Käytettyä ja kierrätettyä

Tajusin juuri, että asukuvia näkee täällä enää todella harvoin. Olen kirjoittanut blogia pian neljä vuotta, ja vaikka alkuun jaoin asuja suhteellisen usein, niin oikeastaan koskaan en ole kokenut niiden kuvaamista ja jakamista kovinkaan luontevaksi. Nykyään niiden kuvaaminen tuntuu vielä turhanpäiväisemmältä ja jotenkin nolommalta kuin aiemmin, sillä en missään tapauksessa halua luoda kenellekään tunnetta siitä, että pitäisi hankkia jotain uutta (ei tarvitse). Mutta, kaikesta tästä huolimatta pidän vaatteista, tykkään miettiä sitä mitä puen päälleni ja niin pinnalliselta, kuin se ehkä kuulostaakin, niin omaan olooni vaikuttaa myös se miltä minusta tuntuu vaateissani.

Instagramissa tykkään selailla asukuvia ja pidän niistä myös blogeissa. Nykyään enää todella harvoin niitä tulee sellainen tunne, että pitäisi hankkia sitä ja tätä, tai että kokisin oman vaatekaappini jotenkin todella tylsäksi sen takia mitä näen muiden pukevan päälleen. Tunnen tyylini, ja pidän siitä mitä vaatekaapistani löytyy. Asukuvista haen ehkä inspiraatioita siihen, kuinka voisin yhdistellä niitä jo olemassa olevia juttuja uusilla tavoilla.

En edes muista milloin viimeksi olisin ostanut uutena jotain. Ehkä nämä adidaksen tennarit heinäkuun alussa? Jos haluan välttämättä hankkia jotain, yritän aina ensin löytää sen käytettynä ja noin 93% kerroista niin tapahtuukin. Usein päälläni on noin 50- 100% käytettynä/kierrätettyinä hankittuja asioita.

Tämä kuvien ylisuuri pellavainen jakku on ehkä paras kirppislöytö hetkeen. Ostin sen Punavuoren Patinasta 4€:lla joskus heinäkuun alussa ja olen sen jälkeen käyttänyt sitä enemmän kuin varmaan mitään muuta yksittäistä vaatetta. Tuntuu, että sen alle voi pukea ihan mitä tahansa ja näyttää kivalta ja skarpilta. Tähän mennessä olen pukenut sen kaveriksi mm.:

  • farkut ja valkoisen t-paidan.
    (Asun ilme muuttuu heti, kun tennareiden sijaan jalkoihin pukee mustat sirot sandaletit.)
  • spagettiolkaimisen silkkimekon
  • Lyhyen topin ja vihreät cargo-housut
  • mustat pillifarkut ja mustan topin
  • valkoisen liehuvan pellavamekon
  • lyhyen kermanvärisen silkkitopin ja luonnonvalkoisen minimittaisen vakosamettihameen
  • mustat treenitrikoot ja -rintsikat suunnilleen joka kerta treeneihin mennessäni

Eikä vieläkään kyllästytä.

Olen itse asiassa hankkinut nyt kesän aikana kirppareilta kolme liki täydellistä jakkua, joille jokaiselle on jo nyt kertynyt niin paljon käyttöä että tajusin juuri etten taida juuri muihin yläosiin enää edes pukeutua. Mutta miksi pitäisikään, jos tuntee tyylinsä ja tietää mistä tykkää. Paras neuvo minkä osaan antaa onkin se, että opetelkaa tuntemaan oma tyylinne, omat mieltymyksenne ja se millaisissa vaatteissa tunnette olonne kotoisaksi. Mitä paremmin olette perillä siitä, sitä vähemmän tulee tehtyä niitä hutiostoksia, tai oikeastaan sitä vähemmän tulee ostettua ylipäätään mitään, sillä sen vaatekaapin tukipilarit säilyvät vuodesta toiseen todennäköisesti ihan samoina, jolloin ei ole tarvetta päivittää sitä jatkuvasti jollain uusilla, alati vaihtuvilla kauden trendeillä. Niin ilmasto, kuin lompakkokin kiittävät.

3 Comments
  • ida ihana
    Posted at 20:24h, 17 syyskuun Vastaa

    Mä olen aina käyttänyt tosi paljon kirppareita :) Äiti opetti meidät tytöt siihen jo lapsena, suruin osa vaatteista oli kierrätettyjä, mistä olin jo silloin ylpeä. Ja joka kesä käytiin kirppiksellä myymässä lapsena pieniksi jääneitä vaatteita.
    Vieläkin käytän paljon kirppiksiä, vaikka ostan toki myös välillä uutena. Ylipäätään ostan vaatteita vain muutamia kertoja vuodessa tai lähinnä kun jotain tarvitsen.
    Teen myös sitä, että käyn ajoittain vaatekaappiani läpi, ja samalla kun laitan kiertoon ne vaatteet, mitä en enää itse käytä, mietin just uusia asukokonaisuuksia ja yhdistelmiä vaatteilleni :)
    Kiitos kivasta postauksesta ja mukavaa loppuviikkoa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  • Cami
    Posted at 09:00h, 21 syyskuun Vastaa

    Meilläkin tulee käytyä paljon kirppareilla ja suurin osa vaatteistani onkin käytettyjä! Usein tulee myös löydettyä vaatteita, jotka ovat oikeasti uusia eli laput ovat vielä kiinni. Olen viimeaikoina panostanut itsekin siihen, että vaatekaappi sopii kokonaisuutena yhteen eikä siellä ole pelkästään yksittäin käytettäviä vaatteita.

  • Julia
    Posted at 17:48h, 02 lokakuun Vastaa

    I likeyour outfit☺

Post A Comment