
Omasta voimasta ja onnesta 23 lokakuu 2020 - 10:41
Tuntuupa hassulta kirjoittaa tänne. Edellisestä kerrasta on liki kaksi kuukautta, joka on aivan takuulla pisin aika koskaan.
Tuona aikana olen kuitenkin ollut harvinaisen aktiivinen instagramissa, enkä ole saanut ainoatakaan kysymystä siitä milloin blogi taas päivittyy.
Aina toisinaan miettii, että onko tässä koko blogihommassa enää mitään mieltä. Tänne postauksen tekeminen vie huomattavasti enemmän aikaa ja on jotenkin suuremman kynnyksen takana kuin vaikkapa instagramiin storykimaran tekeminen. Täällä kommenteja saa harvakseltaa, instassa niitä tulee kymmeniä päivittäin. Oon sanonutkin usein, että vuorovaikutus ja kaikki ne keskustelut joita oon saanut, mulle tuntemattomien, ihmisten kanssa käydä ovat ehdottomasti parasta koko tässä hommassa.
Aina kuitenkin huomaan tulevani siihen lopputulemaan, että haluan kuitenkin yhä edelleen kirjoittaa myös tänne. Storyssa en osaa olla samalla tavalla auki kuin täällä. Siellä näen heti ketkä ovat juttuni nähneet, täällä voin elää illuusiossa että kukaan ei näitä edes lue.
Mitä kahdessa kuukaudessa on tapahtunut?
Ei juuri mitään, ja tavallaan kokonainen elämä. Olen ihan eri paikassa, kuin olin kaksi kuukautta sitten. Kesä oli ihana, mutta olin todellisissa vaikeuksissa yksin olemisen kanssa. En osannut sitä. Olen koko elämäni ollut jollekin jotakin, ja unohtanut olla jotain erityistä itselleni. Olin kadottanut paljon itsestäni suhteiden varrelle, ja sen kadotetun etsiminen on ollut oikeasti työlästä ja paikoin kivuliastakin.
Samaan aikaan kun halusin olla yksin – janosin sitä, että saisin olla jollekin toiselle se erityisin. Koin usein, etten ole tarpeeksi – ellen ole sitä ensin jollekin toiselle. Ja sehän on ihan täysin vinksahtanut ajatus.
Nyt, kahdeksan kuukautta eron jälkeen, alan olla sellaisessa tilassa että yksin oleminen tuntuu luonnolliselta, hyvältä ja oikealta. En haluaisi olla mitään yhtään kenellekään. Nautin vapaudesta ja kasvusta – itseeni tutustumisesta.
Tuntuu, että elämään on löytänyt niin paljon hyvää viimeisten kuukausien aikana. Nauran enemmän kuin aikoihin, olen huolettomampi, vapaampi, varmempi ja tasapainoisempi (uskon, että tähän vaikuttaa myös e-pillereiden lopettaminen – mutta siitä voisin kirjoittaa joskus ihan oman postauksensa).
Olen viimeiset vuodet uskotellut itselleni olevani ihminen, joka viihtyy lähinnä kotona ja jonka sosiaaliset voimavarat hupenevat hetkessä – ja nyt alan tajuta, etten todellakaan ole sellainen. Voimaannun kohtaamisista, ystävistä, aktiivisuudesta, menemisestä ja tulemisesta. Olen ihan pienestä saakka ollut sellainen: jatkuvasti ihmisten ympäröimänä, menossa johonkin tai tulossa jostain. Nauttinut olostani kaikkein eniten juuri niin – olin vain piilottanut sen osan itsestäni johonkin, sillä se tuntui tarpeelliselta tietyissä suhteissa tai elämänvaiheissa.
Nyt tuntuu siltä, kuin olisin palannut takaisin kotiin (kornia, tiedän). Löytänyt taas itseni luo. Ja hitto vie, että se tuntuu hyvältä.
Edelleen on hetkiä ja päiviä, jolloin yksinäisyys tuntuu hankalalta, mutta sellaisia päiviä on aina ollut – suhteessakin. Enkä enää muserru niiden tunteiden painon alla.
Tällä hetkellä elämässä on paljon keveyttä, iloa, luottamusta ja rakkautta.
Ja sitä naurua.
Sen paluusta oon ollut ehkä kaikkein onnellisin.
Veera
Posted at 12:59h, 23 lokakuuToivottavasti jatkat edelleen blogia, vaikka sitten postauksia tulisikin harvemmin. <3
sannitrishin
Posted at 09:45h, 26 lokakuujatkan!
