Onnettomuuden resepti

Lupailin lisää niitä reseptejä, niin täältä pesee- toinen heti edellisen perään. Tämän reseptin lopputuloksessa on tosin aika kitkerän katkera maku, enkä voi suositella ketään kokeilemaan tätä. Tiedän kuitenki monia jotka ahkerasti toteuttavat tätä reseptiä, tai ainakin joitain elementtejä siitä, arjessaan – mausta viis. Ja yksi niistä ahkerista toteuttajista olen ollut minä itse. 

Muutamia keskeisiä elementtejä tämän reseptin onnistumiseen:

 – nuku liian vähän. Viisikin tuntia riittää saamaan mielialan nuupahtaneeksi, mutta jos voit, niin nuku vain neljä ja tunnet itsesi eläväksi kuolleeksi – tai vielä parempaa neljän tunnin säännön pidempään jatkuessa, et ehkä tunne yhtään mitään

– syö epäterveellistä ja ravinneköyhää ruokaa. Voit aivan hyvin korvata aamiaisen sipseillä, ja syödä sekä lounaaksi että päivälliseksi pizzaa ja olla silti luottavainen, että olosi ei muutu energiseksi

-älä edes yritä päästä irti epäterveistä ja negatiivisista ajatusmalleistasi, sillä vaarana on että mielesi keventyisi ja onnellisuutesi lisääntyisi

-älä missään tapauksessa urheile, sillä se voi tehdä kehon lisäksi hyvää myös mielelle. Ja mitäs sitten, kun yhtäkkiä tuntisitkin itsesi energisemmäksi, mystiset päänsäryt katoaisivat, ryhtisi kohentuisi ja yöunetkin saattaisivat vahingossa parantua. Jatka sen sijaan sohvalla makaamista ja koneen ääressä kyhjöttämistä ja saat pitää kiinni silmäpusseistasi ja valjusta olostasi

-pläräile päämäärättömästi puhelintasi aina kun tilanne sen sallii, ja vähän myös silloin kuin tilanne ei sallisi. Varmista iltaisin, että olet varmasti katsonut läpi jokaisen 570 instagram- tarinaa että tiedät varmasti mitä kaikki ne ihmiset, joiden olemassaoloa et ilman somea edes muistaisi, ovat tehneet, mitä ajatelleet, ja syöneet ja ketä tavanneet

-odota muiden ihmisten tekevän sinut onnelliseksi ja muista kertoa usein jos he ovat mielestäsi epäonnistuneet tehtävässään

odota muutenkin muilta ihmisiltä asiota, mutta älä missään nimessä sano tätä ääneen, koska voi olla että silloin saisit juuri sen mitä odotitkin ja kenelle silloin voisit olla vihainen siitä, ettei lukenutkaan sinun mieltäsi?

-pura pahaa oloasi aina mahdollisuuksien mukaan toisiin ihmisiin, sillä saat takuulla pysytellä siellä negatiivisuuden alhossa ja saat sinne todennäköisesti seuraakin

-älä, herran jestas sentään, edes ajattele, että ansaitsisit enemmän tai parempaa elämää. Tai vaikka ajattelisitkin, älä vahingossakaan tee mitään mennäksesi sitä sellaista elämää kohti

-ajattele, ettet voi muuttua. Usko, ettei sinulla ole voimaa ja valtaa ajatuksiisi tai kuvittele ainakin, ettei niillä ole mitään merkitystä siihen millaiseksi oman elämäsi ja itsesi koet. Älä usko myöskään muiden ihmisten mahdollisuuteen muuttua, vaan vaali kaikkia niitä menneisyyden vääriä valintoja ja tekoja ja pitäydy niissä äläkä ole huomaavinasikaan niitä oikeita asiota ja tekoja, joita on ollut 163816492 kertaa enemmän

-oleta tuntevasi ihmisiä sen perusteella mitä näet esim.somesta ja muista tuomita ihminen sen vähän perusteella mitä tiedät

