Tyhjensin puhelintani tässä muutama päivä sitten, ja pystyin surutta poistamaan sieltä n.75% materiaalista, mutta joukossa oli kuitenkin myös läjäpäin sellaisia kuvia, jotka halusin ehdottomasti säästää, sillä tulin niistä hyvälle tuulelle, onnelliseksi tai muistutetuksi jostain sellaisesta, jonka saattaisin muuten unohtaa, vaikka tahtoisin muistaa. Kasasin myös tänne tällaisen pienen paketin noita kuvia, sekä tarinat niiden takaa.

1. Kun muutimme tähän nykyiseen kotiin (2 isoa huonetta ja keittiö) emme tuoneet mukanamme juuri muuta kuin tuon kuvassa näkyvän Futonin, ja nyt muutaman kuukauden asumisen jälkeen täällä alkaa hiljalleen näyttää ja tuntua jo ihan kodilta. On ollut ihanaa laittaa kotia ihan hiljalleen. Suurin osa tavaroista ja huonekaluista on ostettu käytettyinä, saatu ystäviltä tai otettu ikuisuuslainaan lähipiiristä.

2. Asumme toisessa kerroksessa ja kaikki asunnon neljä ikkunaa ovat kadulle. Alue on aika vilkas ja ikkunoiden alla kulkee aina ihmisiä. Alba rakastaa, siis ihan todella rakastaa, huudella kadulla kulkeville ihmisille milloin mitäkin. Iltaisin se on yleensä ”ihmiiiiiset menkää jo nukkumaan” ja aamuisin ”hyvääää huomentaaaa mä lähden nyt kutosella päiväkotiiin!” Joka aamu ja ilta tarkistetaan myös onko naapurin karkkikauppa vielä auki/kiinni.

3. Eikä Alba ole ainoa, joka pitää siitä että näkymät kadulle ovat tällaiset.

4. Olen ehkä jo joskus maininnutkin, että tykkään todella paljon pyykin pesemisestä. Pyykkikoneen huristessa tulee aina sellainen olo, että asiat on hyvin, kaikki järjestyy ja ne etenevät. Ihan erityisesti pidän myös pyykkien ripustamisesta ja siitä millainen tuoksu koko asuntoon niistä puhtaista pyykeistä leviää. Hyvältä tuntuu myös se, että kolmen kuukauden pyykkikoneettomuden (tässä taloyhtiössä ei ole myöskään pyykkitupaa) jälkeen ylipäätään on pesukone. Tai kyllähän meillä se pesukone on ollut jo useamman kuukauden, mutta kukaan ei vain saanut aikaiseksi asennuttaa sitä, sillä olisihan se kuitenkin vaatinut yhden kokonaisen puhelun…

1. En tiedä mistä tuo lapsi on sen perinyt, mutta vaatteiden sovittelu on yksi parhaista asioista mitä hän tietää. Erityisesti maata laahaavat mekot ja korkeat korot ovat hänen suosikkejaan. Vaatekaupoilla käynti on Alban myötä muuttunut ihan toisenlaiseksi elämykseksi.

2. Tässä kuvassa on aika monta hyvälle tuulelle tekevää asiaa: Alba, kirjat ja tuo Artekin nojatuoli.

3. Naapurin Hilma <3 Ei haitannut yhtään, että pissasi heti ensitöikseen sisään tullessaan keittiön matolle, koska kattokaa nyt sitä.

4. ”Äiti, kokeilaanko voiko jäätelön kans näyttää surulliselta”
Kyllä voi.

1. Tässä asia, mitä me tehdään valtaosa siitä ajasta, joka ollaan yhdessä: syödään. Sängyssä. Samalla kun katsotaan sarjoja, taikatemppuja tai tehdään töitä.

2. Tällainen ilmestyi meidän oveen muutama viikko sitten, ja vieläkin vähän hymyilyttää joka kerta kun tulen kotiin.

3. Yksi parhaista asioista, mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan on ehdottomasti ihmiset. Kuten esimerkiksi mun luottokampaaja Sofi, joka on nykyään myös yksi mun parhaista ystävistä. En tiedä onko mitään kovin paljon parempaa kuin se, että voi nähdä ystäväänsä, juoda vähän viiniä ja saada täydelliset hiukset siinä samalla? Ei ehkä.

