Asioiden murehtiminen ei muuta niiden lopputulemaa

Päivät tuntuvat pitkiltä, pysähtyneiltä
Tunnelma on merkillinen.
Sen tuntee, että jotain on nyrjähtänyt sijoiltaan.
Että koko maailma seisoo eteiskäytävässä ja odottaa.
Eikä kukaan oikein tiedä mitä odottaa.

Mieli on kuitenkin valoisa, ainakin toistaiseksi.  Taivun normaalissa, tavallisessa elämässä usein murehtimiseen. Pelkään asioita, jotka eivät todennäköisesti koskaan osu kohdalle.
Mutta nyt, en pelkää.
En tunne ahdistusta. Eikä se tarkoita, että väheksyisin tilannetta, en ottaisi sitä tosissani. Päinvastoin.
Nyt kuitenkin, ihan yhtäkkiä, osaankin elää todeksi lauseen asioiden murehtiminen ei muuta niiden lopputulemaa.
En tiedä mitä on tulossa, joten yritän olla murehtimatta.
Yritän pitää yllä toivoa ja uskoa. Nähdä valoa ja iloa tässäkin tilanteessa, sillä sitä on edelleen paljon.
Annan itselleni luvan olla onnellinen ja toiveikas, koska juuri nyt sille on mielestäni suurin tarve.

Torstain jälkeen emme ole tavanneet ketään, emmekä käyneet missään. Jos ei päivittäistä ulkoilua lasketa.
Pesemme käsiä, ja tilaamme ruoan kotiin.

Ikkunat on pesty, samoin sohvanpäälliset ja matot.
Lattiat on kuurattu ja kaapit siivottu.
Olemme muotoilleet ja maalanneet savea.
Arvaa Kuka?:a on pelattu noin 70 kierrosta.
Tänään tanssimme J. Balvinin Ginzan soidessa repeatilla varmaan tunnin.
Olemme katsoneet luontodokumentteja ja lukeneet kirjoja.
Olen löytänyt uutta musiikkia, mutta ennen kaikkea vanhoja, unohdettuja lemppareita (CHVRCES ja LP)
Töitä teen, kun lapsi nukkuu tai on keskittynyt leikkeihinsä.

Emme vielä tiedä kuinka pitkään elämä tulee olemaan tällaista. Ymmärrän olevani etuoikeutettu, että voimme tehdä tällaisia ratkaisuja; voin tehdä töitä kotoa, voin pitää lapsen kotona.
Voimme tilata ruoan ravintolasta, ja meillä on mahdollisuus tukea naapuruston pieniä yrityksiä.

 

Lähipiirissäni on niin riskiryhmään kuin yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiin ammatteihin kuuluvia ihmisiä. Tunnen ihmisiä, joiden elanto ja elämäntyö on vaarassa tämän poikkeustilan vuoksi. Ja ymmärrän kirkkaasti sen että vaikka tämä kriisi koskettaakin ihan meitä kaikkia, niin toisille se kosketus on huomattavasti toisia hellempi, helpompi kestää.
Ja se ajatus on ehkä juuri nyt kaikkein vaikeinta kestää.

Tuntuu turhamaiselta, ja jotenkin väärältä puhua mistään kevyestä ja kivasta, kun koko maailma on hädissään.
Mutta samaan aikaan se tuntuu kuitenkin tärkeältä.

Juuri nyt olen niin kiitollinen lapsesta, joka niin konkreettisesti todistaa sen että elämä jatkuu.
Elämä jatkuu nyt. Tämän epätietoisuuden keskellä.
Ei vasta sitten kun tämä kaikki on ohi.

1 Comment
  • Nanaa
    Posted at 16:36h, 22 maaliskuun Vastaa

    Hei, halusin vain ilmaista kiitollisuuteni tästä tekstistä. Kiitos Sanni ❤ vaikutat olevan ihana ihminen ja usein tekstejäsi lukiessa huomaan yhtäläisyyksiä omaan elämään/ajatteluuni. Se samanaikainen herkkyys ja vahvuus (mitä sinussa aistin) tuntuu tutulta. Tuo murehtiminen on minulle tuttua, joskin hiukan eri tavoin. Yleensä en kovin helposti pelkää asioita/tilanteita enää ennalta mutta nyt huomaan murehtivani tulevaa ja keskittyväni mahdollisiin uhkakuviin. Tää teksti muistutti minua arvokkaasti siitä, että en vain pysty vaikuttamaan kaikkeen. Se, mihin pystyn vaikuttamaan, on oman pääni sisällä (käsienpesun, ihmisten välttelyn ym käytännön tason lisäksi tietenkin). Tiedän, että murehtiminen on suojakeino, johon voi oppia suhtautumaan hellemmin, mutta se vaatii sen, että siitä tulee tietoiseksi. Kiitos kun tänään autoit minua ja muistutit tästä koska välillä se pääsee itsellä tässä tilanteessa unohtumaan.

