Välillä näitä ihan surkeita päiviä

Kirjoitan todella harvoin silloin, kun on surkea fiilis. Enkä puhu ainoastaan tänne kirjoittamisesta, vaan kirjoittamisesta ihan ylipäätään. En saa kirjoitettua aamusivuja, en saa vastattua viesteihin enkä sähköposteihin, eikä päiväkirjaakaan silloin saa uusia sivuja.  Tiedän kyllä, että kirjoittamalla saisi  solmussa olevia ajatuksia purettua auki. Olen nähnyt sen monta kertaa.
Mutta silti,  kun fiilis on surkea hukuttaudun yleensä kotitöihin: siivoan sellaisia paikkoja, mitä ei todellakaan tarvitsisi siivota, käyn läpi tavaroita ja vaatteita, jotka olen käynyt läpi viimeksi viikko sitten. Pesesn sohvan päällisiä, vaikka sekään ei olisi ihan välttämättöntä. Yritän ympäristöäni järjestelemällä saada järjestyksen myös pään sisään, mutta ei sekään aina onnistu.
Nyt viimeisenä parina päivänä on ollut juuri niin. Mikään niistä asioista, jotka aina aiemmin ovat pomminvarmasti toimineet piristäjinä, eivät ole tehneet niin nyt.

Nyt ajattelin kokeilla josko kirjoittaminen auttaisi. Eikä pelkästään itselle kirjoittaminen, vaan tänne ja teille.
Mieli on ollut aivan harvinaisen matalalla nyt kaksi päivää. Olen ihmisenä vähän sellainen, että tunnen sen kulloinkin vallitsevan olotilan olleen siinä aina. Niin hyvässä kuin pahassakin. Saatan sekunnissa unohtaa kaikki tapahtuneet ikävät, jos sillä hetkellä sattuu tuntumaan hyvältä, ja sama pätee valitettavasti myös toisinpäin. Nyt tuntuu siltä, että on ollut pitkään aika tummaa, vaikka todellisuudessa kolme päivää sitten tunsin itseni suunnilleen maailman onnellisimmaksi ja onnekkaimmaksi.
Tiedän jo nyt, että kierron eri vaiheet vaikuttavat mielialaan eri tavoin, ja tiedän, ettei tämä matalalento pitkään kestä. Ei ole ainakaan koskaan aiemmin kestänyt. Mutta se ei valitettavsti helpota tätä olotilaa  erityisesti juuri nyt.
Koen todella huonoa omatuntoa siitä, että tässä mielentilassa kaikki näyttäytyy vaikeana ja negatiivisena. Keksin huomioita ja parannuksenpaikkoja kaikesta ja kaikista. Erityisesti tietysti itsestäni, mutta valitettavasti tältä ei täysin kyllä läheisetkään (erityisesti poikaystävä) välty.

Juuri nyt tässä olotilassa tuntuu siltä, etten kykene mihinkään. En ole menossa minnekään, vaan elämäni on jonkinlaisessa odotustilassa, enkä tiedä milloin on minun vuoroni päästä sisään ja kuulla mitä tapahtuu. Juuri nyt tuntuu, että olen elänyt tässä odotustilassa kaksi vuotta. Vaikka sehän ei ole oikeasti ollenkaan totta.

Näinä surkeina päivinä tunnen erityisen voimakkaasti sen, että ympärillä ihmiset tuntuvat harppovan määrätietoisesti omiin suuntiinsa: ostetaan omakotitaloja ja remontoidaan niitä, päätetään alkaa yrittää ensimmäistä, toista tai kolmatta lasta, haetaan uusia töitä ja tullaan palkatuksi unelmahommiin, mennään naimisiin, tai päädytään opiskelemaan juuri sinne minne haluaakin. En ole kateellinen, vaan vilpittömän onnellinen kaikkien ystävieni puolesta joiden elämässä tapahtuu uusia, hienoja, asioita, mutta samaan aikaan se herättää itsessäni vaikeita tunteita siitä, kun tajuaa oman elämänsä polkevan jotenkin paikallaan juuri nyt. Tajuaa, että muut ovat tietoisesti matkalla jonnekin, mutta itsellä ei ole toisinaan (lue: usein) oikein hajuakaan minne on menossa. Eikä oikeastaan edes siitä, minne haluaisi mennä.