4. Riittääköhän tämä määrä unileluja nyt ihan varmasti Alba?

1. Eilen oli yhtäkkiä täysi kesä. Auringossa pystyi istumaan hetken ihan pelkässä t-paidassa. Se, jos mikä tuntuu aika hullulta tälleen lokakuun puolessa välissä. Vaikka pakko myöntää, että niin ihanalta kuin tuo eilinen lämpö ja aurinko tuntuikin, niin samaan aikaan se kyllä myös ahdistaa todella todella paljon. Oon kieriskellyt viime päivät ihan megalomaanisessa ilmastoahdistuksessa, kuten varmaan aika moni muukin..

2. Lukeminen, Ja juuri nyt erityisesti tämä Tara Westoverin Opintiellä – kirja. Suosittelen lukemaan, ellet ole jo niin tehnyt.

3. Olohuoneen pariovet.

4. Alba on innostunut valokuvaamisesta ja tarttuu jo aika usein kameraan ihan itse. Tämäkin kuva mummolan naapurin lehmistä on Alban ottama, ja juuri siksi se lämmittää ihan erityisesti.

Meidän kodin keittiö, josta tykkään sen rosoisuudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) tosi paljon.

1. Olin muutama kuukausi sitten Puman tilaisuudessa, ja paikalla oli ihan kiitettävästi ihmisiä ja yksi koira. Kaikista niistä ihmisistä tuo yksi koira valitsi minut: kipitti syliin ja pysytteli siinä oikeastaan koko tilaisuuden ajan. Kaikki te koiraihmiset: tiedätte kyllä kuinka hyvältä se tuntuu. Ah.

2. <3. Ei muuta.

3. Aamut ja Rami

4. Eka kerta tulevan lempiharrastukseni Padelin parissa. Ajattelin alkukesästä, että tästä tulee todellakin niin mun laji. Mielessäni maalailin jo kuinka pelaisin tätä yhdessä ystävien kanssa useana iltana viikossa. Todellisuudessa kävi kuitenkin niin, että pelasin yhteensä ehkä kuudesti, ja niistä kerroista ehkä kaksi oli sellaista ”oikeaa” pelaamista. Into kuitenkin jäi, ja ehkä ensi kesänä on taas uusi mahdollisuus.

1. Tämä ilta oli meidän viikon mökkireissun viimeinen. Olin juuri tullut saunasta, jota ennen olin käynyt pitkästä aikaa juoksemassa. Viikon lomailu luonnonhelmassa oli tehnyt niin mielelle kuin kehollekin todella hyvää. Muistan ajatelleeni tuossa mökin portailla istuessani, etten pitkään aika ole ollut näin kokonaisvaltaisesti onnellinen ja rentoutunut. Ja näissä kaikissa pikkusiskoni ottamissa kuvissa näytänkin mielestäni ihan siltä.

2. Hymyilyttää joka kerta, kun avaan tämän kuvan. Enkä oikein tiedä miksi. Ehkä ne on nuo pienet, harkitusti ristiin asetellut jalat. Ehkä se on muisto tuosta kuumasta kesäpäivästä. En tiedä, mutta läikähtää sydämessä kun katson tätä.

3. Kokeilin tuolla em.mökkireissulla ensimmäistä kertaa myös melomista luonnonvesissä. Oli aivan järjettömän ihanaa. En osaa edes selittää miltä tuntuu kiitää ihan ääneti melkein vedenpinnan tasolla ja olla samaan aikaan niin lähellä luontoa ja kaukana omasta arkisesta olemisesta.

4. No kattokaa nyt sitä, eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

1. Mun puhelimelta löytyy varmaan ainakin 5000 kuvaa Helsingin keskustan sisäpihoilta. En ole ihan varma mikä niissä kiehtoo, mutta kiehtoo kuitenkin. Aina jos näen että portti kadulta sisäpihalle on auki, niin pujahdan ihan takuuvarmasti sisään ja otan kuvan. Tai 315.

