Tämä postaus on roikkunut luonnoksissa kesäkuusta asti.
Oikeastaan näitä on useampia, mutta julkaisen näistä nyt ensimmäisen osan jotta kokonaisuudesta ei tule liian raskas.
Toinen, ja mahdollisesti kolmaskin, osa tulevat sitten joskus kun.

Mitä kuuluu?

Ihan hyvää. Paino sanalla ihan.
Eräs tuttu oli taannoin jakanut kuvan instagramissa, jonka kuvatekstissä kertoi havahtuneensa siihen että juuri nyt mikään ei paina mieltä – sen kuvatekstin myötä itse havahduin siihen, että pitkään aikaan omaa mieltäni ei ole painanut niin moni asia kuin nyt. Ei varsinaisesti mitään isoa, mutta paljon sellaista pientä, jotka yhdessä painavat jo melko paljon.

Sen painon rinnalla on kuitenkin paljon myös hyvää, enkä missään nimessä sanoisi voivani huonosti.
Nyt on vaan vähän tällainen raskaampi vaihe, mutta tiedän kokemuksesta tämänkin menevän ohi ja niin kauan kun ilahdun aamukahvista ja iltapäivisin vastapäisen talon seinään ilmestyvistä aurinkolänteistä tiedän kaiken olevan hyvin.


Tuntuuko koskaan siltä että olisit päässyt vaikuttajana nykyiseen asemaan iholla-sarjan julkisuuden vuoksi?

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja varmasti sarjan tuoma julkisuus on helpottanut tai nopeuttanut reittiä.
Kirjoitin kuitenkin blogia ensimmäisen kerran jo vuonna 2009 , monta vuotta ennen iholla- sarjaa. Tuolloin n.viikko aloittamisen jälkeen blogi oli noussut nyt jo edesmenneen blogilistan suosituimmat uudet blogit -listan kärkeen.
(Tuon blogin kuoppasin kuitenkin heti sen jälkeen kun ensimmäinen ihminen oli pysäyttänyt minut kadulla ja kertonut lukevansa blogiani, koska ahdistuin niin paljon siitä ajatuksesta että joku jossain voisi tunnistaa minut. Melkoista ironiaa, että vain joitain vuosia myöhemmin olin mukana sarjassa, jota katsoi ihan vain muutama ihminen enemmän…)

Rehellisesti uskon, että olisin tässä samassa paikassa ilman sarjaakin, reitti olisi ehkä ollut vain vähän erinäköinen.
Iholla-sarjan jälkeen minulla oli jo valmista yleisöä instagramissa, joka mahdollisti sen että aloin saada bloggaamisesta myös rahaa heti aloittamisen jälkeen.

Olen viime aikoina ylipäätään miettinyt tätä, että saako vaikuttajana mahdollisuuksia jotenkin muita helpommin, tai heppoisemmilla ansioilla – sellaisesta kun paljon puhutaan, ja en itse oikeastaan usko siihen.
Esimerkiksi siihen, että tuhansien ihmisten joukosta juuri minut valittiin mukaan iholla-sarjaan oli joku syy.
Ei sillä, että itse ymmärtäisin mikä se syy oli, mutta tajuan kyllä ettei sarjassa mukana oloni ollut sattumaa tai vahinkoa.

Ajattelen, että olen tässä missä olen, sen vuoksi kuka olen ja mitä osaan.
En ajattele, että mikään mahdollisuus, tilaisuus tai ovi, joka eteeni on auennut olisi vain sarjan, tai seuraajamääräni ansiota, mutta tiedostan niiden tehneen asioista minulle aavistuksen helpompia.

Arvostetaanko vaikuttajia mielestäsi riittävästi?

Tämä kysymys liittynee tähän muutama päivä sitten julkaistuun Oskari Onnisen kolumniin .
En ole seurannut tämän kolumnin pohjalta syntynyttä keskustelua, ja toivon etten pahoita kenenkään mieltä sanomisillani.