-kuvittele, että sinun totuutesi elämästä on oikeampi ja parempi, kuin muiden totuudet. Myös sinun tapasi tehdä asioita on huomattavasti enemmän oikea kuin muiden

-älä kehu ketään. Koskaan. Se levittää hyvää, se vahvistaa muita ja siinä sivussa myös sinua. Vältä siis sitä. Odota kehuja kuitenkin muilta

-kuvittele aina, että eriävä mielipide on oikeasti vain hyökkäys sinua vastaan. Provosoidu ja puolustaudu aina parhaan kykysi mukaan, sillä muuten saattaisit joutua hedelmälliseen keskusteluun, jonka osapuolet oppisivat toisiltaan jotain

-ethän tuhlaa aikaasi miettimällä asioita, jotka tekisivät sinut onnelliseksi, joista nautit tai joissa olet hyvä. Älä myöskään mieti millaisia ihmisiä ympärilläsi on ja tukevatko he sitä kasvua jota sinä haluaisit tehdä. Pitäydy siinä uskossa, ettei sellaisilla asioilla ole mitään tekemistä elämän mielekkyyden kanssa

-mieti usein ja paljon mitä muut sinusta ja tekemisistäsi ajattelevat. Pyri myös täyttämään niitä kuvittelemiasi odotuksia mitä muut ovat sinulle asettaneet, äläkä missään tapauksessa mieti millaisia odotuksia itse olet asettanut itsellesi, tai sitä kuinka täyttäisit niitä odotuksia, sillä silloin luultavasti menisit ihmisenä eteenpäin, ja sitähän ei missään nimessä kannata tehdä, paikallaan on tosi hyvä

Ihan noin niinku muutaman mainitakseni.

Ylläolevasta listasta osa on sellaisia, joihin voin hyvällä omatunnolla kieltää sortuneeni, mutta silti voin ruksia noista ylläolevista kohdista tehdyksi, ja aivan todella ihailtavan huolellisesti tehdyiksi, ihan liian monta kohtaa. Sen tiedostaminen tuntuu tiestysti vähän ahdistavalta ja tunnen itseni ihan todella typeräksi, mutta ajattelin aloittaa sillä että olen itselleni armollinen. Armollisempi nyt ainakin. Yritän ymmärtää miksi olen toiminut niin kuin olen toiminut, ja ihan erityisesti alan oivaltaa sen, että minussa on kaikki tarvittava muutokseen. Se mitä on ollut, ei määrittele sitä mitä tulee olemaan, jos päätän niin. Ymmärrän päivä päivältä selkeämmin, että ihan todella vain minä itse seison oman onneni ja hyvinvointini tiellä – ja, että ihan todella olenkin seisonut.

Asiaa ehkä selkeyttävän esimerkkinä kerron yhden tapauksen viime viikolta, joka ehkä avaa aika hyvin sitä millainen voima ihan pelkällä ajattelulla on siihen millaiseksi elämämme miellämme:

Heräsimme aamulla seitsemältä herätyskelloon. Olo oli levännyt, tyyni eikä edessä oleva päivä tuntunut miltään muulta kuin mukavalta. Lapsikin oli ihan poikkeuksellisen hyvällä tuulella edellisen päivän vapaan, ja omien synttäreidensä johdosta. Aamu oli helppo. Aikaa oli riittävästi aamiaiseen, suihkuun ja siihen ettei ratikkaan tarvinnut juosta eikä ketään hoputtaa. Vein Alban päiväkotiin ja hymyilin, kun lähdin pihalta. Jatkoin siitä töihin. Olin töissä hyväntuulinen ja koin olevani hyödyksi, iloitsin uusista tehtävistä, uusista työkavereista ja siitä, että saan oppia joka päivä ihan kamalan paljon uutta. Hymyilin, kun lähdin töistä. Olin onnellinen uudesta työstä ja siitä, että näkisin pian Alban. Päiväkodin pihalla oli vastassa ystävän kanssa hyväntuulisesti leikkivä lapsi. Päiväkodilta menimme leikkipuiston kautta Alban kummitädin, ja minun kaikkein rakkaimman ystäväni ja tämän perheen luo. Meille oli luvattu ruokaa ja kakkua Alban synttäreiden kunniaksi. Iltapäivä ja ilta olivat ihania, ja ystävän seura tuli enemmän kuin tarpeeseen. Oli hyvä keskusteluja,  rauhallisia lapsia, järjettömän hyvää ruokaa, riittävästi kahvia ja kakkua, vähän viiniäkin. Olimme Alban kanssa molemmat onnellisia, kun lähdimme kotiin. Todella onnellisia.