2. Illallinen parhaiden ystävien kanssa sisäpihalle katetun pitkän pöydän ääressä – ehdottomasti yksi kauneimmista illoista, jotka muistan.

3. Yksi mun suosikki-ihmisistä, ja sen suosikkituoksu.

4. Arki. Parasta.

1. Mun tyttö ja mun kummipoika, jonka vanhemmat on mun tytön kummeja.

2. Kauniit asiat tekee mut oikeastaan aika onnelliseksi. Ja viherkasvit. Ja valo. Ja vastuulliset ja ekologiset yritykset, kuten OHOY swim.

3. Tämä Janitan musta ja Albasta ottama kuva on ehdottomasti mun suosikkikuva meistä kahdesta. Huolimatta siitä, että ollaan molemmat tässä ihan vauvoja.

4. Frank Oceanin keikka viime vuoden Flowsta oli mulle sellainen maailmaa mullistanut kokemus. Elämä keikan jälkeen tuntui ihan toiselta, kuin elämä ennen tätä keikkaa.

1. Nämä kaksi tyyppiä näkevät toisiaan aika harvoin, mutta silloin kun näkevät, niin niiden meininki näyttää aika lailla tältä, ja se tekee mut tosi onnelliseksi.

2. Oon oikeastaan aina kotoa muuton jälkeen haaveillut sitä, että ystävät asuisivat oikeasti ihan vieressä, niin ettei se lähteminen olisi koskaan mikään kynnys. Vaan oven taakse voisi mennä koputtelemaan ihan ohikulkumatkalla, ja sokeria voisi mennä lainaamaan vaikka pyyhe päässä. Ja nyt ensimmäistä kertaa mulla on elämässäni sellainen tilanne, että niin on. Meidän ikkunoista näkee tämän tyypin ikkunoihin (tarkistan sieltä esimerkiksi aina onko Elina kotona – eli ovatko sälekaihtimet kiinni vai auki) tai saatan mennä vaan ikkunan alle huutelemaan onko tämä kotona. Elina on pelastanut mut niin monesta hädästä, etten jaksa edes laskea.

3. Syksy. Paras aika vuodesta. Kaunein nyt ainakin.

4. Ramin kuntopiiri. Vilkkaassa satamassa Kroatissa. Ei mitään selityksiä sille miksi pitäisi skipata treenit. Ei pidä.

1. Mökkitie

2. Peilityyni järvi, vene ja toi tyyppi. Kaikki hyvin niinku kuvakin kertoo.

3. Ihanat pojat Rami ja Paavo.

4. Kesäkuinen auringonlasku mökkilaiturilla. Hiljaisuus tuolla oli niin järjettömän syvää, että se melkein sattui. Sellaista hiljaisuutta mihin ei mitenkään pääse käsiksi kaupungissa.

1. Onnelliset lomanaamat.

2,3 ja 4: Yrittäjä oli vähän väsynyt…

1. Neljä noista ikkunoista on meidän. Alkuun vähän vierastin tätä aluetta, enkä tuntenut oloani ollenkaan kotoisaksi täällä, mutta hiljalleen se on alkanut muuttua ja tämä osa kaupungista tuntuu jo ihan omalta.

2. Aamut ovat mulle aina vuorokauden ihaninta aikaa, ja ihan erityisesti pidän aamuista, jotka saan viettää Alban kanssa niin, ettei ole kiire mihinkään. Rakastan. Ja tällä hetkellä ikävöin ihan kamalasti, sillä sellainen aamu tulee olemaan vasta ensi viikon maanantaina.

3. Isä ja tytär. Liikuttava näky aina vaan. Noiden kahden suhde (niinkuin varmaan nyt isän ja tyttären suhde nyt aika usein ylipäätään) on ihan mielettömän ihana ja Alba onkin niiiiiin iskän tyttö. Alban silmissä isä, eli papa, osaa ihan kaiken, tietää kaiken ja pystyy ihan mihin vaan.