Olen miettinyt paljon tätä arvostus-näkökulmaa, ja sitä miksi koetaan tärkeäksi että omaa työtä arvostetaan myös ulkoa. Tai sille saadaan tunnustus myös jostain muualta.
Olen täysin samaa mieltä, että vaikuttajien tekemää työtä vähätellään, ja kritisoidaan kohtuuttomasti mielestäni aivan liian usein. Kaikki vaikuttajat niputetaan yleensä yhteen, vaikka tällekin kentälle mahtuu niin paljon erilaisia toimijoita ja tekijöitä.
Tällä alalla on monia sellaisia ihmisiä, joita arvostan (sekä henkilöinä, että heidän koko alan eteen tekemänsä työn vuoksi)  todella korkealle. On henkilöitä, joiden toivoisin saavan enemmänkin tunnustusta ja kiitosta työstään.

Mutta – en ole koskaan ajatellut, että jonkin suuremman yleisön tulisi arvostaa tai antaa tunnustus sille mitä minä teen työkseni.
Niin kauan, kun itse arvostan itseäni ja näen arvon asioilla joita teen – se riittää. Ei haittaa vaikka Oskari Onninen ei arvostaisi.

Tähän kaikkeen pätee vähän sama kuin tähän rakastamaani sitaattiin:
mitä enemmän itse rakastaa tekemiään päätöksiä, sitä vähemmän tarvitsen sitä että muutkin pitävät niistä.

Tiedän, että moni saattaa ajatella, että se mihin esimerkiksi minä asemaani käytän on turhaa tai typerää.
Käyttää nyt ”jalustaansa” jakamalla päivät pitkät videoita itsestään tekemässä pilatesta.
Mutta.
Se määrä viestejä, jonka saan ihan jokaisen jakamani videon yhteyteen siitä, kuinka olen innostanut jotain toista liikkumaan. Kuinka olen auttanut jotain toista vuosien etsinnän jälkeen löytämään kadoksissa olleen ilon liikkumiseen. Joku taas on minun tai pilateksen kautta löytänyt uuden arvostavamman ja lempeämmän tavan suhtautua itseensä ja kehoonsa. Kaikki se palaute näyttäytyy minulle niin, että olen onnistunut lisäämään yksilön hyvinvointia, ja yksilöiden hyvinvointi taas lisää yhteistä hyvää.
Näen ja tunnen arvon siinä mitä teen, vaikka ei, en muuta tai mullistaa maailmaa.
Mutta voin innostaa, inspiroida, tarjota lohtua tai samaistumispintaa – ja kaikkea sitä meistä jokainen tarvitsee.
Niin kauan kuin itse näen tekemässäni työssä arvoa, ja tiedän tekeväni tätä oikeista syistä ja omien arvojeni mukaisesti – en tarvitse työlleni tunnustusta muualta.

Itselläni on kokemus, että työtäni arvostetaan.
Sellaista peiliä saan niin niiltä ihmisiltä, jotka sisältöäni seuraavat kuin tahoiltakin, joiden kanssa työskentelen.

 

 

Koetko, että sun sisältö on erilaista nyt sinkkuna kuin parisuhteessa?

On varmasti erilaista. Ajattelen sen olevan tosi luonnollista että sisältö muuttuu kun sen tekijän elämäntilanne muuttuu.
Edellisestä parisuhteesta on pian 2,5 vuotta, tänä aikana elämäntilanteen lisäksi myös minä itse olen muuttunut-
varmasti enemmän kuin minkään kaksi ja puolivuotisen aikana koskaan aiemmin.
En kuitenkaan mitenkään tietoisesti ole muuttanut tapaani tehdä sisältöä, vaan se on muuttunut mukanani hiljalleen.

Tunnistan ja tunnustan kuitenkin sen, että nyt sinkkuna haluan ehkä esiintyä somessa enemmän ns.edukseni.
Parisuhteessa ollessani en miettinyt ehkä samalla tavalla millaisia kuvia julkaisin itsestäni, tai millaisia totuuksia olin valmis jakamaan. Tässä elämäntilanteessa mietin asioita ehkä viisi sekuntia pidempään.
(Voi tosin olla, että tämä liittyy myös ylipäätään tiukentuneisiin yksityisyyden rajoihin.)

Muutamia kertoja olen kuitenkin jättänyt julkaisematta jotain siksi, että olen miettinyt esimerkiksi ihmistä jota olen tapaillut, ja sitä onko tämä asia nyt todella sellainen jonka haluan jakaa juuri nyt (myös hänelle) kun hädin tuskin tunnemme, vai kerronko tämän sitten kun toinen on jo kiintynyt, eikä enää hetkahtaisi siitä vaikka kävisikin ilmi että olen oikeasti täydellisen pihalla kaikesta :-D

Sanon usein, että itseäni kiinnostaa somessa erityisesti sellainen sisältö, jonka kautta saan kiinni siitä kuinka toinen hahmottaa tai näkee maailman, eikä niinkään sellainen sisältö josta saan kiinni miltä henkilö näyttää.
Nyt omaa sisältöä selatessani ja miettiessäni tajuan kuitenkin, että olen ajautunut ehkä vähän juuri tuohon jälkimmäiseen suuntaan.

