Eivät. Eivät he mitään sanoneet.

Kaupallinen yhteistyö: WSOY

 

Luin reilu vuosi sitten Kristin Hannahin Satakielen, joka oli lukukokemuksena järisyttävä. Samanlainen kuin joskus lapsuudessani,  kun luin Pikku Prinsessan ensimmäisen kerran. Jotain suurta liikahti. Satakielen jälkeen on ollut vaikeuksia löytää kirjaa, joka veisi samalla tavalla totaalisesti mukanaan, uuteen maailmaan ja aikaan.
Tiedättekö kun on sellaisia kirjoja jotka voi kahlata läpi, ja sitten on niitä sellaisia joiden kerronta on niin syvää että siihen voi melkein hukkua. Sellaista kirjaa ja tarinaa olen etsinyt.

Ja nyt.

Sellainen on löytynyt.

Kirja on Fernando Aramburun Äidinmaa.

 

”Poliittinen konflikti repii Baskimaan pientä kyläyhteisöä.
Kahden perheen elinikäinen ystävyys vaihtuu katkeraan vihanpitoon,
kun toisen perheen poika liittyy ETA:n aseelliseen taisteluun ja toisen isä taas joutuu ETA:n uhriksi. Syvältä kouraiseva sukusaagaseuraa tarkkanäköisesti perheiden arkisia sattumuksia, mustaa surua,
mutta myös horjumatonta vakaumusta ja iloa.

Äidinmaa kertoo unohtamisen mahdottomuudesta ja
anteeksiannon välttämättömyydestä. Kiehtovasti omintakeinen
historiallinen lukuromaani on kuvaus kansasta, jonka on opittava
elämään väkivaltaisen menneisyytens varjossa.”

 

Jo pelkästään kirjan koko herättää kunniotusta. Suhtaudun yleisesti ottaen aika uteliaasti kirjoihin, joissa on yli 500 sivua. Haluan lukea ne, ihan vain jo siitä syystä että haluan selvittää onnistuuko kirjailija pitämään lukijan mielenkiinnon yllä pidempään kuin 4oo sivua. Kaikki eivät onnistu. Aramburu onnistuu. Äidinmaassa on 659 sivua, ja voi millaisia sivuja! Jos kirjan koko herätti kunnioituksen, niin voin paljastaa että ne sivut, ne vasta kunnioitusta herättävätkin.

Eräs kirjan lukenut kehotti (tai sillä tavalla hellästi painosti) minut lukemaan tämän. Antoi saatesanoiksi jaksa sivulle 150, sen jälkeen et perääsi katsele. Enkä todellakaan katsellut. Tosin niin kävi jo jossain siinä sivun kymmenen kieppeillä. Koin, että tätä kirjaa ei tarvinut jaksaa sivuakaan.  Se vei mukanaan, eikä helittänyt otteestaan hetkeksikään. Eräs toinen kirjan lukenut kaveri oli samoilla linjoilla ensimmäisen kanssa. Sanoi että kirjan useat henkilöhahmot tuntuivat alkuun vähän hankalilta ja kirja avautui tavallista hitaammin. Mutta kaikki ovat olleet yhtä mieltä siitä että kun henkilöhahmoihin pääsi kiinni, ja kirja alkoi avautua niin se kyllä ihan tosissaan avautui. Tämä ihan vain vinkiksi sinulle, joka pelkäät kirjaan tarttumista sen massiivisuuden vuoksi, älä pelkää. Lupaan, ettet kadu että tartuit. Ja, jos kirja tuntuu alkuun sekavalta, niin jaksa sivulle 150, sen jälkeen entiseen ei enää ole paluuta.

