Onnen kuplia


Olen viimeisen viikon kuunnellut aina joka päivä vähintään jakson Antti Holman Auta Antti!- podcastia. Joka on konseptina sekä nerokas, että aivan posketon. En ole aikoihin ollut mistään niin inspiroitunut kuin siitä. Jokaisen jakson jälkeen (ja yleensä myös sen aikana) on ollut pakko kirjoittaa asioita ylös. Jokaisessa jaksossa Antti vastaa kuulijoiden lähettämiin kysymyksiin ja aika usein ne kysymykset ovat olleet sellaisia, joita olisin voinut itsekin ainakin jossain vaiheessa elämääni kysyä, joten Antin vastauksista on luonnollisesti saanut paljon. Mutta, sen kautta on vastattu myös sellaisiin kysymyksiin, jotka ovat auttaneet ymmärtämään täysin itsestäni poikkeavalla tavalla ajattelevia ja toimivia ihmisiä.

Yksi esimerkki sellaisesta simppelistä, mutta tarpeellisesta havahtumisesta on liittynyt onneen. Ja siihen, missä se onni oikeastaan asuu.  Antin avustuksella olen taas muistanut sen, että onni ei ole joka epämääräinen päämäärä, joku yksittäinen asia tai elämäntilanne, joka saavutetaan sitten joskus. Onni on pieniä, ohikiitäviä hetkiä, kuplia kaiken muun keskellä. Ja kuten Antti sen sanoo: aika usein sellaisia hetkiä, joita on edeltänyt joku suuri (tai keskisuuri) ponnistus. Tajusin, että tulen älyttömän onnelliseksi esimerkiksi siitä, että teen jotain valmiiksi. Oli se sitten vaatehuoneen maalaus, blogikirjoitus, tyhjennetty meililaatikko, valmis työprojekti, siisti koti tms. Olen joskus sanonut tämän ennenkin, että saatan tuntea suurempaa onnea siitä, että löydän kaapista sinne unohtuneen sipsipussin silloin, kun himo on järkyttävä ja lähikauppa on jo kiinni – kuin siitä, että saavutan vaikkapa työrintamalla jonkun sellaisen asian mistä olin haaveillut. Mutta toisaalta sellaisista asioista on helppo tuntea onnea silloin, kun perusasiat ovat hyvin. Mutta olen tuntenut ihan valtavan suurta onnea toisaalta myös sellaisista vaiheissa elämää, kun aika lailla kaikki on ollut päin honkia.

 

 

Tällä hetkellä elämässä jyllää melkoinen kriisi, tai oikeammin pelko mahdollisesti uhkaavasta valtavasta kriisistä.  Ja tiedän, että joskus olisin antanut sen värittää lähes koko elämää. Ajatellut että nyt on vaan kärsittävä tämä surkeus läpi, ja että nyt on tällainen paska vaihe, että onni laitetaan nyt pauselle, ja se odottelee siellä sitten siihen asti että tämä paska vaihe on eletty läpi.  Mutta eihän se oikeastaan niin mene. Tai ei sen tarvitse mennä niin. Siinä paskimmassakin vaiheessa voi tuntea onnea. Vaikka joka päivä. Ihan pienistä asioita (ja puhun nyt siis terveestä ihmisestä). Siitä, että liikkuu vaikka ei oikeastaan jaksaisi. Tekee ruoan, ja kattaa sen nätisti vaikka ei huvittaisi. Petaa sängyn aamuisin, käy kävelyllä, lakkaa kynnet, hoitaa ihoaan iltaisin, tekee hommat ajallaan. Onni ei saavuta välttämättä heti näitä asioita tehdessä, mutta ei niiden tekeminen jälkikäteen ainakaan kaduta, yleensä ihan päinvastoin.

Rutiinit ovat toinen sellainen asia, jotka tekevät ainakin minut onnelliseksi. Tai se, että niitä noudattaa. Ei orjallisesti, tai niin että menee sekaisin jos joskus jokin rutiini jääkin välistä, mutta niin säännöllisesti kuitenkin, että sitä voi kutsua rutiiniksi. Onni on pieniä kuplia siellä tällä- useimmiten ihan itse aiheutettuja ja aikaan saatuja, ja usein ainakin sen pienen ponnistuksen takana. Onni on itsensä voittamista- ei muille todistelua tai ulkopuolelta saatua hyväksyntää. Vaan jotain sellaista syvempää ja pysyvämpää.  Ja se tuntuu aivan hirvittävän lohdulliselta. Onnen ei tarvitse kadota elämästä silloin kun se paskuus osuu kohdalle. Paskan ei tarvitse olla pelkkää sitä itseään.  Sen yksinkertaisen, ja monelle varmasti itsestään selvän, oivalluksen myötä koko elämä tuntuu jotenkin merkityksellisemmältä. Siltä, että tässä kaikessa on kuitenkin oikeastaan aika paljon järkeä, eikä tämä elämä olekaan vain sellaisten sekalaisten sattumien ja vaiheiden suma.

