Tältä näyttää mun työpöydällä juuri nyt. Viikon missiona on ollut siivota ensin koneen 37 000 kuvaa ja sen jälkeen käydä kynän kanssa läpi nämä jo teetetyt kuvat. Mulla on ollut jo monta vuotta tapana kirjoittaa teettämieni kuvien taakse muutama rivi, kertoa jotain erityistä tuosta kuvan hetkestä. Joskus se on tunne, toisinaan taas joku hauska sattumus tai tapahtuma, hyvä keskustelu tai muuten vaan joku erityinen hetki, joka liittyy tuohon valokuvaan. Näin jälkeenpäin kuvia selaillessani olen ihan älyttömän hyvilläni siitä, että olen silloin aikoinani tuon tavan aloittanut. Vaikka vielä muistankin lähes kaikkien tänä aikana teettämieni hetkien tunnelman ja tapahtuman, niin asia ei välttämättä enää 20- tai 50- vuoden päästä ole samoin. Tuntemattomallekin katsojalle kuvat muuttuvat pelkistä kuvista kokonaisiksi tarinoiksi noiden muistiinpanojen kautta.

 

Pitäisi teettää kuvia ehdottomasti enemmän, ja säilöä niitä koneen uumenissa ehdottomasti vähemmän. Tulin niin hyvälle tuulelle kaikkia näitä vanhoja kuvia selaillessani. Kuinka hienoa elämä onkaan. Lämmin ja kiitollinen olo.

_MG_3585

Torstai, joulukuun 10. Tuona päivänä, keskellä pimeintä joulukuuta, tuntui satavan ja tuulevan neljästä eri suunnasta samaan aikaan. Päivä alkoi muutenkin aika kehnoissa tunnelmissa. Teki mieli vaan pysytellä kotona ja leikkiä, ettei koko päivää edes ollut. Illaksi olin kuitenkin saanut kutsun Santa Marian järjestämälle bloggaaja-illalliselle. Ja jo tuon kutsun kilahtaessa sähköpostiini tiesin, etten jättäisi iltaa väliin vaikka tuntuisi miltä. Erityisesti nämä kolme kutsussa mainittua asiaa saivat aikaan kiivasta, innostunuttua nyökyttelyä: omaa aika, hyvää ruokaa ja Maaret Kallio.
Ei kai hullukaan kieltäytyisi tuollaisesta tarjouksesta.

Illallisen pääteemana oli arki. Aallonkodin kuudenteen kerrokseen (tai ehkä kahdeksanteen? Kukapa tuollaista painaisi mieleensä silloin kun tietää saavansa pian käteen lasin kuohuvaa ja pääsevänsä kuuntelemaan Maaret Kalliota, tuota viisasta ja karismaattista naista) noustessani hissi vei kyllä ihan kirjaimellisestikin sen arjen yläpuolella. Ylhäällä odotti joukko uusia kasvoja, lämmin tunnelma, herkulliset tuoksut ja se kuohuvakin tyrkättiin käteen heti kun ehdin takkini riisua. Kyllä kelpasi.

_MG_3564 _MG_3572

Illallisella Maaret puhui meille riittävän hyvästä arjesta, ja millaisista palasista sellainen koostuu. En enää muista kaikkea, vaikka haluaisinkin, mutta sen muistan että kuuntelin ihan hurmioituneena ja nyökyttelin lakkaamatta päätäni, että niin niin, just noin ja eipä tuotakaan olisi voinut paremmin sanoa. Ehkä terävimpänä mieleeni jäi ajatus siitä, että hyvässä arjessa rakkaus, työ, leikki ja terveys ovat tasapainossa. Mikään näistä ei vie liikaa tilaa yksinään, vaan kaikkea tuota edellämainittua on elämässä reilusti. En voisi olla enempää samaa mieltä tästä. Ihan erityisellä hartaudella kuuntelin myös ajatuksia hyvästä, toimivasta parisuhteesta ja sen dynamiikasta. Happy End– kirjaansa varten Maaret oli yhdessä Osmo Kontulan kanssa haastatellut/tutkinut järkyttävän määrän pitkissä, onnellisissa parisuhteissa olevia ihmisiä. Niiden pohjalta Maaret kertoi asioita ja tapoja, jotka yhdistivät kaikkia näitä liittoja. Tärkeimpänä mieleen piirtyi se, kuinka hyvässä parisuhteessa puolisot pyrkivät liikkumaan ristiriitatilanteissa aika pian samalle puolelle, sen sijaan että jatkaisivat sitä sellaista kyllähän minä, mutta kun sitä et – tyyppistä syyttelyä. Tässä kohtaa nyökyttelin ihan erityisellä innolla, sillä tämä on juuri se asia josta olen ehkä eniten ylpeä omassa parisuhteessani. Aina asia ei todellakaan ole ollut näin hyvä, vaan nykyisen tilanteen ja toimintatapojen eteen ollaan molemmat tehty aivan hitokseen töitä. Mutta se meistä. Nyt ollaan vielä täällä illallisella.