Luin tätä kirjaa kuitenkin toisella tavalla, kuin esimerkiksi Satakieltä. En ahminut, ja halunnut vain nopeasti juosta kirjan loppuun. Luin Äidinmaata melkein kolme viikkoa, minulle harvinaisen pitkä aika lukea yhtä kirjaa. Luin kirjaa vähän aamiaisella, vähän matkalla töihin, vähän iltapäivän kahvitauolla ja ehkä luvun illalla sängyssä ennen nukahtamista. Selailin sivuja ja olin toistuvasti hyvilläni siitä, että sivuja oli jäljellä vielä niin paljon. Huolimatta verkkaisesta lukutahdista, ajattelin kirjaa melkein koko tuon kolme viikkoa. Ajattelin kirjan henkilöitä ja tarinaa paljon silloinkin, kun en lukenut. Googlasin Baskimaan historiaa suhteessa Espanjaan, tilannetta nyt. Halusin lukea ETA:sta, tietää ja ymmärtää paremmin. Etsin youtubesta videoita, joissa puhuttaisiin Euskerraa, ja mietin usein mitä kaikkea vielä saisin kirjan henkilöistä tietää, kuinka syvällisesti oppisin heidät tuntemaan?

Pidin siitä, että Äidinmaa ei edennyt kronologisessa aikajärjestyksessä. Pidin siitä, että syvyyttä tuli koko ajan lisää. Kirjan henkilöt muuttuivat sivu sivulta kokonaisemmiksi ja tulivat todellisemmiksi, tärkeämmiksi. Henkilöistä osaa rakastin (erityisesti eläväistä, estotonta, huumorintajuista Nereaa ja hiljaista, älykästä ja rohkeaa Gorkaa ) toisia taas en voinut ja sietää. Mahtui joukkoon sellaisia kädenlämpöisiäkin henkilöhahmoja, joista en ajatellut juuri mitään.  Kirjan henkilöt olivat  hauskoja, kuivakoita, nokkelia, älykkäitä, sosiaalisesti rajoittuneita, töykeitä, sydämmellisiä, saitoja, ennakkoluuloisia, pelkureita, kylmiä ja rohkeita – ihan kuten me ihmiset oikeastikin olemme.

Loppuun päästyäni teki mieli palata takaisin alkuun, ja lukea koko ensimmäinen kirjan puolikas uudestaan. Jos vaikka siten oivaltaisi henkilöistä, tarinasta jotain, joka ensilukemalla on jäänyt huomaamatta silloin kun kirjan henkilöt eivät olleet vielä tuttuja, ystäviä.

Jos Aramburu kuvaili tarkkanäköisesti noiden kahden perheen arkisia sattumuksia, niin samaa tarkkanäköisyyttä oli kirjassa kyllä kaikessa muussakin. Paikat avautuivat mielessä yhtä todellisina, kuin olisin juuri viime viikolla astellut niitä pienen kylän kapeita kujia pitkin. Siitä niin kirkon ohi bulevaria pitkin lihakaupalle. En ainoastaan lukenut kirjan sivuilta paikoista ja tunnelmista – tunsin ne. Pienen Tavernan tuoksut, kosteuden, ilta-auringon lämmittämät mukulakivikadut, Joxianin kasvimaan mullan tuoksun, kukkulaiset pyöräilyreitit ja sen sateen ja sumun joka kietoi koko kylän vaippaansa sinä päivänä, kun tapahtui se mitä tapahtui.

En tiedä miten tiivistäisin kirjan jotenkin tyhjentävästi ja hienosti. Kirjassa on niin monta tarinaa, puolta ja totuutta, että se olisi melkein mahdotonta. Sen kuitenkin lupaan, että kirjan luettuasi ymmärrät enemmän. Tiedät paremmin.

Äidinmaa on niin kertakaikkisen hieno, että olen oikeasti vähän surullinen siitä että olen elänyt sen jo (kirjoitin ensin lukenut, mutta se olisi ollut vähättelyä). Tietysti ainahan kirjan voi lukea uudestaan, mutta äh, ei se olisi enää sama. Tiedän jo liikaa. Eikä mikään sitä paitsi tunnu samalta enää silloin, kun se tapahtuu toisen kerran.