Kotiin tullessa kello oli jo aika paljon, lapsen normaali nukkumaanmeno- aika oli jo ylittynyt. Olin ajatellut, että iltapesun jälkeen lapsi simahtaisi sänkyynsä minuutissa. Kotiin tullessa lapsi oli kuitenkin täynnä energiaa ja intoa. Poikkeuksellisesti kotona oli myös poikaystävä, joka harvoin on töistä kotona ennen kuin lapsi jo nukkuu. Alba oli tästä tietysti ihan erityisen innossaan, eikä malttanut intoilultaan rauhoittua nukkumaan. Noiden kahden leikkiessä vastailin vielä  muutamiin työmeileihin, laitoin muutaman tarjouksen ja viimeistelin yhden tekstin. Siinä sohvalla istuessani ja Alban ja Ramin touhuja katsellessani olin onnellinen siitä, kuinka paljon nuo kaksi elämäni tärkeintä ihmistä pitävät toisistaan ja viihtyvät toistensa seurassa – asiat, kun voisivat olla aivan toisinkin. Hiljalleen aloin kuitenkin turhautua, kun lapsi ei osoittanut rauhoittumisen merkkejä, eivätkä asiat menneet niin kuin minä olin suunnitellut niiden menevän. Kun lapsi lopulta nukahti, liki kolme tuntia tavallista myöhemmin, oli koko päivän kantanut hyvä fiilis tiessään, enkä osannut selittää edes itselleni että miksi niin oli. Hampaita harjatessani ajattelin yhtäkkiä päivän olleen todella raskas: yhtä juoksemista paikasta toiseen, ei hetkeäkään täysin omaa aikaa, kellokin oli jo niin paljon, että täytyisi itsekin mennä vain heti nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna taas toisen samanlaisen päivän.Tunsin itseni yhtäkkiä todella väsyneeksi, yksinäiseksi ja vähän onnettomaksikin.

Hetkinen.

Sitten pysähdyin.

Miksi, ja ennen kaikkea miten, olin yhtäkkiä saanut käännettyä tuon oikeasti ihanan päivän sellaiseksi? Tajusin kuinka heikoissa kantimissa tunteiden ja ajatusteni käsittely ja niiden hallitsemin oli; yksikin (todella pieni ja kokonaisuuden kannalta täysin mitätön) pettymys tai suunnitelmien muutos oli vienyt pohjan kaikelta hyvältä, mitä päivässä oli ollut. Tajusin, että ilta toisensa jälkeen oli kietonut martyyrin viittaa harteilleni, uskotellut itselleni että yksin lapsen kanssa oleminen nyt vaan yksinkertaisesti on tosi rankkaa, vaikka todellisuudessa minusta tuntuu siltä aika harvoin. Tuossakaan kyseisessä päivässä ei ollut mitään muuta rankkaa, kuin se ettei meillä ollut normaalin tapaan vaunuja mukana ja päivästä väsynyt lapsi ei jaksanutkaan kävellä joten kannoin tuota nelivuotiasta sylissä (yhdellä kädellä toim.huom) yhteensä yli kolme kilometriä, eikä sekään oikeastaan ollut kovin rankkaa (totaalijumissa olevat hartiat ovat ehkä iiiihan vähän toista mieltä), vaan oikeasti otin tuon suorituksen täysin treenin kannalta. Tajusin, että viime aikoina liian useana iltana olin mennyt nukkumaan vähän väsyneenä ja vähän onnettomana, koska olin antanut itseni tehdä niin. Olin pitänyt huolen, että hyväkin päivä muuttui ihan toiseksi, kunhan vain muistin pukea sen marttyyrin viitan ylleni illalla ennen nukkumaan menoa.  Tajusin, että olin saanut ajatuksillani elämäni tuntumaan usein myös sellaiselta, mitä se ei todellisuudessa ollut. Vain minä – ja nuo vahingolliset ajatukseni