Haluaisitko lisää lapsia?

Tätä kysytään varmaan useammin, kuin mitään muuta yksittäistä asiaa.
Vastaukseni vaihtelee suunnilleen yhtä usein.
En ole ihan varma olenko koskaan varsinaisesti halunnut lisää lapsia, siis sillä tavalla että olisin itse haaveillut vaikkapa vauvasta, mutta olen kyllä toivonut Alballe sisarusta.
Olen itse saanut kasvaa seitsemän sisaruksen keskellä ja lapsen saamisen jälkeen olen aina ajatellut, että omaankin perheeseeni kuuluisi muistakin kuin vain me kaksi.
Oli aika kun ajattelin ”hankkivani” seuraavan lapsen yksin. Sen jälkeen tuli kuitenkin onneksi aika, kun oivalsin etten todellakaan ole sellainen ihminen, joka tekisi niin.

Nyt aina toisinaan toivon, että tapaisin joskus jonkun, jolla olisi myös lapsia.
Sen lisäksi, että saisi jakaa toisen kanssa sen vanhemmuuden aspektin – olisi ihanaa saada Alballe niitä toivottuja sisaruksia ilman, että minun tarvisi itse olla raskaana tai valvoa öisin.

Ehdottomasti siis haluaisin ympärilleni lisää lapsia, mutta niiden ei missään nimessä kaikkien tarvitsisi olla biologisesti omiani.

 

Miksi et koe tinderiä omaksi paikaksi?

Olen ollut tinderissä joitain lyhyitä jaksoja elämästäni ja huomannut etten osaa tai jaksa innostua ihmisistä vain kuvan ja pienen esittelytekstin perusteella edes sen vertaa, että jaksaisin vaikkapa keskustella, mistään tapaamisesta nyt puhumattakaan.

Ehkä on käynyt elämässä myös aina sikäli hyvä tuuri, että on tavannut kiinnostavia henkilöitä jotain muuta kautta niin usein, että uskallan luottaa siihen, että kaikki ”oikeat” ihmiset kyllä löytävät tielleni ilman tinderiäkin.
Kävin juuri tästä aiheesta keskustelua erään ihmisen kanssa ja hän sanoi hyvin, että luottaa sellaisen elämän painovoimaan, että ne asiat jotka meille kuuluvat, valuvat kyllä meitä kohti kunhan vaan itse malttaa olla sekoilematta.
Ja olen tismalleen samaa mieltä.

Tietysti myös sillä, etten ole pitkään aikaan varsinaisesti etsinyt tai kaivannut seuraa – on vaikutusta siihen, etten ole kokenut sovellusta tarpeelliseksi. Otan kuitenkin oikeudekseni muuttaa mieltäni tämänkin asian suhteen, jos joskus tulee aika että alan kaivata ihmistä rinnalleni ja huomaan, etten oikeassa elämässä koskaan tapaa ketään.

Millaisen parisuhteen haluaisit?

Näin jälkikäteen ajateltuna kaikki aiemmat parisuhteet ovat olleet todella levottomia ja epävakaita; hillittömiä nousuja ja laskuja. Uuvuttavia ja kuluttavia toisin sanoen. Varmasti näin on ollut pitkälti siksi, että minä olen ihmisenä ollut sellainen kuin olen ollut: hankala ja epävakaa. Minä olen ollut se joka on kaivannut niitä hillittömiä nousuja ja laskuja tunteakseen jotain.
Nyt olen ihmisenä todella eri paikassa, kuin vaikkapa viimeisimmän parisuhteen päättyessä.
Seuraavaksi haluaisin suhteen, joka tuntuisi levolta ja rauhalta.
Jossa saisi vain olla, ja luottaa sen kantavuuteen.

Niiden asioiden lisäksi toivon myös sellaista tasavahvaa kumppanuutta, intohimoa,  keskusteluyhteyttä ja toimivaa kommunikaatiota, valmiutta kasvuun ja muutokseen, halua ymmärtää ja kohdata toinen sellaisena kuin tämä on.