Toivoisin niin, että mahdollisimman moni teistä tarttuisi tähän. Ihan jo vain sellaisista itsekkäistä syistä, että haluaisin päästä keskustelemaan teidän kanssa tämän kirjan henkilöistä. Haluaisin tietää mitä te ajattelette Mirenistä, Bittorista, Joxe Marista ja Txatosta. Haluaisin tietää ymmärrättekö kirjan samalla tavalla kuin minä? Haluaisin tietää tiesittekö te Baskimaan poliittisesta konfliktista? Puhuttiinko siitä koulussa historian tunnilla? Miksi en muista siitä mitään.

Kirja herätti niin paljon kysymyksiä ja ajatuksia; mikä on pyhää, mikä oikein ja mikä väärin? Kuinka paljon voi antaa anteeksi, ja miksi se on niin välttämätöntä? Miksi me ihmiset välitämme muiden mielipiteistä niin kamalasti? Miksi en koskaan ollut osannut ajatella kuinka pitkälle ja syvälle kuoleman lonkerot ulottuvat niiden elämään, jotka jäävät? Miksi kukaan ei tehnyt tai sanonut mitään? Miksi?

Syyhyttää kun ajattelenkin sitä, kuinka palavasti haluaisin jakaa ajatuksia teidän kanssa. Saada vastauksia.

pst. Tähän postaukseen kommentoimalla osallistut arvontaan, jossa on mahdollisuus saada itselleen tämä kirja. Arvon kolme kappaletta näitä kirjoja, joten mahdollisuudet ovat vähän suuremmat.

Mahdollista voittoa varten tarvitsen myöhemmin teiltä osoitteen ja puhelinnumeron, joten täytäthän kommentoidessasi sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdalle.

Arvontaan voi osallistua Keskiviikkoon, 18.3. saakka.

60 Comments
  • Heidi Sipilä
    Posted at 20:06h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa mahtavalta kirjalta! Osallistun ehdottomasti arvontaan :)

    • Lyydia
      Posted at 23:01h, 11 maaliskuun Vastaa

      Mukana arvonnassa! :)

  • Marlena
    Posted at 20:16h, 11 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa!

  • Mervi
    Posted at 20:25h, 11 maaliskuun Vastaa

    Tämä kiinnostaa, osallistun arvontaan! Jospa tämä kirja olisi ensimmäinen 600 sivuinen jonka saisin luettua loppuun..

  • Julia T
    Posted at 20:26h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kiitos suosituksesta, tämä on ehdottomasti luettava!

  • Laura
    Posted at 20:27h, 11 maaliskuun Vastaa

    Tämän kirjan lisäksi, minua alkoi kiinnostamaan myös tuo Kristin Hannahin Satakieli! Mukana arvonnassa myös! :)

    • vendela
      Posted at 09:38h, 12 maaliskuun Vastaa

      Mukana arvonnassa! 😊

  • Ella Ryösä
    Posted at 20:42h, 11 maaliskuun Vastaa

    Sun blogin kirjoitustyyli on niin ihanan kuvailevaa ja varsinkin nää kirja-arvostelut/suositukset herättää jo pelkästään niin suuren kiinnostuksen aina kyseisiä teoksia kohtaan että ne menee mulla suoraan seuraavaks lukulistalle! Siks mun puhelimen galleria onkin varmaan täynnä screenshotteja kaikista sun stooreista missä esittelet uusia luettavia :D kiitos siitä<3

    • Nelliina
      Posted at 15:08h, 12 maaliskuun Vastaa

      Kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, jonka haluan lukea. Mukaan kivaan arvontaan :)

    • Mirka Kosunen
      Posted at 21:03h, 13 maaliskuun Vastaa

      Kuulostaa mielenkiintoiselta 😍
      Luin aiemmin Satakielen suosituksestasi ja se oli ihana.