4. Oikeastaan kaikki kuvat tältä kesän mökkireissulta on sellaisia, joista tulee tosi lämmin ja hyvä olo. Tuo viikko oli niin hyvä. Meille kaikille. Mutta ihan erityisen onnelliseksi teki se, kuinka paljon näin Alban nauttivan.

1. Tässä olimme Alban kanssa olleet juuri ravintolassa syömässä. Olimme sopineet, että haemme ruoan jälkeen jäätelöt. Ruokailun jälkeen aloin laittaa meidän tavaroita kasaan, ja näin Alban kipittävän yksinään tiskille. Pian hän tuli takaisin jäätelö kourassaan. Menin tietysti heti kassalle selvittämään tilannetta, mutta ihan turhaan. Selvisi, että tuo pieni oli ihan itse tilannut ja maksanut jäätelönsä, ja kysyttäessä haluaako hän vegaanisen vai tavallisen jäätelön olin hän vastannut, että pekaanisen kiitos. Mun tyttö <3.

2. Oon niin onnellinen ja etuokeitettu kun saan jakaa mun elämää tämän pienen ihmisen kanssa, vaikka se tarkoittaakin sitä etten voi koskaan mennä kyykkyyn ilman, että mun selkään kiivetään.

3. Aamupalat. Jos olisi pakko voisin luopua vaikka kaikista muista päivän aterioista, mutta aamupalasta en ikinä.

4. Anni ja Sanni. Juhlittiin tässä mun rakkaan ystävän kolmekymppisiä ja paikalla oli melkein kaikki mulle tärkeimmät ystävät. Ihana ilta. Hyvä elämä.

 

 

Voihan sunnuntai, minkä teit. Tulit taas ihan liian monta tuntia liian aikaisin. En oo vielä ollenkaan valmis päästämään irti tästä viikonlopusta. Olkoonkin, että tämä on ollut yksi rentouttavimmista pitkään aikaan. Tultiin perjantaina pienen potilaan kanssa tänne maalle mummolaan, ja suureksi onneksemme saimme seuraa myös muutamista mun sisaruksista perheineen. Aina, kun päiviään viettää jossain muualla kuin omilla kotikulmilla pääsee irti arjesta ihan toisella tavalla. Ja tietysti tällaisessa täysihoidossa, kun joku muu huolehtii ruoan pöytään, ja keittiön siistiksi sen jälkeen- ihan erityisen hyvin. 

Todella kiitollinen oon ollut myös siitä, että lapsen kanssa yksin vietetyn viikon jälkeen tuolla mummolassa oli niin monta käsiparia auttamassa ja viihdyttämässä. Oikeastaan koko viikonloppu meni niin, etten minä kelvannut Alballe juuri muuksi kuin öisin vieressä nukkujaksi, ja vaikka se tietysti aina vähän kirpaiseekin, niin pakko myöntää että se vapaus ja oma aika tuntuu myös aika hitsin hyvältä.

Nyt makoilen jo kotisohvalla Helsingissä ja asennan herätyskelloa herättämään viideltä aamulla: arki todellakin iskee kasvoille koko voimallaan. Ensi viikosta on tulossa todella kiireinen aina torstaihin asti. Perjantaina aamulla  lähdemme vuorokauden mittaiselle reissulle sellaiseen paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt ja odotan tuota matkaa aivan naurettavalla innolla. Kuulette kyllä siitäkin sitten lisää. Nyt kaadan ehkä lasin viiniä, laitan Blacklistin uusimman jakson pyörimään ja käperry maailman parhaan tyypin kainaloon.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa te kaikki.

 

Kaupallisessa yhteistyössä Sokos ja Suomen Blogimedia

 

Toistan takuulla itseäni sanoessani, että vaikka kesä onkin ehdottomasti suosikkivuodenaikani, niin syksy on kyllä ykkönen mitä tulee pukeutumiseen. Tänä vuonna ne ensimmäiset viileämmät päivätkään eivät tuntuneet ollenkaan yhtä haikeilta kuin aikaisempina vuosina, sillä siitä lämmöstä oli saanut nauttia niin pitkään.