Kaupallinen yhteistyö: Itsehoitoapteekki

 

 

Kuinka uskomattoman ihanalta tuntuukaan aina nämä kesän ensimmäiset oikeasti lämpimät päivät? Ne sellaiset kun uskaltaa vähän jo luottaa siihen lämpöön. Ne sellaiset kun poistuu kotoa aamupäivällä ajatellen palaavansa vasta illalla, ja se on selkein suunnitelma mikä on. Rakastan erityisesti tätä alkukesän tunnelmaa, kun kaikki ihanin on vielä edessä mutta nytkin jo on tosi hyvä.
Tämä kesäkuu tosin vietetään niin, että itse teen vielä töitä, mutta lapsi on jo lomalla. Se taas tarkoittaa sitä, että omia päiviään joutuu usein jatkamaan pidempään, kuin normaalisti sillä haluaisin että lapsen päivissä olisi se sellainen ihanan huoleton loman tuntu joten omat työt jäävät usein siihen hetkeen, kun lapsi jo nukkuu.
Nyt noin kahden viikon melkein lomailun perusteella voisin sanoa, että olemme onnistuneet huolettomuudessa aika hyvin. Ollaan aina, sään sen salliessa, lähdetty kotoa jo varhain. Pakattu laukkuun ne kaikkein tarpeellisimmat: vesi, aurinkorasvat, evästä ja uimakamat ja palattu kotiin vasta iltapalalle. Lapsi on jotenkin mahtavassa iässä (näin sanoo muuten jokainen vanhempi, lapsen jokaisesta iästä), hän innostuu vielä sellaisella tarttuvalla tavalla kaikesta, mutta jaksaa myös vain kierrellä, katsella ja ihastella. Esimerkiksi eilen ja toissapäivänä käveltiin molempina päivinä reilusti yli 13km, eikä pieni valittanut väsymystä kertaakaan. Kaikki tekeminen ja meneminen tuntuu siis harvinaisen helpolta ja mukavalta.

Tiedätte ehkä jo nyt, että sen jälkeen kun pilates tuli elämääni jäädäkseen, se on tuonut mukanaan myös hirveästi muuta hyvää. Olen huomattavasti aiempaa kiinnostuneempi siitä kuuluisasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kuin aiemmin. Tiedostan hyvin millaiset asiat ja tekijät vaikuttavat siihen kuinka hyvin voin: uni, liikunta ja ravinto niistä keskeisimmät, mutta on tietysti muutakin.

Lapsen energia tuntuu usein olevan ihan loputon, ja haluan pysyä siinä mukana. Kaikkein eniten nautin itsekin juuri yhteisestä tekemisestä: pallopeleistä, kävelyretkistä, uimisesta.

Ollaan molemmat harvoin sairaana, ja kiitän siitä mielessäni usein Fiilus maitohappobakteereita, vaikka tietenkään koskaan syy ei roiku vain missään yhdessä tekijässä, vaan on monen asian (usein sattumuksen) summa.
Mutta jos  tiedän, että voin itse tehdä jotain millä voin vahvistaa, tukea ja tasapainottaa hyvinvointia, niin valitsen sen tietysti. Yksi Fiilus -purutabletti sisältää miljardi Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteereita ja miljardi Bifidobacterium lactis –bifidobakteereita. Näissä Fiilus- purutableteissa pidän erityisesti juuri siitä että ovat nimenomaan purutabletteja, hyvänmakuisia vieläpä. Erityisesti tuo mustikan makuinen, D3-vitamiinia sisältävä, on suosiossa. Sellainen purkki hupenee tässä taloudessa aina nopeammin suhteessa muihin makuihin, joita ovat mansikka ja sellainen hedelmäinen tabletti. Jälkimmäinen sisältää myös sinkkiä ja C-vitamiinia, jotka molemmat ovat myös omiaan tukemaan ja vahvistamaan vastustuskykyä.
Olin lisäämässä tähän vielä että lapsenkin saa syömään vitamiininsa huomattavasti helpommin, kun ne on pakattu tällaiseen hyvänmakuiseen ja helposti nautittavaan muotoon, mutta tajusin että ihan sama pätee kyllä itseenikin: muistan ottaa ravintolisäni todennäköisemmin silloin kun ne maistuvat hyvältä ja ovat pureskeltavia. Fiilus maitohappobakteereista löytyy tosin myös sellainen neutraali kapselimuotoinen valmiste, niille jotka nauttivat omansa mieluummin veden kanssa tai esimerkiksi veteen avattuna. Kaikki Fiilus-tuotteet ovat lisäksi gluteenittomia, maidottomia, laktoosittomia, soijattomia ja hiivattomia.