      • Anni
        Posted at 22:27h, 14 maaliskuun Vastaa

        Mukana. Kuulostaa hyvältä

    • J. R.
      Posted at 08:27h, 17 maaliskuun Vastaa

      Niin miekenkiintoisesti kuvailit, että pitäisi kyllä lukea tämä kirja!

  • Nilla Keränen
    Posted at 21:02h, 11 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa!

  • Susanna
    Posted at 21:05h, 11 maaliskuun Vastaa

    Mielenkiintoni heräsi! Olen ottanut tämän vuoden tavoitteeksi, että lukisin enemmän – nykyään jää niin helposti vain tuijottelemaan netflixiä ja unohtaa täysin kirjojen rikkauden ja ihmeellisen maailman. Tämä kuulostaa kirjalta, jota täytyy päästä elämään! Mukana siis ehdottomasti arvonnassa.

  • Roosa
    Posted at 21:06h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kirjavinkit mitä on sulta saanut on ollu tosi merkittäviä mulle, juurikin esim satakieli ja siitä lähtenyt innostus ylipäänsä palata lukemaan paljon ja aktiivisesti. Oon oikeestaan saanut sulta inspiraatiota koko mun kirjahyllyyn ja tällä hetkellä tuntuu että voisin laittaa kaikki rahani kirjoihin. Kiitos todella paljon inspiroinnista, se on vaikuttanut muhun paljon. Onneksi tämä arvonta patisti mut laittamaan kommenttia, koska nyt tuntuu hassulta etten ole koskaan aiemmin edes kirjoittanut kiitosta.

  • Katariina
    Posted at 21:09h, 11 maaliskuun Vastaa

    Mukaan arvontaan!

  • Ruska
    Posted at 21:22h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kiinnostuin kovasti eli minäkin olen mukana arvonnassa😊

  • heiskav
    Posted at 21:35h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kiinnostavalta kuulostava kirja! Tuolla ylempi kommentoija kirjoitti samaa mitä itse ajattelin, sun kirja-arvostelut on niin kivasti kirjoitettuja! Vaikka tiedän, että muutamia sun arvostelemia kirjoja en itse osaisi lukea, on ollu tosi mielenkiintoista silti lukea sun lukukokemuksesta.

  • Emmi
    Posted at 21:36h, 11 maaliskuun Vastaa

    ihanaa kun jaat näitä kirjasuosituksia! Satakieli odottaa juuri kirjahyllyssä ja äidinmaa lähtee myös lukulistalle :)

  • Päivi
    Posted at 21:39h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa Super hyvältä!! Menee lukuun!

  • Laura
    Posted at 21:40h, 11 maaliskuun Vastaa

    Haluisin lukea tän niin paljon!! Luin sun suosituksesta Satakielen ja siitä tuli mun ehdoton lemppari.

  • Pinja Pesonen
    Posted at 21:43h, 11 maaliskuun Vastaa

    Ah, niin kaunista. Osaat kiteyttää kauniisti luetun tunnekokemuksen tekstiksi. Voisit tehdä näitä kirjaesittelyitä/arvosteluita enemmän. Oot hyvä tässäkin lajissa! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa. Kutkuttaisi tietää millainen lukukokemus on sellainen, jossa kirja on niin loistava, että ei halua kahlata sitä loppuun vaan säästellä juuri oikeisiin hetkiin.

  • Elina
    Posted at 21:44h, 11 maaliskuun Vastaa

    Sun postauksen ansiosta heräsi mielenkiinto, eli ehdottomasti lukulistalle! Mukana myös arvonnassa, jos kerrankin osuisi kohdalle.😇

    • Nelli
      Posted at 05:51h, 12 maaliskuun Vastaa

      Mukana! Luin sun suosituksesta Satakielen pari viikkoa sitten, se oli niin sairaan hyvä, ettei ees oo tehnyt mieli alottaa uusia kirjoja sen jälkeen 😂

  • Tintti
    Posted at 22:02h, 11 maaliskuun Vastaa

    Olen aiemminkin ottanut sinulta kirjavinkkejä ja todennut ne hyviksi. Espanjassa (tosin etelässä) tovin asuneena tämä kirja kiinnostaa kovasti :).

