6 onnelliseksi tekevää asiaa

 

1.Keksin eilen, että kaipaan jotain. En kuitenkaan ihan keksinyt että mitä kaipaan joten päätin että maisemanvaihdosta vaikka nyt sit. Varasin illalla itselleni muutamaksi päiväksi asunnon Ullanlinnasta, mun lempikadulta. Nyt oon niin tyytyväinen, että tein niin vaikka en olekaan ihan varma että miksi. Ehkä ihan vaan koska miksi ei?

Asunto on hurjan kaunis. Valkoiset kuluneet lautalattiat, korkeat huoneet ja valtavat ikkunat joiden takana sinisenä kirkuva taivas ja lokkien huuto.

Yhtäkkiä tuntuu siltä, kuin olisi matkannut noin tuhannen kilometrin päähän omasta arjesta ja liukunut vartin taksimatkan aikana myös viikkojen verran lähemmäksi kesää ja huolettomuutta.

2. Auringosta nauttiminen sängyllä maaten.
Tässä asunnossa ei ole sänkyä, vain patjat lattialla – mutta juuri sen ansiosta voin ottaa aurinkoa tässä makuuhuoneen lattialla maaten. Avasin ikkunat selälleen, puin bikinit ja valelin kropan spf50:lla ja makaan tässä. On kuuma, hellettä sanoisin.

3. Ihmiset, jotka on tuntenut pitkään mutta joiden kanssa ystävyys on syventynyt uudelle tasolle.
Näistä tyypeistä yksi on Maryam. Ollaan tiedetty toisemme jo vuosia, ja varmaan molemmat aina myös pidetty toisistamme. Mutta ihan viime aikoina tuttavuus on alkanut syvetä, ja tuntuu ihanalta huomata että ne huolet siitä ettei näin aikuisena elämään enää liukuisi uusia ystäviä – on osoittautuneet turhiksi.

Viikko sitten olin luvannut auttaa Maryamia yksissä kuvauksissa. Oltiin puhuttu nopeista treffeistä. Kävikin niin, että vietettiin yhdessä koko sateinen keskiviikko. Nukuttiin päiväunet, juotiin kahvia, tilattiin ruokaa ja ihan vaan oltiin. Täydellinen päivä.

4. Oon oppinut pyytämään apua.
Oon aina ollut tosi itsenäinen. Osannut ja halunnut pärjätä omillani. En ole oikeastaan koskaan kaivannut muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessäni. Liityivätpä ne sitten työhön, ihmissuhteisiin, vaatteisiin, kodin sisustukseen.,.
Olen kuitenkin viime aikoina alkanut miettiä, että ehkä osa tästä itsenäisyydestä kumpuaa siitä, etten salli itseni olla tarvitseva. En halua olla vaivaksi kenellekään, enkä siksi koskaan pyydä apua vaikka aina toisinaan kyllä kannattaisi. Ihan viime aikoina olen alkanut tietoisesti opetella sitä. Tuntuu ihanalta että alan hiljalleen ajatella olevani avun arvoinen, että on ihan ok, jopa toivottavaa, tarvita muita.

 

 

5. Alban omatoimisuus.
Ihan yhtäkkiä lapsesta on tullut sellainen, joka ei tunnut tarvitsevan minua juuri mihinkään.
Hän herää itse, pukeutuu ja hoitaa aamutoimet itse. Osaa laittaa itse itselleen aamiaista (aina muroja ja maitoa ellen ole vahtimassa). Huolehtii tavaroistaan ja tehtävistään. Haluaisi viettää suunnilleen kaiken aikansa ystäviensä kanssa, mutta kiipeää silti vielä tosi mielellään tosi usein syliin ja kainaloon. Haluaa edelleen iltaisin antaa halin, pusun ja nyystiksen (tämä on sellainen todella tiukka rutistus, meidän perheen oma juttu ollut siitä lähtien kun Alba syntyi).
Puhuu tunteistaan ja ajatuksistaan ja muistaa aina huomauttaa jos puhun hänelle liian kireällä äänensävyllä silloin kun siihen ei ole muuta syytä kuin stressi.
Ylipäätään tuntuu että viimeisen puolen vuoden aikana lapsessa on tapahtunut ihan hurjan iso muutos. Pienestä tytöstä on tullut jotenkin iso. Joka silti samalla on edelleen ihan liikuttavan pieni.

6. Atopikin itseruskettava kasvovesi.
Unohdin meikit maalle muutama viikko sitten, mutta tämän tuotteen ansioista en ole kaivannut niitä oikeastaan hetkeäkään. Tällä saa kasvoille tosi kauniin, luonnollisen hehkun. Ei tuoksu juuri miltään, kosteuttaa ja väri ei ole ollenkaan oranssi vaan muistuttaa juuri sellaista kahden aurinkopän jälkeistä kevyttä päivetystä.
Hauskaa muuten, että vielä kuusi kuukautta sitten en olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman meikkiä näin pitkään. Tai en olisi ainakaan poistunut kotoa mihinkään. Nyt meikittömyys ei ole tuntunut ollenkaan hankalalta. Korona ja jatkuva kotona olo meikittömänä on tehnyt sen, ettei meikitön peilikuva tunnu ollenkaan vieraalta – päinvastoin.

 

4 Comments
  • A
    Posted at 22:00h, 01 kesäkuu Vastaa

    Kiitos kun kirjoitat.🧡 Samaistun sun ajatuksiin usein – tälläkin kertaa. Tunnistin itseni kohdasta 4 ja kiinnostaisi kuulla, jos osaisit/haluaisit avata tätä jotenkin lisää. Miten oot harjoitellut, mitä ajatuksia, tunteita ja toimintamalleja oot tunnistanu, ihan mitä vaan haluut lisätä !

    • sannitrishin
      Posted at 05:23h, 02 kesäkuu Vastaa

      Mä luulen, että mulla tää liittyy paljolti sellaseen pärjäävän ihmisen syndroomaan. Oon kasvanut suuressa perheessä missä oon kokenut, että on hyvä olla mahdollisimman vähän näkyvä ja tarvitseva ja se tapa toimia on jäänyt päälle ja rakentunut identiteetiksi.

      Ajattelen myös, että tuohon avun pyytämiseen ja muiden tarvitsemiseen on liittynyt vahvasti sellainen ajatus, ettei ole kenenkään avun arvoinen, eikä siksi koskaan ole sitä uskaltanut keneltäkään pyytää.

      Nyt näin vanhempana on alkanut oivaltaa, että tietyt toimintamallit on ehkä suojannut mua silloin lapsena, toiminut mulle silloin – mutta ne samat mallit ei palvele mua enää ja niistä on tärkeää yrittää opetella pois, terveempien toimintamallien piiriin.

  • Adina
    Posted at 23:53h, 02 kesäkuu Vastaa

    Mitä kautta varasit tuon asunnon? Airbnb? Ymmärrän, jos et halua mainostaa, mutta juuri vastaavanlaisen olen ajatellut vuokraavani pariksi päiväksi yllätykseksi puolisolleni. Kiva, kun olet taas kirjotellut! :)

    • sannitrishin
      Posted at 06:05h, 03 kesäkuu Vastaa

      Airbnbstä joo ☺️
      En tiedä onko tuo asunto jatkuvasti vuokralla, sillä siellä myös asutaan mutta kannattaa ehdottomasti tarkistaa.
      Oli ihan hurjan ihana.

Post A Comment