Tavallisina päivinä en ajattele asioista ollenkaan näin. Olen oikeasti tyytyväinen elämääni juuri sellaisena kun se on. Nautin siitä, että saan tehdä kolme eri työtä, ja niistä jokainen pitää sisällään todella erilaisia työtehtäviä ja – ihmisiä. Olen hyvilläni siitä kuinka meidän arki rullaa. Hyvilläni siitä millaiseksi minun ja lapsen suhde on viime vuosien aikana muotoutunut ja siitä, miten olemme saaneet asiat toiminaan uusperheenä.

Mutta sitten on näitä toisenlaisia päiviä, kun se miten pitäisi elää, ottaa vallan.
Enkä osaa oikein tunnistaa tuleeko se pitäisi minusta vai jostain ulkoa. Ehkä sekä että.
Välillä mietin, että hyödynnänkö potentiaaliani alkuunkaan, sillä pelkään liikaa epäonnistumisia. Pelkäänkö siinä määrin, etten uskalla edes yrittää monia sellaisia asioita, joita haluaisin ja joissa syvällä itsessäni tietäisin pärjääväni, olevani jopa hyvä. Tai ainakin voivani tulla hyväksi.
Hitto.
Juuri nyt on sellainen olo, kuin olisi lastu laineilla. Lainehdin vain, ja katselen ohivilahtavia maisemia ja mietin että mihinköhän tämä lastu päätyy, vai päätyykö mihinkään.
Tuntuu, etten aktiivisesti ohjaile elämäni kulkua. Se turhauttaa ja ärsyttää.

Tällaista tänään.

Negatiivista mutta menkööt. Tällaisia päiviä on aina toisinaan, kun kaikki tuntuu vähän hankalalta. Merkitys ja tarkoitus on piilossa kaikkien näiden tummien tunteiden alla. Tiedän onneksi, että jos ei vielä huomenna, niin viimeistään ihan pian kuintenkin on jo parempi.  Ja osaan taas nähdä itseni ja elämäni sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, enkä näiden negatiivisten tunteiden sävyttämänä. Näinä surkeina päivinä kaiken olevan eteen vedetään sellainen tumma harso, joka sumentaa näkymää. Saa kaiken näyttämään keskeneräiseltä, rumalta ja ei-miltään. Erityisesti kaiken sen mitä minä olen, teen ja mihin pystyn

Tags:
7 Comments
  • Heidi
    Posted at 13:24h, 14 marraskuun Vastaa

    Mä niin tiedän tuon olon ja se on ihan pskaa. Tuntuu että kukaan ei pidä itsestä, itseni mukaanlukien, enkä osaa tehdä mitään, eikä varmaan pitäis edes yrittää ku pieleen menee kuitenkin. Mikään ei huvita tai innosta. Ja eniten ahdistaa sillä hetkellä, ku hoksaa, että mistä olo johtuu. Kun tietää, että tunne on itselle todellinen, mutta ajatukset ei ole totta. Juuriki ne masentavimmat päivä just nyt menossa. Koitetaan selviytyä, huomenna voi olla jo eri mieli.

    • sannitrishin
      Posted at 13:27h, 14 marraskuun Vastaa

      Ihan syvältä, että sielläkin on surkeat päivät menossa. Mutta kuten sanoit, ollaan onnekkaita että ne surkeat fiilikset tulevat päivien jaksoissa, eikä esim.kuukausien mittaisina. Mutta, tympeitä nämä ovat yhtä kaikki.

      Kirjoitin postauksen jo eilen, mutta olin jostain syystä unohtanut julkaista sen, ja tänään on itse asiassa jo huomattavasti valoisampi fiilis. Toivottavasti sielläkin ihan pian!

  • Moona
    Posted at 14:17h, 14 marraskuun Vastaa

    En tiedä ootko jo tutustunut/lukenut kirjan, mutta ainakin omia silmiäni kyseisiin teemoihin ja tunteisiin liittyen on avannut kyllä tosi paljon Eckhart Tollen ”Läsnäolon voima”. Itsellä vielä todellakin paljon matkaa omiin tavoitteisiin, mutta tuo kirja antoi kyllä huikeat työkalut niiden saavuttamiseen:) Lämmin suositus siis ja tsemppiä sinne ihan kaikkeen<3

    • sannitrishin
      Posted at 14:19h, 14 marraskuun Vastaa

      Tuo on itse asiassa ensimmäinen äänikirja, jonka olen koskaan kuunnellut. Siitä on varmaan pari vuotta kuitenkin jo. Ehkä pitäisi siis silmäillä se taas uudestaan läpi ja tulla muistutetuksi kaikista niistä viisauksista, mitä tuo kirja piti kansiensa välissä.