 

 

 

 

En tiedä miksi, mutta tarvitsisin sitä, että joku toinen sanoi minulle että onnea ei tarvitse, eikä edes kannata tavoitella. Onni on pieniä hetkiä siellä täällä. Tuntui huojentavalta saada päästää irti jostain sellaisesta mystisen, kestävän ja pysyvän onnen metsästyksestä. Koska tiedättekö mitä, ei sellaista ole olemassakaan. Mikään elämäntilanne, saavutettu tavoite tai unelma ei tee minua onnelliseksi, ellen osaa nauttia, ja rakentaa itselleni, niitä pieniä, joskus ihan ohikiitäviä, hetkiä. En tule olemaan mystisesti todella paljon onnellisempi sitten kun asun siinä unelmieni kodissa, lapsia on kolme, mutta vauvavuodet ovat kuitenkin jo takana, olen työssä joka antaa, ja jolle itse annan eikä rahasta tarvitse tietenkään koskaan huolehtia. Ehei, silloinkin elämässä tulee olemaan surkeutta, huolia, ja erilaisia vaiheita. Onni ei ole siellä sen pysyvämpää, kuin nyt tässä hetkessä. Enää en ajattele haluavani noita edellä mainittuja asioita tullakseni onnelliseksi, vaan tavoittelen ja haluan niitä siksi, että pidän itsestäni ja tahdon antaa itselleni sellaisia asioita, joista nauttisin, tai jotka toisivat elämään lisää merkitystä ja syvyyttä.

 

 

En seuraa blogin statistiikkoja, eikä minulla ole tällä hetkellä hajuakaan kuinka moni ihminen kirjoituksiani lukee, vai lukeeko kukaan. Kommentit ovat oikeastaan ainoa merkki siitä, että joku on nähnyt ja lukenut sen, mitä halusin kertoa. Joten ilahdun joka kerta yhtä paljon, kun joku jaksaa sellaisen jättää. Nyt kiinnostaisi ihan erityisesti (ok.sanon näin varmaan jokaisen postauksen jälkeen….) mitä te ajattelette onnesta? Missä se asuu, ja kannattaako sitä tavoitella?

17 Comments
  • Alma
    Posted at 20:17h, 21 helmikuun Vastaa

    Luin jostain joskus että tyytyväisyys lisää onnea.. ja että mieli keskittyy anyways negatiivisiin asioihin jolloin meidän täytyy nähdä vähän vaivaa sen eteen että huomaamme hyvät asiat. Olenkin tietoisesti alkanut kiinnittää huomiota pieniin ja isompiinkin asioihin ja olemaan niistä tyytyväinen. Tämä on mielestäni lisännyt onnellisuuden tunnetta arjen keskellä… Valon lisääntyminen, hyvä ruoka, liikuntakyky, ihanat työkamut, hyvät kohtaamiset jne.. oikein makustelen niitä ja toistelen mielessäni :D toivon että tämä tapa vakiintuisi elämässäni ja auttaisi vaikeinakin aikoina.

    • sannitrishin
      Posted at 20:19h, 21 helmikuun Vastaa

      Tuo on kyllä varmasti ihan täysin totta. Ja tuo tyytyväisyydes makustelu kuulostaa niin toimivalta, että pakko ottaa osaksi omaa arkea itsekin. Kiitod tästä!

  • Piau
    Posted at 20:36h, 21 helmikuun Vastaa

    Onni on minusta sitä että uskaltaa nauttia elämästä sellaisena kun se on. Ei pelkää sitä, menettääkö elämässään jotain, ei pelkää sitä saavuttaako koskaan unelmoimiaan asioita, ei pelkää sitä viedäänkö onni pois. Uskaltaa vain nauttia siitä että tässä on hyvä. Onni on juuri niitä ihania pieniä hetkiä kun rapsuttaa koiraa aamu-unisena, puurosta tulee juuri täydellistä ja kerrankin ei sada räntää taivaan täydeltä. Onni on myös paljolti kiinni siitä uskaltaako elämässä tehdä muutoksia sen suhteen mistä asioista tulee pahaa mieltä ja ahdistusta.

