Kun ei avaa instagramia seitsemään vuorokauteen


Melkein huvittaa, kuinka suuren numeron olen tehnyt siitä että olen ollut viikon (siis seitsemän päivää) ilman instagramia. Kerroin sen Instagramissa ennen kuin poistin sovelluksen puhelimestani. Kerroin siitä blogissa, ja nyt vielä paaston jälkeen tietysti raportoin täällä tohkeissani siitä mitä tapahtuu kun ei käytä tuota sovellusta viikkoon.  Mutta, kuten ehkä kaikesta tästä vouhottamisesta arvata saattaa, oli tämä paasto oli minulle iso juttu. Ja isoista jutuista kuuluu tietysti tehdä iso numero.

Näin tapahtui kun ei avannut instagramia kokonaiseen viikkoon:

  • Menin aiemmin nukkumaan iltaisin.
    Sänkyyn menen yleensä aina kymmenen ja yhdentoista välillä, mutta usein saatoin jäädä selailemaan puhelimella milloin mitäkin (yleensä sitä instagramia) niin pitkäksi toviksi, että kello olikin yhtäkkiä yksi. Puhelimen pois laittamisen jälkeen unta sai usein odotella pitkäänkin. Viime viikolla en oikeastaan edes koskenut puhelimeen sen jälkeen, kun menin sänkyyn. Nukahdin nopeammin, nukuin enemmän ja ainakin Sleep Cycle-sovelluksen mukaan myös laadullisesti paremmin.

 

  • Facebookin käyttö lisääntyi eksponentiaalisesti
    Olin niin tottunut siihen, että otan puhelimen käteen tuon tuostakin valmiina selailemaan. Kun puhelimessa ei enää ollut instagramia, tyydytin sen selailu-tarpeensitten facebookissa, jota en normaalisti koskaan edes käytä. Luin kaikkien päivitykset mahdolliset jaetut artikkelit ja uutiset ja katsoin mitä kummallisempia minulle ehdotettuja videoita. Keskiviikko-iltana tajusin, että koko paasto menee ihan hukkaan jos vain siirrän tuon instagramiin selailuun käytetyn ajan jonkin toisen sovelluksen selaamiseen, joten poistin puhelimesta tuolloin myös facebookin.

 

  • Ehti katsoa ennätysajassa kokonaisen tuotantokauden jotain sarjaa
    Tässä tapauksessa 16, n.45 minuutin mittaista, jaksoa All Americania kahdessa päivässä. Kuulostaa järjettömältä ja sitä se onkin. Puolustuksekseni kerrottakoon, että olin vapaalla nuo kaksi päivää ilman pakollisia tehtäviä, joten aikaa oli. Ja halusin katsoa sarjan ns. pois alta, jotta voisin sen jälkeen taas keskittyä olennaiseen eli siihen mihin käytän sen ajan, jonka ennen käytin instagramiin.

 

  • Ruotsin kielen taito koheni huomattavasti
    Kävelen paljon. Kaikkein mieluiten taitan paikasta toiseen siirtymiset jalan, ja joka päivä askelia kertyy helposti vähintään se 10 000. En tiedä miksi en ole aiemmin älynnyt kuunnella podcasteja kävellessäni (ehkä siksi, että puhelin on pidetty koko ajan valmiudessa ottamaan valokuvia matkan varrelta), mutta viime viikolla laitoin kuulokkeet korville ja jakson pyörimään oikeastaan aina kävellessäni. Olen jo hetken kuunnellut pelkästään ruotsalaisia podcasteja ja puheohjelmia ja viime viikolla kuuntelin niitä vielä noin triplasti tavallista enemmän. Oli ihanaa huomata, että jossain vaiheessa en enää edes ajatellut kuuntelevani ns.vieraalla kielellä, vaan kuuntelu muuttui samalla tavalla helpoksi ja miellyttäväksi kuin omalla äidinkielellä käytävän keskustelun seuraaminen.

 

 

  • Puhelimen rullalle tallentui n.15x vähemmän kuvia
    Parina ensimmäisenä päivänä ajattelin monessa hetkessä ja paikassa että tämä olisi kiva jakaa. Mutta koska en voinut jakaa, niin en myöskään ottanut kuvaa/videota, mikä nyt näin jälkeenpäin ajateltuna on vähän harmi. Erityisesti harmittaa se, että Albasta oli viime viikolta vain ihan muutama video, vaikka niitä normaalisti on kymmenittäin. Ehkä suurin syy kuvien ja videoiden vähyyteen oli se, että puhelin oli harvoin lähellä. Se oli helppo jättää töiden jälkeen laukun pohjalle, tai ulos lähtiessä kokonaan kotiin.
    Tuli myös mietittyä sitä miksi haluaisi jakaa juuri sen tietyn tilanteen muille ihmisille. Onko sen jakamisen tarpeen takana se, että haluaisi muiden näkevän sinun elämäsi sellaisena, kuin se parhaimpina hetkinä on, vai onko se sitä että haluaisi näyttää että elämä voi olla myös tällaista. Koska kaikkihan tietävät, että elämä ja arki rakentuvat pääosin niistä aivan tavallista, ehkä vähän tylsistäkin, hetkistä.
    Huomasin että erityisesti teki mieli jakaa a)hetkiä Alban kanssa ja b)mitä ruokaa söimme.
    Esimerkiksi perjantaina teimme itse pizzaa, ihan tomaattikastiketta myöten (tuli niin hyvää! Piti sisällään mm.uunissa paahdettuja tomaatteja, paprikaa, chiliä ja salottisipulia) ja ne eivät pelkästään maistuneet hyviltä vaan näyttivät aivan järjettömän kauniilta. Sen lisäksi meillä oli vielä hauskaa niitä tehdessämme. Mutta ehkä se oli erityisen hauskaa ja ihanaa juuri siksi, etten keskittynyt kuvaamaan ja jakamaan sitä mihinkään, vaan olin aidosti mukana. Tai noh, istuin tuolilla kuohuviniilasi kädessä ja katsoin kun toinen teki, mutta olin kuitenkin paikalla olemisen lisäksi myös aidosti läsnä.