_MG_3588 _MG_3600 _MG_3603

Maaretin vinkit parempaan arkeen eivät olleet ainoita vinkkejä, joita evääksemme saimme. Hanna ja Joonas jakoivat meille maukkaimmat ja arkea helpottavimmat ruokareseptinsä. Kiitos niistä ja näistä, tulevat tarpeeseen. Aivan kaikki vinkit. Santa Marialle vielä kiitos tästä kauniista illasta. Oli hyvä. Päivä päättyi kaikkea muuta, kuin kehnosti.

Viime yönä valvoin kipeän lapsen kanssa puoli viiteen asti aamulla. Siitä huolimatta tänään aamulla,  muutaman tunnin unilta herättyäni, oli ihan voittamaton fiilis. Tunsin itseni terveeksi ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. Tiedätte varmaan kaikki sen sairastelun jälkeisen ensimmäisen terveen päivän, kun energia on yhtäkkiä ihan älyttömästi. Tekisi mieli juosta maraton, sisustaa koti uusiksi, kokata kuukaudeksi safkaa pakkaseen, sopia päivät täyteen ohjelmaa. Kun on pari viikkoa käynyt aika todella hitaalla ja väsynyt pelkästä vessareissusta, niin tämä energisyys tuntuu suht. tervetulleelta.

Sälekaihtimet avattuani innostuin ehkä vielä vähän lisää. Illan ja yön aikana oli jostain ilmaantunut kipakka pakkanen tuon ohuen lumikerroksen seuraksi. Aurinkokin pilkisteli. Ei olisi tämä ensimmäinen terve päivä voinut juuri paremmin alkaa.

Energiat ei kuitenkaan ihan vielä tänään ole riittänyt noihin tuolla yllä lueteltuihin asioihin. Sain kuitenkin vaihdettua pyjaman ihan tavallisiin vaatteisiin ja pääsin ihan jopa ulos asti. Taisi olla eka kerta tänä vuonna.

Lähdettiin heti aamiaisen jälkeen pitkälle kävelylenkille. Tarkoituksenamme oli rullailla vaunujen tuohon parin kilometrin päässä olevalle kirpparille, mutta se olikin tietysti kaikista mahdollisista viikonpäivistä juuri tänään, maanantaina, suljettu. Huomasin sen tietysti vasta perille päästyämme. Vaan eipä haitannut. Käveltiin vielä pidempää kiertoreittiä kotiin, jotta varmasti ehtisin palelluttaa varpaani ja sormeni.

Hyvin ehdin.

Blogi on tässä hieman lomaillut meikäläisen sairastellessa. Nyt kuitenkin alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä, niin voinnin kun blogin henkiin heräämisenkin suhteen. Pää on ollut täynnä räkää viimeiset neljä päivää, ja nyt kun tilanne alkaa vähän normalisoitua niin päässä on tilaa ihan niille ajatuksille ja ideoillekin. Ihanaa!

Sairastellessa on ollut aikaa näprätä puhelinta. Joskus taisinkin mainita, että olen viime vuodet kuvannut lähinnä puhelimellani, vaikka minulla tuo järkkärikin olisi. Kuvaan päivittäin aika paljon, ja olen tehnyt niin jo monta vuotta, mistä olen kyllä nöin jälkeenpäin todella hyvilläni. Aika moni hetki, tapahtuma ja asia olisi painunut unholaan ilman kuvamuistoja. Toisaalta ajattelen kyllä, että ne kaikkein merkittävimmät hetket kyllä säilyy muistissa ilman dokumenttejakin.