En tiedä onko muillakin samaa, mutta en ole maailman ansioitunein ottamaan kaikkia vitamiineja tai ravintolisiä ihan joka aamu. Jotenkin ne aina toisinaan vaan unohtuvat kun on niin kiire syödä kaikkea muuta, juoda kahvia, pukeutua, laittautua ja no- kyllä te tiedätte millaisia aamut lapsiperheissä voivat toisinaan olla. Siksi purutabletit on mitä mainion keksintö, sillä näitä voi ottaa helposti missä tahansa ja milloin tahansa, sillä vettä tai muutakaan ei tarvita. Näitä Fiilus maittohappobakteereita löytyykin multa usein eri laukkujen pohjilta, kulkevat siis lähes aina mukana ja tulevat siten kaikkein varmimmin myös joka päivä otetuksi.

Näitä löytyy apteekeista kautta maan ja maksavat noin 13€ purkki. Hyvänmakuinen ja pureskeltava suositus meiltä teille.

Jo hetken on ollut olo, että haluaisi olla aktiivinen instagramin lisäksi jollain toisellakin alustalla. (Tosin mietin kyllä heti jo tuota lausetta kirjoittaessani, että voinko sanoa alkavani aktiivisesksi instagramin lisäksi jossain toisaalla, kun en oikeastaan ole erityisen aktiivinen edes siellä instagramissa. Mutta. Ei takerruta nyt sellaisiin pikkusekkoihin.)

Näin joskus jossain kuta kuinkin tällaisen kysymyksen:
Muistuttaako tekemisesi/työnjälkesi tasaista ahertamista vai lähinnä satunnaisia energiapiikkejä?
Enkä koskaan ole kokenut tulleeni yhtä hyvin sanoitetuksi kuin tuolloin. Olen sataprosenttisesti Team Energiapiikki. Teen asioita (lähinnä) silloin, kun tuntuu hyvältä ja tunnen joka päivä kiitollisuutta siitä että oma työtilanne sallii (toisaalta myös ikävästi mahdollistaa) sellaisen.

Haluaisin kuitenkin oppia siihen, että tekisin töitä tasaisen tuottavasti enkä kolmen päivän sykleissä. Eikä siihen varmaan auta muu kuin alkaa vain tehdä.

Olin ajatellut, että laajentaisin tekemistä jollekin sellaiselle alustalle, missä en ole vielä aiemmin ollut (youtube ja/tai tiktok) mutta aloitan kuitenkin täältä blogista, sillä tämä tuntuu juuri nyt vähiten vaaralliselta. Vaikka ajatus jostain kokonaan itselle uudesta kutkuttaa kieltämättä myös.

Olen itse asiassa kaivannut tänne kirjoittamista usein. En osaa luontevasti jakaa instagramissa sellaisia asioita mitä olen täällä blogissa tottunut jakamaan. Usein olen jakamassa instagramiin kuvaa kolmen metrin kuvatekstillä, kunnes sellainen alkaakin julkaisuhetkellä tuntua liian intiimiltä ja jotenkin liian painavalta instagramiin. Päädyn lopulta postaamaan kuvan, jonka kuvatekstinä on mielikuvituksellisesti esimerkiksi: feelz, mood tai kolme erilaista kukkaemojia.

Ajattelen paljon, mutta ulos siitä, muiden silmille, tulee häviävän vähän. Harmillisen vähän oikeastaan. Haluaisin taas saada kiinni siitä tunteesta, että on jotain sanottavaa. Haluaisin taas pystyä kirjoittamaan niin, ettei tekstin päätyminen muiden silmille tunnu ahdistavalta vaan kutkuttavalta mahdollisuudelta.  Mahdollisuudelta vuorovaikutukseen ja keskustelunavaukseen.