    • sannitrishin
      Posted at 21:18h, 21 helmikuun Vastaa

      Ah, mikä kommentti. Tästä tuli jotenkin tosi lämmin olo. Ja sellainen tunne, että niin niin onnihan on just tota, tollaisissa hetkissä.
      Tuo sun viimeinen lause erityisesti on niin totta ja tärkeää: uskaltaa muuttaa elämää siihen suuntaan, että voi itse paremmin, vaikka välillä juuri ne valinnat tuntuvat kaikkein vaikeimmilta tehdä. Mutta se rohkeuskin kasvattaa tyytyväisyyttä, ja tyytyväisyys taas lisää onnea (lähde: ensimmäinen kommentti :-))

  • Sofia
    Posted at 21:14h, 21 helmikuun Vastaa

    ” Tällä hetkellä elämässä jyllää melkoinen kriisi, tai oikeammin pelko mahdollisesti uhkaavasta valtavasta kriisistä. ”

    Mulla heräs tunne, että ollaan saman asian äärellä. En tiedä miksi, mutta heräsi.
    Minä täällä, pitkästä aikaa kommentoimassa. Lukenut kyllä olen. Kiitos ♥️

    • sannitrishin
      Posted at 09:54h, 23 helmikuun Vastaa

      Sinä ihana <3 !

      Sata halausta sinne kriisin, tai kriisin pelon keskelle!

  • Jutta
    Posted at 21:42h, 21 helmikuun Vastaa

    Hei Sanni,
    Tässä joitain ajatuksia onnesta;
    Olen ajatellut, että me synnymme maailmaan kokonaisina, avoimina vilpittöminä seikkailijoina. Olemme lapsena erityisen onnellisia aikuisten antaessaan hymyn, kutittavan meitä navasta tai pukiessamme päälle peiton joka esittää pitkiä hiuksia. Lapsena emme osaa edes ajatella, että kun olen jossain tietyssä pisteessä olen onnellinen . Olkaamme siis lapsenmielisiä, onnen etsijöitä, jotka löytävät onnea oikeastaan kaikkialta.

    Niin ja kiitollisuus on minusta ison asia mikä on vaikuttanut omaan onnellisuuteen. Että kun joka ainoa päivä olen kiitollinen kyvystäni nähdä ja tuntea, olen huomaamattani äärettömän onnellinen. Ja onni ruokkii onnea. Onni kasvaa ja se on universaalia. Sitä pitää vain osata nähdä ja tuntea. Ottaa se sydämeen ja tunnustella sitä.

    Ja jopa täysin aiheeseen liittyen jo edesmennyt isoisoäitini kirjoitti runon onnesta joka meni kutakuinkin näin;
    ” Onni on sen etsinnässä. Kun olemme onnellisia, huomaamme että olemme etsijöitä. Ja vain etsijä löytää onnen.
    Nyt kun tiemme erkanevat, kiitän, että olen saanut olla kanssasi onnen etsijänä. ”

    Tämä ehkä tarkoittaa sitä, että etsijä löytää onnen, aina. Ja onni on sen etsinnässä.

    Iloa ja valoa päiviisi!

    <3

    • sannitrishin
      Posted at 09:49h, 23 helmikuun Vastaa

      Jutta <33333333
      naulan kantaan. Ja vielä kerran naulan kantaan. Tuo lapsi-esimerkki oli tosi oivallinen. Pitäkäämme siis kiinni sisäisestä seikkailevasta lapsestamme.

  • Laura
    Posted at 09:20h, 22 helmikuun Vastaa

    Hyvin sanottu onnellisuudesta. Mä itse koen sen just näin, että ne pienet hetket tuo sen onnellisuuden. Toki ne perusasiat on hyvä olla kunnossa, mutta vaikka ei ihan oliskaan niin silti voi löytää pieniä onnen hetkiä. Ja se on paljon myös itsestä kiinni, että miten asiat ajattelee! Jos sä ajattelet hyvää ja annat muille hyvää, niin sä myös olet itse hyvä ja saat hyvää. Ja ainakin silloin on helpompi kestää ne kriisit ja vastoinkäymiset, kun suhtautuminen asioihin on hyvä.

    • sannitrishin
      Posted at 09:47h, 23 helmikuun Vastaa

      No juurikin näin! Perusasioiden ollessa kunnossa on luonnollisesti helpompaa (=enemmän voimia) luoda ja rakentaa niitä pieniä tyytyväisyyttä lisääviä hetkiä, mutta täytyy yrittää muistas järjestää niitä silloinkin kun ne perusasiat vähän järkkyy. Ihanaa lauantaita <3

  • Ada
    Posted at 09:32h, 22 helmikuun Vastaa

    Tärkeä aihe!
    Suosittelen lukemaan Russ Harrisin Onnellisuus ansa -kirjan. Kiteyttää täydellisesti sen, miksi onnellisuuden tavoittelusta pitäisi enemmän siirtyä tunteiden ja ajatusten hyväksymiseen. Kun hyväksyy tunteet ja ajatukset sellaisina kuin ne ovat (ei negatiivisina tai positiivisina), päätyy antamaan tilaa niille tunteille tai ajatuksille, jotka sillä hetkellä ovat hyödyksi. Itse olen kirjan luettuani (ja oppeja noudatettuani) kokenut ihan uutta rauhan tunnetta sisälläni, ja saanut ihan uutta näkökulmaa tähän elämään.