Viime vuosi puhelimen muistista näytti tältä:

image

… viihdyttiin kotona enemmän ja paremmin, kuin ehkä koskaan aiemmin.

image

… kävelin nukkuva lapsi vaunuissa valehtelematta yli 2000km.

image

…syötiin liian usein ulkona ja liian harvoin kotona.

image image image

… fiilisteltiin toisiamme, kasvavaa Albaa, skype-puheluita Siperiaan ja muutaman minuutin kävelymatkan päässä asuvia ystäviä.

image image image image

… Kevyitä, kuplivia päiviä ja iltoja ystävien kanssa meren rannalla, kallioilla, hiekalla tanssien. Totuuden nimissä mainittakoon, että tapasin kyllä ystäviäni aivan liian harvoin. Vuodesta 2016 tulee tämänkin asian suhteen paljon parempi.

image image image

… oli hyviä, huonoja ja surkeita asupäiviä.

image image image

… käytiin Tukholmassa intoilemassa keväästä, Helmikuussa.

image image image image

… juoksin kevään ja kesän aikana kilometreissä takuulla enemmän kuin koko siihen astisen elämäni aikana yhteensä. Tapasin uusia ihmisiä, opin uutta, ja mikä parasta – nautin.

image image image image image image image image

… lähdettiin Espanjaan, koska Suomessa kesä ei ollu vielä Heinäkuun lopullakaan alkanut. Perillä meitä odotti 35 asteen tukahduttava kuumuus. Otimme sen ilomielin vastaan.Olin ennen reissua etsinyt AirBnB:sta varta vasten asunnon, jossa olisi mahdollisimman tehokas ilmastointi ja varmistellut asiaa vielä usealla viestilläkin. Juu juu, tehokas ilmastointi löytyy, lupailtiin. Myöhään yöllä asunnolle saavuttuamme meitä odotti perillä sauna. Siinä sitten kyselin, että niin mites tuo ilmastointi, mistä sen saa päälle. Tosta noin vaan napsauttaa sanoi omistaja, ja osoitti tuota pientä jalallista tuuletinta. Ai katos. No, mutta tämähän on tehokas, pyöriikin ja kaikkea.

Mutta turhaanpa huolehdin, kuumuuteen tottui päivässä ja perheen pieninkin nukkui tuolla melkein ehjiä öitä, mitä ei tuohon aikaan ollut tapahtunut vielä koskaan aiemmin. Tuo matka oli kyllä muutenkin yksi vuoden ehdottomia kohokohtia; upea, meille kaikille uusi, kaupunki, lämpöä, hyvää ruokaa, aamuisia kävelyitä hiljaisilla kaduilla ensimmäisten kahviloiden avatessa oviaan, kun koko muu kaupunki tuntui vielä nukkuvan eikä aurinkokaan ollut kunnolla herännyt – oli vasta lämmin, ei polttavan kuuma, pitkiä kuumia päiviä varjoissa viihtyen, pimeitä iltoja kahdestaan terassilla. Raukeus ja rentous. Hyväntuulisuus, joka kietoi otteeseensa ensimmäisen lomapäivän jälkeen ja piti tiukasti kiinni vielä kuukaudenkin kuluttua.

image image image

 

… kotiin palattuamme oli kesä ehättänyt jo tännekin. Uitiin meressä ja mummolan altaassa. Loikoiltiin hiekalla meren rannalla ja viltillä pihanurmella. Lomailtiin.

image

… aika usein rullailtiin tuohon naapurin grillaamaan.

image image

… Flow. Ensimmäinen pitkä ilta ihan vain kahdestaan. Oli niin hyvä olla toisen kanssa, että ehdittiin/maltettiin katsomaan vain ehkä kolme keikkaa. Heh.

image image

… ihasteltiin tätä upeaa syksyä, Tuntui siltä, kuin kesä ei olisi oikeastaan koskaan edes loppunut.

image

… ja uutta elämää. Ensimmäistä yhteistä kummilastamme, pientä Emiliä.

image

… havahduttiin vuoden lopulla siihen, että puhelimen muistiin oli tallentunut kuvia lähinnä Albasta tekemässä sitä tai Albasta tekemässä tätä. Yleensä kuitenkin ihan vain Albasta tekemässä ei yhtään mitään. Ihan käsittämätöntä kuinka joku noin pieni voi tuntua maailman suurimmalta, hienoimmalta. Sanon aina tämän saman; pakahduttava kiitollisuus tästä ihmisestä.

image image image

… juhlittiin joulua, ihan kuten kaikkina aikasempinakin vuosina, mun vanhmpien ja perheen luona. Ja aivan kuten aina ennenkin, oli ihanaa. Aamupuuro, pihasauna, päiväunet puhtaissa lakanoissa, jouluruoka, lahjat. Ihmiset.

Sellainen vuosi. Väsymyksestä huolimatta, hyvä ja onnellinen. Helläkin.

Silti olen kyllä enemmän, kuin valmis tähän uuteen vuoteen, uusin voimin.

Ihanaa tätä alkanutta vuotta kaikki te!

 

Juoksukuvat: Stella Harasek ja Mikko Rasila
Ystäväkollaasin 3.kuva : Eeva Kolu