Kutkuttava 2020

Niin moni sellainen asia on nytkähtänyt eteenpäin,  joka on junnannut paikallaan jo vuosia.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen asettanut itselleni tavoitteita ja päämääriä. Ensimmäistä kertaa siksi, että vasta nyt se tuntuu mielekkäältä. Vasta nyt uskon, että kykenen saavuttamaan sen, mitä tahdonkin.
Elin pitkään niin, etten juuri unelmoinut. En asettanut itselleni tavoitteita, vaan lilluin virran mukana.
Ajattelin, ettei minun tarvinnut unelmoida, sillä elämäni oli riittävän hyvää jo sellaisena kuin se oli. Olin saanut niin paljon sellaistakin mistä en ollut osannut edes haaveilla. Se ei oikeastaan ole kovin ihmeellistä, jos on ihminen joka ei ole haaveillut juuri mistään. Mutta ajatellaan vaikka niin, että olen elämässäni saanut paljon sellaista, mistä moni varmasti haaveilee.
Jos olen unelmoinut, niin lähinnä siitä, että olisin sovussa itseni kanssa, pitäisin itsestäni ja uskoisin itseeni.
Ole haaveillut itseluottamuksesta, uskosta omiin kykyihini ja siitä, että uskaltaisin vetää rajat itseni ympärille myös silloin, kun se tuntuu epämukavalta. Tai erityisesti juuri silloin.

Nyt oivallan, että unelmoinnin puuttuminen omasta elämästä on johtunut siitä, etten ole uskonut niiden toteutumiseen. En ole uskonut siihen, että voisin itse oikeasti vaikuttaa elämäni kulkuun. Ja elämä on ollut aivan hyvää niinkin. Olen noussut aamuisin onnellisena ja kiitollisena, enkä ole kokenut merkityksettömyyttä (paitsi toisinaan, kuten aivan varmasti jokainen meistä). Olen ollut tyytyväinen elämääni, enkä ole osannut edes kaivata unelmia ja unelmointia. Viime vuodella en tehnyt yhtään lupausta, mutta asetin sille teeman: opi tuntemaan itsesi, ja sitä kautta kohenna hyvinvointiasti.
Nyt huomaan, että sen kaiken itsetutkiskelun, ja itseni hyväksymisen jälkeen – unelmointi on ihan yhtäkkiä tullut osaksi elämääni. Yhtäkkiä onkin tuntunut mielekkäältä asettaa tavoitteita, sanoa niitä jopa ääneen.

Olen aina aiemmin pitänyt unelmoivia tai todella tavoitteellisia ihmisiä sellaisina, jotka eivät osaa nauttia elämästä tässä ja nyt, vaan tarvitsevat jaksaakseen jotain odotettavaa. Ajattelin heidän elävän sellaista surullista sitten kun – elämää. Olen ajatellut, että nautin elämästä huomattavasti enemmän, kuin sellaiset jotka ovat koko ajan matkalla jonnekin. Mutta nyt oivallan, etteivät nuo kaksi asiaa sulje mitenkään pois tosiaan. Voin unelmoida ja samaan aikaan nauttia tästä mitä on jo nyt. (Pyydän anteeksi ikäviä ajatuksiani teitä kaikkia unelmoivia ihmisiä kohtaan. Olin väärässä, sillä en vain viel tiennyt kovin hyvin).

 

Tuntuu hyvältä huomata, että jotain on nytkähtänyt minussa itsessäni oikeaan suuntaan.
Sellaiset asiat, jotka pelottivat vielä hetki sitten, eivät pelota enää.
Ajattelen itsestäni paljon myönteisemmin, ja minun on huomattavasti aiempaa helpompaa vetää rajoja itseni ympärille.  Jos jokin tuntuu minusta pahalta, epäreilulta tai olen vain asiasta eri mieltä-  sanon sen. En enää ajattele, että on minun vastuullani suojata muita ihmisiä epämiellyttäviltä tunteilta.  En enää pelkää, että minusta ei pidetä, jos uskallan olla sen suuruinen kuin olen.
Ymmärrän, etten tarvitse ympärilleni ihmisiä, jotka eivät pidä siitä kuka olen.
Olen niin monta vuotta pienentänyt itseäni kelvatakseni, että hukkasin siinä oikeastaan itseni kokonaan. Nyt tuntuu huojentavalta olla taas tässä, tallessa.