Just nyt intoa on ihan älyttömästi – kiitos teidän <3
Sini
Posted at 21:02h, 23 lokakuuMulle kävi tää täysin sama pitkän suhteen jälkeen;
Olen viimeiset vuodet uskotellut itselleni olevani ihminen, joka viihtyy lähinnä kotona ja jonka sosiaaliset voimavarat hupenevat hetkessä – ja nyt alan tajuta, etten todellakaan ole sellainen. Voimaannun kohtaamisista, ystävistä, aktiivisuudesta, menemisestä ja tulemisesta.
Mikä hullu tunne löytää kotiin itsessään!! Ihana ja uus ja vanha ja tuttu minä. Että voinkin mennä enkä väsy. Vaikka lähteminen onkin joskus hankalaa niinkuin se on aina ollut niin nykyään se on aina sen arvoista. Koska olen sen arvoinen. Lähtemisen lisäksi voin möys olla vaan olematta ja samalla saada molemmat puolet – tulla ja mennä ja myös vaan vanhasti ja tutusti olla jos oletuttaa. Koska ennen luulin, että on olemassa vain se oleminen, kun aidosti koki olevansa sitä. Ja se riittikin silloin, muttei enää.
Myös tämä täysin;
Edelleen on hetkiä ja päiviä, jolloin yksinäisyys tuntuu hankalalta, mutta sellaisia päiviä on aina ollut – suhteessakin. Enkä enää muserru niiden tunteiden painon alla.
Kiva ja kiitos kun jaoit myös blogiin
💕
sannitrishin
Posted at 09:45h, 26 lokakuuSamaistun 10000% tähän sun kirjoittamaan kappaleeseen
”Mikä hullu tunne löytää kotiin itsessään!! Ihana ja uus ja vanha ja tuttu minä. Että voinkin mennä enkä väsy. Vaikka lähteminen onkin joskus hankalaa niinkuin se on aina ollut niin nykyään se on aina sen arvoista. Koska olen sen arvoinen. Lähtemisen lisäksi voin möys olla vaan olematta ja samalla saada molemmat puolet – tulla ja mennä ja myös vaan vanhasti ja tutusti olla jos oletuttaa. Koska ennen luulin, että on olemassa vain se oleminen, kun aidosti koki olevansa sitä. Ja se riittikin silloin, muttei enää.”
<3 <3 !
Stella
Posted at 16:30h, 24 lokakuuIhanaa, että palasit kirjoittamaan! Mä oon ainakin ikävöinyt blogipostauksia ja käynyt tarkistamassa joka viikko, olisiko uusi postaus jo vihdoin tullut :D
sannitrishin
Posted at 09:44h, 26 lokakuueii hitto miten kivaa kuulla!
Lupaan, että enää koskaan ei tule postausten väliin kahta kuukautta :-D
hemulihei
Posted at 00:43h, 25 lokakuuTäällä toinen, joka on käynyt viikottain tsekkaamassa, että joko olisi uutta luettavaa sulta! Toivottavasti sulta löytyy intoa kirjoittaa tänne vielä pitkään, sun tekstien parissa viihtyy ja ne saa ajattelemaan. Oon ollut 4 kk poissa instagramista, joten stooritkin jäänyt näkemättä :( Toisaalta somettomuus tekee itelle hirmu hyvää!
sannitrishin
Posted at 09:43h, 26 lokakuuIhanaa!
Tulee ihan liikkuttunu olo, ku ajattelee että siellä on vielä tyyppejä, jotka jaksaa mun totaalisen surkeasta päivitystahdista huolimatta odottaa seuraavaa postausta.
Yritän pysytellä siinä, että ainakin kerran viikossa täällä olisi jotain uutta.
Se tekee itsellekin niin hyvää.
Ajatusonarvokas
Posted at 06:37h, 25 lokakuuMeitä tekstin kautta ”innostuvia” pohdiskelijoita on varmasti paljon, vaikka nopea ja visuaalinen Insta onkin vienyt ”kaistaa” ihmisten mielissä.
Toivottavasti siis blogiin tulee vielä tekstejä! 🙏
sannitrishin
Posted at 09:42h, 26 lokakuuNo ehdottomasti tulee.
Nautin itsekin älyttömästi muiden syvällisempien ajatusten lukemisesta, ja toisaalta myös niiden kirjoittaminen antaa paljon.
Eli jatkossa omaa kynnystä vaan vähän alemmas, ja sormia useammin näppäimistölle.
Tuntuu hirveän kivalta tietää, että teitä lukemista arvostavia tyyppejä on siellä vielä!
Ullis
Posted at 10:40h, 25 lokakuuMinullekin kirjoitustesi lukeminen on the thing. Kiitos kun kirjoitat ja jaat ajatuksesi. Olet taitava sanoittamaan kokemuksiasi. On ilo lukea tekstejäsi:)
sannitrishin
Posted at 09:41h, 26 lokakuuVitsit, miten hyvältä tällaiset kommentit tuntuu.
Ihan uusi into taas tätä blogia kohtaan.
Kiitos, että oot siellä <3