Nyt yritän jatkossakin tiedostaa näitä tällaisia omia, pinttyneitä ajatusten ratoja ja vääntää niitä kulkemaan uusia, parempia ratoja ja reittejä. Ja tiedän, että reitti kerrallaan teen itsestäni ja elämästäni parempaa ja onnellisempaa.

pst. ja jos sinä huomaat tekeväsi edes toisinaan, edes vähän, jotain noista tässä postauksessa listaamistani asioista, niin kokeile luopua siitä, muuttaa toimintapojasi ja lupaan, että se korreloi suoraan hyvinvointisi ja onnellisuutesi kanssa.

Ja kaiken tämän onnettomuuden vastapainona kuvituksena tietysti täysin loogisesti onnelliseksi tekeviä kuvia, erittäin onnelliselta reissulta.

6 Comments
  • Sofia
    Posted at 19:39h, 11 syyskuun Vastaa

    Wow todella hyvä kirjoitus!Osu ja upposi ja voin samaistua täysin!Moni pienen lapsen vanhempi varmaan allekirjoittaa sen turhautumisen kun lapsi ei nuku kun pitäisi. Itselläni oli peiliin katsomisen paikka kun 1v.lapseni ei sairaalassa(!) Nukahtanut milläään päikkäreille ja aloin turhautumaan etten pääse käymään syömässä jos hän ei nukahda..kunnes mietin että haloo lapsi joutuu kestämään nyt paljon pahempaa..hävettää niin paljon! No onneks kaikki hyvin ja lapsikin parantui mutta yritän todella tulevaisuudessa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja olla kiitollinen kaikesta hyvästä. Terveellinen ruoka,liikunta ja lepo tekee myös hyvää todellakin!

    • Sanni
      Posted at 20:27h, 11 syyskuun Vastaa

      Ihanaa kuulla!
      Ja hei, voin niin hyvin samaistua tuohon sun kuvailemaan tilanteeseen: välillä sitä saa itsensä kiinni uhriutumasta milloin mistäkin. Eikä varmasti ollu kummalekaan meistä ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun lapsen nukahtaminen (tai lähinnä nukahtamattonuus) saa pinnan vähän kireälle. Mutta ehkä jatkossa ei enää ihan yhtä kireäksi. Tiedostamisesta kaikki lähtee, ja halusta muuttua tietysti.

      Kivaa viikkoa sinne ja ihanaa, että siellä kaikki nyt hyvin.

  • Lily
    Posted at 09:11h, 12 syyskuun Vastaa

    Mahtava teksti. Nauroin ja samaistuin ja häpesin ja… Muutenkin tykkään näistä sun pohdiskelevimmista teksteistä. Ja nämä kuvat, wow

    • Sanni
      Posted at 18:52h, 12 syyskuun Vastaa

      Aaii että miten mukavaa kuulla !

  • Eve
    Posted at 22:52h, 15 syyskuun Vastaa

    Mäkin tykkäsin tästä! Varsinkin tuo viimeinen esimerkki sai havahtumaan; kuulosti liian tutulta!
    Mukavaa iltaa sinne ja kiitos blogistasi! :)

Post A Comment