    Työskentelen erikoissairaanhoidossa sosiaalityöntekijänä ja huomaan miettiväni ja stressaavani miten jaksan tukea potilaiden omaisia ja potilaita (jotka muutenkin usein erityisen tuen tarpeessa) tämän kaiken keskellä kun itselläkin on välillä hankalaa, meilläkään ei ole etätyömahdollisuutta ja työvelvoite voi tarvittaessa siirtää minutkin ihan eri hommiin oman alani sisällä. Miten pidän itseni jatkossakin hyvinvoivana fyysisesti ja psyykkisesti kaiken lisääntyvän työmäärän (kun monet tilanteet väistämättä kriisiytyvät, avun tarpeet lisääntyvät, toimeentulo huolettaa jne) ja paineen alla, jotta pystyn tukemaan niitä, jotka sitä nyt paljon tarvitsevat. Rakastan työtäni ja haluan tehdä sen jatkossakin eettisestikin mahdollisimman kestävällä tavalla, haluan tuoda ymmärrystä ja kuuntelevaa korvaa meidän potilaille ja heidän läheisilleen, olla rinnallakulkija samalla kun ajan heidän asioita ja oikeuksia eteenpäin hädän keskellä.

    Meidät sosiaalityöntekijät unohdetaan usein esim. sote-keskusteluissa ja vaikka et nyt suoraan mitä ammattiryhmää nostanutkaan esiin niin minulle tuli kuulluksitullut olo tuosta tekstisi loppupätkästä. On paljon kriittisellä alalla työskenteleviä ihmisiä, jotka eivät voi valita jäädä kotiin etätöihin, eivät pysty suojaamaan itseään ja perhettään/läheisiään niin hyvin kuin haluisivat (samalla kun heidän panostaan ei tuoda esiin, arvostus jää usein vähäiseksi) mutta sinun tekstistä minulle tuli hyvä mieli ja tunsin myötätuntosi tekstinkin läpi. Tämä nyt tällaisena pikaisena subjektiivisena näkökulmana ja vähän ylivenähtäneenä kertomuksena (pahoittelut 😁) sille miksi sinun sanasi tuntuivat erityisen hyvältä tänään ❤

    Tämä tilanne aiheuttaa niin monin tavoin huolta ja murhetta suurimmalle osalle ihmisistä ja kenenkään kokemus ei ole toista huonompi. Minusta on tärkeää, että sen oman vaikean kanssa tulee kuulluksi (mihin pyrin myös esim. omien potilaideni kanssa) ja varsinkin tällä hetkellä toisten huomioonottaminen on erityisen tärkeää. Sinä onnistuit siinä tänään minun kohdallani. Toivotan kauheasti voimia, kärsivällisyyttä, lempeyttä ja rakkautta sinun perheelle ja läheisillesi. Tilanteita ei voi lähteä arvottamaan ja kaikilla ihmisillä on epävarmuutta ilmassa, tämä tilanne koskettaa kaikkia mutta ehkä joitain osittain hieman eri tavoin. Se ei silti tarkota sitä, että kenenkään hankala on automaattisesti suurempaa kuin jonkun toisen hankala ❤Jokaisen hankala on yhtä kuulluksitulemisen arvoinen, vaikka tilanteet voivat kuormittaa eri tavoin/asteisesti. Uskon ja toivon kuitenkin, että tämän tilanteen helpottuessa huomaamme osoittavamme enemmän välittämistä kanssaihmisille, autamme ja tuemme toisiamme herkemmin. Toivon ettemme tämän pahimman tilanteen hellittäessä tuomitse kanssaihmisiä enää niin herkästi vaan etsimme niitä pieniäkin asioita, jotka luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toivon, että yhteisöllisyys lisääntyy ja havahdumme kiinnittämään enemmän huomiota pehmeisiin arvoihin, kuluttamisen vähentämiseen ja luonnon hyvinvointiin. Kiitos vielä ja kymmeniä pehmeitä haleja lähetän sulle! Keskitytään jatkossakin mahdollisuuksiin pelkojen sijaan (aina kun mahdollista, samalla ne omat tunteet validoiden). Ihanaa, että näet toivoa ja valoa ja tuot sen lisäksi kaikkien nähtäville. Nyt sitä tarvitaan, kiitos ❤ ☺ p.s ei tarvitse julkaista tätä tekstiä. Tuli vain kova tarve kirjoittaa sinulle ja kertoa, että arvostan tekstiäsi ja sinua 😊

Post A Comment