Kesäisin, ainakin itselläni, tulee yleensä pukeuduttua lähinnä mekkoihin ja ihan villiksi jos heittäytyi, niin myös hameisiin, ja vaihtelua niihin asuihin kaivatessaan pystyi valitsemaan, että pukeeko sen mekon/hameen kaveriksi lenkkarit, maiharit vai sandaalit.

Syksyllä saa taas päästää koko luovuutensa valloilleen. Voi yhdistellä erilaisia kuoseja ja materiaaleja. Voi ihan huoletta pujahtaa paksuimpaan omistamaansa neuleeseen ja yhdistää sen henkäyksen kevyeen hellemekkoon ja  paljaisiin sääriin. Lisäämällä kerroksia yläs, voi vedellä housuitta melkein lokakuuhun. Asuihin saa huomattavsti enemmän elementtejä, ja syksyisin mikään ei tunnu vielä liialliselta. Takkien ei tarvitse vielä olla niitä kaikkein paksuimpia, joten niiden alle voi pukea paksun neuleen näyttämättä siltä että on pukeutunut kaikkeen omistamaansa.

Tämä on juuri se aika vuodesta, jolloin tekee mieli leikitellä vaateilla. Vaatekaapilla jaksaa käyttää huomattavasti enemmän aikaa asujensa valitsemiseen, vaikka yleensä sitä aikaa ei oikeastaan edes tarvitse sillä juuri nyt vaatekaapista voi hyödyntää aivan sen koko potentiaalin: hellehepeneistä niihin alkutalven tamineisiin.

Pukeutuminen ihan ylipäätään siis kiinnostaa, noin niinku muutamalla sanalla sanottuna. Tällä hetkellä kiinnostavat erityisesti: ruudut (edelleen), raidat, väljyys, midi-mittaiset hameet, suuret yläosat, suorat housut, pitkät lahkeet, silkki ja muhkeat neuleet. Väreinä ihan erityisesti (niiden mustan harmaan ja valkoisen lisäksi) myös keltainen, pastellit ja vihreän eri sävyt (sellainen hento, liki pastellinen smaragdin vihreä tuntuu juuri nyt kaikkein näteimmältä) kiinnostavat. Vihreästä olen tosi pitänyt kyllä aina, paitoina etenkin. Tykkään siitä, miten vihreä saa silmäni näyttämään aivan todella vihreiltä- ja koska pidän kasvoissani eritysesti juuri silmistäni, korostan sitä ihan mieluusti.

 

 

Kävin viime viikolla tämän yhteistyön tiimoilta tutkailemassa Sokoksenvalikoimaa: erityisesti pitäen silmällä juurikin noita vihreän eri sävyjä. Ensinnäkin: siitä oli selvästi tovi, kun olen edellisen kerran Sokoksella (jos ei kosmetiikkaa- ja kenkäosastoa oteta lukuun) sillain ihan ajan kanssa käynyt. Olin ihan ymmälläni siitä, kuinka järjettömän laaja valikoima naisten muotia sieltä löytyi. Ja laaja valikoimahan ei välttämättä aina tietenkään tarkoita monipuolista ja kattavaa, mutta Sokoksessa se kyllä tarkoitti juuri sitä.

Rakastan takkeja, ja ne ovat ehdottomasti se vaatekunta varastoissani, joita on määrällisesti kaikkein eniten. Takeilla saa tehtyä asuun niin paljon, ja takit ovat kuitenkin niitä, joihin nyt seuraavat puolivuotta saa päivästä toiseen kiskoa niskaansa. Ja erityisesti takki-valikoima Sokoksella oli ilahduttava. Siis aivan todella ilahduttava. Raahasin kädet vääränä sovituskoppiin noita takkeja: erityisesti skarppeja villakangastakkeja. Eri pituisina, eri väreissä. Väljällä, ja muotoonleikatumalla mallilla. Autograph– merkiltä löytyi älyttömästi kivoja. Kuvien molemmat takit: sekä tuo nahkainen, että tuo vaalea pitkä villakangastakki ovat sieltä.