Vähän hävettää jos valmiiksi, että menin instagramissa mainitsemaan tästä ensimmäisestä postauksesta, sillä tämän tarkoitus ei rehellisesti ole mikään muu kuin rikkoa se jää, joka liki vuoden mittaisen hiljaisuuden aikana on syntynyt.
Tämän tekstin ainoa funktio on madaltaa kirjoittamisen kynnystä, niin että jatkossa sen ylittäminen on helpompaa, mahdollista ylipäätään.  Mutta lupaan, että tulevissa teksteissä on, edes toisinaan, jotain järkeä.

Kivaa, jos löysit tänne vielä pitkän hiljaisuuden jälkeenkin, ja jos et niin ymmärrän hyvin.


Kaupallinen yhteistyö: Itsehoitoapteekki

 


Joku viisas sanoi joskus, että aikuisuus on onnellisimmillaan silloin kun muistaa riittävän usein palata niiden asioiden pariin joista nautti lapsena. Lapsena olin jatkuvasti liikkeessä: pyöräilin, uin, kävelin, juoksin ja kiipeilin. Me pelasimme jalkapalloa, pesäpalloa ja sählyä. Harrastin vuosia yleisurheilua ja hetken jääpalloakin.
Jossain nuoruuden ja aikuisuuden välissä hukkasin tuon liikkuvan osan itsessäni ja unohdin sen lähes kokonaan vuosiksi.
Aloitin kyllä aina toisinaan erilaisia harrastuksia vain jättääkseni ne noin kahden viikon jälkeen.

Viimeisten muutaman vuoden aikana liikkuminen on taas juurtunut olennaiseksi osaksi arkea.
Kukaan minua instagramissa seuraava ei ole voinut välttyä pilates-intoilultani. Tuo laji oli minulle portti takaisin sinne nautinnolliseen ja jo liikkuessa palkitsevaan tekemiseen. Ongelma oli aiemmin ollut se, etten ollut löytänyt itselleni sopivaa tapaa liikkua, josta olisin nauttinut jo tehdessä, enkä vasta sen jälkeen.  Harjoittelen nykyään liki päivittäin, enkä koskaan ajattele että pitäisi liikkua, vaan että ihanaa kun saan.

Pilateksen myötä elämään on valunut myös muita tapoja liikkua. Kävelen nykyään aina ja kaikkialle, jos vain aikataulut sen mahdollistavat. Nautin taas uimisesta samaan tapaan kuin lapsena, juoksustakin olen alkanut vähän pitää kun olen oivaltanut että juokseminen ei automaattisesti tarkoita 10 kilometrin lenkkejä, vaan voin hyvin juosta juuri niin lyhyitä matkoja ja niin nopeasti kuin itseäni sattuu huvittamaan. Myös pallopelit ovat alkaneet taas kiinnostaa.

Mutta jos lapsena kykenikin liikkumaan tunteja päivässä, joka ikinen päivä – enää ei kykene. En ainakaan minä, enkä ainakaan ilman kolotuksia ja jumeja. Monilta osin tuntuu usein yhä ihan 16- vuotiaalta, mutta keho ei valitettavasti lukeudu niihin asioihin. Olen 34 ja keho palautuu rasituksesta juuri niin kuin 34- vuotiaan voi kuvitellakin palautuvan: hitaammin kuin toivoisi.

Nautin kuitenkin liikunnasta, hikoilusta, siitä urheilunaikaisesta euforiasta, haasteista, kehityksestä ja siitä kaikkivoipaisuuden tunteesta, jonka saan kaikkein varmimmin juuri liikkeessä, joten haluan tietysti sisällyttää sitä arkeeni mahdollisimman paljon.
Jotta se on mahdollista, näen vähän (toisinaan myös aika paljon) aikaa ja vaivaa sen palautumisen eteen. Pyrin optimoimaan levon ja unen määrän, syön paljon, monipuolisesti ja usein, käytän kylmää vettä palautumisen apukeinoina kylmien suihkujen muodossa  ja nyt säiden sen salliessa uin aamuisin myös meressä.  Noiden asioiden rinnalle kaipaan myös täsmäaseita, joilla voi nopeuttaa palautumista tai helpottaa kireyksiä tai kolotuksia paikallisesti.

