kiitollinen kuin..

 

 

Huh. Jos muutama viikko sitten sanoin, että olipahan viikko. Niin nyt sanon sen kyllä taas. Perheen pienin alkoi oksentaa sunnuntaina illalla ja sillä teemalla jatkettiin aina eiliseen asti. Oksentava henkilö vain vaihtui. Mutta elämäni ehkä kammottavimmat vuorokaudet ovat nyt takanapäin, eivätkä ne näin jälkikäteen enää ihan niin kammottavilta tunnu kun siihen vellovaan pahanolontunteeseen ei enää, onneksi, pääse käsiksi ja muistilevyltäkin se katoaa yhtä nopeasti kuin sinne tulikin. Aiemmin olen vain kuullut kauhutarinoita siitä, kun koko perhe sairastuu vatsatautiin samanaikaisesti, mutta en koskaan kuvitellut että sama osuisi omalle kohdalle. Tai jos kuvittelinkin, niin ajattelin kaikkien niiden tarinoiden olevan vahvasti väritettyjä. Mutta oli se kamalaa, ellei jopa hirveää. Siivota nyt oksennuksia ja ripuleita sängystä samaan aikaan kun itse oksentaa. Lakanapyykkiä pestiin niin monta koneellista, että puhtaat ja kuivat lakanat loppuivat kesken. Kolmantena päivänä pelastava enkeli, joka myös babuchkana tunnetaan, tuli ja haki jo tervehtyneen lapsen heille hoitoon, jotta me aikuiset saimme oksentaa kaikessa rauhassa ja lapsi sai kaipaamansa leikkiseuraa ja aktiviteetteja. 

Eilen illalla makasimme toinen sohvalla, toinen sängyllä ja kiroilimme kilpaa kuinka hirvittävän brutaali ja epäinhimillinen tämä tauti on. En ole varmaan koskaan elämässäni aiemmin käyttänyt sanoja vittu, saatana ja helvetti kymmenen kertaa enemmän kuin mitään muita sanoja yhden vuorokauden aikana. Mietimme myös sitä, kuinka paljon reippaampi tuo lapsipotilas oli meihin aikuisiin verrattuna ollut. Ei valittanut tai vaikeroinut juurikaan. Aina toisinaan kyseli kainosti, että osaatko äiti sanoa milloin tämä mahakipu loppuu? Joi kaiken mitä nenän eteen kannettiin, jotta ”mun maha jaksaa taistella sitä oksennusmörköä vastaan”. Me aikuiset taas olimme vuoroin varmoja siitä, että kuolema kohtaa, ja vuoroin toivoimme sitä. Hirvittävä, kamala tauti. Synkimpinä hetkinä, kun oli viettänyt vessan kylmällä lattialla pöntön ylle kumartuneena jo hieman pidemmän tovin päässä soi taukoamatta  ”..maailma pyörii radallaan. Kaikki loppuu aikanaan” ja samaan aikaan todellakin tunsi, että maailma pyörii radallaan. Mutta lohtuna toimikin se seuraava lause. En tiedä biisiä, enkä esittäjää enkä jaksa sitä nyt etsiä, mutta sen tiedän että jatkossa sen kuuleminen tulee aina muistuttamaan oksentamisesta ja vessan kylmästä kivilattiasta polvia vasten ja toivon aika hartaasti, etten koskaan kuule sitä kappaletta missään. 

 

 

Tauti vaikuttaisi nyt kuitenkin olevan selätetty. Ja olemme kaikki jo melkein täysin tolpillamme. Tänään pääsin ensimmäistä kertaa ulos sitten sunnuntain, ja huolimatta siitä että olin fyysisesti ihan lopen uupunut n.200m jälkeen, niin nyt ymmärrän täydellisesti kuinka syvästä tunteesta puhutaan, kun sanotaan että kiitollinen kuin oksennustaudin jälkeen.

1 Comment
  • Liia
    Posted at 14:05h, 08 helmikuun Vastaa

    Hei hetkinen… luin postauksesi aknesta, pakko kommentoida. Muistanko oikein, että sinulla on todettu keliakia? Onko sinulla mitattu ferritiiniä? Keliakia aiheuttaa ferritiinin laskua kun rauta ei imeydy. Siis alhainen ferritiini tarkoittaa raudanpuutetta, mikä aiheuttaa mitä moninaisimpia oireita, joista yksi on akne! Kannattaa mittauttaa, jos ei ole mitattu! Monet on saaneet avun akneen raudasta, kun aknen syynä onkin ollut raudanpuute..

Post A Comment