    • sannitrishin
      Posted at 09:45h, 23 helmikuun Vastaa

      Oohhh kiitos! Meinasinkin kysyä postauksen lopussa, että jos teillä olisi suositella jotain aiheeseen liittyvää luettavaa ja tietenkin teillä oli. Pitää ottaa tuo lukuun heti seuraavaksi, kun olen saanut tuon Emm Puikkosen Lupauksen itkettyä loppuun saakka. Siinä muuten kirja, jota suositelen ihan kaikille.

  • Nipsuuh
    Posted at 15:11h, 22 helmikuun Vastaa

    Tässä oli hyvä muistutus itselleni juuri tähän hetkeen. Olen työttömänä äitiysloman jälkeen, ja sen oikean työpaikan löytyminen tuntuu välillä mahdottomalta, ja välillä kieroutuneesti ajattelen, etten edes saisi tai ansaitsisi olla onnellinen, ennen kuin sen saan, ikään kuin olisin jopa yhteiskunnalle sen velkaa, että työttömänä olen onneton. Nyt vain täytyy tämäkin aika keskittyä niihin hyviin hetkiin ja lapsen kanssa kotona oloon.

    • sannitrishin
      Posted at 09:44h, 23 helmikuun Vastaa

      Tunnistan tuon ajatuksen tosi hyvin. Omassakin elämässä on ollut sellaisia hetkiä, kun on tuntunut siltä että perusasiat ovat jotenkin sellaisella yleisellä standradrilla mitattuna huonosti, ja omasta onnellisuudestaan on tuntenut jotenkin huonoa omatuntoa, tai on kokenut että jopa ulkopuolelta sitä on arvosteltu. Mutta nyt nautit kyllä täysillä tuosta elämänvaiheesta. Se on ihanaa ja ainutlaatuista, eikä tule koskaan takaisin. Töitä ehdit kyllä vielä tekemään.

  • Miina
    Posted at 20:16h, 22 helmikuun Vastaa

    Hei Sanni!
    Kiitos ihanasta postauksesta. Itselläni on ollut tämä ”paska osuu tuulettimeen” -vaihe jo pidempään päällä, ja välillä meinaa musertua sen epätoivon alle, että eikö nää kriisit lopu. On ollut identiteettikriisiä, mielenterveyden ongelmia, perustoja ravistelevaa parisuhdekriisiä ja samaan aikaan sata pientä, mutta sitäkin enemmän hajottavaa pientä tekijää. Kaiken tämän keskellä oon yrittänyt löytää niitä onnen palasia just niistä pienistä hetkistä. Onneksi lapset osaa sen hyvin. Pahimpinakin masennusvaiheina olen joka päivä kokenut pienen onnen pilkahduksen oman lapsen hymystä. <3
    Mä olen tässä jo pitkään tehnyt eroa lestadiolaisuudesta, ja nyt on tullut sen aika kun täytyy sanoa se ääneen ja repiä itsensä vanhasta irti. Ja voi vitsi miten kipeältä se tuntuu, mennä uutta ja tuntematonta kohti, kun mieli haluais väkisin pysytellä tutussa ja turvallisessa. Mutta tää on tehtävä, koska muuten en pysty olemaan onnellinen. Ehkä tää tästä vielä helpottaa. En ois koskaan uskonut miten raskas elämänkriisi uskosta lähteminen voi olla. Tiedät varmaan tunteen.

    • sannitrishin
      Posted at 09:52h, 23 helmikuun Vastaa

      Äh miten tuttuja ajatuksia ja tunteita. Ihan rintaa puristaa, kun mietin sitä mitä käyt nyt läpi, koska kuvittelen ainakin tietäväni miltä se tuntuu.
      Mutta: siitä selviää hengissä. Ja voin luvata, että kun uskaltaa tehdä elämässään sellaisia ratkaisuja, jotka vievät kohti sitä itsesi näköistä elämää, niin tulet aivan takuulla onnellisemmaksi ja vapaammaksi. Voimia ja rohkeutta ja niitä pieniä onnen kuplia täältä sinne <3

  • VEERA
    Posted at 07:08h, 25 helmikuun Vastaa

    Hei. Kommentoin ensimmäistä kertaa blogissasi. Tämä oli hyvä kirjoitus. Minä uskon että oma elämäni tukee olemaan ihan luonteestani johtuen enemmän tai vähemmän häilyvää ja osittain masennusta ja välillä ilon pilkahduksia. Mutta kaiken sen keskellä osaan Täysillä nauttia suurta Onnea ihan yhdestä rauhassa juodusta kahvikupillisesta tai siitä että pääsen luontoon kävelemään. Onni on pieniä hetkiä❤

Post A Comment