      Kiitos siis muistutuksesta <3

  • Eva
    Posted at 17:38h, 14 marraskuun Vastaa

    Minulla tuonsuuntaiset ajatukset liittyvät tosi vahvasti just hormonikiertoon. Kutsunkin PMS-päiviäni itsemurhapäiviksi, tunteen vahvuus on just sitä luokkaa että silloin voisi helposti ottaa itseltään hengen tai ainakin vähintään irtisanoutua toistä tai ottaa eron miehestä.
    Joka kuukausi näinä päivinä harkitsen noita kaikkea kolmea joka tapauksessa ja joudun aina itseäni rauhoitella että tämän TÄYTYY olla taas PMS, vaikka usein siinä vahvassa tunteessa on tosi vaikeaa uskotella sitä itselleenkään.
    Mutta tutut tunteet siis! :)

    • sannitrishin
      Posted at 20:07h, 18 marraskuun Vastaa

      Hahahah ihanaa kuulla, että joku toinenkin on ”hieman” epätasapainoinen aina sen muutaman päivän kuukaudesta. Pitäisi alkaa ehkä jatkossa suhtautua vain ja ainoastaan huumorilla niihin päiviin, eikä uskoa ainoatakaan ajatusta mitä päässä tuolloin sinkoilee.

  • Eevi
    Posted at 10:19h, 15 marraskuun Vastaa

    Minusta on ihanaa, että olen 31-vuotias ja tunnistan omat mielialat hyvin. Tiedän, että hermoni on kireänä ja näen vain esim kotini vihreet, kun kk kierto on tietyssä vaiheessa. Usein silloin huonona viikkona mä puran sen huonouden taloon (vanha talo nuorena ostettu ja haluaisin uuden). Eli silloin huonona viikkona pintaan nousee oikeasti mitättömät epäkohdat elämässä.

    Aloin harjoitella tietoisesti positiivista ajattelua noin 2-vuottta sitten. Palasin äitiyslomalta töihin syyskuussa. Kaksi eka viikkoa murehdin, että ei minun tänne pitänyt takas tulla, mutta täällä mä vaan olen, enkä keksinyt mitään hienoa uuttaa uraa äitiysloma, niinkuin moni menestyvä nainen on tehnyt. Sitten päätin, että helvetti tässä työssä on niin paljon hyvää, että opin siitä tykkäämään, kun on yrittäjyys mieheni kanssa niin se kannatta. Ihanaa, että minulla on oma työpaikka ja rakastan tätä juuri nyt. Työ ei kummoista ole, mutta tässä on erittäin paljon vapauksia ja hyötyjä, muuten elämään. Työpaikkani on nykyä minun toinen koti <3. Eli noin kaksi viikkoa itsepintaisesti ajattelin työstäni tai työpaikastani vain hyvää.

    Olen itse päässyt yli tuosta ajatuksesta, että mitä muut tekee, niin miksi en minä (vaikka todellisuudessa minulle tapahtuu hyviä asioita yhtälailla)? Olin poissa esim instasta niin kauan, kun se tuotti minulle yhtään ahistavaa tunnetta, välillä yritin mennä takas, mutta lähdin taas pois. Nyt olen siellä eikä ahdista ihan yhtään enää.

    No joo välillä sitä tulee fiilis, että jumittaa vai elämässä, mutta olen ajatellut että kiitos elämä ja ihana, että on tylsää <3 Sillä silloin kaikki on oikeasti hyvin. Saattaa se elämä heittää vaikka jonku sairauden, että kohta arki on yhtä sairaala elämää, eikä ole enää tylsää. Olen rakentanut itselleni kesän jälkeen sairaan rennon arjen ja tylsän, mutta tätä olen halunnut ja näin jaksan paremmin <3. Kotityöt ei tunnu raskailta, eikä lasten hoito eikä koko elämä.

    Jos joskus tuntuu, ettei omassa elämässä tapahdu mitään niin helpottaa, kun selaa oma kännykän kuvia, niin huomaa, että oho tuollakin me oltiin ja tuolla, sitten kerettiin vielä tuonneki :D

    Viikko ennen menkkoja on kiukkunen ja tykkään olla silloin paljon yksin, mutta osaan myös nauraa sille. Saatan sanoa muulle perheelle, että nyt vaan ärsyttää ihan kaikki ja ne on ne äidin hormonit :D

    Ihanan laiskaa joulun odotusta!

    ps. Mun pms viikkoon kuuluu myös järkyttävä himo siivous, ei huono ;)

Post A Comment