 


 

Erityisen mainio oli myös Mark&Spencerinosasto. Siellä nuo metsästämäni vihreän eri sävyt olivat erityisen hyvin edustettuina. Näiden kuvien nuo ihanat suorat housut ovat Mark&Spencerin, samoin kuin tuo nahkatakin alle puettu kirkkaan vihreä poolokin

 

 

Vihreä näyttää ainakin omaan silmään ihan järjettömän hyvältä harmaaseen yhdistettynä. Etenkin juuri tällaisen pehmeän, vaalean harmaan kanssa. Tämä neule on Filippa K:n, ja varmaan yksi kauneimmista neuleista mitä olen koskaan päälleni pukenut.

 

 

Olen pukeutunut tällaiseen kokovihreään, liki samanlaiseen, asuun joka syksy viimeiset kolme vuotta: sillä erotuksella, että paitana on ollut vihreä huppari tai college, ja jaloissa maiharit. Ja vielä tänäkin syksynä tämä yhdistelmä tuntuu raikkaalta ja uudelta. Tuo vihreä neule on Objectinja poimin sen kuvauslainaan koossa L, sillä enemmän on aina enemmän- ainakin neuleissa. Kuvaaja kehui neuletta kuvaamisen lomassa enemmän kuin kuusi kertaa, ja se kertoo yhdestä neuleesta aika paljon.

 

 

Sen lisäksi, että syksyn vaatekaappi ja sen värimaailma alkaa hahmottua, niin alan hiljalleen ihan todella hahmottaa myös sen, miksi tuollaiset isot tavaratalot ovat vertaansa vailla: tuntui järjettömän vapauttavalta, että saisin oikeasti AIVAn kaiken tarvitsemani sieltä niin yhdestä paikasta: kengistä alusvaatteisiin ja päällystakkeihin, ja kaiken siitä niiden kerrosten välistäkin.

Olen aina ollut se ihminen, joka tietää ostoksille mennessään tarkalleen mitä etsii, ja mistä sen löytää. En yleensä kaipaa, tai oikeastaan edes halua apua, vaan hoidan hommani sutjakasti ihan omin nokkineni- mitä nopeammin sen parempi. Nyt alan hiljalleen syttyä kuitenkin myös palvelulle. Sain tuolla Helsingin keskustan Sokoksellanimittäin niin älyttömän hyvää ja paneutunutta palvelua, että järki lähti. Palvelua oli saatavilla ympäri kerrosta: niin sovituskopeilla kuin siellä rekkien välissäkin. Myyjiä oli riittävästi, eikä tullut ollenkaan sellainen tunne, että häiritsisi myyjän muita tehtäviä omilla tarpeillaan ja kysymyksillään. Tuon erittäin positiivisen palvelukokemuksen myötä aion jatkossakin ehdottomasti tukeutua apuun, etenkin sovituskopeilla: kovin moni asia ei ole turhauttavampaa kuin huomata sovituskopissa jo riisuuntuneena, että on ottanut mukaansa väärän kokoisen vaatteen, ja sitä täytyy lähteä metsästämään myymälästä itse. Heti kun on ensin riisunut ne vääränkokoiset vaatteet, pukenut omansa, pakannut kamansa ja poiminut kopista mukaansa kaikki muut sovitetettavat tuotteet- metsästyksen jälkeen sitten vain takaisin koppiin ja koko homma alusta uudestaan. Sanomattakin siis selvää, että hyvä palvelu, tai palvelun saatavuus ylipätään, pelastaa sellaisessa tilanteessa todella paljon.

Suunnilleen tältä tulee näyttämään syksy mun päällä. Miltä sun syksy näyttää?

Kuvat: Elina Kauppila

Tekisi mieli pahoitella viime aikojen (krhm koko viimeisen vuoden) verkkaista postaustahtia, mutta en kuitenkaan pahoittele, koska en ole siitä oikeastaan yhtään pahoillaan. Olen tarvinnut taukoa täältä. On ollut enemmän kuin tarpeellista pysähtyä, tehdä vähän vähemmän ja ajatella vähän enemmän. On ollut tarpeellista tehdä kaikkea muuta. Valehtelisin jos sanoisin ettei koko blogin lopettaminen olisi käynyt mielessä liki viikottain. Olen vakavasti harkinnut ihan kokonaan somesta katoamista, sillä aloin huomata liiankin konkreettisesti sen negatiiviset vaikutukset itseeni ja elämääni. Tai niin ainakin kuvittelin. Aika pian tajusin kuitenkin, ettei vika ole tämän blogin kirjoittamisessa, tai instagramin selailussa, vaan minussa itsessäni.