 

 

Jos viime vuoden teema oli löytää itsensä, niin tänä vuonna jatketaan samalla teemalla. Sen lisäksi tälle vuodelle on paljon muitakin toiveita, ja haaveita mutta myös 3 kirkasta tavoitetta:

1. Löytää itselleni sopiva terapeutti ja aloittaa pitkäaikainen kuntoutusterapia (näistä kaikista kolmesta, tämä on se kaikkein tärkein ja ensimmäisena prioriteettilistallani)


2.
Muuttaa yritykseni toimintaa ammattimaisemmaksi

Aloitin bloggaamisen ehkä vähän toisella tavalla kuin moni muu. Minua pyydettiin suoraan erään portaalin alle ennen kuin mitään blogia edes oli olemassa. Aloin saada kirjoittamisesta rahaa oikeastaan heti aloittamisen jälkeen. En kuitenkaan ole koskaan suhtautunut tähän työnä. En ajattele tekeväni töitä, kun kirjoitan tai kuvaan. Jostain eriskummallisesta syystä kaikki tämä tuntuu liian mukavalta ollakseen työtä. Naurettava ajatus, mutta siltä se on tuntunut. Osittain tämä suhtautuminen johtuu myös siitä, että olen tehnyt bloggaamisen rinnalla koko ajan myös muita palkkatöitä, jotka ovat tuntuneet huomattavasti työläämmältä, kuin tämä. Olen aina mieltänyt ne muut työt oikeiksi töiksi, ja tämän tällaiseksi mukavaksi, pikku puuhasteluksi, vaikka tulojen puolesta tämä on ollut ehdottomasti suurin tulonlähteeni heti ensimmäisestä vuodesta lähtien.

Se on näkynyt esimerkiksi siinä, etten ole koskaan ottanut selvää, kuinka paljon blogiani luetaan. En ole koskaan miettinyt milloin olisi paras aika julkaista postaus, tai seurannut sitä millaisia jutut saavat eniten lukukertoja. En ole ajatellut, että pitäisi kirjoittaa siitä tai tästä, olla sanomatta jotain tai paljastamatta itsestään jotain. En ole koskaan miettinyt mikä olisi kannattavaa. En ole hitsi vie, koskaan edes suunnitellut sisältöjäni etukäteen.
Tämän vuoden aikana aion ottaa selvää siitä kaikesta, ja alkaa tehdä töitä ammattimaisemmin. Mikä ei teille tarkoita todennäköisesti muuta, kuin aktiivisempaa päivitystahtia. Mutta haluan ehdottomasti säilyttää tämän saman suhteen tekemiseen: en tee mitään, mikä ei tunnu minulta. Enkä varsinkaan tee mitään klikkauksien tai huomion toivossa.

Tällä hetkellä kuvaan useammallekin yritykselle ihan täysin mun somekanavien ulkopuolelta, ja myös sitä asiakaskuntaa haluan ehdottomasti kasvattaa. Olen ylpeä siitä, että kaikki asiakkaat joiden kanssa tein töitä viime vuoden, halusivat jatkaa yhteistyötä myös tänä vuonna. Se on paras tunnustus, jonka voin työstäni saada.


3. Kouluttatuminen/opiskelu

En usko hakevani tänä vuonna opiskelemaan mihinkään oppilaitokseen, mutta haluan ehdottomasti oppia ja kasvattaa tietämystäni. Että hei vaan avoin yliopisto, ja erilaiset kurssit – olen jo matkalla!

 

sitten olisi vielä yksi tällainen  harras bonustoive:

Löytää meille ihana koti.
Vallila, Hermanni, Kallio, Kalasatama, Hakaniemi.
Koti, jossa olisi paljon valoa, iso keittio ja mielellään kolme huonetta. Mutta kaksikin voisi riittää.

 

 

Tänään olen viimeistä päivää 31. Huomenna täytän 32. Se tuntuu ihanalta, todella todella hyvältä.
Jostain syystä olen odottanut huomista syntymäpäivääni jo liki kuukauden. Siis ihan oikeasti odottanut. Sellaisella samanlaisella innolla, kuin joskus lapsena. Iltaisin on kutkuttanut mennä nukkumaan, ja olen laskenut päiviä tuohon. Enkä osaa edes selittää että miksi.

Yksi konkreettinen muutos on myös se, etten enää odota että muut ihmiset tekisivät päivästäi erityisen, vaan olen tajunnut että jos haluan erityistä, kaikkein varmimmin sen saa kun järjestää asian itse.

Olen varannut aamuksi pilates-tunnin ja paikan ihanasta aamiaispöydästä. Otin töistä vapaata ja annoin poikaystävälle tehtäväksi järjestää meille illaksi jotain ihanaa (ennen olisin vain toivonut hiljaa mielessäni, että hän tajuaa tehdä niin). Aion nauttia päivästäni, ja siitä että elämä tuntuu nyt tältä miltä se tuntuu; ihan helvetin hyvältä.