 

  • Kirjoitin todella paljon
    Todennäköisesti siksi, että muutaman päivän jälkeen ajatukset eivät katkeilleetkaan enää n.10 minuutin välein mennäkseen tarkistamaan puhelimelta milloin minkäkin asian. Ajattelin enemmän ja jotenkin kokonaisemmin. Kirjoittaminen tuntui helpolta ja ideoita tuntui tulvivan mieleen aina edellisen ehdyttyä. Kirjoittamisen helpputeen liittyy tosin varmasti myös aamusivut, jotka ovat laskeneet kirjoittamisen rimaa niin alas, ettei sen alemmaksi voi juuri päästä.

 

  • Vastasin viesteihin ja sähköposteihin ja tarjouspyyntöihin ennätysnopeasti eli heti tai viimeistään samana päivänä.
    Huomasin tuon viikon aikana kuinka usein moni asia on minulta tavallisesti jäänyt joko puolitiehen tai kokonaan hoitamatta, sillä aivoihin on tullut äkillinen impulssi joka on kehottanut avaamaan instagramin. Ja sen jälkeen en olekaan enää muistanut mitä olin ennen sitä ollut tekemässä. Nyt kun sellaisia käskyjä ei enää tullut, tartuin toimeen aina heti. Sain hoidettua huomattavasti enemmän asioita lyhyemmässä ajassa, kuin aiemmin.

 

  • Olin huomattavasti energisempi (ja hauskempi)
    Ajattelin ennen tätä paastoa, ettei instagram noin niinku itsessään vaikuta olooni negatiivisesti. Olin siitä oikeastaan ihan varma. Ajattelin sitä vain aikasyöppönä. Huomasin kuitenkin heti kokeilun päätyttyä, että se todellakin vaikuttaa olooni. Instagramin selaaminen on passiivista puuhaa; istut tai puolimakaat sohvalla ja liikuttelet sormeasi puhelimen sinisessä valossa. Se sellainen tekee passiiviseksi ja saa olon jotenkin nuutuneeksi. Ilman instagramia en yhtäkkiä kesken kodin siivoamisen tai ruoanlaittamisen pujahtanut sohvan nurkkaan puhelin kädessä. Energiaa tuntui olevan paljon tavallista enemmän. Treenasin useammin, kävelin enemmän, koti oli siistimpi ja Alballa oli aivan takuulla hauskempi ja parempi äiti, kuin monilla muilla viikoilla.

 

  • Huomasin, kuinka häiritsevän paljon muut ihmiset ovat puhelimillaan
    Tajusin, etten viettäisi puhelimellani juurikaan aikaa, ellen käyttäisi instagramia. En katso puhelimelta videoita, luen vain muutamia blogeja, en selaa iltalehteä tai -sanomia, enkä edes pelaa pelejä. Nyt kun puhelimessa ei ollut mitään someja, niin huomasin että puhelimelle oli varsin harvoin mitään asiaa. Ellei pitänyt vastata viesteihin tai puheluihin, eli tehdä sitä mitä puhelimella kuuluukin. Kuviakaan ei tullut otettua entiseen tapaan, eikä niiden editoimiseen mennyt tietenkään aikaa entiseen tapaan. Kun itse ei viettänyt puhelimella aikaa juurikaan, huomasi häiritsevän selvästi sen, kuinka paljon muut ihmiset viettivät. Tajusin kuinka turhauttavaa on yrittää käydä keskustelua ihmisen kanssa, joka on kuitenkin jossain ihan muualla kuin siellä missä hänen pitäisi olla. Tajusin myös, etten todellakaan halua olla sellainen ihminen. En vaikka tämä viikon mittainen paasto jo päättyikin.

Vaikka tiistaina taas latasin tuon sovelluksen puhelimeeni, niin huomaan että käytän sitä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Kirjaudun sisään enää muutaman kerran päivässä entisen kymmenien kertojen sijaan. Totta puhuen odotan jo nyt vähän sitä syyskuun instagramitonta viikkoa. Ja sitä, että opin käyttämään puhelintani kuin normaali ihminen ja vähemmän niin kuin addikti.

No Comments

Post A Comment