  • Julia
    Posted at 22:50h, 11 maaliskuun Vastaa

    Kiitos inspiroivasta postauksesta! mukana myös arvontaan :)

  • Ellu
    Posted at 23:20h, 11 maaliskuun Vastaa

    Huh, kuinka mahtava analyysi kirjasta, jonka haluan ehdottomasti päästä lukemaan. Näitä sun kirja-arvosteluja enemän vain kehiin, olet niissä niin hyvä ja innostava.
    Mukana arvonnassa ehdottomasti. 😊

  • Niina
    Posted at 23:31h, 11 maaliskuun Vastaa

    Oo, kuulostaa niin mielenkiintoiselta tuo kirja! Pakko päästä pian lukemaan😄

  • Iida
    Posted at 02:27h, 12 maaliskuun Vastaa

    Haluan ehdottomasti lukea kyseisen kirjan!

  • Mira
    Posted at 07:10h, 12 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa täydelliseltä kirjalta, ehdottomasti lukulistalle!

  • Sanni H
    Posted at 07:18h, 12 maaliskuun Vastaa

    Postauksen luettuani upposin jo varovasti ajatuksissani maailmaan, jota kuvasit niin kiehtovasti ja malttamattomana aloin odottaa, milloin saisin kirjan käsiini (toivottavsti siis jo arvonnan, eikä kirjaston jonojen, kautta :))

  • Lotta L
    Posted at 07:29h, 12 maaliskuun Vastaa

    Olen tässä alkuvuodesta lähtien koittanut palauttaa tavan lukea aina ennen nukkumaan menoa, sen sijaan että selailisin puhelinta tai katsoisin netfixiä. Vielä on hankaluuksia sen kanssa, mutta täytyisi varmaan lyötää Äidinmaan kaltainen kirja, joka vain nappaa mukaansa ja odottaa että pääsisi taas jatkamaan sen lukemista. Täytyy myös lukea tuo Satakieli, sillä sitä en itse ole vielä lukenut!

  • Elina
    Posted at 07:49h, 12 maaliskuun Vastaa

    Innostuin, eli mukana arvonnassa :)

  • Mariah
    Posted at 08:37h, 12 maaliskuun Vastaa

    Wau, sait mut kiinnostumaan tästä kirjasta kovasti, mukana ollaan! Kiitos arvonnan järjestämisestä. :)

  • Maru
    Posted at 08:49h, 12 maaliskuun Vastaa

    Harrastuksena lukeminen ja intohimona historia – mukana siis arvonnassa.

  • kriku
    Posted at 09:05h, 12 maaliskuun Vastaa

    kiitos suosituksesta, ehdottomasti mukana arvonnassa!:)

  • Johanna
    Posted at 09:12h, 12 maaliskuun Vastaa

    Täällä myös kova lukutoukka osallistuu arvontaan ja jos ei onni ole myötä niin kirjastoon tehty jo varuilta varauspyyntö tästä kirjasta. :) Kuulostaa kyllä just sellaselle, ettei malttaisi odottaa hetkeäkään että pääsee kirjan kimppuun!

  • Päivikki Suokko
    Posted at 09:28h, 12 maaliskuun Vastaa

    Sait kiinnostumaan, todellakin! Luen paljon ja saan kirjastosta lähes kaiken mitä luen. Jos arpaonni suosii, se suosii samalla monia lähipiirini ihmisiä.

  • Sonja
    Posted at 11:27h, 12 maaliskuun Vastaa

    Mukana :)!!!