8 Comments
  • Lotta
    Posted at 06:13h, 29 tammikuun Vastaa

    Moikka! Tämä on nii totta :) en ole oikein koskaan osannut unelmoida, jos kysyttiin lapsena jo unelma ammattia, ei minulla sellaista ollut. Ajattelin aina että turhaa tuollainen, ihmeellistä huuhaata. Olin aina ollut semi tyytyväinen elämääni.
    Vuosi sitten kuitenkin huomasin olevani onneton, sillä tavalla vähän, ei mitenkää musertavasti. Listasin ylös unelmani, ensimmäistä kertaa ikinä. Olivat yllättävän perinteisiä, olla rakastettu, omistaa talo ja saada koira :)
    Vuosi myöhemmin kaikki nämä unelmat ovat käyneet toteen, yhtäkkiä, ihanasti. Nykyään todellakin uskon unelmointiin ja niiden ylös kirjoittamiseen. On se jännää miten kasvaa ja tajuaa ettei aina ollutkaan oikeassa ja semmoinen kuin oletti olevansa :D

    • sannitrishin
      Posted at 09:27h, 29 tammikuun Vastaa

      Aika sama tarina, kuin mulla. Mäkin huomasin ehkä pari vuotta sitten, että musta tuntui että oon ihan tuuliajolla omassa elämässäni. Ihan kuin ohjaksissa olisi ollut joku muu itseni sijaan.
      Aika ihanaa oivaltaa, ettei asioiden tarvi pysyä sellaisina kuin ne ovat aina olleet, vaan muutoksen mahdollisuus ja suunnan kääntäminen on aina olemassa.

      Ihania unelmointeja sinne <3

  • Venla
    Posted at 11:38h, 29 tammikuun Vastaa

    Hei Sanni. Sinä olet ihana. En tietenkään tunne sinua, mutta minusta teksteistäsi paistaa läpi jonkinlainen ihanuus, joka minun on helppo nähdä. Jokin teksteissäsi koskettaa minua aina, tunnen elämän ihollani – elämän nimenomaan kaikissa sävyissään. Taidan myös löytää monista teksteistäsi aika paljon samaistumiskohtaa. Minusta se on hienoa, sillä paperilla elämme monella tavalla erilaista elämää.
    Halusin kirjoittaa tämän kommentin ilmaistakseni, että täällä on yksi lukija, joka odottaa jokaista uutta postausta kuin lempiromaanin jatko-osaa. Niiden välissä lueskelen välillä vanhojakin postauksia. Jotenkin tekstiesi kautta tunnun tavoittavani jotain tuttua itsessäsinikin, siksi ehkä pidän niistä niin paljon. Tämäkin postaus taisi kolahtaa sen takia, että olen viimein herännyt huomaamaan sen, kuinka säästöliekillä olenkaan viime vuodet elänyt. Kuintekin nyt sisälläni on heräämässä eloon jotain todella voimaantunuttua ja eläväistä – jokin ääni, joka sanoo, että nyt on aika. Kaiken sen odottamisen jälkeen tuntuu, että nyt on se hetki, jota olen jo pitkään odottanut. Se tuntuu ihan mahtavalta. Ihanaa unelmientoteutusvuotta siis sinne sinullekin. :)

    • sofia
      Posted at 23:00h, 29 tammikuun Vastaa

      Eikä, tää Venlan kommentti oli ku suoraan mun ajatuksista. Niiiin moni asia tuossa oli tunnistettavaa, sitä miten mäki koen tekstisi ja susta huokuvan energian. Kiitos että kirjoitat, Sanni.
      En oo suunnilleen sataan vuoteen kommentoinut, mutta lupaan ryhdistäytyä tässä.

      • sannitrishin
        Posted at 17:35h, 30 tammikuun Vastaa

        <3 <3 <3

    • sannitrishin
      Posted at 17:35h, 30 tammikuun Vastaa

      Että oot ihana! Tämän kommentin säilön kyllä (no sydämeen tietysti), mutta myös läppärin muistiin ja palaan tähän aina niinä hetkinä, kun tuntuu että ei pysty mihinkään, osaa mitään. Kiitos, että jaksoit kommentoida. Hassua, miten paljon positiivista voimaa ja inspiraatiota sitä voikaan saada jonkun toisen lempeistä, kannustavista lauseista. Ihan hullun paljon.

      Ja kuten sanoitkin tuossa sun viestin lopussa, niin nyt todellakin on aika. Meille molemmille.
      Ihanaa, ihanaa tätä uutta vuotta myös sinne. Pidetään itseämme hyvänä <3

  • Myy
    Posted at 15:03h, 01 helmikuun Vastaa

    Ihan kuin olisin omia ajatuksiani lukenut! Pitkä suhteen päätyttyä olen tajunnut, miten lattianrakoon olen lyöty. Nyt nousen sieltä eikä mun tarvitse yrittää kelvata kenellekää tai miellyttää ketään riittääkseni. Mä riitän just tällasena. Tsemppiä unelmiin, usko niihin! <3

    • sannitrishin
      Posted at 15:13h, 01 helmikuun Vastaa

      Ihanaa kuulla, että oot uskaltanut mennä kohti sellaista elämää, joka tekee sulle hyvää. Rohkea sinä <3

Post A Comment