Orionilta löytyy sellainen tuoteperhe kuin Movex, jonka alle on kerätty tuotteita nimenomaan aktiivisen elämäntavan tueksi. Olen käyttänyt Movex – ravintolisiä jo pidempään, mutta nyt haluan tässä nostaa valokeilaan erään toisen tuotteen. Nimittäin MOVEX ICE kylmä-kuuma – voiteen. Voide on tuotu valikoimaan viime syksynä, ja se on ollut olennaisena osana omaa palautumisen apuväline-laatikkoani alkuvuodesta lähtien. Kuten nimestäkin voi ehkä jo päätellä on voiteella kaksitehoinen vaikutus, joka alkaa viilentävänä muuttuen lämmittäväksi. Voiteen sisältämä mentoli viilentää, lievittää kipua, vähentää turvotusta ja laukaisee lihasjännitystä. Capsicum-uute taas lämmittää, vilkastuttaa kudosten verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, jotka kaikki edistävät ainakin omalla kohdallani lihasten ja nivelten palautumista rasituksesta kuin myös niitä hetkellisiä jumeja ja kolotuksia.

Tässä kohtaa on muuten ihan pakko jo mainita, että tämä voide on siitäkin erityisen ihana, ettei tämä tahmaa ollenkaan. Vaan koostumus on sellainen pehmeän voidemainen, joka levittyy ja imeytyy iholle tavallisen kosteusvoiteen tapaan. Pieniä asioita, joilla on lopulta kuitenkin iso merkitys. Tuotteella on myös suomalaisen työn Avainlippu-tunnus. Iso asia itselleni sekin.

Muutama vuosi sitten aloittaessani pilateksen kipeytyivät nivelet alkuun aika tavalla. Oikea tekniikka oli tuolloin vielä hakusessa, samoin kuin useimmat lihaksetkin joita sen oikean tekniikan tueksi tarvitaan. Tuolloin nivelet usein kuormittuvat enemmän, kuin niiden kuuluisi. Erityisesti ranteita ja polvia kolotti usein, ja nyt vain toivon että kunpa tämä Movex ICE kylmä- kuuma- voide olisi ollut olemassa jo tuolloin. Kaikki olisi ollut huomattavasti helpompaa ja miellyttävämpää.

Nykyisin käytän tätä voidetta itse pääasiassa helpottamaan lihasjumeja, mutta tämä on siis omiaan myös nivelkipuihin. Haluaisin nyt jo kuitenkin mainita, että tulehtuneisiin lihaksiin tämä voide ei lämmittävän vaikutuksensa vuoksi sovellu, sillä lämpö nopeuttaa tulehduksen leviämistä. Myös tuoreissa vammoissa lämmön vaikutuksen aiheuttama verenkierron lisääntyminen on haitallista koska lisääntynyt verenvirtaus pahentaa tuoretta kudosvauriota ja siihen liittyvää verenvuotoa ja turvotusta.
Mutta sellaisiin tyypillisiin urheilusta väsyneisiin, kireiltä tai jumisilta tuntuviin lihaksiin tämä voide on oiva apu. Tiedän monen käyttävän tätä voidetta myös näyttöpäätetyön jumittamille hartioille. Taidan alkaa läträtä tätä hartioille itsekin, sillä teen töitä yksinomaan asennoissa jotka huutavat sitä, etten ole koskaan työergonomiasta kuullutkaan.

Se mitä ehkä haluan tällä kaikella sanoa on, no ensimmäiseksi tietysti kannustaa jokaista käyttämään aikaa ja ehkä vähän vaivaakin sen eteen että löytäisi sen itselleen mieluisan tavan liikkua ja pitää hyvinvoinnistaan huolta. Sanon tämän siis siksi, että oma elämänlaatuni on parantunut niin merkittävästi sen jälkeen, kun liikutan taas kehoani aktiivisesti, eikä se laatu ole parantunut vain hetkellisesti tai jollain tietyillä osa-alueilla vaan sen vaikutukset ovat valuneet kaikkialle. Uskon itseeni ja kykyihin huomattavasti aiempaa enemmän, voin paremmin, nukun ja syön sellaisilla tavoilla jotka sekä tuntuvat oikeilta että tekevät minulle hyvää, olen energisempi, pitkäpinnaisempi ja minun on helpompaa keskittyä. Toivon, että jokainen saisi kokea saman. Haluan sanoa myös, että jumeista ja kivuista ei tarvitse vain hiljaa kärsiä ikäänkuin liikkumisen sivutuotteena, vaan niiden lievittämiseen ja jopa ennalta-ehkäisemiseen on olemassa oivallisia tuotteita, joiden hyödyistä ja eduista kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti.