varsinaisesti se itse juominen, vaan ne syyt sen takana. Käytin alkoholia ihan vääristä syistä.

Viimeisen reilu puolen vuoden aikana olen tarkastellut suhdettani alkoholiin ihan erityisesti. Yrittänyt luoda siihen sellaisen terveen suhteen, niin terveen kuin näistä lähtökohdista on mahdollista. Olen ollut marraskuun jälkeen pienessä humalassa kolme kertaa, ulkona en kertaakaan ja yksikään päivä viimeisen kuuden kuukauden aikana ei ole mennyt hukkaan sen vuoksi, että edellinen ilta olisi vaatinut siitä veronsa. Tuntuu hyvältä. Ihan siltä, että se terve suhde alkoholiin alkaa hahmottua.

Pidän viineistä, useimmista oluista ja aika monet cocktailitkin maistuvat. En osaisi kuvitella elämääni kokonaan ilman niitä. Nautin älyttömästi siitä, että saan pitkän päivän jälkeen, lapsen nukahdettua kaataa itselleni lasillisen kylmää valkkaria sipsien seuraksi. Pidän edelleen siitä, että ystävä laittaa viesin että ”minä,sinä ja pullo viiniä nyt”, nousuhumala on edelleen yksi maailman voitokkaimmista tunteista. Mutta se mikä on muuttunut on syy sen juomisen takia. En juo alkoholia siksi, että kuvittelen tarvitsevani sitä, vaan siksi että pidän sen mausta ja rentouttavasta voimasta. Enää en oikeastaan halua juoda itseäni humalaan, sillä nykyään humalaa seuraa aivan järkyttävän voimakas ahdistus, enkä todellakaan kaipaa elämääni yhtään enempää sitä. Muutama lasillinen aina toisinaan tekee ihan hyvää.

Olen viime aikoina puhunut alkoholin käytöstä useammankin ystävän kanssa, ja tuntuu että aika moni on alkanut kyseenalaistaa syitä juomisensa takana, ja miettiä omaa suhdettaan alkoholiin. Mahtavaa, sanon minä. Koska ainakin omien kokemuksieni mukaan todella monella meistä on ainakin vähän ongelmallinen suhde siihen.

Miksi sinä juot, tai et juo?

 

Tags:
9 Comments
  • Elisa
    Posted at 18:09h, 20 kesäkuu Vastaa

    Ihanaa, että otit asian puheeksi! Olen kaksikymppinen nuori nainen, enkä oikeastaan juo. En ole sitä sen kummemmin päättänyt ja joskus saatan maistaakin viiniä tms. En pidä alkoholijuomien mausta, joitain viinejä ja siidereitä lukuunottamatta, enkä koe alkoholia elämässäni tarpeelliseksi. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että ajatus baareissa pilkkuun asti notkumisesta ei houkuttele, ja kun siihen liitetään ihmispaljous, vetää koti ja hyvät yöunet kummasti puoleensa. Joskus koen ulkopuolisuutta juomattomuuteni takia, mutta onneksi ympärilläni on ihania, ymmärtäviä ystäviä. Jotkut ihmiset pitävät minua tuomitsevana tiukkapipona, vaikkei asia todellakaan ole niin. Tämä on minulle sopiva elämäntapa – toisille sopii toinen ja hyvä niin!

    • Sanni
      Posted at 20:05h, 20 kesäkuu Vastaa

      Ymmärrän hyvin mistä puhut. Aika usein tuntu, että jokin tässä maassa ja kulttuurissa on vähän vinksallaan kun juomistaan ei koskaan tarvitse kenelenään perusteella, mutta juomattomuutta saa kyllä jatkuvasti selitellä. Tuntuu, että ainoat ”hyväksyttävät” syyt alkoholittomuuteen ovat raskaus tai alkoholismi.
      Arvostan todella paljon valintaasi, ja vähän salaa toivon että olisin itse parikymppisenä pystynyt samaan :)

      • Elisa
        Posted at 20:12h, 21 kesäkuu Vastaa

        Just näin. Sekin tuntuu vähän kummalliselta, että kun ei yleensä juo, niin silloin kun haluaakin limsan tai veden sijaan vaikka lasin viiniä, saa osakseen kummastelua ja kommentteja tyyliin ”oho, katsohan tyttöä, lähteekö nyt sokka irti?”. Hassua, miten tällaista omaan harkintaan ja päätöksiin perustuvaa asiaa kyseenalaistetaan niin paljon – kyse on kuitenkin minun elämästäni, enkä elä näin arvostellakseni muiden valintoja.

  • Jenni
    Posted at 19:36h, 23 kesäkuu Vastaa

    Kuulostaa hyvin tutulta pohdiskelulta :) olen myös nuoruuteni ja osan aikuisuudestani viettänyt kokonaan ilman alkoholia, ihan samoista ”syistä” kuin sinä (uskonto). Mutta sittemmin vanhoillislestadiolaisuudesta erottuani olen käyttänyt alkoholia. Jossain vaiheessa heräsin siihen että alkoholista oli tullut liian suuri osa illan tai juhlien viettoa tms..se kuului aina tai liian usei. hyviin juhliin tai vapaa aikaan tai illan viettoon. Huomasin olevani paljon epävarpempi sosiaalisissa tilanteissa jos en ollut alkoholin vaikutuksen alaisena kuin ennen kuin olin koskaan käyttänyt alkoholia. Huomasin myös että en enää ”osannut” pitää hauskaa ilman alkoholia. Päätin että tämä saa riittää ja että minun on taas opittava olemaan sosiaalinen s myös ilman alkoholia koska olenhan ennenkin osannut. Ja tykkäsin enemmän siitä itsestäni mikä olin rentona ja hauskana selvinpäin. Vaikka ei minussa mitään vikaa ollut päihtyneenäkään. En koskaan ollut tehnyt mitään tyhmää tai noloa, en oksentanut humalan vuoksi tai menettänyt muistiani tms. Mutta sen huomasin että minun oli selvinpäin vaikeampi rentoutua ja olla itsevarma sosiaalisissa tilanteissa. Nyt olen löytänyt tasapainon ja alkoholi on terveellä tavalla osa elämääni. Juon silloin tällöin lasillisen tai oikeastaan silloin kuin huvittaa, en koskaan juo humalaan itseäni ja uskallan olla oma itseni myös selvinpäin.
    T. Jenni

    • Sanni
      Posted at 22:49h, 25 kesäkuu Vastaa

      ihana kommentti, ja ehkä juuri sitä mihin itsekin pyrin, ja mitä tällä tekstillä halusin sanoa.
      Hyvä sinä, hienosti tehty <3

  • Ebbs
    Posted at 12:10h, 27 kesäkuu Vastaa

    Hyviä pointteja. Olen samaa mieltä, että kaikki saavat juoda miten paljon lystäävät, mutta omaa suhdetta juomiseen tulisi jossain vaiheessa elämää kyseenalaistaa. Tai ainakin se vois tehdä hyvää! Itse tuli opiskeluaikana juhlittua opiskelijamaiseen tapaan reippaasti, nyt on menossa kausi, jossa jokaikinen lasillinen aiheuttaa huonoa omatuntoa ja sekin on rasittava vaihe, siis liiallinen tarkkailu ja miettiminen :D mutta kultainen keskitie tuntuu löytyvän aina ääripäiden kautta… :D

    • Sanni
      Posted at 21:41h, 27 kesäkuu Vastaa

      hahaha, just niin se näyttää kyllä menevän :))

  • Krista
    Posted at 17:57h, 27 kesäkuu Vastaa

    Kiitos tästä aiheesta. Pisti miettimään, kolahti omaan tilanteeseen.

    • Sanni
      Posted at 21:40h, 27 kesäkuu Vastaa

      Kivaa kuulla. Ja nyt oon huomannut, että ympärillä tosi moni miettii näitä samoja juttuja.

Post A Comment