Avioeron jälkeen olen ollut aika hukassa, joka on takuulla välittynyt myös tänne. Enkä ole oikein tiennyt mihin suuntaan olisin halunnut lähteä blogiani viemään. En ollut enää se perheidylliä elävä ihminen. Moni tuli kertomaan kommenttiboksissa, viesteillä tai sähköpostilla, ettei halua enää eron jälkeen lukea blogiani, koska en ollutkaan heidän mielestä se ihminen, joka olin antanut ymmärtää olevani. Sain viestejä siitä, kuinka kaikki kirjoitukseni, jossa puhuin onnestani, ja hyvästä avioliittosta ja kivasta perhe-elämästä olivatkin valhetta. Sillä ei kai nyt liitoista yksikään, joka eroon päättyy, ole koskaan, missään vaiheessa ollut onnellinen. Eikä eroon päättyvässä liitossa ole tietenkäänollut koskaanyhtään hyvää, ihanaa ja onnellista hetkeä, jaksoa, kuukautta tai vaikka vuotta. Tietenkään.
Vaikka halusin ajatella etteivät nuo kommentit satuttaneet, tai vaikuttaneet, niin kyllähän ne vaikuttivat. Eniten siksi koska ajattelin vähän niin itsekin. En enää tiennyt kuka olin. En tiennyt mitä halusin, enkä tiennyt yhtään mitä olisin tehnyt elämälläni. En ollut varma mistään suunnasta. Koin järkyttävää huonommuutta suhteessa kaikkiin. Olin huono ihminen, koska olin eronnut. Olin huono äiti, koska en ollut lapseni kanssa kuukauden jokaisena päivänä. Olin huono työntekijä, koska olin yksinhuoltajaäiti. Olin huono ystävä, sillä en jaksanut olla kiinnostunut kenenkään muun asioista, sillä omissani tuntui olevan ihan riittämiin tekemistä. Enkä todellakaan ollut hyvä bloggaaja, sillä en nauttinut kirjoittamisesta yhtään.

Tuntui, että kaikki elämän osa-alueet olivat ihan sekaisin. Koin, etten saanut voimaa oikein mistään. Olin jatkuvasti väsynyt, epävarma ja tulevaisuus pelotti. Laiminlöin vastuitani useammin, kuin olisin saanut ja olin niin väsynyt, etten jaksanut hakea tai edes pyytää apua, vaikka todellakin olisi pitänyt.


Takki, neule ja housut: Bik Bok

Selailin eilen illalla läpi blogiani ihan sieltä ensimmäisistä postauksista asti, sillä blogini on ihan pian muuttamassa (siitä lisää vähän myöhemmin), ja pysähdyin lukemaan postauksia blogin ensimmäisen vuoden ajalta. En ole varma saako näin sanoa, mutta sanon silti: ihailin niiden tekstien kirjoittajaa. Muistin miltä minusta on tuntunut silloin, muistin miltä kirjoittaminen on tuntunut silloin – ja se kaikki todellakin näkyi niissä teksteissä. Huomasi heti, että nuo tekstit olivat syntyneet helposti, pakottamatta ja yrittämättä. Ne olivat hauskoja, nokkelia, selkeitä, monipuolisia ja niissä oli helposti seurattava punainen lanka. Niistä huomasi, että ne oli kirjoittanut ihminen jolla oli hauskaa sitä tehdessään.

Heittäydyin täysipäiväiseksi bloggaajaksi reilu puoli vuotta aloittamisen jälkeen. Arkistoja selailemalla voi osoittaa aika tarkasti sen kohdan, jolloin niin tapahtui, sillä se on suunnilleen sama päivämäärä kuin se, jonka jälkeen postaustahti hidastui ja kirjoitusten laatu heikkeni, huomattavasti.