  • Katri
    Posted at 11:42h, 12 maaliskuun Vastaa

    Tää postaus sai mielenkiintoni heräämään, oon ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Hanna
    Posted at 14:17h, 12 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa mielenkiintoiselta – mukana arvonnassa! :)

  • Emilia
    Posted at 20:47h, 12 maaliskuun Vastaa

    Tämän haluaisin ehdottomasti kahlata äitiyslomalla läpi!

  • Carita Karlsson
    Posted at 21:03h, 12 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa, upeasti kirjoitettu postaus!

  • Hanna
    Posted at 22:01h, 12 maaliskuun Vastaa

    Oooh, kuulostaa upealta! Ehdottomasti mukana arvonnassa.

  • Laura
    Posted at 23:59h, 12 maaliskuun Vastaa

    Alkoi kiinnostaa kovasti tämä, joten mukana arvonnassa!

  • Saara
    Posted at 12:33h, 13 maaliskuun Vastaa

    Kiitos hyvästä arvostelusta, mukana arvonnassa. 😊

    • Outi
      Posted at 08:09h, 17 maaliskuun Vastaa

      Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta! Antaisin varmaan ensin äidille lahjaksi ja sit lukisin itse jonka jälkeen kiertoon siskolle. Mukana arvonnassa siis :)

  • Heidi
    Posted at 21:23h, 13 maaliskuun Vastaa

    osallistun arvontaan!

  • Noora
    Posted at 22:36h, 13 maaliskuun Vastaa

    Kiitos tästä arvostelusta, kirja menee lukulistalle! Mukana arvonnassa. :)

  • Sanni
    Posted at 00:15h, 14 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa!

  • Katriina Penttilä
    Posted at 14:34h, 15 maaliskuun Vastaa

    Ihana. Mukana!

  • Stiina
    Posted at 17:21h, 15 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa kiinnostavalta. Pidän näistä kirja-arvosteluistasi.

  • Sanna
    Posted at 14:37h, 16 maaliskuun Vastaa

    Satakieli oli loistava lukukokemus, nyt alkoi tämäkin opus kiinnostelemaan. Mukaan arvontaan siis :)

  • Sanni H
    Posted at 13:11h, 17 maaliskuun Vastaa

    Kuulostaa kyllä erittäin houkuttelevalta. hyviä kirjoja on aika vaikea löytää joten vinkkejä niistä on aina kiva saada.

  • Anna
    Posted at 14:05h, 17 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa!

  • Hetta
    Posted at 14:46h, 17 maaliskuun Vastaa

    Oih, mukana! Paksut kirjat on ihania (tai siis tietenkin, jos ne ovat hyviä) ja viime aikoina olenkin lukennut ehkä tavallista enemmän juurikin niitä yli 500 sivun tarinoita. On ihana uppoutua johonkin maailmaan pitkäksi aikaa.

  • Lotta Höyhtyä
    Posted at 23:13h, 17 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa! Olenkin kaivannut hyviä kirjoja luettavaksi.

  • Maria
    Posted at 05:00h, 18 maaliskuun Vastaa

    Inspiroit minuakin tarttumaan kirjaan, yleisesti mihinkä tahansa kirjaan. Viime lukukerrasta on vierähtänyt jo hävettävän paljon aikaa ja kynnys (muut kiireet aka tekosyyt) kasvanut jalan ulottumattomiin. Aran toiveikkaana arvonnassa mukana :-)

  • Sini
    Posted at 11:45h, 18 maaliskuun Vastaa

    Mukana arvonnassa! Tällä hetkellä luen kirjaa, jota todellakin pitää jaksaa, ja väkisin rämmin sitä eteenpäin, koska en osaa jättää kirjaa kesken. Olen melko vakuuttunut tämän perusteella, että Äidinmaa ei sellainen olisi.

  • Salla
    Posted at 23:25h, 18 maaliskuun Vastaa

    Kiinnostuin! Mukana arvonnassa. :)

Post A Comment