Meni kuitenkin yllättävän pitkään huomata, ettei kokopäiväinen bloggaaminen todellakaan ole minua varten. Tarvin sen ympärille ja lisäksi aika paljon muutakin. Tajusin, että kaipaan muitakin töitä. Kaipasin ympärilleni muita ihmisiä, Kaipasin rutiineja, aikatauluja ja ryhtiä. Tiedän, että moni yksinään työskentelevä osaa järjestää ne itselleen, mutta minä en todellakaan ole yksi heistä. Nyt kun päivät täyttyvät taas niistä samoista asioista, kuin sillon bloggauksen aloittaessani; neljänä päivänä viikossa blogiin liittymättömistä töistä, lapsesta, ystävistä, liikkumisesta jne. niin huomaan, että kaipaan taas kirjoittamista ihan uudella tavalla, oikeastaan tarvitsen sitä. Tajuan, että tarvitsen tämän blogihomman ympärille niin paljon kaikkea muutakin voidakseni tehdä tätä hyvin.

Olen huomannut, että olen tehokkaimmillan ja luovimmillani silloin, kun olen aloittanut tekemisen jo heti aamusta: noussut varhain, nakutellut ensimmäiset sanat ruudulle heti heräämisen jälkeen, laittanut aamiaisen valmiiksi ennen kuin Alba on herännyt, vienyt lapsen päiväkotiin ja kiirehttinyt siitä töihin, ja töiden jälkeen hakemaan lapsen, laittanut päivällisen heti kotiin tultuamme, enkä vasta muutaman tunnin päästä. Ulkoillut lapsen kanssa, ja tuollaisten päivien jälkeen on aina lapsen nukahdettua tuntunut siltä, että on saatava kirjoittaa. Se ei ole todellakaan tuntunut pakolta tai velvollisuudelta vaan henkirei’ältä. Huomaan, että tekeminen sopii minulle, vaikka olen viimeiset kaksi vuotta uskotellut itselleni ihan jotain muuta. Enkä nyt tarkoita tekemisellä sellaista väkisin suorittamista, vaan sitä tunnetta, joka syntyy siitä että asiat etenevät, ja jotain tapahtuu – pakottamatta.

Ja nyt tapahtuu bloginkin osalta ihan konkreettisesti jotain. Asiat etenevät juuri siihen suuntaan, kun olen toivonutkin.

Nimittäin..

Huomenna on viimeinen päiväni Bablerilla, Bella-blogeissa. Minä muutan, tai siis tämä blogi muuttaa. Ihan pian löydätte minut Indiedaysinalta, osoitteesta www.sannitrishin.com . Olen niin innoissani tästä muutosta ja muutoksesta, etteivät sormet meinaa osua näppäimistölle. Tuntuu kutkuttavalta, vatsassa on perhosia melkein samalla tavalla, kuin juuri ihastuneena. Juuri tällaista ihan konkreettista uudelleen aloittamista olen kaivannutkin kaiken tämän asioiden oikeille paikoille niksahtelun jälkeen. Ja vaikka olen viihtynyt kaikki nämä vuodet todella hyvin tällä Bella-blogeissa ja Bablerilla, niin en voi väittää etteikö uusi blogikoti tuntuisi vielä entistäkin paremmalta. En malta odottaa mitä kaikkea uutta (ainakin kasan uusia huippukivoja ja taitavia ihmisiä) tämä alku tuo mukanaan.

Tuo uusi sivu ei ole vielä ihan valmis, vaan viimeisiä yksityiskohtia hiotaan vielä, mutta ihan pian pääsette tekin jo näkemään miltä uudessa kodissa näyttää. Vinkkaan instagramin stooreissa ja takuulla myös facebookissa heti, kun on valmista. Ja toivon todella, että te kaikki ihanat tulette jatkossakin kyläilemään.

Vielä huomenna blogi kuitenkin päivittyy syksyisten asujen muodossa  ihan normaalisti täällä Bellojen puolella, mutta sitä seuraavat postaukset tulevatkin sitten jos uudesta kodista.

Nähdään.